keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Pirkka MTB-Maraton 60km 2023

Koska vielä oli kisaa tarjolla, niin pitihän siihen mahdollisuuteen tarttua.  XCM-cupin viimeinen osakilpailu Tampereella, eli Pirkka MTB 60km.  Syötteen jälkeen totesin, että ei se pyörä kulje nopeammin, jos ei sitä oikeasti polje kovempaa, joten alkusyksyn teemana onkin ollut selkeä lenkkivauhtien (tai ainakin tehojen) nostaminen.  Jonkinlaista edistystä on kenties tapahtunutkin, joten näin kisakauden päätteeksi on ihan hyvä käydä hiukan mittauttamassa tasoaan muihin.  Alkukesästä Laajavuoren marakisassa tuntui, että ei ole mitään jakoja kenenkään vauhtiin, mutta kenties nyt ei tilanne olisi enää niin paha.

Sääennuste lupaili kerrassaan kammottavaa keliä, eli henkisesti olin varautunut räntäsateeseen ja kunnon mutaralliin, mutta kuinka ollakaan, tilanne ei itse kisapäivänä ollutkaan kovin paha.  Kylmä oli juu ja tuuli kovaa, mutta mitään ei satanut, eikä reittikään ollut häiritsevän märkä.  Ihan hyvä ajokeli oikeastaan, kunhan vain pysyi metsän suojassa.  Lähtölista oli valitettavan lyhyt, eikä täysmatkalla ollut ilmoittautuneita kuin 31 kuskia, joista vielä osa taisi jättää tulematta.  Omassa sarjassani, eli M40:ssa lähtijöitä oli 7, joten jos tuloslistalla pääsisi parempaan puolikkaaseen, niin olisikin jo podiumilla.  Tähän mennessä olen aina kaikkiin kisoihin lähtenyt ensisijaisesti tekemään omaa suoritusta ja miettinyt jotain sopivaa tavoiteaikaa valmiiksi, mutta nyt päätin lähteä ajamaan kilpaa muita vastaan.  Jos kilpailutilanne sallisi pienen himmailun, niin sitten himaillaan.

Lähtötilanne oli jotenkin hiukan epämääräinen, mutta jotakuinkin yhtäaikaa kuitenkin päästiin alaparkkipaikan lähtöalueelta liikkeelle.  Melko kylmillä jaloilla heti todella tylyyn nousuun ja 30 sekuntia startin jälkeen sykkeet ja tehot olivatkin jo reilusti punaisella. Eliten porukka karkasi samantien horisonttiin, mutta itselleni sopiva letka muodostui samantien.  Alku tultiin kovaa, jopa niin kovaa, että jossain 7km paikkeilla ajettiin neljän porukassa mutka suoraksi ja siitä muodostui semmoinen 1-2 minuutin pummi.  Reitille paluun jälkeen jatkettiin samassa porukassa, joka alkoi kuitenkin ehkä 10km kohdilla hajoamaan ja siinä mentiin sitten yhden juniorikuskin kanssa kahdestaan pitkä pätkä.  Jossain 17km paikkeilla olin karistanut edellisen kaverin ja aloin saavuttaa seuraavaa edessä olevaa.  Ekan kierroksen loppu tultiin yhdessä ja aloitettiin myös toinen kierros.  Nyt oli 1/3 kierroksista ajettu ja reitti oli tuttu.  Teknisempiä kivikoita oli tasan kaksi ja nekin noin 10m mittaisia, mutta muuten reitti olikin helppoa neulaspolkua tai kuntorataa. Mutta ei se helppoa silti ollut, sillä nousua oli ihan hulvaton määrä (20km kierroksella n. 500nm) ja varsinkin loppunousu oli jyrkkä ja pitkä.  Eka kiekka meni hiukan rajoitinta vastaan ajaessa, mutta hapottavista osuuksista tuntui palautuvan suht nopeasti, joten toisellekin kierrokselle lähdettiin turhia säästelemättä. Ajettiin em. kilpakumppanin kanssa varmaan yli puoli kierrosta yhtä matkaa vuorovedoin ja hiljakseen saavutettiin edessä vilahtelevaa kaksikkoa.  Taas samoilla 17km nurkilla ajettiin kaksikko kiinni ja hetken matkaa yhdessä, kunnes alettiin toisen kiinniajetun kanssa tehdä eroa näihin kahteen muuhun.  Toka kierros tultiin sitten tämän uuden kilpakumppanin kanssa yhtä aikaa ja lähdettiin samaa matkaa viimeiselle kierrokselle.  Huoltopöydältä vaan lennosta täysi juomapullo mukaan ja eteenpäin.  Tällä kaverilla tuntui olevan sama vauhti kuin meikäläisellä, joten samaa tahtia mentiin, välillä vetovuoroa vaihdellen. Taisi siinä olla molemmin puolin yritystä karistaa toinen, mutta ei kummallakaan oikein jalka riittänyt pysyvään ratkaisuun.  Olin kuitenkin aistivinani, että ehkä mun ylämäkijalka oli hiukan parempi, joten puolivälissä viimeistä kierrosta pysyttelin vain perässä, himmailin hiukan sykkeitä ja keräilin voimia loppuiskuun.  Taas suunnilleen samassa kohdassa 17km kohdilla pitkässä nousussa iskin ohi ja rupesin laittamaan watteja kampeen.  Lopun tulin niin kovaa kuin pääsin ja kaveri pysyi takana, vaikka ei kyllä lopulta paljoa jäänytkään.  Maaliin ajassa 3:14.10, sijoitus M40-sarjassa 2. ja miesten kokonaiskilpailussa 9.

Tulokset
Garmin
Strava

(c) Tero Välimaa
Onnistunut reissuhan se oli. Tehodata kertoo, että pystyin ajamaan aika tasaisia kierroksia, jaksaminen riitti hyvin myös viimeiselle kierrokselle ja oli paukkuja vielä loppuiskuunkin.  Oikein jees siis, vaikka jossain vaiheessa olin varma, että kone leikkaa kiinni viimeistään vikalla kympillä.  Oli myös mukavaa, että koko ajan oli joku kilpakumppani edessä tai takana, niin ei mennyt yksin rullailemiseksi ajaminen.  Myöhemmin toki selvisi, että nämä kaverit, joiden kanssa 2. ja 3. kierros kamppailtiin, eivät olleet kumpikaan samassa sarjassa, joten sijoitusten kannalta kilvanajolla ei ollut mitään merkitystä, mutta oli se silti hauskaa ja opetti myös hiukan kisataktiikkaa, mistä mulla ei olekaan oikein minkäänlaista käsitystä.  Elite meni toki menojaan ja hävisin kärkimiehille yli puoli tuntia, mutta omassa ikäsarjassa ei voittajaltakaan tullut pataan kuin reilut pari minuuttia.  Oletan, että M40-sarjan taso on ainakin alkukauden kisoissa aika montakin pykälää kovempi, mutta ei tässä nyt ihan jalkohin kuitenkaan näköjään jää, joten ehkäpä ensi kaudella tätä maraton-sarjaa voisi kiertää vähän enemmänkin.  Otin käyttöön myös uuden energiatankkauksen, sillä vedin kisan läpi kahdella pullolla erittäin korkeahiilihydraattista urheilujuomaa. Aikaisemmin olen käyttänyt geelejä, mutta tuo kilvanajo maastossa on sen verran hektistä puuhaa, että geelin kaivaminen taskusta ja sen imaiseminen on enimmäkseen mahdotonta.  Tuota urkkajuomaa pystyi lipittelemään sen sijaan aina tasaisemmilla pätkillä vauhdin juurikaan kärsimättä.  Jatkossakin mennään tällä taktiikalla, ainakin tämmöiset muutaman tunnin kisat.

Kisajärjestelyt olivat aika pienimuotoiset, mutta lähtökohtaisesti kaikki kuitenkin toimi.  Reittimerkkaus jätti hieman toivomisen varaa, sillä potentiaalisia pummin paikkoja oli useampia.  Sulkunauha ei olisi muutamissa risteyspaikoissa ollut lainkaan haitaksi.  Harmillisen vähän oli myös osallistujia, liekö sitten johtunut kisan myöhäisestä ajankohdasta ja etukäteen kammottavasta sääennusteesta.  Reitti oli teknisestä helppoudestaan huolimatta raskas ja kyllä sinne sai itsestään kaikki jätettyä.  Tälleen Turun pikkutöppyröihin tottuneelle tuommoiset Hämeen pidemmät nousut olivat kyllä kieltämättä aika raskaita.


Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo

Vielä hiukan on laitettu takaiskaria ja ohjaamoa kisaisemmaksi sekä turhuuspäivityksenä sähköinen hissitolppa.  Nyt tämä alkaa olemaan valmis, joten ensi kaudeksi tuskin tarvitsee mitään enää vaihtaa.  Toimii, just niinkuin pitääkin.




tiistai 8. elokuuta 2023

Syöte MTB 100km 2023

Syötteen maastokisa on ollut suunnitelmissa jo monen monta vuotta, mutta syystä jos toisesta se on toistuvasti jäänyt vain suunnitelmaksi, jos edes siksi.  Tänä vuonna on kuitenkin ajettu vain pyörää, eikä juoksu(-kisat) ole ollut sekoittamassa pakkaa, joten vihdoin on aika toteuttaa tämäkin suunnitelma.  Talvella oli vielä kovat luulot itsestä ja asetin tavoitteeksi ajaa sekä Tahkon 240km että Syötteen 260km.  Syötteellä ajettiin pitkä kisa (4 kierrosta) ensimmäisen kerran vasta viime vuonna ja silloin sadekelissä kukaan osallistujista ei päässyt maaliin.  Kuulosti siis just sopivan hauskalta ja helpolta kisalta, joten ei muuta kuin ilmoittautuminen sisään. No, Tahkolla ei kaikki (tai siis mikään) mennyt ihan nappiin, joten alkoi hiukan puntti tutista Syötteenkin suhteen.  Reitti on kuulemma haastavampi kuin Tahkolla, joten jos keli olisi mitään muuta kuin optimaalinen, niin aika heikoilta vaikuttavat todennäköisyydet 4 kierroksen onnistumiseen, jos ei se onnistunut Tahkollakaan.  Jotenkin oli myös semmoinen olo, että ihan vielä ei ole riittävää kovuutta noin pitkän maastomatkan ajamiseen, joten downgreidasin matkan 100 kilometriin.  Satasella olisi tarjolla singlespeed-sarja, mikä tällaista pitkänlinjan yksivaihdekuskia toki houkutteli, mutta päädyin hylkäämään senkin idean.  Jos kerrankin koittaisi ajaa sellaisen kisan, missä ei olisi liian pitkä matka tai väärä pyörä. Tämä oli kyllä ensisijaisesti vaimon ehdotus, mutta aika usein hän on ollut oikeassakin, joten koitetaan nyt sitten.  Eli siis sata kilsaa ja vaihteistettu täysjousto alla, kuulostaa helpolta.

Kisaviikolla aloin seurailla hiukan sääennusteita ja morjens.  Vettä luvattiin koko viikoksi ja ilmeisesti myös kisapäivänä sataisi koko päivän.  Yhtään ei harmittanut enää tässä vaiheessa kisamatkan lyhentäminen, sillä viikon sateissa pehmenneellä reitillä satasen ajaminen on ihan kunnon savotta ja jos vielä kisan aikana sataa, niin raskasta tulee olemaan.  Onneksi sentään luvattiin suht lämmintä, joten toivottavasti ei tarvitse ainakaan kovin paljon palella, vaikka läpimärkä olisikin.  Sen verran ennakoin olosuhteita, että vaihdoin pyörään hiukan isokuvioisempaa rengasta ja varasin juomarepun mukaan mutakelin varalle.  Tahkolla ei toisella kierroksella pystynyt/huvittanut juomapullosta juoda, kun se oli niin totaalisesti kuran peitossa, joten juomarepun kanssa saisi ainakin nesteytyksen hoidettua.  Muuten olosuhteet eivät toimenpiteitä aiheuttaneet.  Koska reitistä en tiedä mitään, olosuhteet tulevat olemaan jotain haastavan ja vaikean välillä, eikä 100km matkaa ole aiemmin ajettu (aikaisempina vuosina 130km) on etukäteen hieman hankala arvioida mahdollista loppuaikaa.  Viime vuoden keskinopeuksien perusteella laskeskelin, että ehkä tuo alle 7 tunnin olisi mahdollista ajaa ja 6,5h olisi jo ihan kelpo suoritus.  Empä tiiä, mutta jotain tuommoista nyt ajattelin, sijoitukset katsotaan sitten maalissa.

