sunnuntai 12. elokuuta 2018

Jämi84-MTB 2018

Ei oikein YPH:n jälkeen juoksut napostelleet, joten heinäkuun lopun ajelin aika paljon fillarilla.  Kun pitkästä aikaa ajoi vähän enempi, niin tokihan se pyöräkin alkoi kulkea ja siitähän seurasi luontevasti mielihalu lähteä hiukan kisailemaankin.  Edellisestä kisastartista on aikaa jo reilut neljä vuotta, joten lähdin hakemaan semmoista pehmeää laskua fillarikisailun maailmaan.  Kisaksi valikoitui Jämi84-maastopyöräkilpailu, sillä olen tuolla ajanut aikaisemminkin, joten tiesin reitin hyvin helpoksi ja vielä kun ajankohta osui mukavasti viimeisen lomaviikonloppuun ja kaiken lisäksi reissuun sai yhdistettyä sukuloinnitkin, niin eipä siinä muuta kuin ilmo sisään.

Silloin kauan sitten, kun ajoin tuon viimeksi lähtöpaikka oli Jämillä, mutta nyt (tai itse asiassa jo viime vuonna) se oli siirretty Ikaalisten kylpylään ja ilmeisesti reittiä oli muutettu aika paljonkin aikaisemmasta.  Ennakkotietojen mukaan tieosuuksia olisi vähemmän ja muutenkin reitti olisi kuulemma maastopyöräilyllisempi.  Toki reitti on vaikkapa turkulaiseen polkupohjaan verrattuna melko vaivatonta ajaa, sillä pääosin reitti kulkee hiekkapohjaisilla metsäautoteillä ja sileillä kangasmetsäpoluilla.  Sinällään tietty ihan jees, koska semmoisista baanoista ei näillä kotinurkilla tarvitse edes haaveilla.  Mitään sen kummempaa aikatavoitetta en asettanut, sillä nyt ei oikeasti ollut mitään käryä, millainen pyöräilykunto olisi ja kuinka pitkälle vauhtikestävyys riittäisi.  Lähtökohtaisesti olen toki paremmassa kunnossa kuin silloin vuosia sitten, mutta se kuinka juoksukunto siirtyisi pyöräilykunnoksi oli suuri arvoitus.  Otinkin päätavoitteeksi ajaa mahdollisimman kovaa ja kisata täysillä sijoituksista.  Mistä sijoituksista? Ei mitään käryä tästäkään, mutta mahdollisimman monta kilpakumppania pitäisi jättää taakse.

Kisapäivän olosuhteet olivat pääosin suotuisat. Puolipilvistä, kuivaa ja lämpötila jossain 20 asteen tietämillä.  Pirun kova tuuli oli ja avoimissa paikoissa sen osuessa sopivasti vastaan, olisi parempi olla hyvä peesi tarjolla.  Kello 10.00 startti golfkentän viheriöltä ja heinikkoa pitkin kohti alun asfalttipätkää.  Jäin heti startissa vähän jalkoihin ja porukkaa meni aivan liikaa ohi.  Ensimmäisen 5km tieosuudella oli kuitenkin sopivasti tilaa ohituksiin ja oma paikka alkoi löytyä. Aika iso joukko porukkaa jäi taakse ensimmäisen 10km aikana. Sykkeet paukkuivat jossain 90% paikkeilla, mutta mitään hapottamista ei tuntunut, joten uskalsin ylläpitää vauhtia ja eka kymppi menikin suunnilleen 27,5 km/h keskarilla.  15km paikkeilla sain ajettu kiinni pienen porukan ja asetuin mukaan jonoon. Vaihtuvilla vetovuoroilla mentiin kymmenisen kilsaa ja olin huomaavinani, että ylämäissä (näitä 20-50 nousumetrin mäkiä reitillä riitti koko matkalle) meikäläisen jalka oli hiukan vahvempi kuin muilla. Hyvä merkki jatkon kannalta, mutta tässä vaiheessa ei vielä kannattanut alkaa hötkyilemään, sillä tasaisen vauhti oli porukalla oikeinkin riittävää. 

25km paikkeilla joku kilpakumppaneista siirtyi vetovuoroon ja löi vähän kaasua lisää.  Iskin peesiin ja päätin roikkua mukana.  Muu letka ei kovin pitkään perässä pysynyt ja jatkoimme matkaa kahdestaan.  Vetomiehellä tuntui vauhtia riittävän, eikä mulla ollut oikeastaan mitään tarvetta hönkiä ohi tai edes osallistua vauhdinpitoon.  Tässä vaiheessa pääosa reitistä kulki metsäteitä, joten vastatuulikaan ei päässyt liikaa rasittamaan.  Seuraavat 10km roikuin epäkohteliaasti vain peesissä ja näytti siltä, että muu porukka oli jäänyt kauas taakse ja edessä oleva isompi ryhmä pilkahteli välillä puiden lomasta.  Jossain 35km kohdalla siirryin kuitenkin vetohommiin ja yritin pistää hiukan vauhtia lisää, sillä ajattelin, että olisi hyvä ajaa edessä oleva joukko kiinni, niin ei tarvitsisi kahdestaan tehdä vetohommia koko loppumatkaa.  42km huollossa nappasin lennosta vaihtopullon (tämä on muuten erinoimaista palvelua, niin ei tarvitse pysähtyä ja alkaa täyttelemään pulloja) ja näin että edessä oleva porukka ei ole enää paljoa edellä.  Huollon jälkeen alkoi taas hiekkatieosuus ja porukkahan lähti tietysti ajamaan ihan hemmetin kovaa.  Tunsin olevani kuitenkin hyvissä voimissa ja hirveällä väännöllä ajoin seuraavan parin kilometrin aikana porukan lopulta kiinni.  Matkakumppaninikin oli pysynyt peesissä, joten ehkä tässä kohta tuli maksettua takaisin se aiempi kymmenen kilometrin peesailu. 


Porukan kyytiin päästyä oli kuin olisi bussiin hypännyt, mikä olikin oikein miellyttävää edellisen parin kilsan raivoamisen jälkeen.  Porukassa oli varmaan 8-10 kuskia ja aika hajanaiselta ajaminen vaikutti. Toisilla alkoi selvästi jalka painaa enemmän kuin toisilla.  Seuraavat viitisen kilometriä rullailin kevyesti porukan mukana ja keräilin vähän voimia.  Arvioin mielessäni, että ainakin suuri osa porukasta oli sellaista, jonka todennäköisesti pystyisin jäljellä olevan 35km aikana jättämään taakseni, joten seurailin vaan vetomiesten ajamista ja pyrin olemaan valmiina, jos jotain irtiottoa syntyisi.  Suunnilleen 50km kohdalla oli ehkä reitin kovin nousu hiekkaharjun päälle ja polkupohja oli hyvin pehmeää.  Olin nousun alkaessa porukan peräpäässä, mutta näytti siltä, että kenelläkään ei oikein ylämäki sujunut ja osa joutui jopa jalkautumaan.  Itselläni mäki sen sijaan tuntui nousevan suht mukavasti, joten väänsin koko porukan ohi ja pienen tasaisen osuuden jälkeen "jatkonousussa" aloin jo tehdä eroa takana tuleviin.  Nyt oli pienen taktiikkapalaverin paikka itseni kanssa. Vaikka selkeästi olin vahvempi ylämäessä, niin tässä oli aikamoinen riski vain nolata itsensä ja tulla seuraavalla tieosuudella taas porukan kiinniajamaksi.  En tiennyt, millainen reitti jatkossa olisi, mutta päätin kuitenkin ottaa riskin ja lähteä ajamaan porukkaa karkuun.  Onnekseni reitti pysyi seuraavat 10-15km vielä pääosin metsän siimeksessä ja mäkiäkin oli vielä ihan riittämiin, joten tiesin pystyväni tekemään eroa taaksepäin.  Tuollaisilla osuuksilla ei porukasta ole sellaista hyötyä kuin tiepätkillä vastatuuleen puskiessa, missä olisin kyllä hävinnyt tämän homman katkerasti.  Loppumatkan aikana näköyhteyttä muihin kisaajiin ei ollut eteen, eikä taakse, joten pyrin vain ajamaan kovaa, mutta hapottamatta.  72km huollon jälkeisen nousun päällä joku katsoja osasi kertoa, että takana ei näy ketään ja edessä olevatkin ovat toivottoman kaukana, joten aika turvallinen ero oli siis eteen ja taakse. Viimeiselle kympille himmasin ehkä hiukan vauhtia, kunnes 3km ennen maalia oli reitin varressa kyltti (3km maaliin) ja vasta tässä vaiheessa katsoin kellosta, että mitäs se kokonaisaika näyttää.  Ja sehän näytti siltä, että tämä saattaisi olla ajettavissa alle 3,5 tunnin, joten löin hiukan löylyä lisää ja lopun ollessa lähes kokonaan asfalttitietä painelin viimeisen kolmosen suunnilleen 30 km/h keskarilla ja maaliin ajassa 3:27.54.  Sijoituksesta ei mitään tietoa tässä vaiheessa.

