Pirkka MTB-Maraton 60km 2023

Koska vielä oli kisaa tarjolla, niin pitihän siihen mahdollisuuteen tarttua.  XCM-cupin viimeinen osakilpailu Tampereella, eli Pirkka MTB 60km.  Syötteen jälkeen totesin, että ei se pyörä kulje nopeammin, jos ei sitä oikeasti polje kovempaa, joten alkusyksyn teemana onkin ollut selkeä lenkkivauhtien (tai ainakin tehojen) nostaminen.  Jonkinlaista edistystä on kenties tapahtunutkin, joten näin kisakauden päätteeksi on ihan hyvä käydä hiukan mittauttamassa tasoaan muihin.  Alkukesästä Laajavuoren marakisassa tuntui, että ei ole mitään jakoja kenenkään vauhtiin, mutta kenties nyt ei tilanne olisi enää niin paha.

Sääennuste lupaili kerrassaan kammottavaa keliä, eli henkisesti olin varautunut räntäsateeseen ja kunnon mutaralliin, mutta kuinka ollakaan, tilanne ei itse kisapäivänä ollutkaan kovin paha.  Kylmä oli juu ja tuuli kovaa, mutta mitään ei satanut, eikä reittikään ollut häiritsevän märkä.  Ihan hyvä ajokeli oikeastaan, kunhan vain pysyi metsän suojassa.  Lähtölista oli valitettavan lyhyt, eikä täysmatkalla ollut ilmoittautuneita kuin 31 kuskia, joista vielä osa taisi jättää tulematta.  Omassa sarjassani, eli M40:ssa lähtijöitä oli 7, joten jos tuloslistalla pääsisi parempaan puolikkaaseen, niin olisikin jo podiumilla.  Tähän mennessä olen aina kaikkiin kisoihin lähtenyt ensisijaisesti tekemään omaa suoritusta ja miettinyt jotain sopivaa tavoiteaikaa valmiiksi, mutta nyt päätin lähteä ajamaan kilpaa muita vastaan.  Jos kilpailutilanne sallisi pienen himmailun, niin sitten himaillaan.

Lähtötilanne oli jotenkin hiukan epämääräinen, mutta jotakuinkin yhtäaikaa kuitenkin päästiin alaparkkipaikan lähtöalueelta liikkeelle.  Melko kylmillä jaloilla heti todella tylyyn nousuun ja 30 sekuntia startin jälkeen sykkeet ja tehot olivatkin jo reilusti punaisella. Eliten porukka karkasi samantien horisonttiin, mutta itselleni sopiva letka muodostui samantien.  Alku tultiin kovaa, jopa niin kovaa, että jossain 7km paikkeilla ajettiin neljän porukassa mutka suoraksi ja siitä muodostui semmoinen 1-2 minuutin pummi.  Reitille paluun jälkeen jatkettiin samassa porukassa, joka alkoi kuitenkin ehkä 10km kohdilla hajoamaan ja siinä mentiin sitten yhden juniorikuskin kanssa kahdestaan pitkä pätkä.  Jossain 17km paikkeilla olin karistanut edellisen kaverin ja aloin saavuttaa seuraavaa edessä olevaa.  Ekan kierroksen loppu tultiin yhdessä ja aloitettiin myös toinen kierros.  Nyt oli 1/3 kierroksista ajettu ja reitti oli tuttu.  Teknisempiä kivikoita oli tasan kaksi ja nekin noin 10m mittaisia, mutta muuten reitti olikin helppoa neulaspolkua tai kuntorataa. Mutta ei se helppoa silti ollut, sillä nousua oli ihan hulvaton määrä (20km kierroksella n. 500nm) ja varsinkin loppunousu oli jyrkkä ja pitkä.  Eka kiekka meni hiukan rajoitinta vastaan ajaessa, mutta hapottavista osuuksista tuntui palautuvan suht nopeasti, joten toisellekin kierrokselle lähdettiin turhia säästelemättä. Ajettiin em. kilpakumppanin kanssa varmaan yli puoli kierrosta yhtä matkaa vuorovedoin ja hiljakseen saavutettiin edessä vilahtelevaa kaksikkoa.  Taas samoilla 17km nurkilla ajettiin kaksikko kiinni ja hetken matkaa yhdessä, kunnes alettiin toisen kiinniajetun kanssa tehdä eroa näihin kahteen muuhun.  Toka kierros tultiin sitten tämän uuden kilpakumppanin kanssa yhtä aikaa ja lähdettiin samaa matkaa viimeiselle kierrokselle.  Huoltopöydältä vaan lennosta täysi juomapullo mukaan ja eteenpäin.  Tällä kaverilla tuntui olevan sama vauhti kuin meikäläisellä, joten samaa tahtia mentiin, välillä vetovuoroa vaihdellen. Taisi siinä olla molemmin puolin yritystä karistaa toinen, mutta ei kummallakaan oikein jalka riittänyt pysyvään ratkaisuun.  Olin kuitenkin aistivinani, että ehkä mun ylämäkijalka oli hiukan parempi, joten puolivälissä viimeistä kierrosta pysyttelin vain perässä, himmailin hiukan sykkeitä ja keräilin voimia loppuiskuun.  Taas suunnilleen samassa kohdassa 17km kohdilla pitkässä nousussa iskin ohi ja rupesin laittamaan watteja kampeen.  Lopun tulin niin kovaa kuin pääsin ja kaveri pysyi takana, vaikka ei kyllä lopulta paljoa jäänytkään.  Maaliin ajassa 3:14.10, sijoitus M40-sarjassa 2. ja miesten kokonaiskilpailussa 9.