Edeltävänä iltana sääennustekin alkoi paranemaan ja vaikutti siltä, että ehkä missään monsuunissa ei tarvisikaan ajaa.  Lähinnä pieniä sadekuuroja lupailtiin ja edelleen lämmintä, joten parhaassa tapauksessa sääolosuhteet olisivat oikein mainiot, puolipilvistä ja lämpötila n. 20 astetta.  Käytiin myös kaverin kanssa skouttaamassa reitin eka vitonen, eli alkukiihdytys tietä pitkin ja ensimmäinen nousu Pikku-Syötteelle.  Tietääpä ainakin, miten koitos käynnistyy ja minkälaisia peliliikkeitä alussa kannatta ehkä tehdä.  Aamulla sääennuste näytti toteutuvan, joten ei muuta kuin lyhyet kamat päälle ja mihinkään sateeseen en edes varautunut.  Olisi joka tapauksessa niin lämmin, että vaikka vettä tulisikin niskaan, niin ajaessa tarkenisi ilman sadevarusteitakin.  Eipä siinä sitten muuta kuin lähtöalueelle ja odottelemaan 8.30 tapahtuvaa starttia.

Kello tuli puoli yhdeksän ja 65 kuskin voimin ampaistiin reitille.  Päätin kokeilla, miten pysyisin kärkiryhmässä mukana ja aika kiukulla alun tieosuuden sai kyllä ajaa.  Kärkiryhmässä oli vajaa 20 kuskia ja porukka alkoi tehdä samantien selkeää eroa pääjoukkoon.  Tieosuudella ei ollut mitään ongelmaa pysyä porukassa mukana, mutta heti nousun alettua alkoi tehdä tiukempaa.  Pysyin ryhmässä mukana, mutta sykkeet löivät rajusti punaiselle ja pahaa teki sekä jaloissa että päässä.  Rimpuilin kuitenkin Pikku-Syötteen päälle ja ekalla väliaikamatolla olin sijalla 11, mutta eroa top10-porukkaan oli tullut jo sen verran, että näköyhteys oli katkennut.  Pikku-Syötteen päältä lähdetään samantien pitkään alamäkeen, minkä alkuosa on kapeaa polkua ja alaspäin viettäviä pitkospuita. Sykkeet eivät ehtineet tasaantua yhtään, joten sydän kurkussa ja pää sumussa ampaisin alamäkeen.  Vähän huteralta tuntui, mutta siitä huolimatta selvitin ensimmäiset pitkokset kunnialla, kunnes toiselle pitkososuudelle tultaessa mutainen eturengas lähti luistamaan ja siirryn kuskin paikalta vapaaseen lentoon kohti mustikkamättäitä.  Jotenkin kyljelleni sinne laskeuduin, mutta mitään isompia osumia ei tullut.  Pää taisi vähän kolahtaa ja oikea reisi otti muutaman iskun, mitkä vähän juilivat.  Pyörä näytti olevan ehjä ja mieskin melkein, joten ei muuta kuin takaisin satulaan ja alamäki jatkui.  Tässä rytäkässä ohi ei tainnut mennä kuin kaksi kuskia, joista jälkimmäisen takarenkaassa yritin pysytellä, mutta ei sekään oikein onnistunut.  Jäin siis alamäen jälkeen aika pian yksin ajamaan ja kumpuilevilla hiekkapohjaisilla poluilla sykkeet eivät edelleenkään ottaneet tasaantuakseen.  Tässä vaiheessa oli ajettu vasta n. 10km, mutta olin vetänyt sen koko ajan punaisella ja kropassa tuntui todella pahalta.  Jotenkin kuitenkin pystyin pitämään samaa tahtia yllä Pumppaamon syheröisille poluille asti, mutta sen jälkeen tein päätöksen, että nyt on pakko hidastaa tahtia ja antaa kropan vähän palautua alun hurjastelusta.  Päästin ohi meikäläisen kiinni ajaneen 3-4 hengen porukan ja jatkoin hiukan hitaammin omaa ajoani.  Ohittaneesta porukasta jäi yksi kuski vähän jälkeen ja jatkettiin sitten kahdestaan matkaa seuraavat 10km.  Vauhti hidastui hiukan, syke tasaantui ja ajaminenkin alkoi sujua helpommin ja maistua oikeastaan aika hyvältä.  100km kisassa ajetaan ensiksi 30km kisareitti ja sen perään 65km reitti, joten välipiristyksenä oli siis kiipeäminen Iso-Syötteen päälle 30km reitin maaliin.  Nousu ajettiin hiekkapohjaista pyörätietä pitkin ja olipahan kyllä paikoittain jyrkkää.  Kylteissä ilmoitettiin nousujyrkkyydeksi 26% ja myöhemmin lyhyemmälle pätkälle 31%.  Tuo jälkimmäinen oli jo niin jyrkkää, että kovin paljon jyrkempää ei enää pystyisi edes ajamaan.  Nyt rinta tangossa pienimmällä välityksellä sen sai niukin naukin ajettua ilman, että pyörä menee ympäri.  Kilpakumppani karisti mut nousussa, joten huipulla olin lopulta yksin, mikä oli oikeastaan aika jees, sillä nyt pääsin vapaalle baanalle pudottelemaan alas pitkin bikepark-reittiä. Hauskoja bermejä ja bokseja riitti koko laskulle ja sitten oltiinkin taas samalla tiesiirtymällä, mikä ajettiin jo kisan alussa.  Ja uudestaan tietysti myös Pikku-Syötteen nousuun (ja laskuun).  Nyt pidin maltin sekä nousussa että laskussa, onnistuin olemaan piiputtamatta ja pysyin alamäenkin pystyssä.  Kun uutta kierrosta oli ajettu n. 10km reitin erosivat toisistaan ja päästiin taas uusille poluille.  Mittarissa oli n. 45km, edessä eikä takana näkynyt ketään ja pyörä tuntui kulkevan aika mukavasti.  Jopa niin mukavasti, että sain ajettua aiemman kilpakumppanini kiinni ja taas jatkettiin yhdessä matkaa, kunnes kaverille iski jalkakrampit ja jatkoin taas yksin matkaani.  Kilometrit 50-95km etenivät suhteellisen vaivattomasti.  Aika paljon sai ohitella 65km matkan häntäpään kuskeja, mutta oikeastaan se toi vain piristystä ja erittäin hyvin kaikki antoivat ohitustilaa, joten ohitteluista ei juurikaan hidastetta syntynyt.  Reittikin oli tällä jälkimmäisellä puoliskolla selkeästi alkua nopeampaa ja vaikka edelleen hiekkaharjuja sai kiivetä ihan riittävän monta ylös, niin silti nopeus pysyi oikein hyvänä.  Satasen kisaajia ei edelleenkään näkynyt missään, joten sijoituksista ei tarvinnut ajaa.  Arvioin olevani jossain sijoilla 15-20, eikä tähän todennäköisesti muutoksia tulisi.  Olin etukäteen arvioinut, että jos matkan saisi ajettua n. 15km/h keskinopeudella, niin kaikki menisi oikein mukavasti. Pystyin kuitenkin pitämään yllä reilun 16km/h nopeutta, joten hommahan alkoi vaikuttaa oikein hyvältä.  Kaikilla huoltopisteillä tein pikaiseen sipsisuklaatankkauksen, sillä suolan saanti vähän huolestutti, kun juomarepussa oli pelkkää vettä ja olin unohtanut ottaa suolatabletteja mukaan.  Tankkaus ja nesteytys vaikuttivat kuitenkin toimivan, sykkeet pysyivät edelleen sopivan ylhäällä ja pyörä kulki.  Aloin jo valmistautua loppunousuun, katselin ensimmäistä kertaa kelloa ja aloin haaveilla jopa jostain 6:10-6:15 loppuajasta.  95km kohdalla viimeinen geeli kitusiin ja kohti ylämäkeä. Nyt olisi pieni etukäteistiedustelu ollut paikallaan, sillä loppunousun vaativuus pääsi yllättämään ja pahasti.  Alkuosa oli vielä ihan ajettavaa, mutta ylempänä oli jyrkkää, kivistä ja mutaista.  Jalka ei vaan riittänyt ja kun takarengaskin suti mudassa, niin pakko oli useampaan kertaan nöyrtyä ja taluttaa pieniä pätkiä.  Mittarissa taisi olla 98,5km kun saman aikaisesti huomasin, että takaa on tulossa kiinni yksi kilpakumppani ja edessä on toinen, jota hiukan näytin saavuttavan.  Nyt olisi siis mahdollisuus joko hävitä tai voittaa sijoitus ja päätin että kaikki peliin, enkä ainakaan häviä.  Nousun viimeinen kilometri on taas sorastettua polkua ja melkein heti soraosuuden alussa saavutin ja pääsin ohi edessä olevasta kuskista.  Nyt en enää taakseni katsonut, vaan väänsin viimeisen puoli kilometriä sen mitä tyhjillä jaloilla pääsin.  Se riitti, kilpakumppanit pysyivät takana, mutta tiukassa 25 sekunnin nipussa me kolme tulimme maaliin, joten ei marginaali mikään kovin iso ollut.  Loppuaika 6:27.21 ja sijoitus (maaliintulleissa) miehissä 14/56.

Tulokset
Garmin
Strava

Kova reissu oli ja kyllä sinne reitille jäi kaikki mitä miehestä irtosi.   Alun hurjastelu oli virhe ja siitä toipuminen otti aikansa, mutta sen jälkeen 75km oli oikein mukavaa ja mallikasta ajamista.  Aikatavoite täyttyi ja sijoituskin on oikein tyydyttävä.  Keskinopeus pysyi 95 kilometriin asti ennakoitua kovempana, mutta viimeinen vitonen oli aivan naurettavan hidas.  Siihen kului aikaa reilut 31 minuuttia, eli nopeus oli 9,5km/h, mikä romahdutti toki myös keskinopeutta.  Eipä siinä mitään, mutta en ollut yhtään ennakoinut, että loppunousu olisi noin vaikea ja hidas, joten vielä ennen nousuun lähtöä haaveilin tosiaan huomattavasti paremmasta loppuajasta.  Loppunousu olisi kuivalla ollut ihan ajettavissa, mutta nyt jyrkissä ja pehmeissä kohdissa ei vaan vääntö riittänyt.  Harmi sinänsä, sillä muuten ei reitillä tarvinnut jalkautua kertaakaan, paitsi muutaman ajovirheen seurauksena.  Sääolosuhteet olivat lopulta lähes täydelliset ja vaikka sekä mies että pyörä saivat kattavan rapakerroksen pintaansa, ei reittikään mahdottoman märkä ollut.  Toki metsäiset polkuosuudet olivat aika pehmeitä ja isoja vesiesteitäkin oli siellä täällä, joten ei reitti missään nopeassa kunnossa ollut, mutta ei myöskään mitenkään kohtuuttoman hidas.  Oikeastaan aika mukava.