Tulokset
Garmin
Strava

Myöhemmin tuloslistasta selvisi, että miesten kokonaiskilpailussa sijoitus oli 22/190.  Eroa edelliseen oli 2,5 minuuttia ja porukka, jonka jätin taakseni, tuli 1,5-2 minuuttia jälkeeni maaliin.  Sanoisin siis, että saavutin sijoituksen puolesta sen, mikä saavutettavissa oli.  Alkuhässäkän jälkeen ei kukaan tullut (pysyvästi) ohitseni, mutta itse pystyin ajamaan aika monta selkää kiinni kisan aikana.  Oikeastaan ainoa jossittelun paikka on, että olisinko pysynyt tuon top20-porukan kyydissä, jos alussa olisin ehtinyt ryhmään mukaan?  Sanoisin, että ehkäpä.  Muutoin tämä oli kyllä ihan positiivinen kokemus ja ilmeisesti tuolla juoksemalla tehdyllä mäkitreenillä on myös pieni siirtovaikutus pyöräilyyn, sillä ylämet tuntuivat olevan se vahvin osa-alue muihin verrattuna.  Ennakkoon arveluttanut vauhtikestävyyskin näytti olevan ihan ok, sillä pystyin 80-85% tehoilla painamaan koko matkan ja lopussa olisi kyllä ollut vielä paukkuja, jos sijoituksista olisi pitänyt viimeisillä kilometreillä taistella.  Oli oikein mukavaa kisata pitkästä aikaa ja kyllähän tässä nälkä taas yltyi, joten kyllä ensi kauteen pitää jotain pyöräkisojakin ehdottomasti saada.

Kisajärjestelyt olivat erinomaisen sujuvat ja kylpylän ympäristö tarjosi huomattavasti Jämiä viihtyisämmän kisakeskuksen.  Reitti oli hyvin merkitty, eikä missään kohtaa tarvinnut arpoa oikeaa suuntaa tai liittymää. Liikenteenohjaajia oli kaikissa tienylityksissä ja huoltopisteillä väkeä varmasti riittävästi. Kokonaisuudessaan järjestelyistä on pelkkää positiivista sanottavaa.  Kuten aiemminkin totesin, reitti on teknisesti erittäin helppo, mutta kyllähän nuo ylämäet oman haasteensa ajamiseen tuovat.  Itse kyllä tykkään välillä ajaa tällaisiakin reittejä, sillä näitä hampaista paikat irrottavia kivikkojuurakkorytyytyksiä saa täällä Turussa ajaa ihan riittämiin.

Specialized Epic Carbon HT
The Weapon of Choice: Specialized Epic Carbon HT.  Kevyt ja tehokas ovat ensimmäiset adjektiivit, mitä tästä pyörästä tulee mieleen.  Hiukan epäortodoksinen keulavalinta toimi tällaisessa maastossa täydellisesti ja muutenkin pyörän huikeista kiipeämisominaisuuksista oli selkeästi etua.  Pitoa ja vetoa löytyi pehmeämmissäkin nousuissa, kunhan vain jaksoi polkea.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

NUTS Ylläs-Pallas 134km 2018

Sitten Lappiin ja ohjelmassa tämän vuoden pisin kisa, eli NUTS Ylläs-Pallas(-Hetta), jossa nimensä mukaisesti juostaan Ylläkseltä Pallaksen kautta Hettaan. Matkaa kertyy 134km komeissa tunturimaisemissa ja yöttömässä yössä. Tämä kisa on ollut työlistalla jo useamman vuoden, mutta aikaisemmin ei ole aikataulut oikein osuneet sopivasti, joten osallistuminen on siirtynyt ja siirtynyt. Nyt kuitenkin Karhunkierroksen jälkeen jäi sopiva väli eikä kisakaan painanut liikaa päässä tai jaloissa ja syksyn kisoihin on vielä pitkälti aikaa, joten nyt mennään.  Luvassa olisi hieno kisa, sillä reitti pitäisi olla upea ja viivalla on monta hyvää kaveria, joiden kanssa pääsee kunnon kilvanjuoksuun.
 
Valmistautuminen ei ihan optimaalinen ollut, sillä KK:n jälkeen oli 7 viikkoa aikaa tähän kisaan. Noista viikoista 2 meni palautellessa, sitten 3 viikkoa tehokkaampaa treeniä ja siitä lomamatkalle viikoksi, mistä lähes suorilta kisareissuun. Tavoitteena olikin, että kunto ei kovin pahasti notkahtaisi KK:n jälkeen, joten mitään varsinaista kehitystä ei edes yritetty saada aikaiseksi tällä välillä.  Yleisfiilis on kuitenkin aivan hyvä, paikat niin ehjinä kuin voivat olla ja viikon etelänloma takasi sen, että lähtöviivalle pääsen hyvin levänneenä, tankanneena ja sopivasti turvoksissa.

Ensisijaisena tavoitteena tähän kisaan oli lähteä keräämään tarvittavat UTMB-pisteet talteen, joten maaliinpääsy olisi ehdoton välttämättömyys. Alunperin ajatuksena olikin lähteä vähän puolivaloilla retkeilemään reitti ja vain varmistamaan maaliinpääsy, mutta KK:lta jäi sen verran kova kisaliekki päälle ja lisäksi useiden kavereiden osallistuminen takaavat kyllä sen, että parasta mahdollista tulosta tähänkin kisaan lähdetään tekemään. Vanhoja tuloslistoja arvioidessani päättelin, että 20 tunnin voisi olla realismia.  Aikataulutin kisan siis sen mukaan ja sitä lähdettiin alittamaan, mutta myönnettävä on, että hiljaa mielessäni toivoin pystyväni jopa johonkin 19 tunnin paikkeilla olevaan loppuaikaan. Sijoitustavoitetta ei nyt varsinaisesti ollut, mutta 20h alituksella on aikaisempina vuosina johonkin 10-15 paikkeille sijoittunut. Sanotaan nyt sitten, että top15 olisi aika jees sijoitus.

