lauantai 4. lokakuuta 2014

Vaarojen Ultra 86km 2014

Vihdoin 4.10 päästiin asiaan Vaarojen Ultralla. Tämä oli Barcelonan maran ohella kauden päätavoite ja oikeastaan Tahkon maastopyöräilyn jälkeen kaikki harjoittelu on tähdännyt tähän kisaan. Vaarojen ultra on kaikista kisaprojekteistani pisimpään ollut ns. työn alla. Kaksi vuotta sitten aloin jo haaveilla tästä, mutta silloin ei fyysinen eikä henkinen puoli ollut vielä kunnossa. Viime vuonna kisa olisi jo voinut olla mahdollinen, mutta syystä tai toisesta silloinkin jäi lähtemättä. Varmaan ihan hyvä, sillä nyt oli aikaa orientoitua ja valmistautua kisaan kunnolla.

Turusta lähdettiin perjantaina puolelta päivän ajelemaan kohti Kolia ja perillä oltiin hyvissä ajoin illalla. Ehdittiin mainiosti vielä hakea kisamateriaalit, syödä ja laittaa kamat ojennukseen aamua varten. Omaa viimeistelyä varjosti hiukan pieni sairastelu, sillä vielä torstai-illalla mittasin 37,4 astetta kuumetta, jonka tosin sain hikoiltua yöllä pois, mutta lisäksi oli pientä kurkkukipua. En siis ihan 100% kunnossa ollut, mutta riittävän hyvässä kuitenkin, että uskalsin startata ilman pelkoa sydämen räjähtämisestä tjms. Jos kuumetta olisi ollut, niin olisi jäänyt lähtemättä. Varustespekulaatiokin kävi helposti, sillä edellisellä viikolla Kolille satanut lumi oli sulanut pois ja kisapäiväksi luvattiin kuivaa ja päivälämpötilaksi n. 8 astetta. Shortsikeli siis.

Tavoitteeksi olin asettanut 11h alituksen, vaikka taisin äänenkin puhua, että hyvänä päivänä 10h alituskin voisi olla mahdollinen. Nyt pieni sairastelu, mutta myös järkiperäinen ajattelu johtivat siihen, että kovin tosissani en tuosta 10h haaveillut. Kisataktiikkana oli, että ensimmäinen kierros pitäisi painaa helposti alle 5 tunnin ja pikaisen huollon jälkeen puskea toinen kierros parasta mahdollista vauhtia. Sijoituksen puolesta 11h alituksella olisi mahdollisuudet n. 20 parhaan joukkoon.

Startti oli klo 7.00 ja mittari nollassa. Laitoin vielä tuulitakin pitkähihaisen kompressiopaidan päälle, kun hiukan palelsi. Reitin ekat 5km oli tietä tai helppoa polkua, joten reippaalla vauhdilla lähdettiin liikkeelle. Juoksu kulki hyvin erityisesti poluilla. Noin 20km kohdalla reitti muuttuu huonommin juostavaksi, eli ylämäet jyrkemmiksi ja alamäet teknisemmiksi. Vauhtikin siinä tietysti hiipui, mutta matka taittui silti mukavasti. Em. maastopätkän jälkeen alkoi viimeinen 10km, joka pientä metsälenkkiä lukuunottamatta on hiekkatietä. Alunperin olin ajatellut, että tiepätkällä saan puskettua nopeita kilometrejä ja kirittyä ylämäissä hävittyjä minuutteja. Tämä osuus ei sitten mennytkään ihan niinkuin piti, sillä kenkä ei vaan liikkunut tiellä. Toki keskivauhtia parempaa kyytiä sain pidettyä, mutta en ollenkaan riittävän kovaa. Kierros huipentuu n. 3km pitkään 230 korkeusmetrin hiekkapolku nousuun. Aika pitkältä nousu tuntui ja viimeistään tässä vaiheessa tuli selväksi, että kierros ei menisi missään nimessä reilusti alle 5 tunnin, vaan tiukkaa tekisi ylipäätään päästä alle 5h.  No, se sentään onnistui ja väliaika oli 4.59.31.

Huoltopaikalla oli tarkoitus olla mahdollisimman nopea. Vaihdoin sukat, paidan, huivin ja hanskat kuiviin. Pakkasin takin ja otsalampun (pakollinen 2. kierroksella) reppuun, täytin vesi-, patukka- ja geelivarastot ja söin yhden leivän. Huoltoon meni n. 13 minuuttia Ja eikun eteenpäin.

(c) Teemu Saramäki
Liikkeellelähtö kestopäällysteiseen alamäkeen oli karmaiseva. Jalat eivät tuntuneet toimivan lainkaan ja kipu etureisissä oli repivä. Reilun kilsan jälkeen paikat taas lämpenivät ja juoksu alkoi rullaamaan. Fiilis oli ihan kohdallaan ja selkeänä tavoitteena oli 11h alitus, joten toiseen kierrokseen olisi n. 5.45 aikaa käytettävänä. Alun tieosuus oli kuitenkin aivan yhtä vaikea kuin 1. kierroksen lopussakin ja kaverit joiden kanssa lähdettiin huollosta jotakuinkin yhtä aikaa karkasivat horisonttiin. Otin vähän geeliä ja odottelin polkuosuuden alkamista. Ja sittenhän se alkoi kulkea. Askel tuntui lentävän ja otin juoksutaktiikaksi, että vedän tasaiset ja alamäet täysillä ja ylämäet kävelen. Kilometrit jäivät taakse hyvään tahtiin ja kohta saavutin tiellä karanneet kaverit. Heittämällä ohi ja eteenpäin. Selvisin Ryläyksen ylä- ja alamäkipätkistäkin kohtuullisesti, mutta tässä vaiheessa lopun tiepätkä alkoi jo valmiiksi pelottaa. Olin toisella kierroksella tähän mennessä laskujeni mukaan ohittanut 5 juoksijaa ja meikäläistä ei taas ollut ohittanut kukaan, joten sijoitus oli kohentunut mukavasti. Se tie olikin sitten vielä kamalampi kuin ekalla kierroksella, eikä yhtään lohduttanut tieto, että matkaa on enää alle 10km jäljellä. Ei siitä mitään tullut. Tiellä ohi tuli 4 juoksijaa, eikä niihin vauhteihin ollut mitään sanomista. Kunhan nyt töpöttelin omaa vauhtini eteenpäin ja kirosin jo etukäteen loppunousua. Pyrin puskemaan loppunousun mahdollisimman kovaa ja juoksemaan kaiken, minkä suinkin pystyin (mikä ei ollut paljoa), tavoitteena vain, että enää ei kukaan ohittaisi. Loppuihan se nousu lopulta ja maalikin löytyi. Loppuaika 11.17.49.