Tämä oli ensimmäinen kertani Syötteellä, mutta tuskin viimeinen. Reitti oli todella hieno ja 100km matka juuri sopiva.  Alun asfalttia ja muutamia lyhyehköjä metsätieosuuksia lukuunottamatta koko ajan ajetaan poluilla, joten ihan kunnon maastopyöräilystä on kyse, kuten kuuluukin.  Reitti oli merkitty erinomaisesti, huoltoja oli riittävästi ja niissä tarjoilu sekä palvelu oikein hyvää.  Kaiken kaikkiaan järjestelyt toimivat moitteetomasti ja kaikilla vaikutti olevan mukavaa sekä kisassa että kisan jälkeen.  Kiitos Krossikommuunille mainioista kinkereistä ja ensi vuonna toivottavasti ajetaan taas.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Tahkon jälkeen laitettu kuitukiekot ja pykälän pitävämpää rengasta alle. Rengasvalinta osui tällä kertaa nappiin ja pyörä toimi taas täydellisesti. Voimansiirto oli jatkuvista mutakylvyistä johtuen kovilla, mutta pieniä rutinoita lukuunottamatta ei sekään aiheuttanut ongelmia. Iloisia kilometrejä on jatkossakin edessä tämän pyörän kanssa.

tiistai 4. heinäkuuta 2023

Tahko MTB 240km 2023 - DNF

Tämän kauden pääkoettelemus.  Tahkon kuninkuusmatkan ajaminen on roikkunut työlistalla nyt jo kohta kymmenen vuotta.  2013 kävin keskeyttämässä 180km:n ja seuraavana vuonna oli tarkoitus ajaa täysmatka.  Silloin olin kuitenkin yksivaihdemaastohuumassa ja sellaisella ei tuota matkaa ajeta, joten se sitten jäi ja seuraavat vuodet menivätkin juoksuhommissa kunnes 2021 palasin Tahkolle.  Tosin taas yksivaihteisella ja 120km matkalle.  Viime vuonna ajoin jo hieman soveltuvammalla kalustolla 180km ja olisin silloin voinut ajaa 240km, mutta koska 180km ja 240km ajetaan vuorovuosina, ei se viime vuonna ollut mahdollista.  No, nyt on ja nyt mennään koko rahan edestä.

Otin tämän projektin sen verran tosissani, että talvikuukausina jopa hinkkasin trainerilla pitkiä mäkitreenejä.  Tämä oli itseltäni jo melkoinen myönnytys, sillä perinteisesti ei ole paljon ollut tapana sisällä harjoitella.  Ihan jumalattoman tylsää ja typerää touhua tuo trainerin sitkuttaminen on, mutta kiistatta tehokasta, joten luotan siihen, että tuo henkinen kärsimys maksaa itsensä takaisin Tahkon ylämäissä. Tein myös keväällä poikkeuksellisen paljon voimaharjoittelua, joten senkin puoleen voimatasot ja -kestävyys pitäisi olla ihan kohdillaan.  Isoimpana puutteena näkisin, että mitään pitkiäpitkiä lenkkejä en ehtinyt tai jaksanut ajaa, mutta korvasin sitä puutetta useilla peräkkäisillä 2,5-3,5h lenkeillä. Olen myös harjaannuttanut pakaroita viihtymään pääasiallisesti maastopyörän satulassa, joten kilometrejä ei ole juurikaan maantie- tai sorapyörällä kerätty.  Yleisesti ottaen tunteja kertyi ihan kiitettävästi ja vaikka pieniä notkahduksia tulikin, niin harjoittelu oli pääosin nousujohteista ja luottavaisin mielin pääsen reissuun.

Viime vuonna 180km meni jonkin verran alle 10h, joten siltä pohjalta ja aikaisempien vuosien tuloslistoja tutkimalla päättelin, että 14h alitus voisi olla semmoinen sopivan kova tavoite.  Hiukan tasaisemmalla vauhdinjaolla kierrokset voisivat olla luokkaa 3:10h, 3:20h, 3:30h ja 3:40h, mikä jättäisi vielä hiukan ylimääräistä hyytymisvaraakin.  Näin siis olin kaavaillut, mutta noin kuukausi ennen kisaa järjestäjältä tuli tietoa reittimuutoksesta, mikä pidentää kierroksen kokonaismatkaa ~3km.  En jaksanut tutkia tarkemmin, minkälainen muutos oli, mutta jos 2,5km tietä korvataan 5,5km metsätiellä ja polulla, niin ei se ainakaan nopeammaksi muutu.  Voi siis hyvinkin arvioida, että tuo muutos hidastaa kierrosta vähintään 10 minuuttia, todennäköisesti enemmän, mikä neljällä kierroksella tietysti kertaantuu.  Vaikea siis lähteä loppuaikaa arvailemaan, mutta kyllä siinä nyt varmaan melkein se 15h menee.  Saapahan syödä enemmän geelejä.  Oikeastaan loppuaikaa isompi tavoite itselleni on tällä kertaa sijoitus.  Viime vuonna jäin neljänneksi (toki ihan reilulla marginaalilla), mutta nyt on pääasiallisena tavoitteena ajaa palkintopallille.  Taktikoidaan ajamista ensisijaisesti sen mukaan, ei niinkään kierrosaikojen.

Pitkämatkalaisten startti on yhtä aikaa yölähdön kanssa vuorokauden vaihtuessa lauantaista sunnuntaiksi.  Illalla sateli vettä, välillä kovaa, välillä hiljempaa ja pikkasen siinä sai jännittää, että joutuuko sateeseen starttaamaan.  Sade kuitenkin loppui joskus ysin, kympin aikoihin ja näytti siltä, että ainakin tiet ehtivät hieman jopa kuivua ennen keskiyötä.  Aivan siedettävissä olosuhteissa päästiin siis lähtöviivalle, mutta väistämättömiltä sateet silti vaikuttivat.  Kyse ei ole ollut siitä, sataako kisan aikana, vaan siitä, milloin, paljonko ja kuinka kauan sataa.  Noh, palataan tähän.

(c) Touho Häkkinen
Keskiyöllä lähtö, pam, ja siitä se leikki alkoi.  Hiukan jopa hämmästytti kaikkien hyvin maltillinen liikkeellelähtö, sillä viime vuonna kampea pyöritettiin kyllä merkittävästi rivakammin.  Ekalla kilometrillä kärkipään letka asettui muotoonsa ja meitä oli ehkä 10 kuskia eri matkoilta.  Ensimmäinen kymppi Nilsiään hajotti hieman letkaa, mutta edelleen jokseenkin rauhassa kärkiryhmässäkin ajeltiin.  En lähtenyt itsekään repimään, vaan tyydyin vallitsevaan tilanteeseen ja säästelin paukkuja myöhempiä aikoja varten.  Nilsiän jälkeen alkoi uusi reittilinjaus, mikä oli oikein onnistunut, vaikka perinteinen hiekkatienousu Mummonmäelle jäikin tämän linjauksen myötä pois.  Alun latupohjilla ja kangaspoluilla ei sateiden vaikutusta maastossa juurikaan huomannut, mutta nyt peltoteillä ja metsäosuuksilla alkoi käydä selväksi, että ihan puhtaana ei reissusta selvittäisi.  Melkoisia lätäköitä ja mutaesteitä alkoi osua reitille, mutta näistäkin huolimatta maaston märkyys oli hyvin kohtuullista.

Kinahmi I:lle tultiin 4-5 hengen porukalla ja taluttamiseksi se taisi kaikilla mennä, vaikka sinänsä tällä kertaa olikin tilaa pakertaa ihan rauhassa. Ei vaan pito riittänyt kosteassa maastossa ja jossain vaiheessa jokaisella takarengas sutaisi ja se oli sitten siinä.  Jonkinlainen hajaantuminen porukassa myös tapahtui, sillä muistaakseni tässä vaiheessa jäätiin 2-3 hengen porukkaan.  Kinahmin heinikkoisessa alamäessä myös näkyvyyden kanssa alkoi olla ongelmia.  Viime vuonna ~1000lm tankovalolla pärjäsi enemmän kuin hyvin, mutta nyt taivas oli täysin pilvessä, joten pimeys oli syvempää ja muutenkin märkä ympäristö tuntui imevän kaiken valon.  Tankovalon kanssa oli myös syheröisillä osuuksilla vaikea hahmottaa polkua, kun valo osoitti tiukoissa mutkissa väärään suuntaan, joten tämän suhteen kypärävalo olisi tällä kertaa ollut fiksumpi valinta.  Alamäkiin uskalsi kuitenkin pasauttaa ihan kohtuullisella vauhdilla, joten hupsista vaan aika pian oltiin jo Kinahmi II:n juurella.   Vähemmän yllättävästi tuommoinen kuivan kelin kisarengas ei näissä olosuhteissa toiminut ihan optimaalisesti ja liukkaissa nousuissa oli vetopidon kanssa oikeasti ongelmia, joten läheskään yhtään pitkälle ei päässyt ajamalla kuin viime vuonna. Jos ei ajeta, niin sitten talutetaan ja  ylös kuitenkin päästiin ja kuten aina, ajattelin että nyt on kierroksesta pahin osuus selätetty ja loppu onkin helpompaa ajamista, vaikka mäkiä olisikin vielä monta edessä.  Siinä se matka taittui ihan sujuvasti lähinnä yksin ajaessa, mutta ei ne takana tulevat valot kovin kaukana missään vaiheessa olleet ja kun jossain 40-45km paikkeilla lopulta väistämätön tapahtui ja vesisade alkoi, niin tuulitakkia päälle vetäessäni kilpakumppani tuli takaa kiinni ja siitä jatkettiin yhdessä matkaa.  Ja kun vesisade alkoi, se alkoi ihan tosissaan.  Pääosin tasaisesti sataen, välillä sitten hieman laantuen ja hetkittäin taas ihan kaatamalla.   Polkuosuuksilla näkyvyys heikkeni sateen takia entisestään ja maasto muuttui hyvin nopeasti kosteasta märäksi (ja siitä hetken päästä vetiseksi), joten vauhti laski kuin lehmän häntä.  Eteenpäin kuitenkin mentiin ja Rahasmäen tienoilla jossain 50km jälkeen katselin, että aikaa oli kulunut jo reilut 3 tuntia, joten ihan ei nyt oltu tavoitelluissa kierrosajoissa kiinni.  Kaikki kamat olivat olleet litimärät jo pidemmän aikaa ja vilu alkoi tasaisemmilla osuuksilla hiipiä puseroon.  Tiesiirtymillä viima kylmensi tunnelmaa entisestään, joten hampaat kalisten ja sormet tunnottomina pääsin lopulta El Granden loppunousua kipuamaan.  Mäki nousi hyvin ja vaikka noususta 3/4 onkin nykyään sorastettu, niin kyllä sitä silti sai sitkuttaa ihan tosissaan ja kroppakin alkoi taas lämmetä.  Huipulla syvä henkäys ja mäki bermien ja boksien kautta iloisesti rallaten alas.  Tulin yksin 1. kierrokselta huoltoon kun aikaa oli kulunut 3:46h startista.  Nyt oli aika pysähtyä hieman prosessoimaan tilannetta, sillä eihän tämä mennyt lainkaan suunnitelman mukaan. 