@allaboutlapland
Lähtöhetkellä lämpötila oli hellelukemissa ja kun kisan ensimmäisten kilometrien aikana kiskaistaan Ylläs-tunturi ylösalas, niin tulihan siinä lämmin.  Tarkoitus oli lähteä hyvin maltillisilla sykkeillä liikkeelle, mutta kuumuus vaikutti niin paljon, että heti ensimmäisten askeleiden jälkeen syke oli 10-15 lyöntiä suunniteltua korkeammalla.  Eipä sitä mittaria sitten hirveästi tullut katseltuakaan, vaan ihan perstuntumalla mentiin. Ylämäki nousi ihan rennosti ja hiki valui noroina samantien.  Jalkojen lihakset tuntuivat heti lähdössä vähän aroilta, mutta ajattelin, että kyllä ne siitä aukeavat kunhan muutama kilometri on menty (Oi, kuinka väärässä olinkaan!).  Ekasta alamäestä oli varoiteltu enemmän kuin riittävästi, sillä siinä on helppo juosta etureidet jumiin, mutta aika rennosti ja vaivattomasti rullaillen tultiin kaverin kanssa mäki alas ja päästiin varsinaista polkua juoksemaan. Kärki oli mennyt menojaan ja jono venähti samantien sen verran, että omaa vauhtia sai edetä.  Arvioin, että edellä oli varmaan 15-20 juoksijaa, joten ihan sopivissa asemissa ja suunnilleen sekunnilleen aikataulussa tulin Kellokaan (7,2km) huoltoon.  Yleensä pärjään aika vähillä nesteillä, mutta nyt olin helteisestä alusta johtuen vetäissyt jo ekan tunnin aikana 1,5l juotavaa. Täytin pullot ja kahden litran juomavarainnoilla lähdin taittamaan ensimmäistä pidempää huoltoväliä.  Jotenkaan mitään erityisiä mielikuvia ei tältä pätkältä ole jäänyt.  Alkupuolella oli hieno ja jyrkkä rakkakivikuru, missä ilma seisoi ja lämpötila oli kuin saunassa, mutta ihan hyvin sekin nousi.  Tämän jälkeen polku oli hyvinkin juostavaa ja juostiinhan sitä, mutta huomasin harmikseni, että en pysty pitämään sellaista vauhtia kuin olin suunnitellut.  Jalat olivat edelleen arat, eikä askel ollut niin kevyt kuin tässä vaiheessa kisaa pitäisi olla.  Peurakaltion (31,1km) huoltoon tulin reilut 5 minuuttia tavoitetta jäljessä.  Eipä hätää, sillä aikaa oli kulunut 3h45min, joten homma oli vasta alussa.  Seuraava huoltoväli olisi lyhyempi ja lämpötilakin alkoi pikkuhiljaa laskea, joten ajattelin, että tästä se vauhti paranee.  Lonkankoukistajat kuitenkin kiristelivät ikävästi ja myös kantapäissä alkoi olla tuntemuksia.  Tökkivällä askeleella etenin ja aloin olla hiukan huolissani sekä huonosta vauhdista että ikävästi kipuilevista jaloista.  Jalat olivat aivan liian kipeät siihen nähden, että matkaa olisi vielä 100km jäljellä. Puskin silti yksinäni menemään ja ei se vauhti ilmeisesti ihan luokattoman huonoa kuitenkaan ollut, sillä ketään ei tullut takaa ohi ja itse taisin ohittaa muutaman kanssakilpailijan tällä välillä (tai sitten seuraavalla, ei pysty muistamaan).  Pahtavuoman (44,3km) huollosta jatkoin ajassa 5h44min, eli olin jo 15 minuuttia väliaikatavoitettani jäljessä.  Olin hyvävointinen, nesteytys oli kunnossa, energia imeytyi, eikä kuumuuskaan enää ahdistanut.  Mutta ne jalat vaan särkivät ja askellus muuttui kokoajan huonommaksi.  Seuraavastakaan välistä en muista muuta kuin, että juoksu ei todellakaan kulkenut, mutta siitä huolimatta tunnelma oli upea. Yön valo oli aivan maaginen ja jossain vaiheessa tajusin, että mistään ei kuulu mitään ääntä. Piti oikein pysähtyä, lopettaa puuskuttaminen ja kuunnella. Ei mitään! Ei linnunlaulua, ei tuulta, eikä varsinkaan mitään "sivistyksen" ääniä.  Sen sijaan aivan huikaiseva hiljaisuus, jossa kuului vain oma hengitys, varusteiden kahina ja satunnaisesti jostain kaukaa poronkellojen kilkatus.  Vaikka itse juokseminen aiheuttikin aika mittavaa kipua ja henkistä ahdistusta, niin pelkästään jo näiden yön hetkien takia tämä reissu oli vaivansa väärti.  No juu.  Tulin Rauhalan (56,3km) huoltoon, tankkasin taas rauhassa ja jatkoin matkaa.  Joku siellä teltan vieressä näytti ottavan lepoa peitteen alla, joten ei se matkanteko kaikilla muillakaan ihan helppoa näköjään ollut.  Olin jäänyt lisää tavoitteesta ja nyt olin noin 20 minuuttia jäljessä. Harmitti vähän, mutta ihan hirveästi ei ollut tehtävissä.  Yksinäinen matkanteko jatkui kohti Pallasta ja dropbag-huoltoa.  Väli olisi suht pitkä ja maastoltaan ilmeisesti aiempaa haastavampaa, sillä aikataulusuunnitelmani mukaan keskinopeus tällä välillä saisi olla reilusti aiempaa hitaampaa.  Ja olihan se hankalaa. Mitään valtavia nousuja ei muistaakseni ollut, mutta polku oli hyvin kapeaa ja tuntui, että 50 metrin välein oli joku puu poikittain kaatuneena polun päälle.  Jalat särkivät ihan tolkuttomasti ja kun ei askel enää noussut, niin potkin varpaita kiviin ja juuriin.  Jonkun nyppylän päällä yritin juosta vähän reippaammin, potkaisin oikean jalan kunnolla johonkin kikkareeseen ja heitin turvalleni kivikkoon.   "***tu, Saa****" raikui tunturissa ja varvas sattui niin paljon, että pelkäsin sen murtuneen (ei murtunut, mutta kynsi halkesi ja puolen setin veripatja muodostui kynnen alle).  Mutta minkäs teit kun matkaa oli 10km molempiin suuntiin huoltopisteille, eli eteenpäin. Tokihan kipuun turtui aika nopeasti, mutta kyllä se reippaasti sieltä ilmoitteli koko loppumatkan, kun varvas hipaisikin kengänkärkeä.  Joku kanssakilpailija tuli meikäläisen kiinnikin tällä välillä ja meni ohi.  Hämmentävää kyllä, juoksin kaverin kiinni ennen huoltoa ja viimeiset kilometrit mentiin yhtämatkaa huoltopisteelle.  Pallas-tunturin (76,9km) huollossa olin ajassa 10h59min, eli noin 10 minuuttia tavoitetta jäljessä. Niin käsittämättömältä kuin se tuntuikin, olin siis kirinyt 10 minuuttia tappiota kiinni tällä välillä.  Pallas olisi ollut ihan hyvä paikka jättää leikki kesken ja olin tämän keskustelun itseni kanssa käynytkin, mutta päädyin kuitenkin sellaiseen suunnitelmaan, että huollan itseni kunnolla, nappaan vähän särkylääkettä ja alan puskemaan tosissani kohti maalia. Homma oli kuitenkin jo reilusti yli puolen välin ja jos särkylääke edes hiukan tylsistyttäisi kipua, niin uskoin pystyväni vielä ihan kohtuulliseen vauhtiin.  Huollossa meitä olikin yhtä aikaa neljä kilpailijaa ja henkilökunta arveli, että olemme sijoituksilla 11-14.  Vedin vähän nuudelisoppaa ja kolaa sekä täytin dropbagista uudet energiasatsit liiviin mukaan.  

Henkisesti ja fyysisesti voimistuneena lähdimme saman kaverin kanssa eteenpäin, jonka kanssa saavuinkin huoltoon.  Yksi kilpailija lähti hiukan aikaisemmin ja yksi jäi huoltoon, joten sijoitus oli siis todennäköisesti 13.  Noin puolivälissä Pallaksen nousua olimme tunkanneet edeltä lähteneen kilpailijan kiinni ja olin huomaavinani, että oma nousunopeuteni taisi olla napsun parempaa kuin matkakumppanillani, joten karistin hänetkin kannoiltani ja jatkoin itsekseni.  Ylämäki nousi erinomaisen hyvin ja alamäkeen päästessäni särkylääke oli vienyt pahimman kivun pois, joten pystyin pitkästä aikaa juoksemaan melko vaivattomasti.  Matka Hannukurun huoltoon oli todella pitkä ja jossain vaiheessa hurmos alkoi heikentyä, mutta jälkikäteen arvioituna tämä 25km pätkä oli kuitenkin koko kisan sujuvin.  Myös maisemiltaan varsinkin alkuosuus oli todella vaikuttava, kun tuntunturista näki kauas eteenpäin avoimeen erämaahaan. Hannukurun (101,7km) huoltoon tullessa olin käsittääkseni saanut muutaman minuutin kurottua tappiota kiinni, mutta ajanottomatto oli pari kilometriä eri paikassa kuin viime vuonna, joten tästä eteenpäin aikataulutukseni ei enää pätenyt. Eipä sillä sinänsä väliä, nyt loppumatka mentäisiin parasta mahdollista vauhtia.  Hannukurusta Pyhäkeroon oli vielä edessä yksi pitkä loiva tunturinousu, jota paikoittain pystyin jopa juoksemaan, mutta alamäki olikin sitten täysin toivotonta räpeltämistä. Nyt jalat särkivät taas niin paljon, että jokainen askel tuntui koko kehossa.  Muistan aika useinkin ohjeistaneeni kavereita, että "alamäet pitää pystyä juoksemaan, muuten peli on pelattu" ja nyt se osui omalle kohdalle.  Yritin kyllä, mutta kipu varpaissa ja kantapäissä oli enimmän osan ajasta niin tyrmäävä, että juoksuosuudet rajoittuivat satunnaisiin sadan metrin pätkiin.  Tulin Pyhäkeron huoltoon kivuliaana, mutta muilta osin edelleen hyvävoimaisena.  Matkaa oli huollosta maaliin 11,5km ja aikaa 20 tunnin alitukseen jäljellä arviolta 1h15min.  Meniskö? Ei mene? Vai meniskö kuitenkin? Loppu olisi pelkkää tietä. Ensin 6,5km hiekkatietä ja viimeinen 5km asfalttia.  Pakko oli yrittää ja hiekkatieosuus kulki vielä jotenkin, mutta asfaltille ja ajanottomatolle tullessa aikaa oli viimeiselle vitoselle jäljellä 29 minuuttia, joten se siitä.  Heitin hanskat tiskiin ja hölkkäsin lopun sähkötolpan välejä laskeskellen. Pari juosten, yksi kävellen ja niin edespäin.  Tulihan se maaliporttikin sitten sieltä näkyviin, joten hii-op ja punaista mattoa maaliviivan yli.  Loppuaika 20:07.10 ja sijoitus miehissä 10/82.

