sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Vaarojen Maraton 130km 2020

Kyllä viime vuonna harmitti, kun menin heikouksissani ja UTMB-krapulassa osallistumaan vain 65 kilometrille, joten tänä vuonna en aikonut toistaa samaa virhettä.  Fiksumpaa olisi viimeksikin ollut vetää vaan se 130km, kun ei kerran vauhti riittänyt 65:lle, mutta lönkötellä jaksoi ihan hyvin.  Mullahan oli tällekin vuodelle osallistumisoikeus UTMB:lle, joten jo keväällä päätin, että nyt hoidan UTMB+Vaarat130 -tuplan pois kuleksimatta, sillä kolmatta mahdollisuutta tuskin tulee.  Noh, sattuneesta syystä UTMB peruuttiin, joten sinne ei tänä vuonna tarvinnut lähteä ja kesällä päätin, että Vaaroista tulee tämän kauden pääkisa.  Tulihan tuossa kesällä pyristeltyä Ylläksellä ja Himoksella, mutta nyt oli tarkoituksena tähän kisaan jopa hiukan valmistautua.  Se ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin, sillä perinteinen syysflunssa yllätti kahteenkin kertaan ja suunnittelemani Himoksen jälkeinen 4 viikon tymäkkä harjoitusjakso supistui lopulta 2 viikon mittaiseksi.  Viimeiset kolme viikkoa meni kuitenkin jotakuinkin suunnitelman mukaan, eli kaksi suht reipasta juoksuviikkoa ja maltillinen kevennysviikko ennen kisaviikkoa.  Ei juoksukunto nyt kyllä hääppöinen edelleenkään ole, mutta eipä tarvi kuitenkaan ihan kylmiltään lähteä kuten Ylläkselle.  Siellähän jaksoin kaikesta huolimatta melko sujuvasti 120-130km, joten jos nyt jaksaisi saman, niin sittenhän olisi jo maalissa.

Vaikka Vaaroilla on tullut jo aika monta kertaa polkua tallattua ja reitti on tuttu, niin mitään kovin rohkeaa aikatavoitetta en nyt uskalla alkaa tekemään.  Ehkä jotain 22 tuntia voisi pitää takalaitana, minkä alle pitäisi päästä vähän huonompanakin päivänä. Eka kierros onnistuu varmaan 9,5-10h paikkeille ja toisella kierroksella sitten katotaan, että kuinka pahasti meno hyytyy.  Suunnitelmana olisi kuitenkin lähteä kerrankin maltilla liikkeelle, eikä vetää vk-sykkeillä ekaa kahtakymppiä, kuten aika usein on käynyt.  Siinä on koko ilta ja yö aikaa telmiä pimeässä metsässä ja toistakin kierrosta pitäisi olla hyvän matkaa mentynä ennen auringonnousua.  Jos valoisalla jaksolla olisi vielä juoksujalkaa jäljellä, niin sitten saattaisi jonkinlainen onnistuminen olla ihan mahdollinen.  Sijoitustavoitteesta on turha edes puhua, sillä lähtöviivalla on aika kattava otos Suomen kärkiultraajia, kun ulkomaan kisojen puuttuessa kaikki haluavat (tietysti) Vaaroille mukaan.  Top15 olisi jo aika kova.

Olosuhteet olivat jopa poikkeuksellisen erinomaiset.  Maasto oli kuivaa, sateesta ei ollut pelkoa ja lämpötilakin olisi jopa yöllä reilusti plussan puolella.  Kaikki olisi siis senkin suhteen pedattuna hyvää suoritusta varten.  Tekosyyt mahdolliselle epäonnistumiselle olisivat siis lähtökohtaisesti melko vähissä.

(c) Jere Alén
Startti klo 18 ja suunnitelman mukaan rauhallisesti liikkeelle.  Valoisalla päästiin matkaan ja ihan oikeasti pidin sykkeet kurissa, himmasin tarvittaessa ja annoin niiden mennä ohi, joilla menohaluja oli enempi.  Eka kymppi mentiin kavereiden kanssa samaan tahtiin ja matka tuntui käynnistyvän ihan suunnitelman mukaisesti.  Aurinko laski reilun tunnin jälkeen, joten lamppu päälle ja pimenevässä metsässä eteenpäin.  Aika nopeasti huomasi, että edellisestä lamppulenkistä oli aikaa reilut puoli vuotta, joten tuntuma oli ainakin alkuun pahasti kateissa.  Olin jo muutaman kerran astunut vasenta nilkkaa vähän vinoon, kunnes jossain 15km paikkeilla rysäytin kunnolla nilkan päälle ja oli pakko pysähtyä puhaltelemaan ja kiroilemaan hetkeksi.  Kaverit menivät menojaan ja kun muutaman kilometrin kinkkailun jälkeen pystyin taas juoksemaan suht normaalisti, olivat lampun valokeilatkin jo hävinneet ja yksinäinen taivallus alkoi.  Rykiniemen (19km) kahluupaikalle ja huoltopisteelle tulin kuitenkin alle 2,5h, joten ihan kelvollinen aloitus pienistä ongelmista huolimatta.  Pullot täyteen ja kohti Eteläpään kiharaisia ja ihanaisia polkuja.  Aika pian huollon jälkeen alkoi nousta semmoinen huonompi fiilis pintaan.  Vatsassa ei ollut kaikki ihan kunnossa ja kaasutin takuulla kaikki vielä vihreät puunlehdet ohi mennessäni keltaisiksi.  Lisäksi vääntynyt nilkka ilmoitteli aina välillä itsestään, vaikka ei nyt varsinaisesti kipuillutkaan.  Yleisesti ottaen tunnelma oli kuitenkin väkevässä laskusuhdanteessa ja kilometrejä mittarissa oli vasta alle 30km. Pieni epäilyksen peikko alkoi hiipiä mieleen jo tässä vaiheesssa, mutta sain hetkeksi muuta ajateltevaa, kun kaksi kilpakumppania juoksi mut jossain puolivälissä Eteläpäätä kiinni ja siinä välillä sitten juostiin porukassa ja välillä erikseen.  Oli mukava välillä toki jutellakin, niin ei tarvinnut ihan koko lenkkiä märehtiä omaa oloaan.  Kiviniemen huoltoon (40km) tultiin yhdessä ja oma fiilis ei kyllä katossa ollut, vaikkakin Eteläpään selättäminen helpotti hiukan oloa.