Ensinnäkin kierroksen pituus oli 62,3km (viime vuonna 58km), mikä osaltaan selittää merkittävästi hitaampaa kierrosaikaa.  Lisäkilometrit tulivat tuosta alun uudesta reittilinjauksesta ja myös loppulasku oli pidempi, sillä se oli palautettu samankaltaiseksi kuin 2021, kun taas viime vuonna lasku oli suoraviivaisempi ja lyhempi, ilmeisesti jostain rakennustöistä johtuen.  No, eipä siinä mitään, kierros on kaikille samanmittainen, joten ei siitä kannata murehtia.  Sen sijaan vallitsevat olosuhteet olivat semmoiset, mistä kannatti murehtia.  Huollossa vaihtaessani takkia ja täydentäessäni energiavarastoja vettä tuli aivan kaatamalla ja huoltoteltan alla täristessäni arvioin jo hiukan jatkamisen järkevyyttä.  Olin kuitenkin saanut tiedon, että olin 1. kierroksen jälkeen kokonaiskilpailun kakkosena, joten aika laiskalta tuntuisi tässä vaiheessa heittää leikki kesken.  Ei muuta kuin kroppa turtana vaan pyörän selkään ja uudelle kierrokselle. Heti kierroksen alussa ajoi kisan tuleva voittaja meikäläisen kiinni ja yhdessä ajeltiin alun latupohjia.  Nilsiän jälkeen jollain tieosuudella vettä tuli niin kovaa, että pyörätielläkin oli parin sentin kerros vettä.  Tässä vaiheessa kiittelin, että onneksi pyörässä on sähkövaihteet.  Oli nimittäin sormista niin pahasti tunto pois, että mekaanisen vaihdevivun painaminen ei olisi onnistunut.  Sähkövaihteilla riittää, että sutaisee vähän sinne päin, eikä voimaa tarvitse käyttää. Harkitsin myös tässä kohtaa ihan vakavasti keskeyttämistä ja kääntymistä tietä pitkin takaisin kohti Tahkoa, mutta jollain tahdonvoimalla jatkoin kuitenkin matkaa.  Enää maasto ei ollut märkä, vaan yhtä saakelin vesiestettä koko reitti.  Alamäissä virtasi purot, ylämäissä polkupohjat pehmenivät entisestään ja tasaisella oli jättimäisiä lätäköitä ja mutavelliä joka paikassa.  Aivan ihanaa. Taas Kinhami I:n nousussa jo ekalta kierrokselta tuttu kilpakumppani ajoi mut kiinni ja tästä eteenpäin ajettiinkin  yhdessä kierros lähes loppuun asti.  Ajaminen oli raskasta ja vaikka sade lopulta loppui ehkä 2. kierroksen puolivälin paikkeilla, niin vettä oli tullut 3-4h yhtä soittoa ja olosuhteet reitillä olivat muuttunut kelvollisista kelvottomiksi.  Erityisesti ylämäet koettelivat, sillä em. reitin pehmeneminen vähensi rullaavuutta ja yhtäänkään jyrkempiin kohtiin sai vääntää ihan tosissaan.  En oikein muista, missä vaiheessa ajatus kirkastui, mutta jos ei aikaisemmin, niin viimeistään Rahasmäen jyrkässä hiekkatiemäessä, mikä niukin naukin nousi ajamalla ylös.  Kirkastumisella tarkoitan, että "ei tässä ole ***tu mitään järkeä".  Homma oli lähestymässä vasta puoliväliä ja ei se ainakaan helpommaksi tästä muuttuisi, vaikka sääolosuhteet päivän valjetessa olivatkin paranemaan päin.  Jos 2. kierroksella ei meinannut päästä mäkiä ylös, niin mites sitten seuraavilla.  Keskeytyspäätös oli siis valmis ja rennosti rullailin loppulaskun alas ja jotenkin jopa helpottuneena kierroksen loppuun.  2. kierroksen aika 4:24h, eli melkein 40 minuuttia hitaampi kuin jo valmiiksi hidas 1. kierros.   Tässä vaiheessa olin neljäntenä, mutta ihan sama. Olin myös ytimiäni myöten jäässä, totaalisen märkä ja viimeistäkin neliösenttiä myöten mudan peitossa, joten DNF ja kiitos hei.

Tulokset
Garmin
Strava

Tyhmät jalat
Kokonaisaika 8:10.18 ja matkaa mittariin kertyi 124,9km.  Vertailun vuoksi kaksi vuotta sitten kahteen kierrokseen (silloin 119,4km) meni jäykkäperäisellä yksivaihteisella maastopyörällä 6:50:18, eli nyt olin täysjousitetulla vaihdepyörällä 1:20h hitaampi.  Ihan noin paljon huonommassa kunnossa en ole, eikä tuo 5,5km pidempi matkakaan selitä kuin 15-20min ja aika paljon nopeampi pyörä oli alla, joten ehkä olosuhteet vaan nyt oli pikkasen vähän huonommat.  Märkä maasto hidasti menoa ihan älyttömästi ja teki myös siitä hitaastakin etenemisestä todella raskasta ja kuluttavaa.  Tuon maaston hitauden ja märkyyden olisi varmaan vielä jotenkin pystynyt käsittelemään, mutta pitkään jatkunut sade oli omalla kohdallani se, mikä katkaisi selkärangan. Vaikka sade päiväksi sitten loppuikin, olin noiden kahden kierroksen jälkeen niin kylmissäni, että lämpiämiseen olisi tarvittu kuivia vaatteita (joita ei ollut enää kuin yhdelle kierrokselle), pitkähkö tauko ja lämmintä ruokaa.  Taukoa ei kannattanut kylmänä pitää ja ruokaa ei ollut saatavilla, joten en nähnyt mahdollisuuksia tilanteen merkittävään korjaamiseen.  Jos kisa olisi ollut 180km, niin kiukulla olisin varmaan sen kolmannen kierroksen vielä ajanut, mutta neljänteen ei enää olisi rahkeet riittäneet.  Keräsin siis kamani, pesin pyörän ja siirryn kämpille nuolemaan haavojani.  Pienten päiväunien jälkeenkään keskeytys ei juurikaan harmittanut, joten sinällään arvioisin tehneeni oikean päätöksen.

Muilla kisa jatkui, mutta myöhemmin tuloslistasta selvisi, että 17:a lähteneestä 7 keskeytti 1. kierroksen jälkeen, 4 jätti leikin kesken 2. kierrokseen, 3. kierroksen ajoi 3 kuskia ja lopulta vain 3 pääsi koko matkan maaliin.  Tämä kolmikko on kyllä palkintopallipaikkansa ansainnut, onnittelut sinne!  Itselleni tämä oli viides kerta Tahkolla ja aina aikaisemmin reitti on ollut rutikuiva ja aurinko paistanut.  Sainpahan kokemuspankkiin tällä kertaa vähän toisenlaisenkin kisan ja oppia tuli paljon, mitä asioita pitää (ennakkoon) ottaa huomioon, jos kisaolosuhteet vaikuttavat huonoilta.  Näin rajuissa olosuhteissa en ole koskaan juoksu-ultrissa tai pyöräkisoissa joutunut näin pitkää aikaa suoriutumaan ja näköjään en siihen pystykään.  Enkä ole ihan varma haluankokaan pystyä.

Järjestelyt olivat tälläkin kertaa viimeisen päälle ja reittiuudistukset onnistuneita, joten Tahko lunasti taas paikkansa Suomen tärkeimpänä maastopyörätapahtumana.  Erityiskiitokset huoltopisteiden väelle, jotka yön pimeinä, kylminä ja märkinä tunteina palvelivat ja kannustivat hyvin pientä joukkoa ajajia. Sitkeyttä sekin vaatii.  Kiitos tästä vuodesta ja nyt taitaa omalta osaltani olla Tahkon kierrokset hetkeksi täynnä.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Niin siinä vaan kävi, että vanha mies nöyrtyi ja kaikista kovista puheista huolimatta päädyin lopulta hankkimaan täysjouston.  Ja onhan tuo kyllä melkoinen tykki.  Jousitus pelaa täydellisesti, sillä kiipeää rivakasti sekä tekniset että tasaiset ylämäet ja ai, että kun alamäki alkaa.  Kyllähän tuolla aika eri tavalla uskaltaa rallatella menemään kuin jäykkäperällä.  Rengasvalinta oli näihin olosuhteisiin väärä, mutta muuten pyörä toimi moitteettomasti loputtomasta kurakylvystä huolimatta.


keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Fenix MTB Marathon Laajavuori 2023

Koska Tahkon kuninkuusmatka kolkuttelee jo oven takana ja viimeaikaiset lenkkeilyt ovat monestakin syystä olleet vähän semmoisia ja tämmöisiä, niin ajattelin ottaa viimeistelyharjoittelun tulokulmaksi ns. shokkihoidon.  Jyväskylässä on sopivasti MTB-marathonkisa, matkana 75km, joten ei kai siinä muuta kuin koittamaan.  Maratoneillahan sitä juoksupuolellakin ultrille harjoitellaan, joten miksipä ei maastopyörälläkin.  Muutenkin tuntuu olevan vaikeaa saada kotipoluilla ajettua riittävän pitkiä maastopyörälenkkejä, puhumattakaan, että niitä saisi ajettua kovaa, joten tässä tulee lyötyä monta kärpästä yhdellä iskulla.  Ja onhan se välillä mukavaa käydä ajamassa jossain muissakin maastoissa kuin Turun tutuissa kivikoissa ja juurakoissa.  Reitistä ei ole sen enempää tietoa kuin mitä reittiselostuksessa sanotaan, joten uskotaan se.  25km kierros suhteellisen helppoa, mutta mäkistä maastoa ja tuo kolme kertaa.  Eipä siinä, ekan kierroksen jälkeenhän se selviää millainen reitti on ja sitten voi kaksi jälkimmäistä kierrosta laittaa jalkaa niin paljon peliin kuin löytyy.  Mitään kummempaa tavoitetta ei ole, mutta ajattelisin, että johonkin 4 tunnin kinthaalle tuo voisi mennä, tai sitten ei.  Sijoituksista on turha haaveilla mitään, kunhan ei nyt ikäluokkansa (M40) viimeiseksi jäisi.

Startti oli puoliltapäivin ja lähtöviivalle asettuessa oli selvää, että tulossa olisi hikinen, pölyinen ja todennäköisesti aika hapokas iltapäiväpuhde. Kaikki sarjat starttasivat samanaikaisesti, joten n. 180 kuskin kanssa ampaistiin liikkeelle. Olin varmaankin suunnilleen ekassa kolmanneksessa ja sopivaa vauhtia ajava letka löytyi jo muutaman kilometrin jälkeen. Reitti oli juurikin kuvatunlainen, eli muutamaa lyhyttä teknisempää juurakko-/kivikköpätkää lukuunottamatta ei tarvinnut tehdä muuta kuin pyörittää kampea ja puskea eteenpäin. Mutta sitä mäkeä riitti. Ei mitään älyttömän pitkiä yksittäisiä nousuja, mutta tälleen turkulaiselle kuitenkin normaalia pidempiä ja ennenkaikkea niitä oli koko ajan. Ekalla kierroksella pysyin hyvin valikoituneessa ryhmässä mukana ja hiljakseen sain myös nostettua sijoitusta. Ylämäet nousi hyvin, mutta alamäissä jouduin taas antamaan täysjoustokuskeille hieman tasoitusta. Jossain 15km kohdalla olin kivunnut oman porukkani kärkeen ja pidin sen verran parempaa vauhtia, että sain myös kasvatettua eroa. Eka kierros tuli täyteen n. 1:15h ajassa, eli oikeastaan ihan jees. Olin kyllä vetänyt kiekan ihan liikaa punaisella, joten arvelin hyytyväni pahastikin sekä turhan rajun aloituksen että kilpakumppanien puuttumisen vuoksi.
Toka kierros sujui yllättävänkin hyvin. Muutaman ohituksen sain tehtyä, mutta ihan ei ollut selvää, mitä matkaa ja sarjaa kukakin edustaa, joten sijoituksen kannalta oli vaikea arvioida tilanteen kehitystä.  No, ei se ainakaan huonontunut, sillä kukaan ei muistaakseni meikäläistä ohittanut.  Ajaminenkin sujui teknisesti paremmin, kun tiesi mitä oli tulossa, eikä mäetkään vielä tässä vaiheessa piiputtaneet juurikaan.  Alamäet ajoin paremmin, vaikkakin muutama alamäki päättyi tiukkaan 90 asteen käännökseen ja niissä vähän sulkunauhat ja penkat pölisivät.  Hiekkapölyä oli joka tapauksessa kaikki ruumiinaukot täynnä, sillä kuten todettua, reitti oli todella kuiva.  Toka kierros n. 1:18h, joten viimeiseen kierrokseen olisi aikaa 1:27h, mikä antoi varaa jonkinlaiseen kanttaamiseenkin.
Hyvä, että hyytymisvaraa oli, sillä kolmas kierros oli raskas.  Kaksi kierrosta ja yli 2,5h oli menty tiukasti vk-alueella ja eihän meikäläisen kone sellaista kyytiä kovin paljon pidempään kestä. Teknisesti ajaminen oli edelleen hyvää ja alamäet kulkivat hyvin, mutta ylämäet olivat hitaita, todella hitaita. Viimeinen 5km oli aika nopeaa baanaa, eikä sinne osunut kuin yksi tiukempi mäki ja siinä kohtaa tihrustin kelloa ja totesin, että neljä tuntia alittunee, kunhan nyt vaan reippailee loppuun asti.  Pari kilsaa ennen maalia joku tuli takaa ohi niin kovaa, että ajattelin sen olevan sähköpyöräiläilijä, mutta höpsis. Luomulla sieltä tultiin ja selvästikin voimien jakaminen oli ollut fiksumpaa kuin itselläni.  Ei voi mitään, sinne meni ja minä rimpuilin perässä.  Maaliviivalle ajassa 3:57.21 ja sijoitus M40-sarjassa 6/11.