Tulokset 
Garmin
Strava

Vaikka sijoitus oli oikeinkin hyvä (miestensarjassa 126 starttasi, joten raatoprosentti oli aika suuri), eikä loppuaikakaan nyt paljoa jäänyt tavoitteesta, niin päällimmäisenä on kyllä pettymyksen tunne. Tankkaus onnistui täydellisesti ja jaksamisen kanssa ei ollut pienintäkään hankaluutta, eikä edes kuumuus juurikaan haitannut (nestettä tosin kului suunnilleen 15 litraa), mutta jalat vain pettivät aivan täydellisesti.  Tätä voi jossitella, että mistä se johtui, mutta kyllä isoin syy varmaan löytyy tuosta kantapäävammasta, joka on vaivannut jo muutaman vuoden.  Siitä seuraa ongelmat askellukseen, jotka taas aiheuttavat vaivaa seuraavaan paikkaan ja niin edelleen.  Toisaalta tunnen kyllä valtavaa helpotusta, sillä kisasta saatavien pisteiden myötä varmistan pääsyni vuoden 2019 UTMB:lle, joten siltä osin tavoitteet on tämän kauden osalta saavutettu. Ja tulihan tässä hiukan myös harjoiteltua kovuuttaa tulevia koitoksia varten, sillä tällaisten kipujen kanssa en ole koskaan aikaisemmin joutunut näin pitkää aikaa kamppailemaan.  Selväksi tuli myös, että ennenkuin tuo kantapää on operoitu kuntoon, on turha hyvistä (pitkistä) ultrasuorituksista haaveilla. Palataan näihin juttuihin kuitenkin vasta tuonnempana.

Kisajärjestäjille, kilpakumppaneille ja ennenkaikkea huoltopisteiden väelle suuret kiitokset.  Maisemiltaan tämä on Suomen hienoin kisa ja myönnettävä on, että olin aliarvioinut myös reitin teknisen haastavuuden.  Oli se polku hankalampaa kuin olin kuvittelut.  Itse en taida lähivuosina ehtiä tänne uudestaan, mutta suosittelen kisaa kyllä lämpimästi kaikille.  Yöttömässä yössä ja avoimessa tunturimaisemassa on jotain niin maagista, että tällainen melko paatunut kaupunkilainenkin ymmärtää, että nyt ollaan aika hienojen asioiden äärellä.


Inov-8 Trail Talon 275
The Weapon of Choice:  Inov-8 Trail Talon 275.  Ominaisuuksiltaan kuin tehty tähän kisaan, mutta arvelen, että osaltaan jalkaongelmat aiheutuivat kengästä.  8mm droppi ohjaa tuollaisessa hitaassa lönkyttelyssä askelta niin voimakkaasti kantapäälle, että hyvästä vaimennuksesta huolimatta iskua tulee aika paljon.  Ja kun se kantapää on jo valmiiksi kipeä, niin soppa on valmis.  Jos kuitenkaan tällaista vaivaa ei ole, niin kuivalla ja kovalla alustalla tämä on aika täydellinen pitkänmatkan kenkä.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Turku Trail Cup 2018 - Piikkiö Trail

TTC:n kevään kolmas ja samalla viimeinen osakilpailu ennen kesätaukoa miteltiin Piikkiö Traililla. Reitti kulkee Linnavuorella ja tarjolla on 4km, 7,5km ja 11km matkat, eli siis yksi, kaksi tai kolme kierrosta nyppylää ympäri. Tämä olisi itselleni ensimmäinen vauhdikkaampi juoksu sitten Karhunkierroksen, joten ehkä kaksikin kierrosta riittäisi, mutta päädyin nyt kuitenkin iloittelemaan taas koko rahan edestä.  En ole Linnavuorella koskaan juossut, mutta reitillä on kyllä muuten tullut ulkoiltua, joten pieni käsitys reitin tarjonnasta oli olemassa. Hapokkaita nousuja ja hankalia juurakoita olisi tarjolla, mutta pääosin reitti on aika nopeaa baanaa.  Oman suorituskyvyn suhteen odotukset eivät olleet erityisen korkealla, sillä KK:n jälkeiset 2 viikkoa ovat menneet lähinnä peekoota hölkkäillessä ja pyöräillessä.  Nyt otettaisiin siis ensimmäistä kertaa taas kunnolla tehoja ulos, mutta epäselvää tosiaan oli, paljonko sitä ulosmitattavaa olisi.  Kisataktiikaksi valitsin tasaisesti kiihtyvän omavauhtisen juoksun. Eli joka kierroksella lyötäisiin vähän löylyä lisää ja perisuomalaiseen tyyliin "katsotaan mihin se riittää".

(c) Susanna Aalto
Lähtö tapahtui keskeltä peltoa ja ensimmäiset parisataa metriä juostiin heinikossa keräten kaikki punkit mukaan.  Sitten polulle ja jonkinlaisessa porukassa siinä mentiin.  Kärkiryhmä näytti karkaavan jo ekalla kilometrillä, kuten näköjään näissä kisoissa on tavaksi tullut.  Sinnepä menivät ja itse yritin löytää järkevää matkavauhtia ja sykettä.  Heti ekalle kilometrille osui myös reitin pisin nousu, joten sykkeethän tärähti iloisesti punaiselle jo pari minuuttia startista. Just suunnitelman mukaanhan tämä lähti siis tälläkin kertaa kulkemaan.  Sain jotenkin silti sykkeen pysymään kurissa alkurutistuksen jälkeen ja semmoisessa ehkä viiden hengen porukassa taitettiin matkaa.  Kierrokselle osui pari teknisempää ja pidempää alamäkeä, joissa vauhtini näytti olevan muita parempaa, joten niissä kuittasin selät edestäni ja toiselle kierrokselle lähdin ryhmän kärjessä.  Nyt pääsin juoksemaan omaa vauhtiani ja porukka selkäni takana jäi pikkuhiljaa taaemmas.  Lähinnä ero varmaan tehtiin ylä- ja alamäissä, sillä tasaisen vauhtini ei irtiottoihin kyllä edelleenkään riitä.   Alkuperäinen ajatus sykkeen nostamisesta kierros kierrokselta oli mennyt pieleen jo parin kilsan jälkeen, joten nyt vain pyrin pitämään vauhdin tasaisena ja sykkeen jotenkin kurissa.  Siellä 92% tienoilla se näytti pyörivän ja kyllähän se nyt sillä tasolla näin lyhyen matkan pitäisi pysyäkin. Kolmannelle kierrokselle lähdin ilman näköhavaintoja kilpakumppaneista edessä tai takana.  Ehkä tässä vähän tuli höllättyä vauhtia, mutta pidin kuitenkin huolta, että kilsavauhti pysyy alle 5:00 min/km, sillä mihinkään lepsuiluun ei ole varaa, kun erot ovat kuitenkin todella pienet, vaikka ketään ei takana näköetäisyydellä ollutkaan.  Useampikin hitaampi 7,5km tai 11km kilpailija tuli ohitettua kierroksella ja siinä huudellessa tsemppejä ja "Ylämäki on ystävä"-kannustuksia kierros taittuikin kuin itsestään. Loppusuoralle kaartaessani huomasin, että takaahan tulee kohta joku meikäläisen kiinni.  Olen niin monta sijoitusta hävinnyt loppukirikamppailuissa, että nyt päätin pitää puoleni ja juoksin pellon poikki maaliin sen minkä pääsin. Ei tullut ohi.  Loppuaika 51:54 ja sijoitus miehissä 9/34.

Tulokset
Garmin
Strava

Olipas aika hauska juoksu.  Alkuun kroppa tuntui selvästi järkyttyvän kovasta menosta, mutta siitä se sitten asettui ja juoksu oli lopulta yllättävänkin helppoa.  Kisataktiikka meni persiilleen heti paukusta, mutta jos ei nyt ihan kiihtyvänä kisaa tullutkaan juostua, niin suhteellisen onnistunut kova tasavauhtinen lenkki tästä kuitenkin tuli.  Jos kolmannella kierroksella olisi ollut enemmän kamppailua sijoituksista, niin uskoisin, että vielä olisi paukkuja löytynyt kiristääkin. Nyt jäi panokset piippuun, kun ei ollut käyttöä.  Olen oikein tyytyväinen kykyyni ylläpitää vauhtia ja sykettä, vaikkakaan tuolla vauhdilla ei nyt kovin korkealle tuloslistalla päästy.  Sen verran kovia tekijöitä oli tällä kertaa useampikin mukana, että mitään jakoa tämän korkeammalle ei ollut.  Oikeastaan ainoa vauhdillinen vertailukohta on kaverini, jolle hävisin Länsikeskuksessa 12,8km matkalla reilut 3 minuuttia ja nyt 11 kilometrillä noin 2 minuuttia.  Tuolta pohjalta arvioisin, että vauhti on jotakuinkin tallella, vaikka tässä yksi ultastartti nyt onkin jo välissä.  Tästä jatketaan taas kohti ultratouhuja ja palataan cupin pariin toivottavati syksyllä ainakin yhden osakilpailun merkeissä.