Tulokset
Garmin
Strava

(c) Tero Välimaa

Onnistunut reissuhan se oli. Tehodata kertoo, että pystyin ajamaan aika tasaisia kierroksia, jaksaminen riitti hyvin myös viimeiselle kierrokselle ja oli paukkuja vielä loppuiskuunkin.  Oikein jees siis, vaikka jossain vaiheessa olin varma, että kone leikkaa kiinni viimeistään vikalla kympillä.  Oli myös mukavaa, että koko ajan oli joku kilpakumppani edessä tai takana, niin ei mennyt yksin rullailemiseksi ajaminen.  Myöhemmin toki selvisi, että nämä kaverit, joiden kanssa 2. ja 3. kierros kamppailtiin, eivät olleet kumpikaan samassa sarjassa, joten sijoitusten kannalta kilvanajolla ei ollut mitään merkitystä, mutta oli se silti hauskaa ja opetti myös hiukan kisataktiikkaa, mistä mulla ei olekaan oikein minkäänlaista käsitystä.  Elite meni toki menojaan ja hävisin kärkimiehille yli puoli tuntia, mutta omassa ikäsarjassa ei voittajaltakaan tullut pataan kuin reilut pari minuuttia.  Oletan, että M40-sarjan taso on ainakin alkukauden kisoissa aika montakin pykälää kovempi, mutta ei tässä nyt ihan jalkohin kuitenkaan näköjään jää, joten ehkäpä ensi kaudella tätä maraton-sarjaa voisi kiertää vähän enemmänkin.  Otin käyttöön myös uuden energiatankkauksen, sillä vedin kisan läpi kahdella pullolla erittäin korkeahiilihydraattista urheilujuomaa. Aikaisemmin olen käyttänyt geelejä, mutta tuo kilvanajo maastossa on sen verran hektistä puuhaa, että geelin kaivaminen taskusta ja sen imaiseminen on enimmäkseen mahdotonta.  Tuota urkkajuomaa pystyi lipittelemään sen sijaan aina tasaisemmilla pätkillä vauhdin juurikaan kärsimättä.  Jatkossakin mennään tällä taktiikalla, ainakin tämmöiset muutaman tunnin kisat.

Kisajärjestelyt olivat aika pienimuotoiset, mutta lähtökohtaisesti kaikki kuitenkin toimi.  Reittimerkkaus jätti hieman toivomisen varaa, sillä potentiaalisia pummin paikkoja oli useampia.  Sulkunauha ei olisi muutamissa risteyspaikoissa ollut lainkaan haitaksi.  Harmillisen vähän oli myös osallistujia, liekö sitten johtunut kisan myöhäisestä ajankohdasta ja etukäteen kammottavasta sääennusteesta.  Reitti oli teknisestä helppoudestaan huolimatta raskas ja kyllä sinne sai itsestään kaikki jätettyä.  Tälleen Turun pikkutöppyröihin tottuneelle tuommoiset Hämeen pidemmät nousut olivat kyllä kieltämättä aika raskaita.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo

Vielä hiukan on laitettu takaiskaria ja ohjaamoa kisaisemmaksi sekä turhuuspäivityksenä sähköinen hissitolppa.  Nyt tämä alkaa olemaan valmis, joten ensi kaudeksi tuskin tarvitsee mitään enää vaihtaa.  Toimii, just niinkuin pitääkin.

Syöte MTB 100km 2023

Syötteen maastokisa on ollut suunnitelmissa jo monen monta vuotta, mutta syystä jos toisesta se on toistuvasti jäänyt vain suunnitelmaksi, jos edes siksi.  Tänä vuonna on kuitenkin ajettu vain pyörää, eikä juoksu(-kisat) ole ollut sekoittamassa pakkaa, joten vihdoin on aika toteuttaa tämäkin suunnitelma.  Talvella oli vielä kovat luulot itsestä ja asetin tavoitteeksi ajaa sekä Tahkon 240km että Syötteen 260km.  Syötteellä ajettiin pitkä kisa (4 kierrosta) ensimmäisen kerran vasta viime vuonna ja silloin sadekelissä kukaan osallistujista ei päässyt maaliin.  Kuulosti siis just sopivan hauskalta ja helpolta kisalta, joten ei muuta kuin ilmoittautuminen sisään. No, Tahkolla ei kaikki (tai siis mikään) mennyt ihan nappiin, joten alkoi hiukan puntti tutista Syötteenkin suhteen.  Reitti on kuulemma haastavampi kuin Tahkolla, joten jos keli olisi mitään muuta kuin optimaalinen, niin aika heikoilta vaikuttavat todennäköisyydet 4 kierroksen onnistumiseen, jos ei se onnistunut Tahkollakaan.  Jotenkin oli myös semmoinen olo, että ihan vielä ei ole riittävää kovuutta noin pitkän maastomatkan ajamiseen, joten downgreidasin matkan 100 kilometriin.  Satasella olisi tarjolla singlespeed-sarja, mikä tällaista pitkänlinjan yksivaihdekuskia toki houkutteli, mutta päädyin hylkäämään senkin idean.  Jos kerrankin koittaisi ajaa sellaisen kisan, missä ei olisi liian pitkä matka tai väärä pyörä. Tämä oli kyllä ensisijaisesti vaimon ehdotus, mutta aika usein hän on ollut oikeassakin, joten koitetaan nyt sitten.  Eli siis sata kilsaa ja vaihteistettu täysjousto alla, kuulostaa helpolta.

Kisaviikolla aloin seurailla hiukan sääennusteita ja morjens.  Vettä luvattiin koko viikoksi ja ilmeisesti myös kisapäivänä sataisi koko päivän.  Yhtään ei harmittanut enää tässä vaiheessa kisamatkan lyhentäminen, sillä viikon sateissa pehmenneellä reitillä satasen ajaminen on ihan kunnon savotta ja jos vielä kisan aikana sataa, niin raskasta tulee olemaan.  Onneksi sentään luvattiin suht lämmintä, joten toivottavasti ei tarvitse ainakaan kovin paljon palella, vaikka läpimärkä olisikin.  Sen verran ennakoin olosuhteita, että vaihdoin pyörään hiukan isokuvioisempaa rengasta ja varasin juomarepun mukaan mutakelin varalle.  Tahkolla ei toisella kierroksella pystynyt/huvittanut juomapullosta juoda, kun se oli niin totaalisesti kuran peitossa, joten juomarepun kanssa saisi ainakin nesteytyksen hoidettua.  Muuten olosuhteet eivät toimenpiteitä aiheuttaneet.  Koska reitistä en tiedä mitään, olosuhteet tulevat olemaan jotain haastavan ja vaikean välillä, eikä 100km matkaa ole aiemmin ajettu (aikaisempina vuosina 130km) on etukäteen hieman hankala arvioida mahdollista loppuaikaa.  Viime vuoden keskinopeuksien perusteella laskeskelin, että ehkä tuo alle 7 tunnin olisi mahdollista ajaa ja 6,5h olisi jo ihan kelpo suoritus.  Empä tiiä, mutta jotain tuommoista nyt ajattelin, sijoitukset katsotaan sitten maalissa.