Tulokset
Garmin
Strava

Olipahan ralli.  Kyllä on vaan niin, että nuo ajomiehet ajaa todella kovaa ja varttuneempien herrojen sarjassa vauhdit ovat kärjellä luokkaa huhhuh.  Erot oli isoja ja hävisin 5. tulleellekin 10 minuuttia. Oma ajaminen oli kaksi kierrosta hyvää, mutta sitten loppui bensa ja viimeinen kierros oli tosiaan melkoista rimpuilua.  Energiatankkaus ei mennyt ihan nappiin, eikä myöskään nesteytys, joten hiukan menee senkin piikkiin, mutta ei se vauhti vaan ole lähelläkään oikeiden kisakuskien vauhtia.  Samapa tuo.  Tuli vedettyä kovaa, tuli kerättyä mäkeä (nousua yhteensä yli 1600m) ja pääsi ajamaan Turun maastoista selvästi poikkeavilla poluilla, mikä on aina välillä piristävää.  Kokonaisuudessaan siis selkeästi positiivinen kokemus ja ehkä suorituskin.

Kisajärjestelyt toimivat hyvin.  Fasiliteetit olivat kunnossa, kisaruokailu oikein onnistunut, huolloissa avuliasta väkeä ja huoltoja oli riittävästi.   Kokonaisuudessaan tunnelma oli hyvä, vaikka vähän tuo olikin semmoinen "ajetaan kisa ja lähetään kotiin", eikä mitään kummoistakaan kisatunnelmaa (ainakaan meikäläisen lopulta päästessä perille) maalialueella enää ollut.   Huoltoihin olisin ehkä kaivannut jotain helpompaa syötävää kuin keksejä ja suolakurkkuja.  Tämä kone käy kuitenkin vihreillä kuulilla, sipseillä ja geeleillä, joten jotain semmoista ehkä.  Eniveis kiva tapahtuma ja voisin hyvin kuvitella meneväni toistekin.

Stanton Sherpa

The weapon of Choice: Stanton Sherpa
Tällä on nyt reilu vuosi ajettu ja useampien osapäivitysten jälkeen tämä alkaa istua käteen kuten kunnon työkalun kuuluukin.  Ei ole teräsrunkoisena jäykkäperänä mikään optimaalinen kisapyörä ja nyt täytyy sanoa, että sen kyllä huomasi. Jotain ratkaisuja tämän suhteen tulee todennäköisesti vielä ennen Tahkoa tehtyä...

maanantai 29. elokuuta 2022

UTMB 2022 - DNF

Makoilen Chamonixissa ja katselen ikkunasta, kun ulkona sataa kaatamalla.  Kaveri lähti jo aamulla omalle kisamatkalleen, joten saan yksinäni täällä tappaa hitaasti kuluvia tunteja.  Kamat on pakattu, niin paljon on syöty kuin tänään uskaltaa, joten enää ei tarvi kuin levittää vaseliinit haaroihin ja vetää juoksuvaatteet päälle.  Mutta tässä odotellessa on hyvä vähän kerrata, miten tässä nyt näin kävi ja kuinka kummassa täällä ollaan (taas).

Juuh, elikkäs juoksin kisan omasta mielestäni erittäin onnistuneesti läpi vuonna 2019.  Silloinen reissu oli monen vuoden treenin ja arpajaispettymysten jälkeinen multihuipentuma, mikä kruunasi lopulta koko ultrajuoksu-urani ja oli se kisa, mihin koko harrastus oli tähdännytkin.  Kyseisen tavoitteen saavuttaminen tyhjensi pajatson melko totaalisesti, eikä näihin välivuosiin kovin montaa ultrastarttia mahdukaan.  Ja vielä vähemmän mahtuu onnistuneita suorituksia, voisin melkein sanoa, että lähinnä pettymyksiä tai vähintäänkin yhdentekeviä kisoja.  Nyt ollaan kuitenkin täällä ja koska kokemuksesta tiedän, että tähän kisaan ei voi hälläväliä-asenteella, eikä puolikuntoisena lähteä, niin kovaa henkistä (ja vähän fyysistäkin) kamppailua on kulunut vuosi käyty itsensä kanssa.  Kaiken kaikkiaan päädyin uudestaan tänne vähän vahingossa.  2019 kisan jälkeen tuli vuoden 2020 arvonta ja koska karsintapisteet oli kasassa, niin puoliksi vitsillä nakkasin arvan sisään.  Edellisissä arvonnoissa ei onni ollut myöten, vaan jouduin odottamaan mukaan pääsyä kolme vuotta, joten mitenkään hengitystä pidätellen en tällä kertaa arvontaa odotellut.  Mutta sitten tuli tulokset ja olin päässyt mukaan. Mitäs helvettiä?  Tammikuussa 2020 olin siis siinä tilanteessa, että olin fyysisesti jotakuinkin palautunut edellisestä reissusta, mutta henkinen palautuminen ja ennen kaikkea treenimotivaatio eivät erityisen korkealla olleet.  Mutta kun tilaisuus tuli ja muutama kaverikin sai lipun, niin pakkohan se osallistumisoikeus oli lunastaa ja hoitaa matkajärjestelyt kuntoon.  Kuten kaikki tietävät, parin kuukauden päästä maailma olikin aika erilainen ja kevät elettiin melkoisessa epätietoisuudessa.  Treenasin kyllä suht tiukasti, kunnes kesäkuun alussa kisa vihdoin peruttiin ja treeni loppui siihen.  En voi sanoa olleeni erityisen pettynyt peruutuksesta ja koin saaneeni pienen hengähdystauon.  Peruutuksen myötä kisapaikan omaaville luvattiin mahdollisuus siirtää osallistuminen 2021,2022 tai 2023 kisaan.  Pandemian ja epätietoisuuden jatkuessa en vuoden 2020 lopussa ollut halukas lunastamaan paikkaani 2021 kisaan (joka kyllä lopulta saatiin järjestettyä suht normaalisti), vaan skippasin sen suorilta.  Syksyllä 2021 sitten kaverin kanssa päätettiin, että 2022 lähdetään.  Itse koin, että tämä oli viimeinen mahdollisuus, sillä en 2021 aikana juossut yhtään ultraa, enkä juoksisi 2022 vuonnakaan, joten myöhemmin en enää jaksaisi enkä pystyisi itseäni ultrakuntoon laittamaan.  Melkoinen 10 kuukauden treenimylly olisi edessä, mutta päätin suhtautua projektiin "One more time with feeling"-asenteella, eli kerran vielä pistäisin kaiken peliin ja sitten ei tarvitsisi enää koskaan.  Harjoitussuunnitelma oli yksinkertainen, ensin puoli vuotta vauhdikasta juoksua ja mäkeä huipentuen Karhunkierroksen 83km kisaan.  Sitten kuukausi hulluna määrää pyörällä ja ajamaan Tahko180-maastopyöräkisa.  Tämän jälkeen 6 viikon hillitön mäkitreenijakso ja parin viikon keventelyn jälkeen kisaan.  Helppo homma ja tekemistä vaille valmis.

Kevään harjoitusjaksossa oli omat haasteensa, mitkä kävin jo Karhunkierros-raportissa läpi.  Kisan jälkeen pää oli myös ihan tyhjä, eikä juoksumotivaatiosta ollut tietoakaan.  Harkitsin useamman viikon vakavasti, että lähden vaan kisaturistiksi ja kaverille huoltajaksi.  Olin ehkä kyseisen matalapaineen ennakoinutkin ja suunnitelman mukaan siirryin pyörän päälle. Tahkolla meni aika mukavasti ja kuukauden juoksutauon jälkeen pääkin oli "parantunut", joten ei muuta kuin Hirvensaloon jumppaamaan. Tein juoksutreeniä sen verran kuin jaksoin ja huvitti, enkä hirveästi pakottanut itseäni.  Kesän mittaan nakuttelin 10 viikon aikana n. 150 tuntia treeniä, joten ei kesä nyt ihan makoillessa mennyt, jos ei nyt varsinaisesti juostessakaan. Puuttuvat tunnit tein edelleen pyörällä ja aloin orientoitumaan siihen, että en tule olemaan (lähelläkään) vuoden 2019 kuntotasoa, mutta silti riittävässä kondiksessa suoriutuakseni UTMB:sta kunnialla. 

Näistä lähtökohdista siis vetelen nyt shortsit ja t-paidan päälle.  Pistän numerolapun tällinkiin ja siirryn Chamonixissa keskusaukiolle odottelemaan starttia.  Edessä on 171km sekä 10000 nousu- ja laskumetriä, joiden aikana juostaan kolmen eri valtion alueella kiertäen Mont Blancin massiivi, kunnes päädytään samaiselle aukiolle takaisin Chamonixiin.  Kauanko siinä menee? Toivottavasti ei enempää kuin 36 tuntia. Nyt mennään.