Inov-8 Trail Talon 250
The Weapon of Choice: Inov-8 Trail Talon 250. Luottokenkä näihin kisoihin. Alkoi olla parhaimmillaan juuri tällaisella reitillä, missä on teknistä haastetta, mutta maasto on kuivaa.

maanantai 28. toukokuuta 2018

NUTS Karhunkierros 80km 2018

Kevään pikamatkat on juostu ja seuraavaksi edessä olisi ensimmäinen vuoden päätavoitteista.  Suuntana siis Ruka ja NUTS Karhunkierros 80km (83km todellisuudessa)  polkujuoksukisa.  Viime vuonna osallistuin "perusmatkalle", mutta tänä vuonna nuo pidemmät seikkailut säästetään myöhemmäksi ja aloitetaan hiukan maltillisemmalla matkavaihtoehdolla.    Suoritus itsessään tulisi toki olemaan aivan erilainen, sillä viime vuonna kysymys oli lähinnä maaliinselviytymisestä, kun taas tänä vuonna lähdettäisiin liikkeelle sellaisella aikatavoitteella, että mihinkään retkeilyyn ei olisi aikaa, vaan juosta pitäisi ja vauhtikestävyys laitettaisiin kunnolla koetukselle.

Lähtökohdat kisaan pitäisivät ainakin olla kunnossa.  Koko alkuvuosi on treenattu enemmän ja paremmin kuin aikaisemmin, mitään (uusia) vaivoja ei ole ilmaantunut ja sääolosuhteet sekä reitin kunto pitäisi ainakin ennakkotietojen mukaan olla jotakuinkin optimaaliset.  Jos siis joku menee pieleen, on näistä lähtökohdista vaikea keksiä päteviä selityksiä epäonnistumiselle.  Semmoinen sopiva jännitys alkoi kisaviikolla hiipiä mieleen, sillä ihan en kuitenkaan ollut varma siitä, millaiseen vauhtiin pystyisin ja ennenkaikkea, kuinka pitkään pystyisin pitämään vauhtia yllä.  Aikatavoitteen lätkäisin kuitenkin suht optimistisesti 10 tunnin alitukseen. Sopiva tasaluku, jonka eteen joutuu tekemään tosissaan töitä, mutta ei kuitenkaan pitäisi olla nykykunnossa aivan mahdoton.  Sijoitustavoitetta oli hyvin vaikea asettaa, sillä lähtölistalla tuntui olevan aika monta tunnetusti kovaa tekijää ja lisäksi koko joukko hyvinkin potentiaalisia yllättäjiä.  Aikaisemmin 10h alituksella on oltu yleensä vähintäänkin top10:ssa, joten kaipa se tänäkin vuonna pitäisi kuitenkin top15-sijoitukseen riittää.  Melko pedantista luonteestani johtuen aikataulutin kisan huoltovälien mukaan hyvinkin jämptisti. Aikaisempien vuosien väliaikatietoihin nojaten suunnitelma pitäisi olla melko realistinen ja jos ei ole, niin se selvinnee jo hyvissä ajoin. Lyhyesti plääni olisi seuraavanlainen:

Startti -> Oulanka:  Maltillisesti, mutta silti riittävän kovaa. Antaa nopeampien mennä, eikä väkisin isketä perään.
Oulanka -> Basecamp:  Hiukan ensimmäisestä osuudesta kiristäen. Helpot osuudet kovaa.
Basecamp -> Konttainen:  Matka alkaa jo painaa, mutta vielä pitäisi sykkeet saada pidettyä ylhäällä ja eteneminen juoksuna.
Konttainen -> Maali:  Pelkkää ylös-alas etenemistä, missä ei säästellä enää yhtään.  Maalissa saa vaikka joutua tiputukseen.

Perjantai oli matkapäivä ja saavuimme Rukalle hyvissä ajoin iltapäivällä. Jäi mukavasti aikaa hoitaa kaikki hommat kuntoon ja ehdittiin illalla vielä Oulankaan kannustamaan kavereita, jotka tänä vuonna olivat erehtyneet osallistumaan 160km matkalle. Aikamoisia ihmisraunioita jo tuossa vaiheessa osa matkalaisista oli ja kuuma päivä oli tehnyt tehtävänsä. Onneksi lauantaille oli luvattu pari pykälää viileämpää, vaikkakin aurinkoista säätä.  Melko huonosti nukutun yön jälkeen herätyskello kilahti 4.45. Siitä aamiaiselle, aurinkorasvat pintaan, vaseliinit haaroihin ja kamat päälle. 5.45 istuttiin bussissa, joka veisi meidät lähtöpaikalle Hautajärvelle, eli Karhunkierroksen toiseen päähän. Startti oli kello 7.00.

Kerrankin olin oikein sijoittunut lähtöviivalle, joten muutaman ohituksen jälkeen oma paikka löytyi ja matka alkoi. Ihan reippaasti lähdettiin liikkeelle, mutta sykemittari kertoi, että ei liian lujaa. Kärkimiehet hävisivät samantien, mutta seuraava porukka asettui kiltisti jonoon ja eteni hyvin tasavauhtisesti.  Huomasin, että oma vauhti riitti ryhmässä aivan hyvin, joten ei muuta kuin jonon jatkoksi ja eteenpäin. Yksin juostessa olisin ehkä juossut napsun kovempaa, mutta nyt siihen ei ollut mitään tarvetta, kun vauhti oli kuitenkin riittävän hyvää.  Tulipahan säästettyä voimia myöhempiä aikoja varten.   Joskus 15km paikkeilla vauhti alkoi vähän hiipua ja näytti siltä, että tässä kyydissä jään kuitenkin heti alkuunsa väliaikatavoitteesta jälkeen.  Letka vaihtoi kuitenkin vetomiestä ja vauhtikin kiristyi taas.  Parhaimmillaan porukassa oli varmaan 15 juoksijaa, mutta vauhdinlisäyksen jälkeen raot alkoivat kasvaa. Otimme kaverin kanssa pikku spurtin ja pysyttelimme vauhdissa mukana. Ei siinä mitään merkittäviä eroja ehtinyt kuitenkaan muodostua ja Oulangan (27,4km) huoltoon tultiin isolla porukalla ja kaikki huolsivat älyttömän nopeasti. Itse en mielestäni tehnyt muuta kuin täytin pullot ja söin pari palaa suklaata, mutta silti porukkaa ehti edelle vaikka kuinka paljon. Mittarin mukaan poistuin huollosta ajassa 2.44:48, kun tavoitteena oli 2.45. Melko jämpti startti, eikä tullut edes aloitettua liian kovaa. Hyvältä näyttää.

Reitti jatkui edelleen helppona, mutta nyt olin yksin. Porukkaa oli karannut edelle ja kaverinkin olin hukannut. Oli joko lähtenyt edellä tai jäänyt huollossa taakse. Tämä huoltoväli olisi todella pitkä (31,9km), reitti vaikeutuisi puolivälin paikkeilla ja meno siis väistämättä hidastuisi. Suunnitelman mukaan nostin hiukan sykkeitä ja annoin mennä. Juoksu kulki, maisemat olivat upeat, sää oli täydellinen ja kaikki tuntui hyvältä.  Puolimatkaan tulin reilussa neljässä tunnissa, eli kaikki näytti olevan aikataulunkin suhteen kunnossa. Näillä main reitti siirtyy kulkemaan jokirantaa pitkin, muuttuu erittäin juurakkoiseksi ja aiempaan verrattuna vaikeakulkuiseksi. Samaan aikaan aurinko alkoi porottaa täydellä terällä ja meinasi tulla kuuma. Siinä sitä sitten kompasteltiin juurakoissa eteenpäin ja äyskäröitiin lippiksellä joesta kylmää vettä päähän. Yritin sinnitellä varaamallani 1,5l juomaa, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Vaihtoehtoina oli siis joko ottaa riski vatsavaivojen kanssa juomalla jokivettä tai tuupertua nestehukassa ja ylikuumentuneena reitin varteen. Valitsin (mahdolliset) vatsavaivat ja kyllä vaan maistui kylmä jokivesi hyvältä. Virkistyminen tapahtui oikeastaan heti ja pystyin taas juoksemaan sujuvammin.  Vaikka ei notkahdus kovin paha ollutkaan, niin selvästi heikoin hetki reissusta osui kuitenkin juuri tähän puolivälin paikkeille.   Pitkän juurakkojumpan jälkeen reitti siirtyi pois jokivarresta ja muuttui kumpuilevammaksi, mutta toisaalta myös juostavammaksi.  Pääsi taas juoksemaan ja mutta seuraava huoltopiste ei vaan tuntunut tulevan.  Lopulta Basecampin huoltoon (59,3km) tultaessa juomat olivat taas loppu, joten ilman ylimääräistä tankkaamista joesta, olisi käynyt kyllä köpelösti. Nestettä taisi lopulta kulua tällä välillä yli 3 litraa, kun olin siis alunperin varannut sitä mukaan 1,5 litraa. Kaikki oli muuten hyvin, mutta mittarini oli edistänyt tällä välillä ja todellinen 31,9km matka oli mittari mukaan 33,2km. Koska olin etapin aikana seuraillut aikataulussa pysymistäni keskivauhdin perusteella, niin nythän olinkin siis ollut hitaampi kuin olin kuvittelut ja sen sijaan, että olisin ollut arvioimani 5-10 minuuttia aikatauluani edellä, olinkin siis 5 minuuttia jäljessä. Ei mikään katastrofi, mutta perin harmillista silti.