Edeltävänä iltana sääennustekin alkoi paranemaan ja vaikutti siltä, että ehkä missään monsuunissa ei tarvisikaan ajaa.  Lähinnä pieniä sadekuuroja lupailtiin ja edelleen lämmintä, joten parhaassa tapauksessa sääolosuhteet olisivat oikein mainiot, puolipilvistä ja lämpötila n. 20 astetta.  Käytiin myös kaverin kanssa skouttaamassa reitin eka vitonen, eli alkukiihdytys tietä pitkin ja ensimmäinen nousu Pikku-Syötteelle.  Tietääpä ainakin, miten koitos käynnistyy ja minkälaisia peliliikkeitä alussa kannatta ehkä tehdä.  Aamulla sääennuste näytti toteutuvan, joten ei muuta kuin lyhyet kamat päälle ja mihinkään sateeseen en edes varautunut.  Olisi joka tapauksessa niin lämmin, että vaikka vettä tulisikin niskaan, niin ajaessa tarkenisi ilman sadevarusteitakin.  Eipä siinä sitten muuta kuin lähtöalueelle ja odottelemaan 8.30 tapahtuvaa starttia.

Kello tuli puoli yhdeksän ja 65 kuskin voimin ampaistiin reitille.  Päätin kokeilla, miten pysyisin kärkiryhmässä mukana ja aika kiukulla alun tieosuuden sai kyllä ajaa.  Kärkiryhmässä oli vajaa 20 kuskia ja porukka alkoi tehdä samantien selkeää eroa pääjoukkoon.  Tieosuudella ei ollut mitään ongelmaa pysyä porukassa mukana, mutta heti nousun alettua alkoi tehdä tiukempaa.  Pysyin ryhmässä mukana, mutta sykkeet löivät rajusti punaiselle ja pahaa teki sekä jaloissa että päässä.  Rimpuilin kuitenkin Pikku-Syötteen päälle ja ekalla väliaikamatolla olin sijalla 11, mutta eroa top10-porukkaan oli tullut jo sen verran, että näköyhteys oli katkennut.  Pikku-Syötteen päältä lähdetään samantien pitkään alamäkeen, minkä alkuosa on kapeaa polkua ja alaspäin viettäviä pitkospuita. Sykkeet eivät ehtineet tasaantua yhtään, joten sydän kurkussa ja pää sumussa ampaisin alamäkeen.  Vähän huteralta tuntui, mutta siitä huolimatta selvitin ensimmäiset pitkokset kunnialla, kunnes toiselle pitkososuudelle tultaessa mutainen eturengas lähti luistamaan ja siirryn kuskin paikalta vapaaseen lentoon kohti mustikkamättäitä.  Jotenkin kyljelleni sinne laskeuduin, mutta mitään isompia osumia ei tullut.  Pää taisi vähän kolahtaa ja oikea reisi otti muutaman iskun, mitkä vähän juilivat.  Pyörä näytti olevan ehjä ja mieskin melkein, joten ei muuta kuin takaisin satulaan ja alamäki jatkui.  Tässä rytäkässä ohi ei tainnut mennä kuin kaksi kuskia, joista jälkimmäisen takarenkaassa yritin pysytellä, mutta ei sekään oikein onnistunut.  Jäin siis alamäen jälkeen aika pian yksin ajamaan ja kumpuilevilla hiekkapohjaisilla poluilla sykkeet eivät edelleenkään ottaneet tasaantuakseen.  Tässä vaiheessa oli ajettu vasta n. 10km, mutta olin vetänyt sen koko ajan punaisella ja kropassa tuntui todella pahalta.  Jotenkin kuitenkin pystyin pitämään samaa tahtia yllä Pumppaamon syheröisille poluille asti, mutta sen jälkeen tein päätöksen, että nyt on pakko hidastaa tahtia ja antaa kropan vähän palautua alun hurjastelusta.  Päästin ohi meikäläisen kiinni ajaneen 3-4 hengen porukan ja jatkoin hiukan hitaammin omaa ajoani.  Ohittaneesta porukasta jäi yksi kuski vähän jälkeen ja jatkettiin sitten kahdestaan matkaa seuraavat 10km.  Vauhti hidastui hiukan, syke tasaantui ja ajaminenkin alkoi sujua helpommin ja maistua oikeastaan aika hyvältä.  100km kisassa ajetaan ensiksi 30km kisareitti ja sen perään 65km reitti, joten välipiristyksenä oli siis kiipeäminen Iso-Syötteen päälle 30km reitin maaliin.  Nousu ajettiin hiekkapohjaista pyörätietä pitkin ja olipahan kyllä paikoittain jyrkkää.  Kylteissä ilmoitettiin nousujyrkkyydeksi 26% ja myöhemmin lyhyemmälle pätkälle 31%.  Tuo jälkimmäinen oli jo niin jyrkkää, että kovin paljon jyrkempää ei enää pystyisi edes ajamaan.  Nyt rinta tangossa pienimmällä välityksellä sen sai niukin naukin ajettua ilman, että pyörä menee ympäri.  Kilpakumppani karisti mut nousussa, joten huipulla olin lopulta yksin, mikä oli oikeastaan aika jees, sillä nyt pääsin vapaalle baanalle pudottelemaan alas pitkin bikepark-reittiä. Hauskoja bermejä ja bokseja riitti koko laskulle ja sitten oltiinkin taas samalla tiesiirtymällä, mikä ajettiin jo kisan alussa.  Ja uudestaan tietysti myös Pikku-Syötteen nousuun (ja laskuun).  Nyt pidin maltin sekä nousussa että laskussa, onnistuin olemaan piiputtamatta ja pysyin alamäenkin pystyssä.  Kun uutta kierrosta oli ajettu n. 10km reitin erosivat toisistaan ja päästiin taas uusille poluille.  Mittarissa oli n. 45km, edessä eikä takana näkynyt ketään ja pyörä tuntui kulkevan aika mukavasti.  Jopa niin mukavasti, että sain ajettua aiemman kilpakumppanini kiinni ja taas jatkettiin yhdessä matkaa, kunnes kaverille iski jalkakrampit ja jatkoin taas yksin matkaani.  Kilometrit 50-95km etenivät suhteellisen vaivattomasti.  Aika paljon sai ohitella 65km matkan häntäpään kuskeja, mutta oikeastaan se toi vain piristystä ja erittäin hyvin kaikki antoivat ohitustilaa, joten ohitteluista ei juurikaan hidastetta syntynyt.  Reittikin oli tällä jälkimmäisellä puoliskolla selkeästi alkua nopeampaa ja vaikka edelleen hiekkaharjuja sai kiivetä ihan riittävän monta ylös, niin silti nopeus pysyi oikein hyvänä.  Satasen kisaajia ei edelleenkään näkynyt missään, joten sijoituksista ei tarvinnut ajaa.  Arvioin olevani jossain sijoilla 15-20, eikä tähän todennäköisesti muutoksia tulisi.  Olin etukäteen arvioinut, että jos matkan saisi ajettua n. 15km/h keskinopeudella, niin kaikki menisi oikein mukavasti. Pystyin kuitenkin pitämään yllä reilun 16km/h nopeutta, joten hommahan alkoi vaikuttaa oikein hyvältä.  Kaikilla huoltopisteillä tein pikaiseen sipsisuklaatankkauksen, sillä suolan saanti vähän huolestutti, kun juomarepussa oli pelkkää vettä ja olin unohtanut ottaa suolatabletteja mukaan.  Tankkaus ja nesteytys vaikuttivat kuitenkin toimivan, sykkeet pysyivät edelleen sopivan ylhäällä ja pyörä kulki.  Aloin jo valmistautua loppunousuun, katselin ensimmäistä kertaa kelloa ja aloin haaveilla jopa jostain 6:10-6:15 loppuajasta.  95km kohdalla viimeinen geeli kitusiin ja kohti ylämäkeä. Nyt olisi pieni etukäteistiedustelu ollut paikallaan, sillä loppunousun vaativuus pääsi yllättämään ja pahasti.  Alkuosa oli vielä ihan ajettavaa, mutta ylempänä oli jyrkkää, kivistä ja mutaista.  Jalka ei vaan riittänyt ja kun takarengaskin suti mudassa, niin pakko oli useampaan kertaan nöyrtyä ja taluttaa pieniä pätkiä.  Mittarissa taisi olla 98,5km kun saman aikaisesti huomasin, että takaa on tulossa kiinni yksi kilpakumppani ja edessä on toinen, jota hiukan näytin saavuttavan.  Nyt olisi siis mahdollisuus joko hävitä tai voittaa sijoitus ja päätin että kaikki peliin, enkä ainakaan häviä.  Nousun viimeinen kilometri on taas sorastettua polkua ja melkein heti soraosuuden alussa saavutin ja pääsin ohi edessä olevasta kuskista.  Nyt en enää taakseni katsonut, vaan väänsin viimeisen puoli kilometriä sen mitä tyhjillä jaloilla pääsin.  Se riitti, kilpakumppanit pysyivät takana, mutta tiukassa 25 sekunnin nipussa me kolme tulimme maaliin, joten ei marginaali mikään kovin iso ollut.  Loppuaika 6:27.21 ja sijoitus (maaliintulleissa) miehissä 14/56.