Kuin sillit sumpussa 2500 muun kanssa odoteltiin vajaat 1,5 tuntia starttia.  Välillä ripsi hiukan vettä niskaan, mutta mitään jatkuvaa sadetta ei onneksi tullut.  Tunnelmaa nostatettiin ansiokkaasti ja mukavan jännittynyt tunnelma väreili ilmassa Vangeliksen pauhatessa kaiuttimista. Ja sitten juostiin.  Kisan ensimmäiset kilometrit ovat huikeat, kun kadun varret ovat täynnä hurraavia katsojia. Olin ihan hyvin sijoittunut lähdössä, enkä jäänyt juurikaan sumppuun, vaan muutaman sadan metrin jälkeen pääsin jo hölkkäämään omaa vauhtia eteenpäin. "Ei kiirettä" hoin itselleni ja olisi monen muunkin kannattanut hokea samaa, sillä oikealta ja vasemmalta lappasi porukkaa ohi, vaikka ihan hiljaa en itsekään juossut. 8km Les Houchesiin on tasaista ja sinne saavuin kohtuullisen nopeasti, juoksin huollosta läpi ja sitten kohti ensimmäistä mäkeä. Mäki lähti nousemaan aika mukavasti, enkä jäänyt mitenkään erityisemmin jalkoihin, vaan pysyin jonossa mukana.  Tämän 900 nousumetrin mäen pääsee vielä nousemaan valoisassa ja nautiskelin maisemista vielä, kun se oli mahdollista, sillä edessä olisi pitkä ja pimeä yö, milloin ei paljon ympärilleen katseltaisi.  Huipulla syvä puhallus ja sitten lähdettiin kaahaamaan alamäkeen. Alku olikin yllättävän jyrkkä, eikä askel oikein lähtenyt rullaamaan, mutta löytyihän se alamäkijalka tovin päästä ja sitten alkoi selkää tulemaan vastaan.  Saint-Gervaisin kylä tuli alamäen jälkeen ja sitä oikein odotin, sillä viime kerralla kylässä oli aivan hurjat karnevaalit pystyssä.  Tottakai nytkin oli ja siinä lasten kanssa ylävitosia heitellessä hymyissä suin saavuin ensimmäiseen kunnon huoltoon ja väliaikapisteeseen.  Mussutin suolakeksejä ja täytin pullot, eikä muuta kuin eteenpäin. Mittarissa 21km ja aikaa kulunut 2h34min.  Vain 7 minuuttia hitaammin kuin viimeksi, joten suht reipas startti tuli näköjään otettua, jopa liian reipas ehkäpä.  Kaivoin otsalampun esiin ja aika pian pimeys laskeutuikin.  Seuraava 10km huoltoväli on melko tasaista ja huomasin, että kantapäissä alkoi tuntua epämiellyttävää kipua. Jotenkin kohtuullista vauhtia sain pidettyä ja ohituksiakin kertyi koko ajan, mutta erityisesti tasaisen asfaltin juokseminen oli jo hiukan tuskaista.  Voihan helvetti.  Karhunkierroksella jalat sattuivat suunnilleen alusta asti, enkä nytkään päässyt kuin 25 kilometriä ennen kuin kivut alkoivat.  Tuskailin kinttujani ja lähestyin seuraavaa Montjoien huoltoa.  Perushuolto ja kohti seuraava isompaa mäkeä, joka alkaa loivahkona ja jyrkkenee koko ajan huippua kohden.  Edelleen vauhti pysyi hyvänä, mutta jokainen askel sattui. Ei mitenkään mahdottomasti, mutta sattui kuitenkin.  Nousun puolivälissä La Balmen huollossa söin tukevasti keksejä ja vesimeloneja, ja jatkoin kohti huippua.  Sattui ja **tutti.  Kivuista huolimatta ylöspäin pääsin ihan hyvin ja ohituksia kertyi edelleen suht tasaisesti. Ympäristö on noissa korkeuksissa jo avointa  ja upea valojono näytti jatkuvan loputtomiin sekä ylös että alas. Todella hienon näköistä, sen mitä kompastumatta sitä ehti ihailemaan.  Pelkäsin jo etukäteen alamäkeä, sillä iskua tulisi jaloille ihan eritavalla kuin ylämäessä.  Bonhommen huipulla sauvat nippuun, hiukan geeliä kitusiin ja sitten mentiin.  Ai ***kele! Ei helvetti! Ei tästä tule mitään.  Tai tulee, mutta ei tämmöistä loputtomiin kestä. En säästellyt itseäni vaan rälläsin 5 kilometrin alamäen Les Chapeuxin huoltoon ja suoraan ensiapupisteelle keskeyttämään.  Ensiavussa tarjouduttiin kyllä auttamaan ja kehotettiin harkitsemaan jatkamista, mutta kokemuksesta tiesin, että ei tätä mikään pelasta.  Paitsi hirveä läjä kunnon särkylääkkeitä, mutta niiden käyttö on kisassa periaatteessa kielletty, enkä kyllä muutenkaan pillereiden voimalla ollut valmis kisaa käymään.  Ajanottochippi leikattiin irti ja se oli siinä. 50km ja about 7,5h se lysti tällä kertaa kesti. 

Garmin
Strava

Olisin varmasti aivan hyvin voinut jatkaa vielä, mutta maaliin en olisi tällä kertaa kisaa näillä jaloilla päässyt. Keskeytys olisi ollut väistämättä edessä enemmin tai myöhemmin, todennäköisesti enemmin.  Otin siis hiukan ennakkoa ja minimoin vahingot.  Yli 30 tunnin ja 120km matkan puurtaminen jatkuvasti sattuvilla jaloilla tuntui täysin ylitsepääsemättömältä urakalta ja sitähän se olisi ollutkin. En ollut enää viimeiseen pariin tuntiin pystynyt juurikaan muuta ajattelemaan kuin kipua ja omat itsesuggestiotaitoni eivät ole niin kehittyneet, että pystyisin asian sulkemaan mielestäni.  Kello oli keskeytyshetkellä 1:30, joten pimeää yötä oli vielä viitisen tuntia jäljellä ja vaikka olisikin ollut hienoa päästä katsomaan auringonnousua ylhäällä vuorilla ja keskeyttää sitten Courmayeriin, tuntui turhalta kärsiä enää yhtään enempää.  Harmittihan se toki vietävästi, sillä muuten kaikki toimi hyvin. Kropasta irtosi vaivatta tarvittavasti tehoa, tankkaus sujui koko ajan moitteettomasti ja tein oikeita ratkaisuja vauhdinjaon suhteen.  Sijoitus koheni joka väliaikapisteellä ja olin keskeytyshetkellä alle 10 minuuttia edelliskertaa jäljessä, eli tuo ensimmäinen vajaa kolmannes kisasta meni kivuista huolimatta selkeästi suunniteltua nopeammin.  Toisaalta turhapa tätä on spekuloida, sillä keskeytys on keskeytys.  Olin sentään suomalaisista ensimmäinen keskeyttäjä, joten edes jonkun tilaston kärkipaikan nappasin itselleni.

Terveisiä Breventilta. Kisan jälkeen oli kerrankin aikaa käydä retkeilemässä

Kisaviikko oli Chamonixissa taas kokonaisuudessaan aivan huikea kokemus ja nyt pääsin lauantaina katsomaan maalialueelle, kun kisan kärki tuli maaliin.  Kisaorganisaatio on niin huippuunsa hiottu, että oli sitten kisaturisti tai kilpailija, niin mitään moitteen sijaa ei voi keksiä.  Tai no joo, Finisher-liivi, oli tänä vuonna ihan harvinaisen rumanvärinen fleecekammotus, joten hyvä vaan, että sellaista ei tarvinnut kotiin raahata.  Jepjep.

Hoka One One Speedgoat 4

The Weapon of Choice: Hoka One One Speedgoat 4
Luottokenkä, joka toimii aina ja kaikkialla, mutta ei sekään tällä kertaa meikäläisen kantapäitä pelastanut.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

TahkoMTB 180km 2022

Kauan, kauan sitten ensimmäinen maastopyöräkisani oli 2013 Tahkon 180km ja silloin pyöränä fatbike, joka levisi n. 100km ajon jälkeen ja muutoin hyvin sujunut reissu jäi kesken.  Sittemmin olen ajanut 120km matkan kahteen kertaan yksivaihteisella, mutta nyt on tullut aika tarttua uudelleen 3 kierroksen matkaan ja tällä kertaa ilman kalustokompromisseja.  Eli ihan oikealla vaihteellisella ja etujousitetulla maastopyörällä.  Karhunkierroksen jälkeen en ole lenkkareita jalkaan vetänyt, vaan yhden kevyen viikon kautta kiskaisin 3 viikon pyöräilykuurin, minkä aikana ajoin reilut 1000km, josta puolet maasto- tai sorapyörällä ja loput sitten maantiellä.  Itselleni tuo oli ihan kunnon rypistys, vaikka oikeat ajomiehet tietty vaan tuhahtelee tuommoisille määrille.  Treenattu kuitenkin on, kunto vaikuttaa hyvältä ja pyörä tottelee kuskia hankalammissakin paikoissa.  Luottavaisin mielin lähdetään siis Tahkon yöhön, sillä startti on klo 00.00 ja tavoitteena on ehtiä hotelliin aamupalalle.  Olen hiukan laskeskellut mahdollisia kierrosaikoja ja kovana tavoitteena on ajaa kisa alle 10 tunnissa.  Realistisempi aikatavoite voisi olla 10,5h, mutta lähdetään nyt kuitenkin yrittämään vähän parempaa.  Sijoituksista on mahdoton sanoa mitään.  Top10 pitäisi tuommoisella tavoiteajalla ihan mahdollinen, mutta ei paineita tästä asiasta.

Kevyemmänkin lähestymisen lähtöviivalle olisi voinut ottaa, sillä nyt päädyin lähtemään Turusta perjantaina puolilta päivin ajamaan kohti Tahkoa.  Suht kiireettömän ajomatkan jälkeen alkuillasta Tahkolla, ilmohommat kuntoon, hiukan ruokaa, autoon huilaamaan pariksi tunniksi, kamat päälle ja viivalle.  Lähtöhetkellä olin siis ollut valveilla jo ~14 tuntia ja nyt olisi sitten tarkoitus pyöräillä läpi yön.  Himpun verran ryytynyt olo oli siinä starttia odotellessa, mutta eiköhän se siitä karisisi, kunhan matkaan päästään.  Yöksi luvattiin lämmintä ja kuivaa, joten lyhyissä ajokamoissa liikkeelle, enkä muuhun oikeastaan edes varautunut. Lähtöviivalla oli yhtä aikaa 180km ja Night 60km kisailijat, joten vajaat parisataa kuskia odotteli pääsyä hämärtyvään yöhön.

Vuorokausi vaihtui ja päästiin matkaan.  Ihan kuuminta kärkeä lukuun ottamatta, millään tolkuttomalla kiireellä ei liikkeelle lähdetty, vaan letka haki alun tieosuudella aika nopeasti muotonsa ja sitten alettiin puskemaan.  Vauhti oli ihan kiitettävää, syke paukkui pikkasen turhan korkealla ja Zorbas-pitsa haki vatsassa paikkaansa jotenkin väkivaltaisen tuntuisesti.  Onneksi ekan kympin jälkeen meno vähän rauhoittui, syke tasaantui ja olo helpottui.  Muorinmäen hiekkatieosuudella huomasin, että ylämäkijalkaa tuntui olevan ympäröiviä kuskeja paremmin, mutta maltoin mieleni ja pysyttelin letkassa mukana.  Olin päättänyt, että tänä vuonna ajan vihdoin Kinahmi I-nousun ylös, kun kerrankin alla on sellainen pyörä, millä se on mahdollista.  Nousuun lähdettäessä olin letkan puolivälissä ja jono oli sen verran harva, että kaikilla oli tilaa ähertää rauhassa mäkeä ylös.  Ihan hyvin se nousikin, kunnes juuri ennen jyrkintä kohtaa eturengas ajautui linjalta sivuun ja pyörä lennähti poikittain polulle.  "Sori pojat!", sillä siihen pysähtyi monen muunkin nousu.  Hyvitykseksi päästin aika monta kuski sitten ohi, talutin jyrkimmän kohdan ja takaisin polkemaan.  Ei menny vieläkään mäki ajamalla, mutta toisaalta ei tarvinnut työntää kuin n. 50m matka, joten aika paljon nopeammin mäki nousi kuin aikaisempina vuosina.  Mäen päällä jono hiukan hajosi ja matka jatkui pienemmissä muutaman kuskin ryppäissä.  Polku oli ilmeisesti vasta hiljattain niitetty ja pohja oli heinän peitossa, joten yön hämärässä oli valoista huolimatta hankala erottaa kiviä, joita polkurännissä on aika paljon.  Vauhtia oli pakko hieman himmata, että pysyisi pystyssä, eikä rikkoisi renkaita kiviin.  Vauhdikkaan ja puolisokkona tykitetyn alamäen jälkeen tuli Lampelan huolto, mihin aika moni tuntui pysähtyvän, kun itse ajoin tässä vaiheessa vain huollosta läpi.  Sitten pienen polkuosuuden kautta Kinahmi II-nousuun ja hämmästyksekseni pystyin ajamaan mäkeä pitkälle yli puurajan.  Jyrkintä osuutta ei aja kukaan, mutta ei tämäkään mäki enää niin pahalta tuntunut, kun talutettava osuus oli merkittävästi lyhyempi kuin jos olisi joutunut tunkkaamaan mäen lähes alusta asti, kuten esim. viime vuonna yksivaihteisen kanssa ajaessa tapahtui.  Itselleni tämä Kinahmi II:n selättäminen on aina kierroksen kulminaatiopiste, sillä alamäen jälkeen matka on puolivälissä ja reitin ikävimmät kohdat on takanapäin.  Riittäähän jälkimmäiselle puoliskollekin paljon mäkiä, mutta ne ovat kaikki ajettavia, joten mitään työntöhommia ei olisi enää edessä (paitsi tietysti seuraavilla kierroksilla).  Taisin tällä välillä ohittaakin muutaman kuskin, mutta en ole varma, olivatko samalla matkalla.  Kalkkiruukin huoltoon pysähdyin täyttämään juomapullon ja naukkailemaan hieman urheilujuomaa.  Matka eteni sujuvasti 2-3 hengen ryhmässä lähes koko ajan ja sijoitukset vaihtelivat vähän sen mukaan, kuka sattui ekana ajanottomatolle ajamaan.  Jyrkimmissä mäissä karistin muut ja pääsin Rahasmäen huollon jälkeen lähestymään El Granden loppunousua yksin.  Nousun alettua näkyi edellä kaksi kuskia, jotka hiljakseen ajoin kiinni, roikuin hetken perässä ja vaihdoin muutaman sanankin, kunnes kiskaisin ohi ja pääsin loirottelemaan loppulaskuun rauhassa.  Laskua oli muutettu viime vuodesta ja muutama keinotekoinen "välinousu" oli jätetty pois, mikä teki lopusta aiempaa nopeamman sekä huomattavasti mukavamman, kun nyt sai paineilla rakennettua alamäkireittiä bermeineen ja pöytineen alas asti.  Erinomainen reittimuutos tämä! Alhaalla vielä Tahkonlahden kierto tien reunaa sekä kuntorataa pitkin ja eka kierros valmiiksi.