No, mikä on nyt fiilis? Aikatavoite ei täyttynyt, mutta on loppuaika silti aivan hyvä.  Tämä oli kuitenkin eka kisaultra ja maaliinpääsy oli lopulta se tärkein asia. Tankkaus onnistui, kenkä ja varusteet toimivat ja juoksu kulki poluilla jopa kiitettävän hyvin, eli kaiken kaikkiaan ei jää kauheasti jossiteltavaa. Ainut asia, mikä meni oikeasti pieleen oli tuo tiejuoksu, jonka piti etukäteen ajalteltuna olla se mun vahva osuus, mutta lopulta se oli se, mihin homma kaatui. Jos olisin kyennyt tiellä edes lähelle normaalia pk-vauhtiani, niin olisin säästänyt molemmilla kierroksilla kymmenisen minuuttia. Myös huolto oli suunniteltua hitaampi, vaikka en mitään ylimääräistä tehnytkään. Oppirahoja.

Aikaan olen tyytyväinen ja sijoitus oli tasan 20. eli edes se tavoite täyttyi.


Kisajärjestelyistä ei ole muuta huomautettavaa kuin että reitin varrella voisi olla ehkä yksi huoltopiste enemmän. Nyt huoltoväli 17- ja 33-huoltojen välillä on aika pitkä, varsinkin kun tuolle välille osuvat kisan hitaimmat kilometrit. Kannustus reitin varrella oli vähäistä, mutta sitäkin innokkaampaa ja huoltopisteillä ihmiset valtavan ystävällisiä. Hotellihuone on varattu ensi vuodeksi, mutta tällä välin treenataan ylämäkeä ja juostaan maastokengällä kovalla alustalla. Kiitos tästä.

Inov-8 Roclite 315
The Weapon of Choice: Inov-8 Roclite 315. Tämä on joutunut juoksupaitsioon, kun maastokengät ovat nykyään pari pykälää kevyempiä. Kisakengäksi se valikoitui, kun tiesin, että jalat pysyvät näissä kunnossa ja vauhditkaan eivät tule mitään mahdottomia olemaan. Hyvinhän se toimi. Märillä kivillä ja juurilla vähän lipsui, kun huonosti sattui astumaan, mutta muuten ei ongelmia, paitsi tietysti tiejuoksu, missä kenkä tökki pahasti. Eiköhän nämä nyt kuitenkin päästetä hyvin palvelleina eläkkeelle.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Ruisrääkki 2014

Syksyn kisaputki jatkui tuttuun tyyliin Ruissalojuoksuilla.  Aiempina vuosina Rääkki on ollut tärkeä kisa, sillä sen pohjalta olen yleensä arvioinut vauhtia sitten syksyn maralle.  Tänä vuonna ei kisakalenterissa ole kuitenkaan syysmaraa, vaan jotain aivan muuta, joten kovin vakavasti en jaksanut Rääkkiinkään suhtautua. Oikeastaan koko osallistumisessa ei tänä vuonna ollut järkeä, vaan tälle viikonlopulle olisi voinut keksiä hyödyllisempiäkin treenejä. Pitää se yksi kisapuolikas kuitenkin vuodessa juosta, joten viivalla siis oltiin.

Valmistautumista kisaan ei juurikaan ollut. Vauhtiharjoittelu on ollut todella vähissä jo pidemmän aikaa ja otin koko viikon normaalina treeniviikkona, joten juoksukilometrejä oli tälle viikolle jo ennen kisaa kasassa viitisenkymmentä. Näistä lähtökohdista ei siis mitään megalomaanisia odotuksia, eikä tavoitteita ollut.  Olin kuitenkin suht varma, että juoksen alle 1.30 ja sen myötä varsinaiseksi tavoitteeksi asetin sijoittumisen 30. parhaan joukkoon miesten kokonaiskilpailussa.  Kisasuunnitelmana oli, että juoksen 4:15min/km vauhtia alun ja sen jälkeen alan puskea mahdollisimman kovia kilometriaikoja ja maalissa sitten katotaan paljonko alle 1.30:n menee.

RuisrääkkiOlin lähtökarsinassa loistavasti sijoittuneena, joten juoksu alkoi heti sujuvasti.  Aiemmista vuosista oppineena otin alun ylämäet rauhassa ja lisäsin kaasua vasta 6km kohdalla, kun päästiin luukuttamaan tasaista rantaraittia. Olin jotakuinkin tavoitteessa tuossa 6km kohdalla, joten ei muuta kuin tulosta tahkoamaan. Ei se sitten kuitenkaan ollut kovin helppoa. Juoksu kulki kyllä hyvin, eikä mitään ongelmia ollut, mutta vauhti ei vaan riittänyt. Lisäksi jossain 16km kohdalla jäin lähes koko loppumatkaksi ilman juoksuseuraa, niin ei sitä viimeistä puristusta oikein löytynyt. Viimeisellä kilsalla yritin vielä tavoittaa edessä näkyvää juoksijaa, mutta ei sekään onnistunut. Maalissa Garmin näytti tylyä loppuaikaa 1.30.26, joten eipä 1.30 sitten alittunutkaan.  Tässä kohtaa kiroilin hieman.  Sittemmin totesin, että hyvinhän se meni.  Sykekäyrä on täydellinen, vaikka en sitä seurannutkaan, kisasuunnitelma toimi (poislukien kilometrit 16-19, jotka joudun juoksemaan täysin yksin) ja juoksu tuntui koko matkan helpolta ja hyvältä. Tänään ei vaan vauhtia ollut enempää.

Kun kaivelin tuloslistat esiin, niin siellä olikin tarjolla erittäin positiviinen yllätys. Olin miesten yleisen sarjan 15. ja kokonaiskilpailun osalta laskeskelin, että ikäsarjoissa oli 8 itseäni nopeampaa, joten sieltäkin sijoitukseksi tuli 23. Tavoitte täyttyi siis komeasti.


Tämä oli tämmöinen välivuosi, mutta Rääkkiennätys parani silti 1,5 minuuttia. Sinällään huvittavaa, että puolikkaan ennätyksenäni säilyy edelleen kevään maratonin väliaika, mutta ehkä se vielä jonain päivänä pannaan uusiksi varsinaisessa puolikkaan kisassakin. Kisajärjestelyt toimivat hyvin, sää oli kaunis ja porukka tuntui viihtyvän, joten mikäpäs siinä.

Adidas Adios 2
The Weapon of Choice: Adidas Adios 2. Sama kenkä kuin viime vuonna. Aika paljon enemmän vaan kilometrejä alla, mutta toimii edelleen. Jäykkä, sopivasti vaimennettu, istuu loistavasti ja pitää käsittämättömän hyvin. Harmi, että tämä poistui Addun valikoimista, joten muutaman sadan kilometrin päästä joudun etsimään itselleni jonkun toisen vauhtikengän.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Nuuksio Classic 2014

Syksyn kisakausi lähti käyntiin nyt jo perinteeksi (3. kerta) muodostuneella Nuuksio Classic-maastomaratonilla. Treenaminen kisaan jäi hiukan puolinaiseksi, vaikka määrällisesti maastojuoksua on tullutkin huomattavasti aiempia vuosia enemmän. Sen sijaan varsinainen metsässä tehty vauhtitreeni oli aika vähissä, vaikka etukäteen oli tiedossa, että nimenomaan nopeassa juoksussa suurimmat puutteet ovat. Näistä lähtökohdista huolimatta kunnianhimoisena tavoitteena oli neljän tunnin alitus. Tiesin kyllä, että kaikkien tähtien pitää olla oikeassa asennossa, jotta tuo onnistuisi, joten annoin itselleni hiukan armoa ja päätin olla tyytyväinen 4.10 alitukseen. Sijoituksen suhteen ei ollut varsinaisia tavoitteita, sillä arvelin, että tänä vuonna neljän tunnin alittajia olisi huomattavasti viime vuotta (15) enemmän ja näin ollen sijoitustakin oli vaikea veikkailla. Johonkin 30. sakkiin arvelin kuitenkin ehtiväni.