(c) Jere Alén
Taas pikainen pullojen täyttö, lyhyttä tieosuutta juosten eteenpäin ja kohti Ryläystä.  Tunnelma nousi merkittävästi ja vauhti vaikutti olevan vähintäänkin kohtuullista.  Päätin ottaa ilon irti niin kauan kuin sitä kestäisi ja ihan reippaasti meninkin seuraavan tunnin.  Sitten alkoi taas harmittamaan.  Jalkoihin sattui ja edelleen vatsassa oli hiukan hutera olo.  Ei varsinaista pahoinvointia ja syötyäkin sain tasaisesti, mutta silti jonkinlainen vikahälytys vilkkui takaraivossa.  Olin em. kilpakumppanit jättänyt hurmosvaiheen aikana reilustikin taakseni, mutta sieltä sitä taas tultiin kiinni, rinnalle ja lopulta Ryläyksen huipulla ohi.  50km oli mittarissa ja otti ihan saakelisti pannuun.  Oli ottanut melkein koko ajan, mutta nyt aloin tosissani puntaroimaan homman mielekkyyttä.  Selvästikään kulku ei ollut semmoista normaalia hyvää, vaan enimmäkseen hankalaa ja koko ajan joku harmitti. Jalat, vatsa, pimeys, kaverit, yksinäisyys, juokseminen, käveleminen, ylämäki, alamäki, syöminen, juominen jne.  Sanovat, että fiilis se on paskakin fiilis, mutta tuntui kovin raskaalta ajatukselta jatkaa samaa kärvistelyä vielä yli puoli vuorokautta.  En osannut kaivaa tekemisestä oikein mitään positiivista, enkä voitettavaa, joten aloin kypsytellä keskeyttämispäätöstä ja marinointi oli valmis jotakuinkin Peiponpellon huollossa (55km).  Päätin kuitenkin reippailla kierroksen loppuun ja loppuosan ollessa selkeästi reitin helpointa maastoa, homma meni aikalailla omalla painollaan.  Kierros tuli valmiiksi ajassa 10h13min, joten eihän se nyt mitenkään toivottoman hidas ollut.  Siitä huolimatta välihuoltoon tullessa napsautin samantien kellon pois päältä ja luovutin gps-mokkulan järjestäjille, enkä siis jättänyt mitään mahdollisuutta itselleni perääntyä päätöksestä.  DNF.

Tulokset
Garmin
Strava

Ensimmäinen keskeytys polkukisoissa ja melko heppoisin perustein.  Harmittaako?  Eipä oikeastaan.  Reissu kesti kymmenen tuntia, mistä noin 2 tuntia oli mukavaa.  Ensimmäinen tunti meni hyvin ja tunnin verran Kiviniemen huollon jälkeen samaten, mutta muuten oli enimmäkseen matalapainetta henkisellä osastolla.  Tämmöinen kisa on kuitenkin sen verran rankka fyysinen ponnitus, että kestääkseen sen pinnistelyn, koen että henkisellä puolella siitä kärsimisestä pitäisi saada jonkinlaista (perverssiä) nautintoa ja/tai maaliinpääsyn pitäisi olla niin suuri palkinto, että sen eteen on valmis tekemään sen, mitä pitää.  Nyt ei huvittanut oikein missään vaiheessa ja koko homma tuntui täysin yhdentekevältä.  Vaikka jalat ja vatsa vähän vaivasivatkin, niin ei niistä riitä perusteluiksi  keskeytykselle.  Molemmat olisin saanut kyllä kuriin ja pystynyt jatkamaan toiselle kierrokselle, mutta halu ja polte maalin saavuttamiselle puuttui. Seliseli ja yhyy, yhyy.

Totuttuun tapaan Kolilla oli taas hyvät kinkerit ja järjestelyistä ei jää mitään huomautettavaa.  Aina siellä on mukava käydä ja nyt oli aikaa käydä reitinvarrella kannustamassa kavereitakin ja nauttia kisatunnelmasta turistin näkökulmasta.  Vaikka nyt sanoisin ja lupaisin mitä, niin todennäköisesti ensi vuonna siellä ollaan taas.

Hoka One One Speedgoat Evo

The weapon of choice:  Hoka One One Speedgoat Evo
Olen tämän kengän jo pariin kertaan kehunut, eikä se siitä ole huonommaksi muuttunut.  Tällä reissulla nilkat vähän pyörivät, mutta siitä en kenkää syytä, sillä aikaisemmin ei ole moisia ongelmia ollut.  Kohta tämä pari loppu, mutta sitten ostan uudet.