Jätin lampun varustekassiin, sillä päivä alkoi valkenemaan ja pikaisessa huollossa mussuttelin vain hiukan suolakekeksejä ja tankkasin urheilujuomaa.  Loppunousussa ohittamani kaksikko tuli huoltoon 1-2 minuuttia perässä, joten pyrin palamaan reitille pikaisesti ja ajamaan karkuun.  Ai niin. Mites se eka kierros menikään? Virallinen väliaika 3.03:21 ja siihen 1,5 minuutin huolto päälle, joten vähintäänkin hyvältähän tämä näyttää.  Toinen kierros tulisi väistämättä olemaan hitaampi, sillä enää ei tieosuuksilla olisi vetoapuja ja kyllähän se 60km ajaminen jo hiukan jaloissa painaa.  Lähdin kuitenkin puskemaan ihan kunnon vauhdilla ja tietoisena siitä, että kaikilla nopeilla osuuksilla pitäisi ajaa oikeasti kovaa, tai muuten 2. kierroksen aika venyisi ja vanuisi ihan reilusti hitaammaksi.  Suunnilleen 5km ajettuani eturenkaasta alkoi kuulua pätkittäistä suhinaa ja pelkäsin, että nyt se pettää.  Pysähdyinkin hetkeksi tarkastamaan renkaan, mutta mitään ei löytynyt ja paineet tuntuivat pysyvän, joten päätin murehtia asiasta vasta sitten, jos tilanne kehkeytyisi merkittävästi huonompaan suuntaan.  Suunnilleen 10km kohdalla reitissä oli myös muutos aikaisempiin vuosiin verrattuna ja vaikka olin jo kertaalleen paikan ajanut, niin onnistuin kuitenkin kääntymään yhdestä risteyksestä, mistä olisi pitänyt ajaa suoraan.  Ehdin aika pitkällekin, ennenkuin tajusin erheeni ja ymmärsin palata reitille. 2-3 minuuttia tuossa sekoilussa vähintään meni hukkaan, mutta ilmeisesti kukaan ei takaa tullut ohi.  Muuten ei tokan kierroksen aikana ennen Tuulivaaran huoltoa (~42km)  juuri mitään tapahtunutkaan. Ajoin koko ajan yksin, ilman näköhavaintojakaan kanssakilpailijoista. Polkuajo oli hiukan huonoa ja aamuyön auringon paiste tuntui pehmittävän päätä jopa niin paljon, että Kinahmi II:n päällä hiljensin vauhtia ja nautiskelin maisemista pienen ohi kiitävän hetken.  Lampelan huollossa ystävälliset huoltotytöt osasivat kertoa, että olisin kisassa neljäntenä ja kärki aika kaukana edellä.  Neljäntenä, mitäs hemmettiä!   Joo, kuten sanoin niin Tuulivaaran huollossa tankkaillessa tuli ekan kierroksen lopussa ohittamani kaksikko lentämällä ohi ja siinähän lensi urheilujuomat rinnuksille, kun piti rynnätä liikkeelle ja ehtiä kyytiin mukaan. Kaksikko ajoi alamäet todella kovaa ja niissä aina jäin, mutta ylämäissä olin huomaavinani, että meikäläisellä jalkaa riitti paremmin.  Taktisesti kuitenkin himmailin, pysyttelin kaksikon mukana taas loppunousun alkuosaan saakka ja sitten rykäisin karkuun.  Toisen kierroksen loppu oli siis toisinto ensimmäisestä.  Välihuollossa vaihdoin  aurinkolasit päähän sekä mutustelin reilusti banaania ja suolakeksejä, sillä vatsassa alkoi olla hieman ontto olo pelkän geeli- ja urheilujuomatankkauksen jälkeen.  Kierroksen väliaika 3:21:07, eli ihan kelpo, kun alkukierroksen pummiin kuitenkin tuhraantui jokunen minuutti.  Aivotoiminta oli tässä vaiheessa ilmeisen vajavaista, sillä jotenkin laskeskelin päässäni, että ehtiäkseni alle 10 tunnin, aikaa viimeiseen kierrokseen ei olisi kuin alle 3,5h ja arvelin hyytyväni enemmän kuin 10 minuuttia 2. kierrokseen nähden.  Päätin olla katselematta kelloa ja keskittyä vain pitämään sijoitukseni.

Lämpötila nousi kohisten ja vaikka ei yölläkään palella tarvinnut, niin nyt oli kuuma. Pysähdyinkin kierroksen aikana jokaiseen huoltoon juomaan ja samalla kiittelemään henkilöstöä alati ystävällisestä huollosta.   Ajaminen oli teknisesti parempaa kuin 2. kierroksella, mutta matka teki tehtävänsä ja jalka alkoi painaa.  Ylämäet meni pääosin kihnutellessa pienimmällä vaihteella, eikä vääntöä hirveästi enää löytynyt.  Molemmat Kinahmit nousivat kuitenkin yhtä hyvin (mutta ei helposti) kuin aikaisemmillakin kierroksilla ja näissä kohdissa myös takana näkyi kanssakilpailija.  Hirveästi ei siis löysäilyyn olisi varaa, sillä eroa ei paljon minuuttia enempää ollut, joten koko jälkimmäisen puoliskon kierroksesta ajoin mitään säästelemättä.  Tai vähän säästellen, että jaksaisi viimeiset Rahasmäen ja El Granden mäet vielä ajaa, mutta ei sen enempää.  Rahasmäen huollosta on vajaa 10km maaliin ja siellä rupesin katselemaan kelloa.  En enää muista, mitä se näytti, mutta laskeskelin, että kunhan en täysin sippaa viimeiseen mäkeen, niin ehkä se 10h alitus olisi kuitenkin tehtävissä.  Sitten vaan ketjua kireälle, mäki ylös ja loppulaskun tulin varmasti kovempaa kuin aikaisemmilla kierroksilla.  Alhaalla rannassa aikaa näytti olevan vielä jokunen minuutti, takana ei näkynyt ketään, joten mitään loppukiriä ei onneksi tarvinnut repiä.  Olin jo valmistautunut tuulettelemaan maalikameralle, mutta 60km matkan lähtöryhmä oli juuri asettunut lähtöviivalle ja heidän starttiaan hehkuteltiin toimitsijoiden puolesta, joten ilman kameroita ja kuulutuksia rullailin kenenkään huomioimatta maaliviivan yli.  Pakko sanoa, että viimeisellä kilometrillä jopa hiukan herkistyin, sillä aikatavoite täyttyi ja sijoituskin olisi komea, mutta itse maaliintulo oli kyllä varovaisestikin sanottuna lattea.  Noh, loppuaika oli 9:55:55 ja sijoitus maaliintulleissa 4/32, eli ei se pöllömmin mennyt.

Garmin
Strava
Tulokset

Eipä tästä juurikaan jää spekuloitavaa.  Eka kierros ehkä hiukan liian kovaa, mutta kuitenkin porukoissa mukana pysytellen.  Toka kierros oli selkeästi hankalin ja ajaminen puolivälin paikkeilla vähintäänkin huonoa ja liian varovaista.  Parani kuitenkin loppua kohden ja kolmannen kierroksen ajoin (mielestäni) järkevästi voimia jakaen, mutta silti lähes kaikkeni antaen.  Olen erittäin tyytyväinen!

Kisajärjestelyt jälleen toimivat moitteettomasti ja erityiskiitoksen ansaitsee huoltojen väki, joka jaksoi keskellä yötä seisoskella teltoilla.  Tuo oma ja muutamien seuraavien kuskien maaliintulon täydellinen huomiotta jättäminen oli järjestäjältä kyllä melkoinen moka, sillä itse kullakin oli takana melko pitkä reissu, joten pieni maaliintulohehkutus olisi ihmeesti nostanut tunnelmaa.  Annetaan tämä nyt kuitenkin anteeksi.  Reittimuutokset olivat jälleen onnistuneita, erityisesti loppulasku oli viime vuoteen verrattuna huomattavasti parempi.  Ensi vuonna olisi sitten tarjolla 240km matka...

Stanton Sherpa gen3

The Weapon of Choice: Stanton Sherpa
On niitä nopeampiakin pyöriä, mutta olen viehtynyt teräsrunkoihin. Keväästä asti ollaan tutustuttu toisiimme ja yhteinen sävel on löytynyt pienten alkusäätöjen jälkeen erinomaisesti.  Pyörä on geometrialtaan moderni-xc, eli satulasta tehokas poljettava ja alamäessä nopea sekä vakaa.  Onhan tuommoinen jäykkäperä aika armoton pyörä tällaiselle pitkälle matkalle ja alaselkä sekä käsivarret oli aika kovilla, mutta itsepä olen valintani tehnyt.

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

NUTS Karhunkierros 83km 2022

Taas on aika juosta.  Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen päätin vielä kerran laittaa itseni ultrakuntoon ja juosta tällä kaudella muutaman "roikkumaan" jääneen kisan pois päiväjärjestyksestä.  Tässä on vähän sellaista Teemu Selännemäistä "one more year"-henkeä, sillä tämän vuoden jälkeen on tarkoitus ripustaa juoksulenkkarit naulaan ja alkaa touhuamaan muiden lajien parissa.  Mutta nyt on kuitenkin vielä koitokset edessä, joten niitä kohti.  Ensimmäisenä vuorossa Karhunkierroksen 83km, mikä toimii hyvänä pohjustuksena loppukesän kovempia koitoksia varten.