(c) ONEVISION.FI
Olin siis koko edellisen pätkän juossut yksin, vaikka tokihan lyhyempien kisamatkojen nopeita juoksijoita lappasi säännöllisesti ohi. Yksinäinen matkanteko jatkui edelleen ja reittiin alkoi myös tulla selkeästi lisää korkeuseroja, mutta aika hyvin pystyin kaikki tasaiset osuudet ja loivemmat ylämäet edelleen etenemään juosten. Näytti myös siltä, että pystyin pitämään hieman budjetoimaani parempaa vauhtia, mutta ihan 100% varma en ollut, koska olihan se mittari valehdellut aikaisemminkin. Tämä osuus kuitenkin meni suhteellisen vaivattomasti ja aloitinkin jo hyvissä ajoin henkisen valmistautumisen viimeisen osuuden mäkimyllytykseen.   Konttaisiin (76,2km) tulin hyvävoimaisena ja valtavaa tarmoa täynnä, sillä 10h alitus oli edelleen tehtävissä. Olin edelliseen 16,9km pätkään käyttänyt 2h17min, kun sitä oli budjetoitu 2h20min.  Olin siis saanut hiukan eroa kurottua umpeen, mutta Konttaisista lähtiessä olin joka tapauksessa 2 minuuttia aikatauluani jäljessä. Aikaa olisi 1h8min, matkaa vajaat 7km ja nousumetrejä paljon.

Suunnitelman mukaisesti nyt laitettiin sitten kaikki peliin. Mitään säästelemättä tunkkasin jyrkät pätkät, juoksin loivat ylämäet ja tasaiset, sekä aika kovalla riskillä tykitin alamäet täysiä. Nyt ei enää tullut lyhyempien matkojen edustajia ohi, vaan tilanne kääntyikin toisinpäin. Käänsin numerolapunkin perspuolelle, että näkevät, kuka sieltä huohottaen ja koristen puskee ohi. Täältä tullaan, *** tana! Kyltti kertoi, että 2km jäljellä ja aikaa taisi olla siinä vaiheessa reilut 25 minuuttia. Tiesin, että onnistun, mutta edelleenkään en hellittänyt yhtään. Viimeinen jyrkkä tunkkaus Rukatunturille, lopun loivempi osa juosten, urku auki alamäkeen ja maaliin punaiselle matolle. Tulostaulu kertoi, että loppuaika oli 9.49:05 ja sijoitus 10.  BUM!
Enpä ole tainnut missään kisassa aiemmin pystyä näin tasaiseen suoritukseen. Toki aikataulutus ja suunnitelma oli näin jälkikäteen ajateltuna erinomaiset, mutta ehkä tärkeintä kuitenkin on, että pystyin puskemaan koko ajan vaadittavaa vauhtia. Välillä se tuli helpommin ja välillä piti pakottaa, mutta periksi ei annettu sekuntiakaan. Erityisen tyytyväinen olen tuohon viimeiseen osuuteen, johon kului lopulta 57:04, mikä on ihan objetiivisestikin arvioiden melko hyvä aika. Tuo on erityisen palkitsevaa myös siinä mielessä, että aikaisemmin ylämäet ovat olleet kirkkaasti huonoin osa-alue juoksemisessani.  Nyt taas jalka riitti aivan käsittämättömän hyvin, joten ei ole turhaan hinkattu sitä mäkeä pitkin kevättä.

Myönnettävä on, että tarvitsin tästä kisasta tällaisen tuloksen. Aikatavoite toteutui selvästi ja sijoituskin oli osallistujamäärään (207 miestä tuli maaliin) sekä kärjen tulostasoon nähden aika hyvä.  Töitä on tehty koko alkuvuosi aika kovasti, joten mahdollisen epäonnistumisen jälkeen olisi kyllä ollut vaikea löytää motivaatiota ja syytä niinkin kovalle harjoittelulle kuin mitä nyt on tehty.  Onneksi tämä siis meni näin.  Perusvauhti on parantunut ja ennenkaikkea mäennousukyky on aivan muuta kuin aiemmin. Oikealla tiellä ollaan ja hommat jatkuu pienen palauttelutauon jälkeen.

Karhunkierroksen reitti on kyllä huikean hieno ja NUTSin porukka osaa järjestää kunnon karkelot. Lisäksi, kun Rukalle on suhteellisen vaivatonta matkustaa (vaikka matka onkin pitkä) ja Ruka-kylä tarjoaa kaikki tarvittavat fasiliteetit, niin tästä kisasta on aivan ansaitusti muodostunut Suomen ykköstapahtuma tämän lajin tiimoilta. Jos kaikki raajat on paikoillaan ja toimintakykyiset, niin eiköhän ensi vuonnakin jollain matkalla olla taas mukana.


Inov-8 Trail Talon 275

The Weapon of Choice:  Inov-8 Trail Talon 275.  Ei mikään herkin maastotuntuma, mutta riittävä pito ja hyvä vaimennus tämmöiselle pitkälle matkalle.  Tällaiseen maastoon ja vauhtiin sopi kuin nyrkki silmään.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Turku Trail Cup 2018 - Länsikeskus Trail

Cupin toinen osakilpailu juostiin Turussa Länsikeskuksen maastoissa ja luvassa olisi aika tavalla teknisempää polkua sekä enemmän mäkeä kuin Paimiossa.  Matkavaihtoina oli tällä kertaa tarjolla 12,8km ja 7,4km, joista yllättäen valitsin pidemmän.  Viikkoa aikaisemmin oli Bodom, missä tuli vedettyä ns. "all out" ja helatorstaina kävin nakuttelemassa verttitreenin, missä kroppa hiukan ylikuumeni ja paukautin kauden maksimisyke-ennätykset tauluun.  Hieman keskimääräistä raskaampi viikko oli siis alla, mutta varsinaisesti ei tuntunut mitenkään tukkoiselta.  Onhan se nyt silti selvää, että kyllähän tuommoisesta ryskäämisestä rasitusta kertyy.  Garmin ainakin on ilmoitellut, että harjoituskuorma pyörii siellä ylikuormituksen rajalla ja vaikka en nyt hirveästi uskokaan, että mittari tietää kaiken, niin kyllä se suuntaa varmaan ainakin antaa.   Ei siis millään ihan tuoreilla jaloilla oltu viivalle lähdössä.

Mitään varsinaista kisataktiikkaa ei etukäteen ollut.  Vaihtoehtoja oli kaksi.  Joko lähteä kärjen tahdissa liikkeelle ja katsoa, pystyykö haastamaan tai sitten lähteä ihan alusta alkaen juoksemaan omaa juoksua.  Lähtöalueella pyörikin sitten sen verran kovia tekijöitä, että laitoin (toisinaan ylimitoitetun) egoni kuriin ja hylkäsin kärjen haastamisen heti suorilta.  Juoksisin vaan ensimmäisellä kahdella kilometrillä jalat itseltäni alta ja päätyisin 3km kohdalla istumaan kannon nokkaan.  No, hyvä.  Saisi siis ottaa hiukan iisimmin, mikä ei ollut ollenkaan huono juttu, sillä sää oli aurinkoinen ja varmaan tämän kevään lämpimin.  Oikeasti lämpimissä olosuhteissa ei vielä ole juurikaan päässyt juoksemaan, eikä varsinkaan kovaa, joten varmaan kone keittäisi yli yhdellä jos toisella.