(c) Salla Lyytinen
Elokuussahan satoi ihan tolkuttomasti, mutta onneksi kisaa edeltävä viikko oli sateetonta, joten reitti oli ehtinyt kuivua ihan kohtuullisesti. Tämän lisäksi kisapäiväksi oli luvattu poutaa ja n. 20 astetta lämmintä, joten olosuhteet olivat jotakuinkin täydelliset. Startti oli tänä vuonna jaettu kahteen lähtöryhmään, joista ensimmäinen lähti klo 10. Toinen ryhmä lähti 5 minuuttia myöhemmin. Tämä oli fiksu ratkaisu, sillä se vähensi ainakin hiukan sumppua joka alun hiekkatiepätkän jälkeen on aiempina vuosina syntynyt polun alkuun. Viime vuonna suunnilleen nukuin startissa ja olin todella heikoissa asemissa polulle siirryttäessä, joten tänä vuonna päätin olla hereillä ja pyrkiä heti alussa hakeutumaan mahdollisimman hyviin asemiin.

(c) Ilkka Heinonen
Startti onnistui hyvin ja juoksu lähti rullaamaan samantien. Alku tuli tosin otettua liian kovaa, sillä ensimmäinen vitonen tuli juostua alle 24 minuuttiin ja sykkeet paukkuivat sen verran korkealla, että kauaa en sellaista vauhtia pysytyisi pitämään yllä. Ensimmäinen väliaika- ja tankkauspiste oli 11km kohdalla Solvallan laskettelukeskuksen huipulla ja päätin puskea sinne asti letkan mukana ja aloittaa sen jälkeen omavauhtisen juoksun. Juoksu kulki tankkauksen jälkeenkin ihan kohtuullisesti, mutta raju aloitus tuntui kyllä jaloissa. Puolimatkan väliaika oli n. 1.59 ja hiukan alkoi tulla sellainen tunne, että 4 tunnin alitus tulisi olemaan todella tiukassa. Jossain 23km kohdalla jalka alkoi todella painaa ja vauhditkin hyytyivät. Meno oli varsin synkkää seuraavat 10 kilometriä, mutta niin oli ilmeisesti muilllakin, sillä huolimatta selkeästä vauhdin hyytymisestä ketään ei tullut ohi, vaan sain jopa 11km ja 33km väliaikapisteiden välillä parannettua sijoitusta neljä pykälää. 33km huollossa join reilusti, täytin pullon ja lähdin puskemaan viimeistä etappia. Etukäteen tiesin, että loppumatkasta maasto on helpompaa ja juoksukin alkoi tuntua paremmalta. Se ei nyt varsinaisesti näy kilometriajoissa, mutta siitä viis, fiilis oli parempi. Valitettavasti mittarini oli kadottanut hetkeksi satelliitin jossain vaiheessa matkaa ja tämän lisäksi se selkeästi edisti, joten kilometriaikoihin ei ollut täysin luottaminen. 40km-merkillä katsoin kokonaisaikaa ja se oli tuossa kohtaa muistaakseni 3.56. Totesin, että reippaalla juoksulla menen mukavasti alle 4.10. Viimeisen kilsan tykitin niin paljon kuin jaloista lähti ja maalissa mittari näytti 4.08.22.

(c) Salla Lyytinen
Hyvä tulos. Virallinen aika oli 4.08.08 ja sijoitus 24. (283 miestä juoksi maaliin).  Pakko on myöntää, että 4 tunnin alle en olisi päässyt, vaikka olisin tehnyt jotain toisinkin. Parannusta tuli kuitenkin jotakuinkin 20 minuuttia viime vuoteen ja sijoitus parani 38 pykälää, eli ei se nyt ihan huonosti mennyt. Eikä se kisan tasokaan itse asiassa koventunut. Kärki meni jopa hiljempaa kuin viime vuonna ja 16 miestä meni alle neljän tunnin, eli siihen nähden omaan tulosparannukseen voi olla oikeinkin tyytyväinen.


Garmin data (n.25km jälkeen mittari sekoili)

Joukkuekisassa ”Turku Trail Runners” oli mukana 7 hengen voimin (neljän parhaan tulos huomioitiin) ja sekin meni aika hyvin. Tulimme toiseksi edellämme vain Salomonin ”pro”-tiimi. Hyvä Turku ja kiitos panoksestanne Jaakko x2, Tommmi, Teemu, Eetu ja Miika.

Tänäkään vuonna ei kisasta ole kuin kehuttavaa. Järjestelyt toimivat totutusti moitteettomasti, polku oli pääosan matkasta upeassa kunnossa ja kalliot olivat kuivia, joten aika huolettomasti sai lasketella alamäetkin menemään. Ten points jälleen. Onhan tämä mahtava tapahtuma. Katotaan, jos sitten ensi vuonna se nelonen alittuisi.

Inov-8 X-Talon 190
The Weapon of Choice: Inov-8 X-Talon 190. Hiukan riskillä lähdin näin pitkälle matkalle tällä kengällä, mutta jälkiviisaana voi sanoa, että kannatti. Tautinen pito ja loistava maastotuntuma, joiden hintana tosin on olematon vaimennus ja surkea iskusuojaus. Vaimennusta en nyt niin kaivannutkaan, mutta loppumatkasta juuret ja kivet alkoivat kyllä hakata pohjista läpi.  Kuitenkin huomattavasti enemmän plussaa kuin miinusta.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Tahko-MTB 120km 2014

Alunperin tämän kesän maastopyöräkisa piti oleman SyöteMTB, mutta Tahko alkoi kuitenkin houkutella kevään mittaan. Viime kesäinen reissu oli mahtava, mutta koska kisa itsessään ei mennyt ihan nappiin, niin jonkinlaista revanssiakin piti lähteä hakemaan.  Tänä vuonna tarjolla olisi ollut 240km, mutta se tuntui tässä vaiheessa hiukan liialliselta, joten matkaksi valikoitui 120km, eli kaksi kierrosta ja kalustona olisi tällä kertaa yksivaihteinen.