Valmistautuminen kauteen alkoi jo viime marraskuussa.  Ohjelmoin aika napakan treenisetin juurikin tätä Karhunkierroksen 83:sta silmälläpitäen ja hyvällä motivaatiolla aloin sitä myös toteuttamaan.  Ensimmäisen kolmen viikon jakson jälkeen ilmaantuikin sitten ensimmäiset vastoinkäymiset.  Itsenäisyyspäivän pyörälenkillä heitin sellaiset voltit, että siinä rytäkässä meni naama sekä sormi pysyvästi uuteen uskoon, joten pitkähkö sairasloma oli väistämättä edessä.  Joulukuu meni siis käytännössä kokonaan liikkumatta ja varovaisen pyöräilyn kautta pääsin joskus tammikuun puolivälissä takaisin juoksun pariin.  Siitä alkoikin onneksi ehjä harjoituskausi joka jatkui huhtikuun loppuun asti ja sain suunnitellusti tehtyä lähes kaikki treenit.  Toki oman haasteensa harjoitteluun toi Turun talvi, joka ei mitään optimaalisia olosuhteita juurikaan tarjonnut.  Kunto koheni mukavasti, kunnes huhtikuun loppupuolella sain 2 vuoden väistelyn jälkeen lopulta kopattua koronan itselleni.  Siinä menikin sitten viikko sairastaessa ja toinen toipuessa, kunnes uskalsi hiukan kokeilla taas juoksua.  Sairastaminen rokotti erityisesti vauhtipuolta ja viimeiset viikot ennen kisaa sisälsivätkin lähinnä vain varovaisia kokeiluja reippaamman juoksun tiimoilta.  Viimeistelyt menivät siis vähintäänkin persiilleen, mutta onneksi alla oli kuitenkin suhteellisen ehyt harjoituskausi, joten ainakin pohjat pitäisi olla kunnossa.  Vauhtipuoli on sitten mitä on ja sen tila selvinnee sitten matkalla Oulankaan. 
 
Juoksin kisan viimeksi 2018 ja näin jälkikäteen arvoisin, että olin tuolloin ehkä parhaimmassa kisakunnossa kautta aikain.  Myös kisa meni silloin kaikin puolin nappiin ja sekä loppuaika että sijoitus olivat vähintäänkin hyvät.  Upeatahan se olisi nyt pystyä haastamaan omaa aikaa, mutta tässä ollaan taas 4 vuotta vanhempia, eikä viimeiset vuodet ole harjoituksellisestikaan ihan optimaalisia ole olleet.  Tavoitteet on kuitenkin tapana ollut julkisesti kertoa, joten sanotaan nyt, että alle 10h olisi huippusuoritus, 10,5h ehkä realistinen ja 11h on jo pieni pettymys.  Näillä lähdetään.

Koronavuodet olivat tuoneet kisajärjestelyihin sen verran muutoksia, että lähtöaika on klo 22 aikaisemman aamulähdön sijasta ja lähdöt on myös ryhmitelty pahimpien ruuhkien välttämiseksi.  Ilmoittaudun toki reteästi kisaryhmään (top30-juoksija) ja siis ensimmäiseen lähtöön.  Aamustartit sopivat itselleni paremmin, mutta olen aika hyvä valvomaan, joten eipä yötä vasten juokseminenkaan isompaa ennakkotärinää aiheuttanut.  Päivä meni lepäillessä, syödessä ja säästä spekuloidessa.  Yöksi olisi väistämättä luvassa sadetta ja kyse olisi vain siitä, milloin sade alkaisi ja kuinka paljon vettä tulisi. Ysiltä hyppäsin kisabussiin, joka kuljetti ensimmäisen ryhmän Hautajärvelle, eikä paikan päälle enää jäänytkään kuin kymmenisen minuuttia aikaa käydä rakon tyhjennyksellä ja ottamassa kevyt lämmittelyhölkkä.

En erityisemmin hätäillyt startissa ja eteen karkasi arviolta 40-50 juoksijaa.  Lähdin ennakkosuunnitelman mukaan hölkkäämään kevyillä sykkeillä ja vauhtia kontrolloiden.  Ensimmäinen 10km rullasi leppoisasti, mutta kävi selväksi, että mistään 10 tunnin alituksesta ei tällä kertaa tarvitsisi edes haaveilla.  Juoksu oli helppoa, mutta vauhti yksinkertaisesti oli parikin pykälää vaatimattomampaa kuin aikoinaan.  Eipä väliä.  Ensimmäinen 27,5km etappi Oulankaan meni aika lailla itsestään perusmatkalaisia ohitellessa ja vielä vastaantulevia moikkaillessa ja kannustaessa. Jonkinlainen ryhmä pysyi löyhästi kasassa lähes koko matkan, mutta huoltopisteen lähestyessä erot alkoivat kasvaa ja enenevässä määrin sai viettää aikaa pelkästään itsensä kanssa.  Oulankaan olisi voinut jättää huoltolaukun, mutta tuossa vaiheessa kisaa sille ei ole mitään tarvetta, joten täytin juomapullot ja perinteisellä suklaa, sipsi- ja vihreäkuulatankkauksella eteenpäin. Tauko kesti 3min5s ja kuten arvelinkin, aika moni kilpakumppani jäi välppäämään huoltolaukkujensa kanssa ja sijoitus parani huollon aikana varmasti useamman pykälän (tilastoista tarkistettua: 7 sijoitusta). Tämän olen aiemminkin todennut, että vauhdin olleessa puutteellista, on erot tehtävät varikkopysähdysten aikana. Huollosta poistuessa aikaa oli kulunut 3:03h, joten kympin alitus oli mennyttä, mutta 10,5-11h edelleen täysin tehtävissä.

Seuraava etappi Basecampin huoltopisteelle on pitkä (~31,5km) ja keskivälillä hyvin hidas.  Lähdin huollosta yksin liikkeelle ja hetkellisesti jopa nautin leppoisasta juoksemisesta ja maisemista, mitkä ovat mielestäni reitin komeimmat juuri tässä Oulangan päässä.  Muutama vikkelämpi kaveri tuli ohi, mutta pysyivät jotakuinkin näköetäisyydellä alkuosan helpoilla baanoilla. Noin puolimatkassa reitti siirtyy kulkemaan jokivartta myöten ja sieltä alkaa useamman kilometrin juurakkojumppa, joka on aikaisempaan verrattuna hyvin, hyvin hidasta. Samoihin aikoihin sade alkoi pienestä tihkusta muuttua hiljakseen ihan oikeaksi vesisateeksi. 4-5 hengen porukka juoksi meikäläisen kiinni ja siinä perässä sitten roikuin oikeastaan koko juurakko-osuuden ajan, mutta kun reitti nousi taas ylängölle ja alusta muuttui juostavammaksi, niin pakko oli myöntää, että suoravauhdit eivät riitä ja porukka meni menojaan.  Oli pakko myös pysähtyä ja vetää sadetakki päälle, sillä sade oli yltynyt sen verran kovaksi, että tuulitakki ja juoksupaita olivat litimärät ja kylmä alkoi hiipiä puseroon. Basecampin huollon lähestyessä skannasin hiukan olotilaa ja fiilistä, eikä kummassakaan varsinaista vikaa ollut, jos ei nyt hurraamistakaan.  Molempia nilkkoja särki, polvitaipeiden nivelet hiukan kolottivat, ilmeisesti varsin liukkaan mutarallin jäljiltä ja juoksu tuntui hitaalta.  Toisaalta energiapuolen kanssa ei ollut mitään ongelmia, geelit maistuivat ja eteneminen oli kuitenkin edelleen juoksua, vaikkakaan ei kovin nopeata.  Sitäpaitsi Basecampin jälkeen olisi enää n. 25km jäljellä, joten hommahan olisi jo melkein taputeltu. Huollossa söin vähän enemmän ja aikaakin kului muutama minuutti pidempään, mutta silti jätin taas muutaman kilpakumppanin taakseni. Tässä vaiheessa aikaa näytti kuluneen 7:07h ja kun arvioin, että loppumatkaan menee vähintään 3,5 tuntia, niin alkoi 10,5h loppuaikakin karata tavoittamattomiin. Sipsien syöminen kuitenkin piristi, joten hyvällä jalalla eteenpäin.

Tämä ~17,5km pätkä osoittautui oikein viimeisen päälle tympeäksi.  Reitille osuu useampi pätkä hiekkatietä, polkuosuudet oli suurelta osin sorastettu, eikä maisemissakaan ole hurraamista.  Eli pitäisi vaan jaksaa jurnuttaa juosten eteenpäin, mutta alkoihan se jalka jo painaa ja varsinkin tällainen helpon tasaisen juokseminen oli aika raskasta.  Poluilla ja mäissä homma tuntui huomattavasti helpommalta. Juoksin koko pätkän yksin oikeastaan edes näkemättä ketään muita, joten tunnelma hipoi lattiaa useammankin kerran.  Alkoi kyllästyttää koko hölkkä, mutta onneksi kilometrit kuitenkin hupenivat, Konttaisen huolto lähestyi ja viimeisen etapin vaarojen ylitykset alkoivat jo hiljakseen lämmittää mieltä.

Konttaisissa pikainen parin minuutin huolto ja eikun maalia kohti.  Arvioin, että n. 10:45 loppuaika olisi kenties tehtävissä, eikä tässä enää muutenkaan ollut mitään syytä himmailla.  Huollosta iski peesiin kilpakumppani ja yhdessä jumpattiin vaarat ylösalas. Olin hitaampi ylämäessä, mutta nopeampi alamäessä, joten ei lähdetty toisiamme ohittelemaan, vaan pääosin samaa matkaa mentiin loppu.  Ja mukavamminhan se matka porukassa taittuu. Erityisesti Valtavaaralta alas tultaessa kallioiset pätkät olivat varsin liukkaat ja muutaman lipsahduksen jälkeen oli pakko oikeasti ottaa vähän varoen. Mäet tuli ja meni, kunnes yht´äkkiä oltiinkin jo Rukan huipulla, mistä pudoteltiin muutaman lisäkiemuran kautta hiihtostadionin mäkimonttuun ja maaliin.  Kello pysähtyi aikaan 10:50.19, vointi oli hyvä ja jalat tönköt.

Garmin
Strava
Tulokset

Juoksusta ei hirveästi näin jälkikäteen jää juurikaan spekuloitavaa. Sijoitus oli maaliin tulleissa miehissä 26/310, kun 60 jätti leikin kesken.  Kyllähän parhaaseen 10% yltäessä pitää ihan tyytyväinen olla. Tankkaus toimi, pää toimi ja jalat toimivat just niin hyvin kuin noilla treeneillä kuuluikin.  Vauhti ja loppuaika ei ollut sitä mitä toivoin, mutta toivoahan voi kaikenlaista.  Realistisesti katsottuna tulos oli just sellainen kuin pitikin.  Olihan siellä liukasta ja märkää, eikä sadekaan nyt varsinaisesti vauhtia parantunut, mutta ei niiden piikkiin taaskaan kovin montaa minuuttia voi laittaa.  Eniten itseäni kaihertaa sellainen tietynlainen välinpitämättömyys itse tekemistä kohtaan.  En oikein koe saaneeni tuosta juoksusta mitään, kunhan nyt suoritin.  Tietty oli ihan mukava tehdä onnistunut paluu ultramatkojen pariin, mutta jos tässä ei nyt jotenkin saada tätä päätä jiiriin, niin paluu saattaa jäädä hyvin lyhytaikaiseksi. Kahtellaan.

NUTSien kisajärjestelyistä ei koskaan ole löytynyt moitteen sijaan.  Eikä nytkään.  Kisafiilistä maalialueella nuo iltalähdöt tietty hiukan latistavat, kun kaikkien matkojen (pl. 34km ja 13km) kärkijuoksijat tulevat maaliin keskellä yötä tai varhain aamulla.  Toisaalta nykyisillä lähtöajoilla vältetään ruuhkat reitillä käytännössä kokonaan, joten puolensa siinäkin on.  Tykkään edelleen reitin maisemista (paitsi Basecamp-Konttainen välistä), mutta pakko on sanoa, että massiivinen polkujen sorastus (vahvistaminen toki on perusteltua nykyisillä käyttäjämäärillä) vie kyllä itseltäni halut juosta tätä enää. 

Hoka One One Speedgoat 4
The Weapon of Choice: Hoka One One Speedgoat 4
Luottopeli. Olen juossut versioilla 2, 3, Evo ja nyt 4. Ei tästä enää voi oikein mitään kertoa. En muita kenkiä pitkille matkoille edes harkitse.