Sitten lähdettiin ja eka kilsa eteni kuntorataa ennen polkuosuutta.  Eka kilsa aikaan 4:12 ja siltikin kärki meni menojaan.  Polulla vauhti laski roimasti ja jonkinmoisessa letkassa juostiin menemään ekat 4km.  Hyvää juurakkoa, kalliopätkää ja lähes kokoajan ylösalas pumppaavia pieniä mäkiä, joten kyllä näissä lämmöissä itsensä sai nopeasti hapoille juostua.  Osalla porukasta alkoi menohalut vähentyä ja kuittasin jossain alamäessä useamman selän ja jatkoin kaverin perässä, jonka tiesin myös juoksevan pidemmän matkan.  Tavoitteena olisi ehkä toisella kierroksella pyrkiä ohitukseenkin, mutta nyt toistaiseksi pitäisi ensin pysyä edes perässä.  Ekalta kierrokselta lähtikin muutama edessä oleva kohti maalia ja pienen välitankkauksen jälkeen jatkettiin kaverin kanssa toiselle kierrokselle.  Edellä olevia ei näkynyt missään, eikä perässäkään näkynyt ketään, joten kahdestaan saatiin juosta koko toinenkin kierros.  Nyt laitettiin jo muutamassa ylämäessä kävelyksikin, eikä muutenkaan ihan täysillä tarvinnut juosta, sillä ei siinä nyt enää juostu kilpaa kuin toisiamme vastaan, eikä sitäkään kovin tosissaan.  Pysyin poluilla ihan hyvin perässä, mutta kuntorataosuuksilla kaveri meni menojaan.  Reitti tulisi päättymään about 700m kuntoratapätkään, joten eihän mulla olisi mitään jakoja ohitukseen.  Alistuin siis kohtalooni ja pyrin vain pitämään eron mahdollisimman pienenä.  Meinasin polun päättyessä huikata kaverille, että turha vedellä mitään loppukiriä, koska en mää ohi pääse kuitenkaan.  Kaveri lähti kuitenkin tykittelemään ja tekikin samantien yli 50m metrin eron.  Pidin vielä jonkinmoista vauhtia yllä ja noin 300m ennen maalia kaveria oli oksentamassa reitin sivussa.  Vähän liian aikaisin vatsa kramppasi ja siinä tarkistettuani kaverin voinnin jatkoin matkaa maaliin.  Onneksi siellä takana toivuttiin kuitenkin samantien ja tultiin vain muutaman sekunnin meikäläisen perässä maaliin.  Loppuaika oli 1.04:48 ja sijoitus miehissä 5/38.

Tulokset
Garmin
Strava

Ihan onnistunut juoksu ja muutaman ensimmäisen kilsan keulimisen jälkeen syke pysyi hyvin kurissa ja vauhti suht tasaisena.  Kuumuuskaan ei haittannut menoa juurikaan, ainakaan niin paljon kuin ilmeisesti monella muulla.  Top4 meni sen verran kovaa, että eihän siihen tosiaan ollut mitään sanottavaa.  Hyvä, että ei tullut edes kuviteltua moista, koska huonostihan siinä vaan olisi käynyt.

Kauhean kiva tämmöinen polkucuppi on.  Nyt kahden osakilpailun jälkeen tietää jo hiukan, että ketkä kaverit voi ihan sovinnolla antaa mennä karkuun ja ketkä taas pitäisi pitää takana.   Kesäkuussa jatketaan Piikkiössä.  


Inov-8 Trail Talon 250

The Weapon of Choice: Inov-8 Trail Talon 250. Nyt oli kuivaa ja kenkä toimi. Just sopiva kuivaan metsään, missä tarvii kuitenkin hiukan pitoa juurien ja kivien ylitykseen.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Bodom Trail 2018

Perinteinen kisakauden avaus taas Bodom Traililla.  Tulihan tuossa jo pari viikkoa sitten käytyä toki Paimiossa juoksemassa, mutta ei sitä nyt kuitenkaan lasketa, kun rajoitin päällä mentiin.  Bodomilla ei ole yleensä juurikaan säästelty, eikä ollut tarkoitus nytkään niin tehdä.  Ainoa tavoite oli oikeastaan olla juoksematta jalkoja alta heti alussa, sillä helposti on tullut reviteltyä vähän liikaa alussa ja sitten loppulenkki on mennyt aika hitaaksi möyrimiseksi suossa ja mudasssa.  Edellä mainittuja elementtejä olisi huhujen mukaan tänäkin vuonna tarjolla, jopa aiempaa enemmän.  Ainahan tuolla märkää on ollut, mutta nyt maasto olisi kuulemma aivan poikkeuksellisen kosteaa.  Samapa tuo.  Kevään treenit viittaisivat siihen, että vauhtipuoli pitäisi olla aiempaa parempi, mutta nähtäväksi jää, kuinka paljon parempi.  Joka vuosi olen minuutin tai pari parantanut aikaani, joten tälle putkelle olisi tietty mukava saada jatkoa.  Taktiikkana olisi kuitenkin vähän säästellä voimia ekalla vitosella ja pyrkiä olemaan loppulenkillä hiukan paremmassa iskussa kuin aiempina vuosina.  Mitään ihmeellistä valmistautumista kisaan ei tehty, vaan aika perustreeniviikko oli alla.  Perjantaina söin vähän lakua ja kävin vain lyhyellä lenkillä, mutta siihenpä ne kisavirittelyt sitten jäikin.

(c) Juha Saastomoinen / ONEVISION.fi
Aamulla Turusta lähtiessä paistoi aurinko, mutta kuten niin usein aikaisemminkin Varsinais-Suomesta poistuttaessa, loppui myös auringonpaiste.  Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin värjöttelemässä toppatakki päällä ja vähän arvelutti lähteä t-paidassa juoksemaan.  Siitäpä se sää kuitenkin kirkastui ja lähtöhetkellä paistoi taas aurinko.  Vaikka olinkin ensimmäisessä lähtöryhmässä, niin jotenkin jäin aivan liian taakse ja olin aikamoisessa sumpussa alkumatkasta. Tarkoitus olikin ottaa rauhallinen startti, mutta ei ihan näin rauhallista.  Ohi ei kuitenkaan oikein päässyt, sillä kyllähän kaikilla nyt alkumatkasta jalkaa vielä riittää.  Oikeastaan vasta ekalla juomapisteellä 6km kohdilla aloin päästä itselleni sopivaan vauhtiin.  Juoksin niillä main kaverin kiinni ja jatkettiin matkaa peräkanaa. Tässä on aika monessa kisassa otettu toisistamme mittaa ja olen tällä hetkellä valitettavassa tappioputkessa, joka ehdottomasti pitäisi saada poikki.   Oli siinä koko ajan muutakin porukkaa ja ohituksia tapahtui molempiin suuntiin.  Mittari piippaili kilometrin välein kierrosaikoja ja jo alkumatkasta oli tullut aika paljon pataan viime vuoteen nähden.  Ajattelin kuitenkin, että ehkä hitaampi alkuvauhti maksaa itsensä takaisin jälkimmäisellä kierroksella.  Maasto oli ekalla kierroksella kosteaa, mutta ei muutamia upottavia paikkoja mitenkään poikkeuksellisen märkää, joten hyvällä jalalla homma eteni.  Ekaan lenkkiin meni aikaa 1.02:40, eli about 2,5min hitaammin kuin viime vuonna.  Välihuollosta mukillinen urheilujuomaa huiviin ja kohti loppulenkkiä.

Kuten ennakoissa luvattiin, märkää oli.  Vaikka "polku" useissa paikoissa meni umpisuossa ja upotti polveen asti, sain pidettyä vauhtia kuitenkin yllättävän hyvin yllä.  Uskoisin myös jättäneeni tällä loppuosalla enemmän kilpakumppaneita taakseni kuin päästäneeni ohi, joten vahvalla luottamuksella painelin viimeisiä kilometrejä kohti.  Kaverikin oli koko pysynyt n. 50m päässä edellä ja mielessäni suunnittelin jo skenaariota, jossa jäätävällä loppukirillä esittelen kaverille kantapäitäni ja otan makoisan voiton muutaman sekunnin marginaalilla.  Vaikka todella pahasti punaisella tulikin painettua, niin silti tuntui, että vielä saattaisi olla paukkuja edellä kuvatun tapahtumasarjan toteuttamiseen.  Noin 19,5km kohdalla kivikkoisessa alamäessä muljautin kuitenkin nilkkani astuessani huonosti kivien väliin ja muutaman varovaisemman askeleen ja pikaisen tilannearvion aikana kaveri kerkesi karata jo seuraavan mutkan taakse ja peli oli siltä osin pelattu.  Ei siinä mitenkään pahasti käynyt, mutta pikkaisen varoen tuli viimeinen kilometri juostua, eikä loppukiriinkään enää ollut oikein mielenkiintoa, joten taisin hävitä vielä viimeisen 200 metrin aikana ainakin kaksi sijoitusta.  Loppuaika 1.54:32 ja sijoitus miehissä 54/439.