Vaihteettomuus aiheuttaa Tahkon kaltaisella reitillä (paljon nopeaa tietä ja pitkiä hitaita nousuja) omat ongelmansa, sillä välitys pitää olla sellainen, että siirtymillä pääsee kovaa, mutta silti ylämäetkin pitäisi pystyä polkemaan.  Valmistautumiseni kisaan keskittyikin tähän ongelmaan.  Kestävyyskunto oli vielä kevään juoksukisojen jäljiltä riittävän hyvä, joten siitä ei tarvinnut etukäteen murehtia. Laitoin siis toukokuun alussa pyörään selkeästi aiempaa raskaamman välityksen ja sitten aloin väkisin ajamaan sillä. Lisäksi tein jatkuvasti voimaharjoittelua, joten jalkoihin tuli haettua tarvittavaa ruutia myös CrossFit-salilta.  Pikku hiljaa vauhti alkoi selkeästi parantua, joten treeni tuntui purevan ja ihan hyvällä itseluottamuksella pääsin kisaan.

Ajoin viime vuonna vaihdepyörällä ensimmäisen 60 kilometriä aikaan 3.37, joten siltä pohjalta ajattelin, että nyt 120km pitäisi mennä alle 8 tunnin.  Alkuperäisenä aikatavoitteena oli siis <8h ja sijoitustavoitteena 60. joukkoon. Perjantai-illalla kävimme kuitenkin pienellä lämmittelylenkillä ja ajoimme reitin loppunousun "El Granden", joka silloin nousi ns. heittämällä, joten illan mittaan (tapani mukaan) kovensin aikatavoitetta ja päätin, että alle 7.30 pitää mennä ja tuolla ajalla pitäisi päästä helposti 50. joukkoon.

60km kisaryhmän ja 120km lähtö oli klo 9.00 ja aamulla oli kauhea arpominen varusteiden kanssa. Sääennuste lupasi päiväksi n. 17 astetta ja puolipilvistä, eli lyhyillä kamoilla pärjäisi, mutta aamupäivällä saattaisi tulla kylmä. Lähdin silti lyhyissä ja ennenkuin edes lähtöpaikalle mökiltä päästiin, totesin valinneeni oikein. Ei ollut, eikä tullut kylmä.
Heti startista porukka lähti tietysti kuin tykin suusta ja 1-vaihteisella ei siihen vauhtiin vastata. Tämän tiedostaen en edes yrittänyt mennä täysiä, sillä kokemus on osoittanut, että ylämäessä niitä hurjastelijoita pääsee sitten ohittelemaan. Tämä olikin oikeastaan koko ensimmäisen kierroksen teema. Tiepätkillä porukkaa lappasi ohi ja pitkissä nousuissa pääsin sitten itse ohittelemaan.  Polkupätkillä pystyin yllättävänkin hyviin vastaamaan porukan vauhtiin.  Muutenkin ajo eteni poluilla sujuvasti, sillä vaikka jonossa ajettiinkin. Kaikki ilmeisesti hallitsivat jotakuinkin maastopyöräilyn perusteet, joten pahempia tukkoja en minä eivätkä muut muodostaneet.  Eka kierros meni vaivattomasti siis porukassa ja puolimatkan huollossa olin ajassa 3.23.  Hämmästyin tätä itsekin ja fiilis oli todella korkealla, sillä täydellisellä onnistumisella saattaisi olla mahdollisuudet jopa 7 tunnin alitukseen. Huollossa kului aikaa kolmisen minuuttia, kun täytin juomarepun ja täytin taskut geeleillä ja patukoilla. Olin alusta asti suhteellisen säntillisesti ottanut 10km välein joko geelin tai patukan ja juonut noin yhteensä noin 2 litraa, eli tankaaminen oli hoidossa ja energiatasot kohdallaan toiselle kierrokselle lähdettäessä.

(c) Kosti Koistinen
Toinen kierros olikin aivan erilainen, sillä 60km ajajat jäivät maaliin ja 120km kuskeilla alkoi jo olla rakoa toisiinsa, joten reitillä sai ajella aika rauhassa. Yritin pitää taas alun tiepätkällä kovaa vauhtia yllä, mutta se oli yllättävän hankalaa ilman vertaistukea ja varmasti ajoin hitaammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Mäet tuntuivat kuitenkin nousevan edelleen hyvin, joten vahvalla itseluottamuksella saavuin n. 75km kohdalla Kinahmi I:n talutusylämäkeen. Ylämäen jälkeen tulee kuitenkin alamäki ja alamäki olikin se paikka, missä matkan rasitukset alkoivat tuntua. Jäykkä etuhaarukka oli hakannut kädet niin makaroniksi, että juurakkoisissa alamäkirynkytyksissä tuntui lähes mahdottamalta pitää tangosta kiinni, saatikka sitten painaa jarrukahvoista. Edellä mainituista toiminnoista molemmat ovat kuitenkin hyvin oleellisia tehokkaan ja turvallisen polulla etenemisen kannalta. Noh, vauhtia oli pakko pudottaa, kun muuten ei pyörä olisi pysynyt hanskassa. Eikä se meininki siitä parantunut. Jalka riitti kyllä hyvin siirtymillä ja mäissä, mutta teknisemmät pätkät olivat sillkaa murhaa. Jossain 90km paikkeilla tuli viimeistään selväksi, että alle 7 tunnin en tule missään nimessä ajamaan, mutta 7.30 alittuu kyllä, kunhan saan vaan itseni ja pyörän ehjänä maaliin. Loppumatkasta polut tuli sitten ajettua ehkä korostuneenkin varovaisesti, mutta avarammilla baanoilla poljin kyllä sen mitä jaloista lähti.  Loppulaskussa Tahkovuoren päältä alas järven rantaan kädet olivat niin finaalissa, että jarruttaminen oli työn ja tuskan takana. Mutkan suoraksi ajaminen ja vauhdin pysäyttäminen järveen alkoi tuntua puolivälissä rinnettä varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Hävisin tämän takia loppulaskussa vielä yhden sijoituksenkin, kun teeveestä tuttu Mikko "Peltsi" Peltola tykitti täysjoustollaan alamäessä ohi.

Maaliin pääsin kuitenkin ehjänä ja hyvävoimaisena lopulta ajassa 7.10.35, eli menihän se nyt ihan helevetin hyvin. Sijoitus oli 50. (201 ajoi maaliin), joten niukin naukin sekin onnistui. Olen tuohon aikaan kyllä todella tyytyväinen, sillä en etukäteen kyllä uskonut millään edes 7.30 alitukseen.  Ajo-olosuhteet olivat toki täydelliset, mutta kyllä se pyörä kulki silti aivan odottamattoman kovaa. Ilmeisesti tasokin oli selkeästi kovempi kuin viime vuonna, sillä tämän vuoden ajalla sijoitukseni olisi viime vuonna ollut 27.  Eräs matkaseurueemme jäsen tosin totesi, että se voisi myös johtua siitä, että itse ei ole kehittynyt yhtä paljon kuin muut :)


Kokonaisuudessaan reissu oli kyllä äärimmäisen onnistunut. MTB-Turun porukka on mitä mainiointa matkaseuraa, joten kiitokset kaikille läsnäolleille. Itse kisa oli taas erittäin hyvin järjestetty. Kaikki toimi reitillä ja reitin ulkopuolella moitteettomasti ja varsinkin huoltopisteiden väki oli valtavan ystävällistä. Ei Tahko suotta ole Suomen suurin maastopyöräilytapahtuma. Ensi vuonna mennään joko pidempää tai kovempaa. Tai sitten pidempää ja kovempaa.