Tulokset
Garmin
Strava

Kova reissu oli ja kyllä sinne reitille jäi kaikki mitä miehestä irtosi.   Alun hurjastelu oli virhe ja siitä toipuminen otti aikansa, mutta sen jälkeen 75km oli oikein mukavaa ja mallikasta ajamista.  Aikatavoite täyttyi ja sijoituskin on oikein tyydyttävä.  Keskinopeus pysyi 95 kilometriin asti ennakoitua kovempana, mutta viimeinen vitonen oli aivan naurettavan hidas.  Siihen kului aikaa reilut 31 minuuttia, eli nopeus oli 9,5km/h, mikä romahdutti toki myös keskinopeutta.  Eipä siinä mitään, mutta en ollut yhtään ennakoinut, että loppunousu olisi noin vaikea ja hidas, joten vielä ennen nousuun lähtöä haaveilin tosiaan huomattavasti paremmasta loppuajasta.  Loppunousu olisi kuivalla ollut ihan ajettavissa, mutta nyt jyrkissä ja pehmeissä kohdissa ei vaan vääntö riittänyt.  Harmi sinänsä, sillä muuten ei reitillä tarvinnut jalkautua kertaakaan, paitsi muutaman ajovirheen seurauksena.  Sääolosuhteet olivat lopulta lähes täydelliset ja vaikka sekä mies että pyörä saivat kattavan rapakerroksen pintaansa, ei reittikään mahdottoman märkä ollut.  Toki metsäiset polkuosuudet olivat aika pehmeitä ja isoja vesiesteitäkin oli siellä täällä, joten ei reitti missään nopeassa kunnossa ollut, mutta ei myöskään mitenkään kohtuuttoman hidas.  Oikeastaan aika mukava.

Tämä oli ensimmäinen kertani Syötteellä, mutta tuskin viimeinen. Reitti oli todella hieno ja 100km matka juuri sopiva.  Alun asfalttia ja muutamia lyhyehköjä metsätieosuuksia lukuunottamatta koko ajan ajetaan poluilla, joten ihan kunnon maastopyöräilystä on kyse, kuten kuuluukin.  Reitti oli merkitty erinomaisesti, huoltoja oli riittävästi ja niissä tarjoilu sekä palvelu oikein hyvää.  Kaiken kaikkiaan järjestelyt toimivat moitteetomasti ja kaikilla vaikutti olevan mukavaa sekä kisassa että kisan jälkeen.  Kiitos Krossikommuunille mainioista kinkereistä ja ensi vuonna toivottavasti ajetaan taas.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Tahkon jälkeen laitettu kuitukiekot ja pykälän pitävämpää rengasta alle. Rengasvalinta osui tällä kertaa nappiin ja pyörä toimi taas täydellisesti. Voimansiirto oli jatkuvista mutakylvyistä johtuen kovilla, mutta pieniä rutinoita lukuunottamatta ei sekään aiheuttanut ongelmia. Iloisia kilometrejä on jatkossakin edessä tämän pyörän kanssa.

Tahko MTB 240km 2023 - DNF

Tämän kauden pääkoettelemus.  Tahkon kuninkuusmatkan ajaminen on roikkunut työlistalla nyt jo kohta kymmenen vuotta.  2013 kävin keskeyttämässä 180km:n ja seuraavana vuonna oli tarkoitus ajaa täysmatka.  Silloin olin kuitenkin yksivaihdemaastohuumassa ja sellaisella ei tuota matkaa ajeta, joten se sitten jäi ja seuraavat vuodet menivätkin juoksuhommissa kunnes 2021 palasin Tahkolle.  Tosin taas yksivaihteisella ja 120km matkalle.  Viime vuonna ajoin jo hieman soveltuvammalla kalustolla 180km ja olisin silloin voinut ajaa 240km, mutta koska 180km ja 240km ajetaan vuorovuosina, ei se viime vuonna ollut mahdollista.  No, nyt on ja nyt mennään koko rahan edestä.

