sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kokkola Ultrarun 6h 2015

Kevään kevennyksenä oli nyt 16-17.5.  2. kertaa järjestetty Kokkola Ultra Run. Harkitsin kisaa jo viime vuonna, sillä onhan kyseessä kuitenkin vanhan kotikaupunkini kisa, mutta silloin ei ultrat suuremmin vielä kiinnostaneet. Nyt aika oli kuitenkin kypsä ja E24:n jälkeen oli nälkää käydä todistamassa itselleen, että sileänkin ultrasta selviän kunnialla. Kisassa oli tarjolla 6, 12 ja 24 tunnin sarjat, joista valikoin nössönä 6-tunnin. E24:n jälkeen lupasin itselleni, että sileällä en moista enää juokse, enkä ihan näin nopeasti ollut valmis pyörtämään puheitani. 12-tuntinen olisi ollut mahdollinen, mutta palautumisaika olisi venähtänyt kohtuuttoman pitkäksi kesän koitoksia silmällä pitäen, joten siksi siis 6 tuntia. Lisäksi 6h juoksussa houkutteli ajatus siitä, että koko suoritus pitäisi pystyä vetämään läpi juoksemalla, eikä mitään juoksu-/kävelytaktiikkaa tarvitsisi käyttää.

Ennakoon ajattelin, että eihän tuo 6h ole pahakaan rasti. Eihän siinä tarvi kuin juosta pk-vauhtia koko aika. Helppo homma. Tavoitteeksi nakkasin vähän summan mutikassa 70 kilometrin ylityksen. Ensinnäkin, koska se on jo ihan ok tulos ja toisekseen sen vuoksi, että siinä olisi tod.näk. jo hiukan haastetta, sillä arvelin 60 kilometristä selviäväni suht helpostikin. Edellisvuoden tuloslistaa katsoessani asetin tavoitteeksi myös podium-sijoituksen, sillä viime vuonna vain voittaja juoksi yli 70km (tosin reilusti).

Taktiikka oli yksinkertainen. 5min/km vauhtia ekat 5 tuntia (=60km) ja sitten viimeinen tunti parasta mahdollista vauhtia. Tankkaussuunnitelma oli myös simppeli, geeli puolen tunnin välein ja vettä päälle, nestetankkaus muutoin elektrolyyttijuomalla ja välillä huoltopöydältä sipsejä suolan saamiseksi.

Kokkolassa kisakierros on 864,1m pitkä, josta 40/60 asfalttia ja hiekkaa. Nousumetrejä ei kierrokselle tule käytännössä lainkaan, joten reitti on kyllä nopea. Startti tapahtui kello 12, jolloin lämpötila oli n. 8 astetta ja sää puolipilvinen. Asfalttisuoralla tuuli suoraan vastaan, mutta onneksi ei kohtuuttoman kovaa. Olosuhteet olivat siis oikein hyvät.

Kirittäjät
Sitten juostiin. Heti lähdössä selvisi, että samanvauhtista seuraa ei olisi tarjolla. 12-ja 24h juoksijat köpöttelivät omaa rauhallista tahtiaan, eikä 6h porukassakaan tuntunut ainakaan alussa olevan ketään, joka olisi lähtenyt samaa vauhtia kuin itse juoksin. Juoksin hiukan suunniteltua kovempaa alun, kun vauhti tuntui luontevalta ja puolimaraton täyttyi vaivatta ajassa 1.44.08. Todellisuudessa hiukan jopa nopeammin, sillä mittarini tuli hiukan jäljessä verrattuna viralliseen mittaukseen. Matka jatkui, aurinko alkoi paistamaan ja lapsetkin kävivät kannustamassa radan varrella, joten fiilis oli korkealla. Seuraavana tavoitteena oli maraton, joka pitäisi taittua alle 3.30. Joskus kolmen tunnin paikkeilla iski ensimmäinen (henkisesti) heikompi jakso. Juoksu kulki hyvin, eikä ongelmia ollut, mutta lakkasi vaan hetkeksi huvittamasta. Maraton täyttyi kuitenkin mittarin mukaan ajassa 3.30.34, eli aikataulussa oltiin. Seuraava 18km olisi sitten kisan onnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeä. Vauhti alkoi hiukan hyytyä ja muutenkin alkoi olla vaikeaa. Tässä vaiheessa olisi kaivannut vähän vetoapua, mutta sitä ei ollut tarjolla. Oikeasti 4,5 ja 5 tunnin välillä oli tosi synkkää, vaikka mitään ongelmia ei edelleenkään ollut. Sain lopulta 60km täyteen ajassa 5.08.35, eli melkein 10 minuuttia tavoitteesta jäljessä. Ei hyvä. Tässä vaiheessa aloin suhtautua juoksuun aika välinpitämättömästi, pidin satunnaisia lyhyitä kävelytaukoja, enkä katsonut matkamittaria enää lainkaan. Tiesin, että kisasta tulee voitto, kunhan jotenkin raahustan maaliin ja 70km tavoite ei todennäköisesti tule onnistumaan. Näissä fiiliksissä hölkkäsin kohti loppua, kunnes kaveri huusi virallisen välituloksen, joka oli 67,4km. Tässä vaiheessa aikaa oli jäljellä ~14 minuuttia. No, ***kele. Loppumatkan juoksin mitään miettimättä ja ylitin mittauspisteen viimeisen kerran ajassa 5.59.59. Kuuluttaja ilmoitti viimeiseksi välitulokseksi 69,992, eli 8 metriä vajaa 70km. Eipä hätää, sillä olin juossut ns. päätyyn saakka ja tarkistusmittauksesta tuli 14 lisämetriä ja lopputulokseksi 70,006 km. Eihän se mennyt edes tiukalle.
Viimeiset minuutit

Hyvä kisa. Voitin 6h tunnin kisan ja saavutin matkatavoitteen. Mukava onnistua välillä, kun muutamat edelliset kisat eivät ihan tavoitteiden mukaan ole menneet. Ja olihan tuo itselleni ensimmäinen 1. sija ikinä missään virallisessa kisassa. Pakko myöntää, että ei se silti ihan niin helppoa ollut kuin etukäteen kuvittelin. Samanvauhtisten juoksijoiden puuttuminen ja se tosiasia, että tuollaisessa 6h kisassa ei ole varaa kävellä eikä levätä, tekivät hommasta aika raskasta. Ja vaikka 6h onkin ultramatkana aika vaatimaton, saa siinä kuitenkin tovin juosta.


Kisajärjestelyt sujuivat erinomaisesti, reitti oli helppo ja olosuhteet olivat hyvät, enkä muutenkaan keksi itse tapahtumasta mitään moitittavaa. Saattaa olla, että olen täällä ensi vuonnakin.

Nike Flyknit Lunar 1
The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar 1. Hyvin palvellut marakenkä, jonka ajattelin sopivan myös tälle matkalle. Muutama rakko tuli varpaiden alle, mutta muuten homma toimi. Vaimennus riittää näköjään hyvin, mutta silti kengällä on helppo juosta reippaastikin. Valitettavasti kilometrit alkavat vaan tulla täyteen, joten seuraajaa pitää alkaa hiljakseen etsimään.