Tulokset
Garmin
Strava

Semmoista sitten juu.  Loppuaika oli 50s hitaampi kuin viime vuonna ja sijoituksessakin tuli laskua ihan reilusti.  Ei mennyt ihan odotusten mukaan, joten nyt on tietysti meriselitysten vuoro...

Mitä tarkoittaa sanonta "mennä punaisella"?
Tuntuma koko juoksun ajan oli hyvä, vaikka todella kovilla sykkeillä mentiinkin.  Lisäksi jaksoin puskea oikeastaan kaikki ylämäet juosten, kun aiempina vuosina isommat nousut on menneet kävelyksi.  Myös lopun suo-osuudella voimaa jaloissa riitti, eivätkä kilometriajat kyykänneet niin pahasti kuin aiemmin, joten olihan tässä paljon positiivisia juttuja ja nimenomaan niillä osa-alueilla, joissa pahimmat heikkoudet on olleet, on selkeästi menty eteenpäin.  Miten hemmetissä aika sitten huononi, vaikka juoksu oli kaikella tapaa "parempaa"?  Tarkempi vertailu tämän ja viime vuoden kilometriaikojen välillä osoittaa, että juoksin tänä vuonna ensimmäisen vitosen 3 minuuttia hitaammin.  Olisin varmasti kyennyt ilman sen suurempaa puristamista pystynyt tuolla alkuosuudella menemään hiukan lujempaakin, mutta nyt olin siis jumissa hitaamman porukan takana.  Tuon vitosen jälkeen, kun pääsin juoksemaan omaa juoksuani, pistelinkin loppuosan ekasta kierroksesta hiukan viime vuotta lujempaa ja tappio kaventui ekan lenkin loppuun mennessä siis noin 2,5 minuuttiin.  Kuten tuntuma juoksun aikana kertoi, niin myös väliaikavertailusta selviää, että jälkimmäinen lenkki kulki oikeinkin mukavasti ja se taittui aiempaa 1min42s nopeammin, joten tuosta päästään siis kokonaisuudessaan jo aiemmin mainittuun 50s aikatappioon viime vuoteen nähden.

Eihän tuo ketään kiinnosta, mutta kiitos että sain jakaa tämän kanssanne.  Koko kisan aikana en katsonut kokonaisaikaa, joten olin itse aidosti hämmästynyt, kun näin loppuaikani, sillä olin varma, että ainakin marginaalinen parannus tulokseen on tuloillaan.  Eipä tullut, mutta tuo tarkempi vertailu avaa ainakin itselleni, että miksi kävi kuin kävi.  Homma tuli mokattua siis jo startissa, eikä siinä sen enempää jossittelua.

Kuten aina aiemminkin Bodomilla kaikki toimii, tunnelma on valtavan positiivinen ja suihkuista lämmin vesi loppu.  Nämä ovat asioita, joihin voi tämän kisan osalta luottaa.  Kaverit ja tuttavat tekivät todella hienoja juoksuja, joten onnitteluja vähän joka suuntaan.  Kyllähän tämä kisa jokaiseen toukokuuhun kuuluu, vaikka aina ilmoittautumisen auetessa vähän tuleekin arvottua, että jaksaisko sitä kuitenkaan.

Salomon S-lab Speed
The Weapon of Choice: Salomon S-lab Speed. Paras nastaton pito, mihin olen juoksemistani kengistä törmännyt. Isot nappulat, napakka istuvuus ja jäykähkö rakenne, joten just täydellinen kenkä märkiin ja pehmeisiin olosuhteisiin, missä pitää silti koittaa mennä kovaa. Vähän niinku Bodomilla.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Turku Trail Cup 2018 - Paimio Trail

Turun alueella järjestetään nyt toista vuotta Turku Trail Cup polkujuoksusarja ja koska joku vaivautuu järjestämään, niin silloin osallistutaan.  Viime vuonna en päässyt yhteenkään kisaan, kun mukamas oli koko ajan joku kisaviimeistely, palauttelu, vamma, lomareissu, huono sää tai jotain muuta, mikä esti osallistumisen.  Tänä vuonna ajattelin nyt korjata vahingon ja osallistua mahdollisimman moneen kuudesta osakilpailusta.  Kaikkiin nyt tuskin pääsen, mutta yritetään.

Sarjan avaa Paimio Trail, joka juostaan joko yhtenä n. 8km kierroksena tai tuplana, eli 16km lenkkinä.  Tokihan sitä nyt pidemmälle mennään, niin saa samalla sopivan mittaisen vauhtikestävyysharjoituksen.  Talvella, kun pääsi lumen ja jään tasoittamilla poluilla juoksemaan nastareilla, niin vauhdithan oli paikoittain jo sangen hyvällä tasolla, mutta nyt juurien ja kivien paljastuttua lumen alta, on ollut pakko myöntää, että ei ihan niin kovaa mennäkään kuin talvella näytti.  Ajatuksena olisi siis juosta kisa ikäänkuin kiihtyvänä vk-lenkkinä aika tarkasti sykkeiden mukaan ja katsoa sitten, millaiseen vauhtiin se riittää.

(c) Antti Suonpää
Sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja lämpötila pyöri jossain +13 hujakoilla. Shortseissa ja t-paidassa siis liikkeelle ensimmäistä kertaa tänä keväänä.  Lämmittelyhölkkä osoitti, että ihan niin kuivaa ei poluilla ollut kuin olin ajatellut, joten kenkävalinta ei ollut ehkä ihan optimaalinen.  Lähdöstä (poikkeuksellisesti) turhia keulimatta liikkeelle ja edellä oli ehkä 15 juoksijaa.  Muutama ohitus alkuun ja sen jälkeen aika lailla omaa juoksua sykkeitä vähän seuraillen.  Tavoitteena oli siis pitää sykkeet 85%-tasolla ekat 11-12km ja sitten nostaa loppuun 90-95%:iin.  Eka kierros tuli täyteen suunnilleen 38:20 ajassa, eli hiukan nopeammin kuin olin ajatellut.  Reitti osoittautui hyvin helpoksi, eikä nousuakaan tullut edes 100m/kierros, joten kyllä tuollaisella reitillä pitää tietty pystyäkin juoksemaan kovaa.  Tokalle kierrokselle lähdin noin 100m edellä olevan perässä ja takana tuli kaveri suunnilleen samalla etäisyydellä.  Juoksin aika pian edellä olevan kiinni, mutta jouduin pysähtymään solmimaan kengännauhat ja samalla olimmekin kaikki kolme yhdessä nipussa.  Tuntui, että kykenisin parempaankin vauhtiin, mutta toisaalta vasta ei ollut kuin 9km mittarissa, joten ihan vielä ei tehnyt mieli lyödä lisää löylyä kiukaalle.  En sitten kuitenkaan kauaa malttanut mieltäni, vaan jossain 10km kohdalla isompaa vaihdetta silmään, kilpakumppaneista ohi ja lähdin painelemaan karkuun.  Jossain 11km kohdalla sain Vauhtisammakoilta tiedon, että olen viidentenä ja edessä oleva näkyikin reilun 100m päässä.  Näytti siltä, että edes kiristämättä vauhtia saavutin nelosta ja noin 12,5km kohdilla meninkin ohi.  Edessä olevia ei näkynyt, joten ei muuta kuin tasaisella juoksulla maalia kohti.  Ehkä joku 300m ennen maalia juoksin vielä kolmosen kiinni, mutta polku oli tuossa kohtaa sen verran kapeaa ja syke alkoi olla aika lailla ylälaidassa, niin en sitten pistänyt edes yritystä ohitukseen, vaan tyydyin tilanteeseeni.  Maaliin siis neljäntenä ajalla 1.16:26.

Tulokset
Garmin
Strava

Juoksu oli hyvä ja eteni suunnitellusti.  Vauhti oli parempaa kuin odotin, mutta tämä oli kyllä enimmäkseen helpon reitin ansiota.  Joko reitti oli alimittainen tai oma mittarini jätätti hiukan, mutta samapa tuo.  Jos olisin vauhtien mukaan juossut, niin tämähän olisi ollut positiivinen yllätys, mutta eipä se nyt mihinkään vaikuttanut.  Ilahduttavan runsaslukuisesti väki oli myös lähtenyt kisaamaan ja viivalla taisikin olla reilusti yli 100 kisailijaa. Kiva oli kisata ja näitä tulee onneksi lisää.

Inov-8 Trail Talon 250
The Weapon of Choice:  Inov-8 Trail Talon 250.  Enempi pidemmille matkoille ja kuivempiin olosuhteisiin tarkoitettu, joten ei nyt ihan nappivalinta tähän kisaan.  Muutamassa märässä kohdassa ja kalliolaskussa piti vähän varoa, mutta muuten kyllä toimi ihan hyvin.