Otin tämän projektin sen verran tosissani, että talvikuukausina jopa hinkkasin trainerilla pitkiä mäkitreenejä.  Tämä oli itseltäni jo melkoinen myönnytys, sillä perinteisesti ei ole paljon ollut tapana sisällä harjoitella.  Ihan jumalattoman tylsää ja typerää touhua tuo trainerin sitkuttaminen on, mutta kiistatta tehokasta, joten luotan siihen, että tuo henkinen kärsimys maksaa itsensä takaisin Tahkon ylämäissä. Tein myös keväällä poikkeuksellisen paljon voimaharjoittelua, joten senkin puoleen voimatasot ja -kestävyys pitäisi olla ihan kohdillaan.  Isoimpana puutteena näkisin, että mitään pitkiäpitkiä lenkkejä en ehtinyt tai jaksanut ajaa, mutta korvasin sitä puutetta useilla peräkkäisillä 2,5-3,5h lenkeillä. Olen myös harjaannuttanut pakaroita viihtymään pääasiallisesti maastopyörän satulassa, joten kilometrejä ei ole juurikaan maantie- tai sorapyörällä kerätty.  Yleisesti ottaen tunteja kertyi ihan kiitettävästi ja vaikka pieniä notkahduksia tulikin, niin harjoittelu oli pääosin nousujohteista ja luottavaisin mielin pääsen reissuun.

Viime vuonna 180km meni jonkin verran alle 10h, joten siltä pohjalta ja aikaisempien vuosien tuloslistoja tutkimalla päättelin, että 14h alitus voisi olla semmoinen sopivan kova tavoite.  Hiukan tasaisemmalla vauhdinjaolla kierrokset voisivat olla luokkaa 3:10h, 3:20h, 3:30h ja 3:40h, mikä jättäisi vielä hiukan ylimääräistä hyytymisvaraakin.  Näin siis olin kaavaillut, mutta noin kuukausi ennen kisaa järjestäjältä tuli tietoa reittimuutoksesta, mikä pidentää kierroksen kokonaismatkaa ~3km.  En jaksanut tutkia tarkemmin, minkälainen muutos oli, mutta jos 2,5km tietä korvataan 5,5km metsätiellä ja polulla, niin ei se ainakaan nopeammaksi muutu.  Voi siis hyvinkin arvioida, että tuo muutos hidastaa kierrosta vähintään 10 minuuttia, todennäköisesti enemmän, mikä neljällä kierroksella tietysti kertaantuu.  Vaikea siis lähteä loppuaikaa arvailemaan, mutta kyllä siinä nyt varmaan melkein se 15h menee.  Saapahan syödä enemmän geelejä.  Oikeastaan loppuaikaa isompi tavoite itselleni on tällä kertaa sijoitus.  Viime vuonna jäin neljänneksi (toki ihan reilulla marginaalilla), mutta nyt on pääasiallisena tavoitteena ajaa palkintopallille.  Taktikoidaan ajamista ensisijaisesti sen mukaan, ei niinkään kierrosaikojen.

Pitkämatkalaisten startti on yhtä aikaa yölähdön kanssa vuorokauden vaihtuessa lauantaista sunnuntaiksi.  Illalla sateli vettä, välillä kovaa, välillä hiljempaa ja pikkasen siinä sai jännittää, että joutuuko sateeseen starttaamaan.  Sade kuitenkin loppui joskus ysin, kympin aikoihin ja näytti siltä, että ainakin tiet ehtivät hieman jopa kuivua ennen keskiyötä.  Aivan siedettävissä olosuhteissa päästiin siis lähtöviivalle, mutta väistämättömiltä sateet silti vaikuttivat.  Kyse ei ole ollut siitä, sataako kisan aikana, vaan siitä, milloin, paljonko ja kuinka kauan sataa.  Noh, palataan tähän.

(c) Touho Häkkinen

Keskiyöllä lähtö, pam, ja siitä se leikki alkoi.  Hiukan jopa hämmästytti kaikkien hyvin maltillinen liikkeellelähtö, sillä viime vuonna kampea pyöritettiin kyllä merkittävästi rivakammin.  Ekalla kilometrillä kärkipään letka asettui muotoonsa ja meitä oli ehkä 10 kuskia eri matkoilta.  Ensimmäinen kymppi Nilsiään hajotti hieman letkaa, mutta edelleen jokseenkin rauhassa kärkiryhmässäkin ajeltiin.  En lähtenyt itsekään repimään, vaan tyydyin vallitsevaan tilanteeseen ja säästelin paukkuja myöhempiä aikoja varten.  Nilsiän jälkeen alkoi uusi reittilinjaus, mikä oli oikein onnistunut, vaikka perinteinen hiekkatienousu Mummonmäelle jäikin tämän linjauksen myötä pois.  Alun latupohjilla ja kangaspoluilla ei sateiden vaikutusta maastossa juurikaan huomannut, mutta nyt peltoteillä ja metsäosuuksilla alkoi käydä selväksi, että ihan puhtaana ei reissusta selvittäisi.  Melkoisia lätäköitä ja mutaesteitä alkoi osua reitille, mutta näistäkin huolimatta maaston märkyys oli hyvin kohtuullista.