Surly KarateMonkey
The Weapon of Choice: Surly KarateMonkey, välitys 32/17.  Aika kisakireää kokonaisuutta olen rakennellut, vaikka runko itsessään onkin melkoinen panssarivaunu. Näköjään kuitenkin riittävän nopea, mutta silti näppärä ja mukava.

torstai 29. toukokuuta 2014

Bodom Trail 2014

Välillä taas jotain kisahommia.  29.5. järjestettiin ensimmäistä kertaa Bodom Trail-maastopuolikas, joten pitihän sitä lähteä koittamaan. Tapahtuman taustalla on pääosin sama porukka, joka järjestää Nuuksio Classicia, joten todennäköisyys onnistuneeseen tapahtumaan oli sangen suuri.  Tähän kisaan tuli lähdettyä ns. takki auki, sillä juoksutreenit ovat olleet todella vähissä, eikä tavoitevaudista ollut oikein mitään käryä.  Jotain tavoitteita tarvii kuitenkin aina asettaa, joten summailin mielessäni, että 2h pitäisi alittua ja 100. joukkoon pitäisi päästä.  Reitin vaativuudesta ei ollut pienintäkään käsitystä, eikä oikein omasta kyvystä juosta kovaa mettässä. Ajattelin kuitenkin, että kai sen vauhdin pitäisi johonkin 5:00-5:40min/km välille asettua. Osallistujia miesten sarjassa oli lopulta 281, mitä en etukäteen tiennyt, mutta jos olisin tiennyt, olisin ehkä korjannut sijoitustavoitteen 50 parhaan joukkoon. Tämmöisillä lyhyemmillä matkoilla kärki menee tosin ihan tolkuttoman lujaa, joten mahdotonta arvioida kuinka montaa kovaa suunnistajaa yms. on lähtöviivalla.
Sääennuste lupasi koko päiväksi vesisadetta ja lämpötilaksi 8-9 astetta. Kesäistä keliä luvassa siis. Kisapaikalle saavuimme n. 8.45 ja silloin satoi, mutta kuten usein käy, sade lakkasi sopivasti lähtöhetkellä, eikä koko kisan aikana sitten satanutkaan. Märkää kyllä tulisi olemaan.

Startti oli kello 10 ja kärkimiehet lähtivät ihan järkyttävää vauhtia liikkeelle. Ensimmäinen kilometri oli kisan nopein, sillä se oli leveää hiekkatietä ja järjestäjien ajatuksena varmaan oli, että porukka ehtisi hiukan hajota ennen polulle siirtymistä. Vaikka e itsekään ihan hiljaa lähtenyt (eka kilsa 4:06min/km), niin kymmenittäin juoksijoita silti oli edellä, kun polkuosuus alkoi. Ensimmäiset 5km letka pysyi aika hyvin kasassa, mutta sen jälkeen hajontaa alkoi tulla ja matka jatkui 3-4 hengen porukassa. Välillä joku meni ohi jostakin ja toisin päin. Itse toivottavasti ohitin useammin kuin tulin ohitetuksi. Reitti koostui ikäänkuin kahdeksikosta, jossa ensimmäinen lenkki oli 12km ja toinen 9km.  Ensimmäinen lenkki oli selkeää polkua, tosin hyvin juurakkoista ja nousut olivat suht lyhyitä. Pääosin polku oli kuitenkin nopeaa juostavaa ja pystyinkin pitämään noin 5 minuutin kilometrivauhdin. 6 ja 9 kilometrin kohdilla oli ilmeisesti isompi nousu tai jotain muuta hidastetta, sillä ainoastaan niillä kilometreillä nopeus putosi 6min/km tuntumaan tai hitaammaksi. 12km väliaika pisteellä keskitahti oli 5:10min/km, eli reilusti alle tavoitteen.

Toinen kiekura olikin sitten jotain aivan muuta. Oli umpisuota, varvukkoa, kivikkoa, juurakkoa, pitkää nousua ja hankalaa laskua.

Maalisuora
Suomeksi sanottuna reitti muuttui siis merkittävästi haastavammaksi ja tässä kohtaa alkoi omien polkujuoksutaitojen rajallisuus tulla vastaan.  Kunnon puolesta kaikki oli hyvin, mutta kun ei vaan pystynyt ylläpitämään vauhtia (itselleni) hankalassa maastossa. Sijoitusten kannalta tällä lenkillä ei ihmeitä tapahtunut. Naisten sarjan 3. ohitti jossain 16-17km paikkeilla meikäläisen ja muutoin meni pari kaveria ohi ja itse ohitin muutaman. Arvelisin, että kokonaissijoitus saattoi tuolla jälkimmäisellä lenkillä kuitenkin parantua muutaman pykälän. Kilometriajat tosin putosivat 6 minuutin huonommalle puolelle ja jossain 17km kohdalla alkoi jo epäilyttää, mahtaisiko 2 tuntia alittua. En koko matkalla seurannut kokonaisaikaa enkä matkaa, vaan katselin ainoastaan väliaikoja, jotka mittari antoi kilometrin välein. Sen tiesin, että tiukalle saattaisi mennä, kun viimeinen 9km oli tosiaan melkoista konttaamista, joten revin vielä kohtuullisen loppukirin ja maalissa mittari näytti loppuaikaa 1.56.07. Sijoituksesta ei ollut mitään käsitystä.

Vasta kotona sain tarkistettua nettoajan ja sijoituksen. Aika oli 1.55.46 ja sijoitus 33.  Tavoitteiden mukaan se siis meni. Jotenkin en kuitenkaan ole ihan 100% tyytyväinen, sillä 12km väliaika lupasi niin paljon parempaa kuin mihin loppumatkasta lopulta pystyin. Kuntopuoli tuntuu olevan ihan riittävä, mutta taitopuolella on kyllä melkoisesti kehitettävää. Jos Nuuksiossa meinaan syksyllä 4h alitusta (No, nyt se lukee internetissä, joten pakkohan se on) yrittää, niin paljon on tehtävää ennen sitä. Onneksi on koko kesä aikaa.


Kisa oli kokonaisuudessaan loistavasti järjestetty. Vaikka osallistujamäärä kaikkiaan oli suuri, niin kaikki hommat hoituivat jouhevasti. Reitti oli hyvin merkitty, monipuolinen ja haastava, eli polkujuoksua parhaimmillaan. Huolto pelasi kisan jälkeen ja saunaankin pääsi jonottamatta. Ten points!

