No, jospa vihdoinkin. Jotkut projektit tuppaavat välillä vähän venymään ja tämä Tahkon 240km on juuri sellainen. Ensinnäkin ko. matka on tarjolla vain joka toinen vuosi ja toisekseen "aina tulee jotain", mikä sitten vie mahdollisuuden edes yrittää. Olin Tahkolla ekan kerran 2013 ja siitä asti tämä on kummitellut mielessä, mutta välissä meni lähes kymmenen vuotta, kun keskityin lähinnä juoksuhommiin ja pyöräily oli sivuharrastuksena. Toissa vuonna pääsin vihdoin yrittämään, mutta silloin olosuhteet veivät miehestä voiton ja ralli katkesi kahteen kierrokseen. Mutta nyt on vakaana aikomuksena saada tämä homma pois päiväjärjestyksestä.
Kävin toukokuussa ajamassa Likaasen Lakeuden ja sitä varten kilometrejä kertyi ennätystahtiin. Lakeuden jälkeen tuli muutaman viikon notkahdus suoritustasoon, kun pikkasen liian nopeasti lähdin jatkamaan harjoittelua, enkä antanut itselleni riittävästi palautumisaikaa. Otin siis muutaman askeleen takaisinpäin, keventelin viikon verran ja kesäkuun alusta koin olevani taas normaalissa harjoittelukunnossa ja ehkä jopa aiempaa paremmassa iskussa. Koitin siirtyä pääasiassa ajamaan maastopyörällä, koska sillähän tässä on tarkoitus kisakin ajaa. Hiekkateitä ja jopa asfalttia on siis täpärillä jauhettu.mutta puhdas maastoajo on ollut valitettavan vähäistä, sillä joko a) on ollut sateista ja märkää tai b) olen ollut mökillä, missä ei järkeviä polkureittejä ole. Tahko nyt ei reittinä mitään maagisia maastoajotaitoja vaadi, joten eiköhän ne teknisemmät paikat mene vanhalla rutiinilla, vaikka just nyt ei ole juurakoita ja kivikoita juurikaan ehtinyt jumppaamaan. Näin kisapäivän aattona sääennuste lupaa lämmintä ja kuivaa, joten olosuhteet pitäisivät ainakin olla suotuisat. Lähtölistalla on 20 nimeä, joista tiedän suorilta 2-3 itseäni moninverroin kovempaa kuskia ja sitten päälle ne, joita en tiedä, joten sovitaan, että top5-sijoitus olisi jo kova juttu. Lähden kuitenkin ensisijaisesti ajamaan kisaa maaliin, toisena tavoitteena on pyrkiä ajamaan mahdollisimman tasaisia kierroksia (~3,5h) ja päästä alle 14 tunnin loppuaikaan. Tärkeää olisi nyt muistaa, että en lähde ajamaan kilpaa toisia vastaan, sillä se ei johda muuhun kuin liian kovaan kyytiin, mistä saa maksaa kovaa hintaa jälkimmäisellä puoliskolla. Ajetaan kisaa sitten viimeisellä kierroksella, jos sellaiseen on aineksia ja mahdollisuuksia.