Kinahmi I:lle tultiin 4-5 hengen porukalla ja taluttamiseksi se taisi kaikilla mennä, vaikka sinänsä tällä kertaa olikin tilaa pakertaa ihan rauhassa. Ei vaan pito riittänyt kosteassa maastossa ja jossain vaiheessa jokaisella takarengas sutaisi ja se oli sitten siinä.  Jonkinlainen hajaantuminen porukassa myös tapahtui, sillä muistaakseni tässä vaiheessa jäätiin 2-3 hengen porukkaan.  Kinahmin heinikkoisessa alamäessä myös näkyvyyden kanssa alkoi olla ongelmia.  Viime vuonna ~1000lm tankovalolla pärjäsi enemmän kuin hyvin, mutta nyt taivas oli täysin pilvessä, joten pimeys oli syvempää ja muutenkin märkä ympäristö tuntui imevän kaiken valon.  Tankovalon kanssa oli myös syheröisillä osuuksilla vaikea hahmottaa polkua, kun valo osoitti tiukoissa mutkissa väärään suuntaan, joten tämän suhteen kypärävalo olisi tällä kertaa ollut fiksumpi valinta.  Alamäkiin uskalsi kuitenkin pasauttaa ihan kohtuullisella vauhdilla, joten hupsista vaan aika pian oltiin jo Kinahmi II:n juurella.   Vähemmän yllättävästi tuommoinen kuivan kelin kisarengas ei näissä olosuhteissa toiminut ihan optimaalisesti ja liukkaissa nousuissa oli vetopidon kanssa oikeasti ongelmia, joten läheskään yhtään pitkälle ei päässyt ajamalla kuin viime vuonna. Jos ei ajeta, niin sitten talutetaan ja  ylös kuitenkin päästiin ja kuten aina, ajattelin että nyt on kierroksesta pahin osuus selätetty ja loppu onkin helpompaa ajamista, vaikka mäkiä olisikin vielä monta edessä.  Siinä se matka taittui ihan sujuvasti lähinnä yksin ajaessa, mutta ei ne takana tulevat valot kovin kaukana missään vaiheessa olleet ja kun jossain 40-45km paikkeilla lopulta väistämätön tapahtui ja vesisade alkoi, niin tuulitakkia päälle vetäessäni kilpakumppani tuli takaa kiinni ja siitä jatkettiin yhdessä matkaa.  Ja kun vesisade alkoi, se alkoi ihan tosissaan.  Pääosin tasaisesti sataen, välillä sitten hieman laantuen ja hetkittäin taas ihan kaatamalla.   Polkuosuuksilla näkyvyys heikkeni sateen takia entisestään ja maasto muuttui hyvin nopeasti kosteasta märäksi (ja siitä hetken päästä vetiseksi), joten vauhti laski kuin lehmän häntä.  Eteenpäin kuitenkin mentiin ja Rahasmäen tienoilla jossain 50km jälkeen katselin, että aikaa oli kulunut jo reilut 3 tuntia, joten ihan ei nyt oltu tavoitelluissa kierrosajoissa kiinni.  Kaikki kamat olivat olleet litimärät jo pidemmän aikaa ja vilu alkoi tasaisemmilla osuuksilla hiipiä puseroon.  Tiesiirtymillä viima kylmensi tunnelmaa entisestään, joten hampaat kalisten ja sormet tunnottomina pääsin lopulta El Granden loppunousua kipuamaan.  Mäki nousi hyvin ja vaikka noususta 3/4 onkin nykyään sorastettu, niin kyllä sitä silti sai sitkuttaa ihan tosissaan ja kroppakin alkoi taas lämmetä.  Huipulla syvä henkäys ja mäki bermien ja boksien kautta iloisesti rallaten alas.  Tulin yksin 1. kierrokselta huoltoon kun aikaa oli kulunut 3:46h startista.  Nyt oli aika pysähtyä hieman prosessoimaan tilannetta, sillä eihän tämä mennyt lainkaan suunnitelman mukaan. 

Ensinnäkin kierroksen pituus oli 62,3km (viime vuonna 58km), mikä osaltaan selittää merkittävästi hitaampaa kierrosaikaa.  Lisäkilometrit tulivat tuosta alun uudesta reittilinjauksesta ja myös loppulasku oli pidempi, sillä se oli palautettu samankaltaiseksi kuin 2021, kun taas viime vuonna lasku oli suoraviivaisempi ja lyhempi, ilmeisesti jostain rakennustöistä johtuen.  No, eipä siinä mitään, kierros on kaikille samanmittainen, joten ei siitä kannata murehtia.  Sen sijaan vallitsevat olosuhteet olivat semmoiset, mistä kannatti murehtia.  Huollossa vaihtaessani takkia ja täydentäessäni energiavarastoja vettä tuli aivan kaatamalla ja huoltoteltan alla täristessäni arvioin jo hiukan jatkamisen järkevyyttä.  Olin kuitenkin saanut tiedon, että olin 1. kierroksen jälkeen kokonaiskilpailun kakkosena, joten aika laiskalta tuntuisi tässä vaiheessa heittää leikki kesken.  Ei muuta kuin kroppa turtana vaan pyörän selkään ja uudelle kierrokselle. Heti kierroksen alussa ajoi kisan tuleva voittaja meikäläisen kiinni ja yhdessä ajeltiin alun latupohjia.  Nilsiän jälkeen jollain tieosuudella vettä tuli niin kovaa, että pyörätielläkin oli parin sentin kerros vettä.  Tässä vaiheessa kiittelin, että onneksi pyörässä on sähkövaihteet.  Oli nimittäin sormista niin pahasti tunto pois, että mekaanisen vaihdevivun painaminen ei olisi onnistunut.  Sähkövaihteilla riittää, että sutaisee vähän sinne päin, eikä voimaa tarvitse käyttää. Harkitsin myös tässä kohtaa ihan vakavasti keskeyttämistä ja kääntymistä tietä pitkin takaisin kohti Tahkoa, mutta jollain tahdonvoimalla jatkoin kuitenkin matkaa.  Enää maasto ei ollut märkä, vaan yhtä saakelin vesiestettä koko reitti.  Alamäissä virtasi purot, ylämäissä polkupohjat pehmenivät entisestään ja tasaisella oli jättimäisiä lätäköitä ja mutavelliä joka paikassa.  Aivan ihanaa. Taas Kinhami I:n nousussa jo ekalta kierrokselta tuttu kilpakumppani ajoi mut kiinni ja tästä eteenpäin ajettiinkin  yhdessä kierros lähes loppuun asti.  Ajaminen oli raskasta ja vaikka sade lopulta loppui ehkä 2. kierroksen puolivälin paikkeilla, niin vettä oli tullut 3-4h yhtä soittoa ja olosuhteet reitillä olivat muuttunut kelvollisista kelvottomiksi.  Erityisesti ylämäet koettelivat, sillä em. reitin pehmeneminen vähensi rullaavuutta ja yhtäänkään jyrkempiin kohtiin sai vääntää ihan tosissaan.  En oikein muista, missä vaiheessa ajatus kirkastui, mutta jos ei aikaisemmin, niin viimeistään Rahasmäen jyrkässä hiekkatiemäessä, mikä niukin naukin nousi ajamalla ylös.  Kirkastumisella tarkoitan, että "ei tässä ole ***tu mitään järkeä".  Homma oli lähestymässä vasta puoliväliä ja ei se ainakaan helpommaksi tästä muuttuisi, vaikka sääolosuhteet päivän valjetessa olivatkin paranemaan päin.  Jos 2. kierroksella ei meinannut päästä mäkiä ylös, niin mites sitten seuraavilla.  Keskeytyspäätös oli siis valmis ja rennosti rullailin loppulaskun alas ja jotenkin jopa helpottuneena kierroksen loppuun.  2. kierroksen aika 4:24h, eli melkein 40 minuuttia hitaampi kuin jo valmiiksi hidas 1. kierros.   Tässä vaiheessa olin neljäntenä, mutta ihan sama. Olin myös ytimiäni myöten jäässä, totaalisen märkä ja viimeistäkin neliösenttiä myöten mudan peitossa, joten DNF ja kiitos hei.