Inov-8 X-Talon 190
The Weapon of Choice: Inov-8 X-Talon 190. Olen juossut tällä kengällä lähinnä lyhyempiä nopeita maastolenkkejä, mutta nyt ne pääsivät vihdoin kisakäyttöön. Kenkä ei paina mitään (190g), pohjan kuviointi on suht raju ja kumiseos ilmeisen onnistunut, sillä pitoa löytyy kaikissa olosuhteissa suunnilleen niin paljon kuin nastattomalla kengällä voi löytyä. Päälliosa on hyvin ohut, joten vesi poistuu kengästä nopeasti. Pohja on todella kiertolöysä, droppia on 3mm ja vaimennusta hyvin ohuesti, joten tuntuma maastoon on loistava. Miinusta tulee lähinnä siitä, että kenkä tuskin on kovin pitkäikäinen. Pohjanappulat kuluvat nopeasti ja päälliosa varmaan repeää ensimmäiseen terävään kiveen. Ihan sama, kun hajoavat, niin ostan uudet.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Masku Maraton 2014

Taas mennään. 13.4. oli Maskun maraton ja vaikka ei sinne pitänyt tänä vuonna mennä, menin sittenkin. Barcelonasta oli kulunut tasan neljä viikkoa ja tällä välin ohjelmassa on ollut epämääräistä juoksentelua ja hiukan pyöräilyä sekä crossfitia. Valmistautuminen oli siis mitä oli ja ajatuksena olikin juosta "vanhalla kunnolla" parasta mahdollista vauhtia ja katsoa sitten maalissa, mihin se riittää. Masku on mulle vähän niinkuin kotikisa, kun on tuossa lähellä ja olen siellä juossut maran kahtena edellisenäkin vuonna.  Jotain tavoitteita kuitenkin pitää aina asettaa ja päätin, että minimitavoittena olkoon ennätys Suomen kamaralla, eli johonkin alle 3.10 pitäisi siis mennä. Myös viime vuotista sijoitusta (2. M-yleinen, 7. kokonaiskilpailu) oli tarkoituksena parannella.

Sääolosuhteet olivat viikolla hyvin vaihtelevat ja varustespekulaatio jatkui kisapaikalle asti. Haaveissa oli, että saisi juosta shortseissa ja ilman takkia, mutta huolestuttavien sääennusteiden vuoksi pakkasin kuitenkin mukaan takin ja pitkät trikoot. Aamuinen sade lakkasi sopivasti ajaessamme kohti Maskua, joten pääsin kevyemmällä varustuksella matkaan. Juuri ennen starttia tuli vielä pieni sadekuuro, mutta se loppui 2 minuuttia ennen lähtölaukausta ja kisan aikana ei sitten satanutkaan.

Lähdimme heti startista juoksemaan pienellä porukalla aika tasaista 4.15min/km (eli alle 3h) vauhtia ja juoksu tuntui ihan hyvältä. Syke paukkui hiukan liian korkealla, mutta päätin olla välittämättä siitä. Eka kierros meni 44.27, eli ihan riittävän kovaa. Toisella kierroksella alkoi sitten käydä selväksi, että ei tässä ainakaan kolmea tuntia olla alittamassa.  Syke nousi nousemistaan ja alkoi tuntua jo vähän pahalta. 18km kohdalla aloin jäämään hiukan porukasta jälkeen, mutta pystyin vielä pitämään jonkinmoista vauhtia yllä. Toinen kierros meni aikaan 45.10, eli puolimatkan väliaikana 1.29.37, mikä oli OK, mutta koska juoksu tuntui jo puolivälissä pahalta, tiesin, että ei tästä mitään tule. Edellä ollut ryhmä meni menojaan ja itse aloitin henkisen taistelun keskeyttämistä vastaan. Oli todella vaikea motivoida itseään juoksemaan, sillä tiesin, että en juoksisi lähellekään 3 tuntia ja 3.10 alituskin vaatisi sellaista rutistusta, mihin ei tuntunut resursseja löytävän. Jossain 27km kohdilla peltoaukealla märkää hiekkatietä puskiessa ylämäkeen tolkuttomassa vastatuulessa putosi vauhtikin pahimmillaan 5.40min/km paikkeille, eli siinä tuli aika paljon kirittävää tasaisemmille myötätuuliosuuksille.  Kolmanteen kierrokseen kului 50.08, mikä kertoo selkeästi hyytymisen tasosta. Käytännössä koko kolmannen kierroksen ja neljännen kierroksen alun yritin keksiä pätevää tekosyytä keskeyttämiselle, mutta kun mihinkään ei varsinaisesti sattunut ja energiakin tuntui imeytyvän, en sellaista keksinyt. Ei vaan yksinkertaisesti kulkenut. 35km huoltopisteellä päätin, että "Vi***, tämä juostaan loppuun ja tulos on, mikä on!".  Sen jälkeen lyllersin loppumatkan vaihtelevalla vauhdilla maaliin. Kolmas kierros 52.10 ja loppuaika 3.12.00. Jepa jee.

Tämä oli vaikein mara, mitä olen tähän mennessä juossut. Toki reittikin on raskas ja keli oli kova, mutta ei noista tekosyiksi ole. Barcelonaan ajoitettu kuntopiikki oli selkeästi ohi, joten näin jälkikäteen voi todeta, että 3 tunnin alitus Maskussa oli täyttä utopiaa. Loppuaika ei tyydytä millään muotoa ja lähinnä harmittaa, että ahnehdin kaksi ekaa kierrosta. Arvelisin, että olisin johonkin 4.20-4.25min/km vauhtiin kyennyt, jos olisin alusta malttanut lähteä sitä vauhtia. Nyt juoksin kahden ekan kierroksen aikana itseltäni jalat alta, joten loppumatka meni sitten tolkuttomaksi taisteluksi. Vaikka marakokemusta alkaa jo olla, niin kyllä nyt tuli taas opittua kantapään kautta muutamakin asia. Noh, oppirahoja joutuu aina välillä makselemaan.

Sijoitukset (6. M-yleinen, 8. kokonaiskilpailu) huononivat viime vuodesta, vaikka aika paranikin 5 minuuttia. Mikään tavoite ei siis täyttynyt ja tuloslistassakin on joukkue väärin, sillä edustin ensimmäistä kertaa b00t/Crossfit East Turku-nimissä ja ilmoittautumislistassa se vielä olikin oikein. Kaikki on siis huonosti, YHYY.  Jos nyt jotain positiivista suorituksesta pitää keksiä, niin olen näin jälkikäteen tyytyväinen, että en keskeyttänyt. Vaikka vihaankin häviämistä (itselleni ja muille) suunnattomasti, niin en kyllä ihan vähällä näköjään anna periksikään. Tästä piirteestä lienee tulevaisuudessa hyötyä, kun siirrytään juoksemaan vähän pidempiä matkoja.


Itse kisa oli totuttuun tyyliin hyvin järjestetty ja homma toimi. Sääolosuhteet ovat tällaisessa kevätmarassa aina vähän arvoitus, mutta taaskaan ei onneksi sateessa tarvinnut juosta. Ensi vuonna sitten varmaan uudestaan, vaikka just nyt ei ihan hirveästi siltä tunnukaan.

Nike Flyknit Lunar1
The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar1. Sama kenkä kuin Barcelonassa. Nyt oli eri sukka jalassa ja vaikka sukat kastuivatkin jo alkumatkasta tuli rakkoja huomattavasti vähemmän. Tällä kertaa ei tosin kulkenut, mutta ei se kengästä ollut kiinni. Hyvät on.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Barcelona Marató 2014

Kun vajaat kaksi vuotta sitten aloitin tämän marahomman, niin aattelin, että jos joskus juoksen alle 3.10, niin se on ihan käsittämätön tulos ja kovempaa ei todellakaan tarvitse päästä. No, en vielä ollut  tuonkaan rajan alle päässyt, mutta Hangossa mentiin jo lähelle ja tähän asti tulokset ovat tulleet hyvin vaatimattomalla juoksuharjoittelulla. Heräsi siis ajatus, että maaginen kolmen tunnin alitus saattaisi olla mahdollinen, jos ryhtyisin oikein tosissaan treenaamaan juoksua. Loka-marraskuun vaihteessa tein sitten päätöksen, että nyt unohdetaan crossfit, pyöräily ja muu muutamaksi kuukaudeksi ja panostetaan kaikki juoksuun.

Kisaksi valikoitui Barcelona lähinnä aikaisen ajankohtansa (16.3.) vuoksi. Ajatuksena oli, että saisin kisan "pois alta" ennenkuin pyöräilykausi alkaisi huhtikuussa.  Päätin myös ottaa ensimmäistä kertaa käyttöön valmiin juoksuohjelman, sillä vaikka harjoittelusta alan jotain jo ymmärtääkin, koin kuitenkin paremmaksi, että on selkeä ohjelma, jota seurata ja jonka läpi vedettyäni pitäisi ainakin teoriassa olla huippukunnossa kisahetkellä. Ohjelmaksi valitsin lopulta Marius Bakkenin 100 Day Marathon Plan, jonka kesto on 15 viikkoa (+3 viikon totuttelujakso). En nyt käy analysoimaan itse ohjelmaa sen kummemmin, mutta harjoittelu tulisi joka tapauksessa olemaan aika paljon totisempaa kuin mihin olin tottunut.

Etukäteen arvelutti hiukan ohjelman vaatima raju juoksumäärien lisäys. En ollut koskaan aiemmin juossut yli 50km treeniviikkoa ja pikaisen arvion mukaan ohjelman kaikki viikot tulisivat olemaan  yli 60km. Alunperin tarkoituksena oli tosin vetää juoksemalla vain laatuharjoitukset ja tehdä pk-treenit joko pyöräilemällä tai hiihtämällä. Marras-, Joulu- ja Tammikuu olivat kuitenkin olosuhteiltaan sellaiset, että lopulta juokseminen oli järkevin harjoitusmuoto, kun tiet olivat sulina, lunta ei ollut (eikä juurikaan tullut) ja kokoajan oli märkää. Keskimääräiset viikkokilometrit taisivat lopulta asettua jonnekin 75 tuntumaan ja muutama suunnilleen 90km viikkokin oli mukana.

Pysyin onneksi koko ohjelman ajan terveenä ja pahempaa kremppaakaan ei tullut. Plantaarifaskiitti alkoi tosin tammikuussa oireilla vasemmassa kantapäässä, mutta siitä selvittiin kotihoidolla. Lisäksi oikeaan polveen on (hierojan mukaan) tullut ilmeisesti jonkin sortin kierukkavaurio, mutta se ei varsinaisesti haittaa juoksemista, joten ajattelin, että hoidetaan nämä vammat kuntoon sitten kisan jälkeen, kun kerran treenaamaan pystyy. Ohjelman aikana juoksin 5km, 10km ja puolikkaan testijuoksut ja kaikissa tuli merkittävää tuloskehitystä, joten eteenpäin selkeästi mentiin. Tosin, jos mitään laskureita on uskominen, en ollut alimatkojen tulosten perusteella vielä lähelläkään alle kolmen tunnin mara-aikaan vaadittavaa tulostasoa, vaikka parannusta tulikin. Tästä en tosin jaksanut juurikaan murehtia, sillä mun vahvuudet tuntuisivat olevan nimenomaan pitkällä matkalla, eivätkä alimatkojen tulokset ennenkään ole oikein luotettavaa arviota antaneet. Oleellista oli, että kehitystä tuntui tulevan. Viimeisten keventelyviikkojen aikana jalkavaivatkin paranivat ja viimeisen viikon alussa olin jo täysin valmis starttiviivalle.

Perjantaina päästiin vihdoin reissuun ja Barcelonassa perillä oltiin jo puolilta päivin.  Tarkoitus oli viettää frouvan kanssa samalla vähän kaupunkilomaa, mutta taka-ajatuksena oli myös muutaman päivän totuttelu korkeampaan lämpötilaan. Kävin perjantaina hölkkäilemässä vielä 8km kevyen lenkin ja lauantai vietettiin ajelemalla sähköpyörillä nähtävyyksiä katsellen. Ylenmääräistä kävelyä pyrin välttelemään ja siihen nuo sähköpyörät soveltuivat täydellisesti. Olivat muutenkin erinomainen tapa nähdä kaupunkia. Suosittelen.

KISA
Startti olí sunnuntaina 8.30, mikä oli tietty ihan jees, sillä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja jo aamulla lämpötila huiteli kahdenkympin tienoilla. Olin ilmoittautunut sub3-lähtöryhmään, eli ensimmäiseen "karsinaan", joka lähti eliittiryhmän jälkeen. Pääsin hotellilta metrolla suoraan lähtöpaikalle, kamat ulkona päälle ja vaihtokamat säilytykseen. Olin lähtökarsinassa n. 8.20 valmiina ja fiilis oli kaiken kaikkiaan erinomainen. Startin koittaessa ryhmä lähti sujuvasti liikkeelle ja ylitin lähtöviivan about 30s eliten lähdön jälkeen. Kauaa ei tarvinnut siis jonotella ja ryhmä lähti aika sujuvasti liikkeelle. Reitin ensimmäinen 9km sisältää pitkälti loivaa nousua ja olin jo etukäteen päättänyt varoa lähtemästä liian kovaa liikkeelle. Ryhmässä oli kuitenkin erittäin helppo juosta ja päätinkin, että pidän 3h-jänikset kokoajan näköpiirissäni, niin vauhti pysyy suunnilleen oikeana. Pientä murhetta aiheutti uusi Garminin mittari, joka edisti hiukan ja antoi siis turhan optimistisia kilometriaikoja. Hoksasin tämän onneksi hyvissä ajoin ja tämän jälkeen siirryinkin pelkkään kelloseurantaan.
Juoksin jänisten lähettyvillä ja 10km kohdalla katsoin kellosta olevani noin 30s tavoitevauhtia edellä.  Tässä vaiheessa eka geeli naamaan ja hyvällä mielellä eteenpäin. Seuraavaan kontrollipisteen päätin 14km kohdalle, missä noin kolmannes olisi takana ja aikaa olisi pitänyt kulua mielellään alle tunti. 14km väliaka oli suunnilleen 59 minuuttia, eli hyvin kulki edelleen.  Seuraava etappi olikin sitten jo puoliväli, mutta noista kilometreistä 14-20 ei ole oikein mitään mielikuvaa. Geeliä otin lisää 20km kohdalla. Puolimatkassa väliaika oli n. 1.29. Olin alunperin ajatellut, että eka puolikas pitäisi juosta 1.28 paikkeille, jotta olisi plakkarissa hyytymisvaraa jälkimmäiselle puolikkaalle, mutta ei se nyt näköjään mennyt ihan niin.  En tosin jaksanut murehtia, sillä juoksu tuntui kulkevan riittävän kevyesti ja kilometrivauhdit pysyivät tasaisina.