Startti ja 1. kierros
Puolilta öin keräännyttiin lähtöalueelle. Porukkaa oli startissa ehkä satakunta, kun 60km yölähdön kuskit ja me pitkämatkalaiset asetuimme viivalle. Sää oli oikein hyvä, puolipilvistä ja lämpötila +12. Lyhyet ajokamat ja irtohihat siis riittäisivät toivottavasti yön yli. Pieni sateenuhka oli olemassa, mutta päätin, että ei sada, enkä varautunut siihen mitenkään. Vuorokausi vaihtui ja päästiin liikkeelle. Startti maltilla ja isommassa porukassa ajettiin alun latupohjat ja tiesiirtymät. Vauhti oli reipas, mutta ei mitään repimistä, joten maltti riitti. Nilsiästä eteenpäin, kun päästiin poluille, alkoi ajo asettua uomiinsa ja myös ohituksia kertymään. Jo noin 22km kohdalla Kinahmi I:lle tultaessa oltiin kaverin kanssa kahdestaan ja väännettiin mäki ylös. Oon noussut tämän mäen aika monta kertaa, mutta nyt se meni ekaa kertaa ajamalla ylös asti. Jee! Yö alkoi hämärtyä ja vaikka pimeää ei varsinaisesti tullut, niin hiukan oli silti näkemisen kanssa hankaluuksia nopeissa alamäissä. Säästelin myös ihan tarkoituksella pyörää, sillä alla oli uudet aika heppoiset kumit, joiden kestävyyteen ei ollut ihan täyttä luottoa. Lampelan huollosta ajoin vain läpi ja Kinahmi II:n nousukin meni ajamalla niin ylös, kuin se ajamalla on mahdollista mennä. Loppu talutettiin totuttuun tapaan. Kalkkiruukin jälkeen nopealla tieosuudella oli reittimerkki vissiin kaatunut ja pyyhkäistiin käännöksestä ohi. Onneksi tajuttiin tämä suht nopeasti ja tehtiin uukkari. Muutaman minuutin pummi siitä kertyi ja tässä hässäkässä takaa tuli yksi kaveri meidät kiinni, joten jatkettiin kolmestaan matkaa. Kohti Tuulivaaraa ajettaessa reitillä on kaksi isompaa nousua, ensimmäinen loiva ja pitkä, toinen lyhyt ja jyrkkä. Näissä mäissä aloin jätättää (en tarkoituksella) ajokavereita, mutta ennakoin, että ajavat mut kiinni alamäissä, joten en suotta hidastanut, kun mäkijalka vaikutti oikein hyvältä. Eroa alkoi kuitenkin ilmeisesti kertyä ja kun lähestyttiin loppunousua ei enää valoja takana näkynyt. Loppunousu oli muutettu (kenties jo viime vuonna) ja varsinaiseen nousuun liityttiin vaivihkaa noin puolivälissä vanhaa linjausta. Tämä oli iloinen yllätys, sillä yht´äkkiä oltiinkin jo melkein Tahkon päällä. Loppurutistus Tahkon huipulle ja pitkää bikepark-linjaa täysiä alas. Tahkolahden reunaa maalialueelle ja eka kierros täyteen. Mikä tilanne? No, hyvä tilanne. Eka kierros meni helposti, ajaminen oli mallikasta ja vauhti säästelystä huolimatta kelvollinen. Lamppu pois, täydet pullot mukaan ja suolakeksejä suu täyteen. Olin kuulemma tässä vaiheessa sijalla 4, mikä sekin oli oikein iloinen uutinen. Kaveri tuli huoltoon just, kun olin lähdössä, joten eroa oli kertynyt jokunen minuutti. En jäänyt odottelemaan, vaan lähdin yksin seuraavalle kierrokselle. Huollosta lähtiessä nappasin kierrosajan, 3:25h.
2. kierros
 |
| (c) Tarja Kiviranta |
No juu. Ekaan kierrokseen meni siis 3h 25min, joten 14 tunnin aikatavoitteen sai heittää romukoppaan, sillä ei nämä kierrokset tästä ainakaan nopeutuisi. Lähdin puskemaan alun nopeita osuuksia kuitenkin parasta mahdollista vauhtia, sillä periaatteessa tässä voisi olla mahdollisuus ajaa ehjällä suorituksella jopa podiumille. Kärkikaksikon vauhtiin ei olisi mitään jakoja, mutta kolmosen tavoittamiseen, ehkäpä. Täysin ennakoidusti ajoin yksin, kilpakumppaneita ei näkynyt tai kuulunut edessä eikä takana. Kinahmit nousivat hyvin ja Lampelassa pysähdyin syömään suolakeksejä, sillä vatsassa oli vähän epämääräinen olo. Energian imeytymisen kanssa ei ollut ongelmia, mutta silti vatsassa tuntui hiukan kuplivan. Aurinko alkoi nousta ja sitä myöten näkyvyys parani, joten jatkossa alamäkiin uskalsi ampua selkeästi kovempaa. Luotto renkaiden kestävyyteenkin oli löytynyt, joten suottako sitä sitten jarruttelemaan. Mäet nousi, matka eteni ja kierroksen loppupuolella näin jopa muutaman ihmisen, kun ajoin kiinni yölähdön viimeisiä kuskeja. Ei tästä enempää kerrottavaa. Kierros valmiiksi, huollosta taas uutta pulloa ja geeliä mukaan sekä banaania naamariin. Vatsa edelleen vähän outo ja jatkuva kusihätä aiheutti hiukan murhetta. Kierros huoltoineen 3:37h.