Tulokset
Garmin
Strava

Tyhmät jalat

Kokonaisaika 8:10.18 ja matkaa mittariin kertyi 124,9km.  Vertailun vuoksi kaksi vuotta sitten kahteen kierrokseen (silloin 119,4km) meni jäykkäperäisellä yksivaihteisella maastopyörällä 6:50:18, eli nyt olin täysjousitetulla vaihdepyörällä 1:20h hitaampi.  Ihan noin paljon huonommassa kunnossa en ole, eikä tuo 5,5km pidempi matkakaan selitä kuin 15-20min ja aika paljon nopeampi pyörä oli alla, joten ehkä olosuhteet vaan nyt oli pikkasen vähän huonommat.  Märkä maasto hidasti menoa ihan älyttömästi ja teki myös siitä hitaastakin etenemisestä todella raskasta ja kuluttavaa.  Tuon maaston hitauden ja märkyyden olisi varmaan vielä jotenkin pystynyt käsittelemään, mutta pitkään jatkunut sade oli omalla kohdallani se, mikä katkaisi selkärangan. Vaikka sade päiväksi sitten loppuikin, olin noiden kahden kierroksen jälkeen niin kylmissäni, että lämpiämiseen olisi tarvittu kuivia vaatteita (joita ei ollut enää kuin yhdelle kierrokselle), pitkähkö tauko ja lämmintä ruokaa.  Taukoa ei kannattanut kylmänä pitää ja ruokaa ei ollut saatavilla, joten en nähnyt mahdollisuuksia tilanteen merkittävään korjaamiseen.  Jos kisa olisi ollut 180km, niin kiukulla olisin varmaan sen kolmannen kierroksen vielä ajanut, mutta neljänteen ei enää olisi rahkeet riittäneet.  Keräsin siis kamani, pesin pyörän ja siirryn kämpille nuolemaan haavojani.  Pienten päiväunien jälkeenkään keskeytys ei juurikaan harmittanut, joten sinällään arvioisin tehneeni oikean päätöksen.

Muilla kisa jatkui, mutta myöhemmin tuloslistasta selvisi, että 17:a lähteneestä 7 keskeytti 1. kierroksen jälkeen, 4 jätti leikin kesken 2. kierrokseen, 3. kierroksen ajoi 3 kuskia ja lopulta vain 3 pääsi koko matkan maaliin.  Tämä kolmikko on kyllä palkintopallipaikkansa ansainnut, onnittelut sinne!  Itselleni tämä oli viides kerta Tahkolla ja aina aikaisemmin reitti on ollut rutikuiva ja aurinko paistanut.  Sainpahan kokemuspankkiin tällä kertaa vähän toisenlaisenkin kisan ja oppia tuli paljon, mitä asioita pitää (ennakkoon) ottaa huomioon, jos kisaolosuhteet vaikuttavat huonoilta.  Näin rajuissa olosuhteissa en ole koskaan juoksu-ultrissa tai pyöräkisoissa joutunut näin pitkää aikaa suoriutumaan ja näköjään en siihen pystykään.  Enkä ole ihan varma haluankokaan pystyä.

Järjestelyt olivat tälläkin kertaa viimeisen päälle ja reittiuudistukset onnistuneita, joten Tahko lunasti taas paikkansa Suomen tärkeimpänä maastopyörätapahtumana.  Erityiskiitokset huoltopisteiden väelle, jotka yön pimeinä, kylminä ja märkinä tunteina palvelivat ja kannustivat hyvin pientä joukkoa ajajia. Sitkeyttä sekin vaatii.  Kiitos tästä vuodesta ja nyt taitaa omalta osaltani olla Tahkon kierrokset hetkeksi täynnä.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Niin siinä vaan kävi, että vanha mies nöyrtyi ja kaikista kovista puheista huolimatta päädyin lopulta hankkimaan täysjouston.  Ja onhan tuo kyllä melkoinen tykki.  Jousitus pelaa täydellisesti, sillä kiipeää rivakasti sekä tekniset että tasaiset ylämäet ja ai, että kun alamäki alkaa.  Kyllähän tuolla aika eri tavalla uskaltaa rallatella menemään kuin jäykkäperällä.  Rengasvalinta oli näihin olosuhteisiin väärä, mutta muuten pyörä toimi moitteettomasti loputtomasta kurakylvystä huolimatta.

Fenix MTB Marathon Laajavuori 2023

Koska Tahkon kuninkuusmatka kolkuttelee jo oven takana ja viimeaikaiset lenkkeilyt ovat monestakin syystä olleet vähän semmoisia ja tämmöisiä, niin ajattelin ottaa viimeistelyharjoittelun tulokulmaksi ns. shokkihoidon.  Jyväskylässä on sopivasti MTB-marathonkisa, matkana 75km, joten ei kai siinä muuta kuin koittamaan.  Maratoneillahan sitä juoksupuolellakin ultrille harjoitellaan, joten miksipä ei maastopyörälläkin.  Muutenkin tuntuu olevan vaikeaa saada kotipoluilla ajettua riittävän pitkiä maastopyörälenkkejä, puhumattakaan, että niitä saisi ajettua kovaa, joten tässä tulee lyötyä monta kärpästä yhdellä iskulla.  Ja onhan se välillä mukavaa käydä ajamassa jossain muissakin maastoissa kuin Turun tutuissa kivikoissa ja juurakoissa.  Reitistä ei ole sen enempää tietoa kuin mitä reittiselostuksessa sanotaan, joten uskotaan se.  25km kierros suhteellisen helppoa, mutta mäkistä maastoa ja tuo kolme kertaa.  Eipä siinä, ekan kierroksen jälkeenhän se selviää millainen reitti on ja sitten voi kaksi jälkimmäistä kierrosta laittaa jalkaa niin paljon peliin kuin löytyy.  Mitään kummempaa tavoitetta ei ole, mutta ajattelisin, että johonkin 4 tunnin kinthaalle tuo voisi mennä, tai sitten ei.  Sijoituksista on turha haaveilla mitään, kunhan ei nyt ikäluokkansa (M40) viimeiseksi jäisi.