Jossain 23km paikkeilla nappasin suolatabletin ja yhden särkylääkkeen varmuuden vuoksi. Aurinko paistoi suojattomissa paikoissa todella kuumasti ja yritin parhaani mukaan juoda. Vesipisteitä oli suunnilleen 3km kilometrin välein ja joka pisteellä sai 33cl vesipullon mukaan. Siitä sain yleensä juotua puolet ja loput heitin mäkeen. Laskeskelin siinä juostessani muuten, että n. 15000 juoksijaa tuotti reilut 100000 kappaletta muovipullojätettä. Melko paljon, mun mielestä. No joo, eipä tuolla oltu (tällä kertaa) maailmaa pelastamassa.  Osalta tankkauspisteistä sai Powerade-urheilujuomaakin, mutta se oli itselleni liian väkevää juotavaksi isommissa määrin, eli pääosin vedellä mentiin. Niin ja olihan reitin varrella vaikka mitä nähtävyyksiäkin, mutta jostain syystä jäi tällä kertaa maisemien ihailu vähän vähemmälle. No, mutta sitten juostiin taas.  Seuraavan checkpointin päätin ottaa 28km kohdalle, eli 2/3-matkaan, missä väliaika olisi siis oltava alle 2h ja olihan se. Muistaakseni 1.58.30 tjms.  Fiilis oli erittäin vahva, joten geeliä lisää ja tässä kohtaa päätin jättää 3h-jänikset taakseni. En kiristänyt hirveästi vauhtia, mutta hiukan kuitenkin. Ajattelin, että eipä tässä hätää, sillä kyllähän sen sitten huomaa, jos jänikset tulee ohi uudelleen ja sitten voi koittaa taas roikkua niiden perässä parhaansa mukaan. Tässä vaiheessa porukka alkoi sitten hiukan hyytymään ja ohituksia alkoi kertyä. Kai sieltä takaakin joku tuli ohi, mutta harvempi kuitenkin. 32km kohdalla laskeskelin, että nyt on viimeiseen kympiin varaa käyttää 45 minuuttia ja silti 3h alittuu. Oikeastaan ainoa kauhunhetki tuli jossain 35km paikkeilla, kun vasen reisi tuntui hetkellisesti puutuvan kokonaan. Ehdin jo oikeasti säikähtää, mutta puutumus meni yhtä nopeasti ohi kuin tulikin, joten nopeasti viimeinen geeli huiviin ja maalia kohti.  Tässä vaiheessa arvioin hyytymisvaraa olevan 1-2 minuuttia ja aloin olla varma, että homma tulee hoidetuksi, kunhan vaan mitään teknisiä vaikeuksia ei tule.  Viimeinen 2km on loivaa nousua, joten mitään loppukiriä en irrotellut, sillä ei ollut tarvetta. Yleensähän sitä pyrkii juoksemaan parhaan mahdollisen suorituksensa, mutta nyt itselleni riitti 3h-alitus ja sillä kuinka paljon se menisi alle, ei ollut mitään merkitystä. Päätin siis mieluummin tuoda itseni varmasti ehjänä maaliin, kuin repiä viimeisillä kilometreillä niitä viimeisiä "löysiä" sekuntteja ajasta pois. Maaliin tullessa en nettoajasta tiennyt, mutta maalikello näytti 2.59 ja jotain, joten se oli siinä!  IHAN **TUN MAHTAVAA!!!

Voittaja
3 tuntia alittui ja kondis oli maalissakin hyvä, joten ei tarvinnut pötkötellä, oksennella eikä pyörtyillä.  Nettoaika oli Garminin mukaan 2.58.31, eli aika jees. Vaimokin löytyi maalialueelta samantien, joten ei muuta kuin mitalikuvat kehiin ja interveppiin jakoon tietysti heti.  No, eiköhän naapurin isäntä sitten samantien ollut ilonpilaaja ja kävi kommentoimaan, että tulosseurannassa loppuaika oli 3.00.10. Ensin mää olin, että "Ei ***tana!", mutta sitten mää olin, että "Ei **ttu ole totta, sillä mää näin sen maalikellon!".  Joten ihan sama, kyllä ne tulokset sieltä korjaantuu. Kamalaa vaan tämmöinen reaaliaikainen seuranta, kun Suomessa tiesivät paremmin, miten meikäläisen juoksu kulkee kuin itse tiesin paikan päällä.  Hotellille päästessämme tulokset oli sitten päivitetty ja virallinen nettoaika oli 2.58.34.


18 viikkoa kovaa duunia tuotti halutun tuloksen, joten kyllä sitä vaan harjoittelemalla näköjään jotain saa aikaiseksi.  Tämä oli itselleni sen verran kova rutistus sekä henkisesti että fyysisesti, että pitää oikein Oscar-voittajien tyyliin jakaa hiukan kunniaa myös muille.  Ensisijaiset kiitokset tästä kuuluu tietysti vaimolle, joka sangen pitkämielisesti on jaksanut suhtautua mun loputtomiin intervallispekulointeihin, jalkavaivoihin ja välillä hiukan haastaviinkin harjoitusaikatauluihin.  Mahtavaa on ollut myös kaverien tsemppaus ja vertaistuki  harjoituskauden aikana. Joten kiitos  Joni, Matti, Eetu, Teemu, Tii ja monet muut.  Itsehän olen ollut tavallistakin huonompaa juttuseuraa viime kuukausina, kun ei pieneen päähän ole paljon muuta mahtunut kuin tämä juokseminen.  Bakkenin ohjelmaakin pitää hiukan kehua, sillä näköjään se toimii, jos näissä vauhdeissa 5 kuukaudessa rutistetaan 13 minuuttia mara-ajasta pois. Siinäpä se ja sitten kohti uusia koitoksia!

Nike Flyknit Lunar1
The weapon of choice: Nike Flyknit Lunar 1.  Marakengän valinta oli tällä kertaa hiukan haastavampi, sillä halusin selkeästi keveämmän ja nopeamman kengän kuin entset marakengät, mutta silti riittävän vaimennetun. Pitkällisen tutkimuksen jälkeen päädyin näihin ja hyvät oli. En tosin ollut vielä ennen starttia ihan vakuuttunut kenkävalinnasta, mutta näin jälkikäteen olen. Vaimennusta riittää, mutta silti kengällä on helppo juosta kovaa. Kudottu päälliosa tekee kengästä kevyen ja napakan, mutta se ei silti ole liian tiukka. Kengän erinomaisuudesta kertoo mara-aika, lähes kivuttomat pohkeet ja vain muutama mustunut varpaankynsi.