3. kierros
Tämä olisi pahin. Kun tästä selviää, menee viimeinen kierros varmasti, sillä ei leikkiä enää siinä vaiheessa jätetä kesken. Sain kierroshuollossa tilannetiedotuksen, että kärkikolmikko on kaukana edessä ja takaa tulevat riittävän kaukana perässä. Johtopäätös siis oli, että saisin pidettyä sijoituksen ajamalla omaa perusvauhtiani, eikä toisaalta sijoituksen parantamiseen olisi mitään mahdollisuuksia ilman kärkikolmikon keskeytyksiä, joita ei tietenkään toivota. Vähän alkoi jo jalka painaa ja muutenkin hankaluudet tuntuivat kerääntyvän. Olin ajanut kierrosta vajaat 20km ja tänä aikana pysähtynyt kuselle 3 kertaa. Nesteet menivät siis edelleen läpi ja vatsassa kupli. Ei ole eka kerta, kun näin käy, joten tarvittava lääkitys oli selvillä. Suolaa. Nappasin pari suolatablettia ja Lampelan huoltoon päästyäni mussutin monta kourallista sipsejä. Josko alkaisi helpottaa. Ja alkoihan se. Vatsa asettui ja nesteen läpivirtaus loppui. Olo koheni huomattavasti ja fiilis sitä myöten myös. Tunnelma oli siis nousussa, mutta suorituskyky valitettavasti laskussa. Reaktiokyky oli selvästi hidastunut ja nopeissa alamäissä alkoi tulla tilanteita, joten pakko oli himmata vähän vauhtia. Lisäksi kädet alkoivat olla rynkytyksessä hellinä, eikä jaloissakaan ollut enää juurikaan terävyyttä jäljellä. Alamäissä joutui siis varomaan, ylämäissä sitkuteltiin pienimmällä vaihteella ja teknisemmät paikat meni vähän töksähdellen, kun ei pyörää jaksanut enää käskeä aikaisempaan malliin. Samapa se, kunhan matka etenee. Kierros oli vielä edellistäkin yksinäisempi, sillä tällä kierroksella en nähnyt yhtäkään pyöräilijää. Välihuollossa perustoimenpiteet ja eteenpäin Kierrosaika huoltoineen 3:59h. Hidasta oli, mutta laskeneesta suorituskyvystä huolimatta, tämä johtui enimmäkseen loputtomista kusitauoista ja huoltopysähdyksistä.