Startti oli puoliltapäivin ja lähtöviivalle asettuessa oli selvää, että tulossa olisi hikinen, pölyinen ja todennäköisesti aika hapokas iltapäiväpuhde. Kaikki sarjat starttasivat samanaikaisesti, joten n. 180 kuskin kanssa ampaistiin liikkeelle. Olin varmaankin suunnilleen ekassa kolmanneksessa ja sopivaa vauhtia ajava letka löytyi jo muutaman kilometrin jälkeen. Reitti oli juurikin kuvatunlainen, eli muutamaa lyhyttä teknisempää juurakko-/kivikköpätkää lukuunottamatta ei tarvinnut tehdä muuta kuin pyörittää kampea ja puskea eteenpäin. Mutta sitä mäkeä riitti. Ei mitään älyttömän pitkiä yksittäisiä nousuja, mutta tälleen turkulaiselle kuitenkin normaalia pidempiä ja ennenkaikkea niitä oli koko ajan. Ekalla kierroksella pysyin hyvin valikoituneessa ryhmässä mukana ja hiljakseen sain myös nostettua sijoitusta. Ylämäet nousi hyvin, mutta alamäissä jouduin taas antamaan täysjoustokuskeille hieman tasoitusta. Jossain 15km kohdalla olin kivunnut oman porukkani kärkeen ja pidin sen verran parempaa vauhtia, että sain myös kasvatettua eroa. Eka kierros tuli täyteen n. 1:15h ajassa, eli oikeastaan ihan jees. Olin kyllä vetänyt kiekan ihan liikaa punaisella, joten arvelin hyytyväni pahastikin sekä turhan rajun aloituksen että kilpakumppanien puuttumisen vuoksi.
Toka kierros sujui yllättävänkin hyvin. Muutaman ohituksen sain tehtyä, mutta ihan ei ollut selvää, mitä matkaa ja sarjaa kukakin edustaa, joten sijoituksen kannalta oli vaikea arvioida tilanteen kehitystä.  No, ei se ainakaan huonontunut, sillä kukaan ei muistaakseni meikäläistä ohittanut.  Ajaminenkin sujui teknisesti paremmin, kun tiesi mitä oli tulossa, eikä mäetkään vielä tässä vaiheessa piiputtaneet juurikaan.  Alamäet ajoin paremmin, vaikkakin muutama alamäki päättyi tiukkaan 90 asteen käännökseen ja niissä vähän sulkunauhat ja penkat pölisivät.  Hiekkapölyä oli joka tapauksessa kaikki ruumiinaukot täynnä, sillä kuten todettua, reitti oli todella kuiva.  Toka kierros n. 1:18h, joten viimeiseen kierrokseen olisi aikaa 1:27h, mikä antoi varaa jonkinlaiseen kanttaamiseenkin.
Hyvä, että hyytymisvaraa oli, sillä kolmas kierros oli raskas.  Kaksi kierrosta ja yli 2,5h oli menty tiukasti vk-alueella ja eihän meikäläisen kone sellaista kyytiä kovin paljon pidempään kestä. Teknisesti ajaminen oli edelleen hyvää ja alamäet kulkivat hyvin, mutta ylämäet olivat hitaita, todella hitaita. Viimeinen 5km oli aika nopeaa baanaa, eikä sinne osunut kuin yksi tiukempi mäki ja siinä kohtaa tihrustin kelloa ja totesin, että neljä tuntia alittunee, kunhan nyt vaan reippailee loppuun asti.  Pari kilsaa ennen maalia joku tuli takaa ohi niin kovaa, että ajattelin sen olevan sähköpyöräiläilijä, mutta höpsis. Luomulla sieltä tultiin ja selvästikin voimien jakaminen oli ollut fiksumpaa kuin itselläni.  Ei voi mitään, sinne meni ja minä rimpuilin perässä.  Maaliviivalle ajassa 3:57.21 ja sijoitus M40-sarjassa 6/11.

Tulokset
Garmin
Strava

Olipahan ralli.  Kyllä on vaan niin, että nuo ajomiehet ajaa todella kovaa ja varttuneempien herrojen sarjassa vauhdit ovat kärjellä luokkaa huhhuh.  Erot oli isoja ja hävisin 5. tulleellekin 10 minuuttia. Oma ajaminen oli kaksi kierrosta hyvää, mutta sitten loppui bensa ja viimeinen kierros oli tosiaan melkoista rimpuilua.  Energiatankkaus ei mennyt ihan nappiin, eikä myöskään nesteytys, joten hiukan menee senkin piikkiin, mutta ei se vauhti vaan ole lähelläkään oikeiden kisakuskien vauhtia.  Samapa tuo.  Tuli vedettyä kovaa, tuli kerättyä mäkeä (nousua yhteensä yli 1600m) ja pääsi ajamaan Turun maastoista selvästi poikkeavilla poluilla, mikä on aina välillä piristävää.  Kokonaisuudessaan siis selkeästi positiivinen kokemus ja ehkä suorituskin.

Kisajärjestelyt toimivat hyvin.  Fasiliteetit olivat kunnossa, kisaruokailu oikein onnistunut, huolloissa avuliasta väkeä ja huoltoja oli riittävästi.   Kokonaisuudessaan tunnelma oli hyvä, vaikka vähän tuo olikin semmoinen "ajetaan kisa ja lähetään kotiin", eikä mitään kummoistakaan kisatunnelmaa (ainakaan meikäläisen lopulta päästessä perille) maalialueella enää ollut.   Huoltoihin olisin ehkä kaivannut jotain helpompaa syötävää kuin keksejä ja suolakurkkuja.  Tämä kone käy kuitenkin vihreillä kuulilla, sipseillä ja geeleillä, joten jotain semmoista ehkä.  Eniveis kiva tapahtuma ja voisin hyvin kuvitella meneväni toistekin.

Stanton Sherpa

The weapon of Choice: Stanton Sherpa
Tällä on nyt reilu vuosi ajettu ja useampien osapäivitysten jälkeen tämä alkaa istua käteen kuten kunnon työkalun kuuluukin.  Ei ole teräsrunkoisena jäykkäperänä mikään optimaalinen kisapyörä ja nyt täytyy sanoa, että sen kyllä huomasi. Jotain ratkaisuja tämän suhteen tulee todennäköisesti vielä ennen Tahkoa tehtyä...