4.kierros
Homma menee maaliin, jos ei pyörä tai mies hajoa. Sen lisäksi, että tämä olisi viimeinen kierros, olisi tämä myös hyvin erilainen kierros. Tulisin ajamaan kiinni 60km häntäpäätä, joten enää ei tarvisi olla yksin ja ohitustilanteet pitäisivät vireystilaa yllä. Toki ne myös haittaisivat omasta ajorytmistä kiinni pitämistä, mutta kyllä tässä vaiheessa vireystila alkoi olla isompi ongelma. Pää oli aika sumea, väsytti ja paikat sattui. No, mutta ajaa se kierros silti pitää, joten liikkeelle. Voi helvetti, osuin just viimeisen lähtöryhmän kanssa ekoille kilometreille ja melkoista hässäkkää se sähköpyörien suhina aiheutti. Ylämäessä ne puhalsi ohi ja suoralla jäivät taakse, koska rajoitin määrää 25km/h, eikä semmoiseen laitteeseen nyt kuitenkaan lisävauhtia kannata polkea. Onneksi porukasta lähes kaikki olivat 45km osallistujia, joten Nilsiän huollosta kääntyivät eri reitille. Kinahmi I:lle sain sitten ajaa jotakuinkin yksin, mutta siitä eteenpäin porukkaa tuli selkä edellä vastaan jatkuvalla syötöllä. Ajaminen tuntui paremmalta ja helpommalta kuin edellisellä kierroksella, mutta tämä selittynee pakollisilla hidasteluosuuksilla, kun piti odotella sopivaa ohituspaikkaa. Ohituksia kertyi kierroksen mittaan varmaan yli 100 ja päälle vielä ne, jotka olivat huolloissa. Ajoin tämän kierroksen pysähtymättä yhteenkään huoltoon, sillä tankkaus oli kunnossa ja vointi tilanteeseen nähden hyvä. Vaikka ohituksia kertyi todella paljon, niin näiden kuskien kunniaksi on todettava, että tilaa sai aina, kunhan varoitti etukäteen ja runsaasti sateli myös kannustuksia. Kiitos siitä. Ajaminen oli siis mitä oli, mutta kuten ennakoinkin, aika kului nopeasti, kun ympärillä oli tapahtumia. Sitten oltiinkin jo loppunousuun johtavan polun juurella, joten ylös, alas ja maaliin. Loppuaika 14:50.42 ja sijoitus 4.
Tahko lunasti tälläkin kertaaodotukset. Erityismaininnan ansaitsevat huoltojen ihmiset, jotka olivat aina ystävällisiä ja avuliaita. Lisäksi hatunnosto siitä hyvästä, että seisovat läpi yön (2. ja 3. kierros) palvelemassa niitä kahtakymmentä typerystä, jotka ovat ainoina ajajina reitillä. Suurkiitokset ja huraa!-huudot. Reittimuutokset, mitä viime viime vuosina on tehty, ovat olleet erittäin positiivisia. Jos tämä joskus oli vähän semmoinen hiekkatieralli, missä oli muutamia hankalia mäkiä ja satunnaisia polkuosuuksia, niin tätä nykyä reitti on ihan oikeaa maastopyöräilyä. Toki mukana on edelleen tieosuuksiakin, mutta ne ovat lyhyitä ja sitä paitsi niitäkin tarvitaan, että ehtii syödä ja juoda jossain välissä. Hienoa työtä tämänkin suhteen on siis organisaatiossa tehty.
Loppusanat vielä. Vaikka etukäteen ajatuksena oli, ettei Tahkolle enää tämän jälkeen tarvitsisi lähteä, niin enää en ole ihan varma. Tykkään reitistä ja tykkään tapahtumasta, joten miksipä ei. Tämä 240km on nyt onneksi taputeltu, joten sitä ei tarvitse enää ajaa. Neljässä kierroksessa on vähintään yksi liikaa, sillä kyllä sitä saa itsensä varmasti ajettua ihan totaalisen loppuun kolmella tai kahdellakin kierroksella. Kisan jälkeinen tunne on sekä helpottunut että tyytyväinen. Fyysisesti toki paskaksi hakattu. Käsissä on ilkeää hermokipua, kun hartiat ja olkapäät on totaalisen jumissa loputtomasta paukutuksesta. Jalat tuntuu samalta kuin 100km polkujuoksun jälkeen, eli eivät siis kovin hyviltä ja 9000kcal energiakulutus tehnee sen, että nälkä jatkuu seuraavan viikon. Kuulostaako hyvältä? Kahden vuoden pääsisi koittamaan.
 |
| Specialized Epic Evo |
The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Kaksi vuotta yhteiselämää takana ja pyörä on just semmoinen kuin haluankin. Kaikki osat on matkan varrella vaihdettu, joten ainakin olen saanut siitä itseni näköisen laitteen. Kaikki toimi tälläkin kertaa moitteettomasti ja jopa ennakkoon pelkotiloja aiheuttaneet renkaat pelasivat hyvin. Matka jatkukoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti