Tänä vuonna ei mitään isompia koitoksia ollut kalenterissa, mutta viime vuonna oli niin mukavaa, että tänä vuonna piti Syötteelle päästä uudelleen. Onpahan edes jotain kunnollista, kun muuten kausi on mennyt lähinnä mara-cupin kisoja ajellessa. Alkuperäisenä ajatuksena oli haeskella noista mara-kisoista vähän vauhtia, mutta ei tässä mitään huimia kehitysloikkia ole otettu, jos minkäänlaisia. Kunto siis tuskin on merkittävästi parempi kuin vuosi sitten, mutta ei varmaan hirveästi huonompikaan. Kisavalmistauminen oli vähän semmoinen ja tämmöinen, kun lomailtiin perheen kanssa juuri edeltävä viikko, joten sopivasti turvoksissa tuntuu pää ja kroppa olevan edelleen. Sain myös jälkikasvulta lievän enterorokon lomamatkan aikana ja se pisti muutamaksi päiväksi kropan melko sekaisin. Noh, reissusta paluun jälkeen ei sitten muuta ehtinytkään, kuin käydä testaamassa pyörän sekä ravistelemassa pahimmat jumit jaloista ja karstat keuhkoista. Kyllä mää nyt optimisesti kuitenkin lähden viime vuoden aikaa (6:27) alittamaan. Lääkkeinä tähän on parempi tankkaussuunnitelma, joten toivottavasti huoltoihin ei tarvitsisi pysähdellä, mikä säästää heti aikaa sieltä täältä. Luotan myös siihen, että reitti olisi hiukan kuivempi kuin viimeksi ja nyt ei myöskään loppunousu pääse yllättämään yhtä pahasti. Näillä eväillä siis nipistämään minuutteja.
Reissuun lähdettiin jo torstaina, joten perjantaina oli aikaa käydä hölskyttelemässä jalkoja ja katsastaa reitin kunto. Ajettiin 30km kierros ja maastohan tuntui olevan erinomaisen nopeassa kunnossa. Just sopivan kostea, että maa-aines on tiivistä, olematta kuitenkaan märkää ja pehmeää. Uusia reittilinjauksia oli tehty 30km kierrokselle ja kuulemma myös 65km lenkille, joten reitin pitäisi olla hiukan viime vuotista lyhyempi ja ennenkaikkea ajettavampi, kun varsinkin 65:lla oli paha juurakkorynkytys linjattu uudelleen. Tämä tosin selvisi itselleni vasta kisan jälkeen, joten kisaennakoihin se ei vaikuttanut. Pyörä tuntui kulkevan kevyesti, eikä edes 30:n loppunousu Iso-Syötteelle tuntunut enää niin jyrkältä kuin viime vuonna. Luottavaisella mielellä siis kämpille välppäämään kamoja ja odottelemaan kisapäivää.
Kisapäivä valkeni puolipilvisenä ja sääennuste lupaili 18-19 astetta ja edelleen puolipilvistä koko kisan ajaksi. Jotakuinkin täydellistä säätä siis. Startti paukahti klo 9 ja viivalla oli satasen kuskit sekä 65km nopeampi lähtöryhmä ja sähköpyörät. Asetuin hyvälle lähtöpaikalle, mutta päätin antaa etujoukon mennä, kun siellä oli kuitenkin 65:n kärkikuskit, jotka ajaisivat paukusta täysiä. Paljonko edellä oli satasen kuskeja, niin vaikea arvioida, mutta kymmenkunta nyt varmaan ainakin. Alku ajettiin kovaa, mutta ei mitenkään repien ja nousu Pikku-Syötteelle meni hyvällä jalalla ilman, että sykkeet löivät punaiselle. Viime vuonna olin aivan sumussa jo tässä vaiheessa, kun alku oli niin raju, mutta nyt ekaan alamäkeen pääsin selvästi paremmassa vireystilassa. Vaikka pidän itseäni vähintäänkin kohtuullisena alamäessäkin, niin morjens. Kärkiporukka hävisi horisonttiin ennenkuin ehdin saada juomapulloa takaisin telineeseen. Alamäen jälkeen alkoi ensimmäinen varsinainen polkuosuus ja tässäpä sitä oltiin siis jo 9km kohdalla yksinään ajamassa. Edessä ei näkynyt ketään, eikä myöskään takana. Eipä muuta kuin kampi pyörimään ja ajamisen iloa. Ja sitähän riitti. Kuten ennakoitua, reitti oli todella nopeassa kunnossa ja helpoilla polkuosuuksilla pyörä tuntui vallan lentävän. Muutaman kilometrin jälkeen edessä alkoi näkyä yksi kilpakumppanikin, jota vääjäämättä saavutin. Pumppaamon syheröisillä poluilla n. 17km kohdalla saavutin kaverin, tovi ajettiin peräkkäin, kunnes lopulta pääsin jossain ylämäessä ohi ja aloin pikkuhiljaa tehdä myös eroa. Jossain 20km kohdilla reittilinjaukset sivuavat toisiaan ja kärkiporukka näkyi tulevan vastaan. Varovaisesti arvioiden eroa oli jo tuossa vaiheessa vähintään 5 minuuttia, joten mitään pienintäkään jakoa ei olisi tuota porukkaa ajaa kiinni. Kuskeja porukassa oli vajaat kymmenen, joten arvioin, että hyvällä säkällä saattaisin tässä kohtaa kympin sakissa olla. Noh, joka tapauksesssa päivän agendana olisi joka tapauksessa ajaa vain omaa kisaa, sillä mitään sijoituskamppailua tästä ei kyllä saataisi syntymään. Loput ensimmäisestä 30:n kierroksesta meni kuin huomaamatta ja sitten olinkin hinaamassa itseäni Iso-Syötteen päälle. Takana puuskutti kolmen kuskin porukka, joten mitään isoa eroa taakse ei ollut syntynyt, mutta eivätpä toisaalta meikäläistä ylämäessäkään ajaneet kiinni. Ylhäällä syvä puhallus ja pieni väliaikatsekkaus. Viime vuonna ajoin ekan tämän ekan 30km 1:54h ja nyt olin varovaiseksi tavoitteeksi asettanut 1:45h. Kello näytti 1:41h. No perhana, hyvinhän tämä sujuu. Ei muuta kuin satula alas, bikepark-linjaa pitkin kurvaillen ja hyppien takaisin alas tunturilta ja uudelle kierrokselle. Tieosuudella imaisin pari geeliä ja sitten vaan puskemaan uudelleen kohti Pikku-Syötettä. Nousun alkupuolella yksi reipas kilpakumppani ajoi mut kiinni ja muutama sana siinä vaihdettiin, kunnes kaveri alkoi tehdä eroa ja meni menojaan. Ei sitä seuraa siis viittä minuuttia kauempaa riittänyt, mutta enempää porukkaa takana ei näkynyt, joten ilmeisesti olin aiemmin tuon Iso-Syötteen laskun tullut sen verran reippaammin, että ero oli venähtänyt. Taas oltiin yksin. Kilometrit 45-60 olivat selkeästi aiempaa juurakkoisempaa ja nyt joutui jo vähän käskyttämään pyörää. Ajo tuntui kuitenkin sujuvan, vaikka väkisinkin vauhti hiukan hidastui aiempaan kaahailuun nähden. Noin 55km kohdalla ajoin kiinni aiemmin mut ohittaneen kuskin. Oli kaatunut ja jotain teknistä murhettakin oli, mutta ei tarvinnut näköjään apua, joten ohitin ja jatkoin matkaa. Pumppaamo tuli toisen kerran eteen 62km kohdalla ja tämän jälkeen reitti muuttuikin taas helpommaksi. Tulihan siinä jo jumpattuakin, joten oli mukava laittaa taas vähän enemmän jalkaa peliin ja nostaa vauhtia. Tässä kohtaa alkoi tosin tankkaussuunnitelman toimivuus hetkellisesti epäilyttää, sillä olin nyt ajanut 65km pelkästään kahdella pullolla urheilujuomaa ja kahdella geelillä. Nestettä oli mennyt sisään siis 1,5 litraa ja saman verran olin varmaan puristanut hikeä jo pelkistä kypärän pehmusteista. Aika kuivana alkoi siis olla Saranpään poika. Olin ollut katsovinani, että omahuoltopiste olisi 66-67km paikkeilla, mutta kyllä mittariin 70km ehti kilahtaa, ennenkuin lopulta pääsin vaihtamaan pullot täysiin. Imaisin puoli pullollista kerralla ja muutenkin nyt uskalsi juoda selkeästi runsaammin, kun matkaa olisi enää 30km. Kyllä tämä tästä. Seuraavat pari kymppiä jumpattiiin sitten hiekkaharjuja ylösalas ja tämä on kyllä mielestäni reitin hienoin pätkä. Ei mitään pitkiä nousuja, mutta teräviä kinkamia joita saa tosissaan vääntää ylös ja toisaalta sitten taas rallatella hymyssä suin alas. Ai että. 90km mittarissa ja pientä uupumusta huomattavissa. Loppunousu alkoi jo vähän jännittää, sillä viime vuonna se oli ihan helevetin hirveä. Laskin vauhtia ja säästelin hiukan jäljellä olevia jalkoja, mikä kostautui heti, kun takaa tuli ja meni yksi kilpailija ohi. Sijoituksista viis, sillä kello näytti tässä kohtaa ajoajaksi aika tarkasti 5 tuntia, joten hiljaisena haaveena ollut 6 tunnin alitus alkoi vaikuttaa mahdolliselta. Jopa niin mahdolliselta, että vaikka joutuisin kantamaan pyörää koko loppunousun, niin todennäköisesti se silti alittuisi. Sitten vaan pari nopeaa kilsaa vielä alle ja ylämäkeen. Olihan se nousu hankala ja raskas nytkin, mutta ajamalla se tällä kertaa meni, poislukien pari pientä huonosta ajolinjasta seurannutta jalkautumista. Kilsa ennen maalia pyyhkäisi ohi tuo aiemmin teknisistä murheista kärsinyt kaveri ja en edes yrittänyt alkaa kisaamaan. Jos on korjaustoimenpiteistä huolimatta ajanut meikäläisen kiinni, niin on kyllä ohituksensa ansainnut. Eipä siinä sitten enää ollut jäljellä kuin maaliin rullailu. Kello pysähtyi 5:38.39 ja sijoitus oli 9.
Tulokset
Garmin
Strava
Hemmetikseen hyvinhän se meni. Ajaminen oli mallikasta lähes koko ajan. Kerran törmäsin puuhun, kun ajoin ahtaaseen rakoon liian kovaa ja siinä rytäkässä etujarrukahva vääntyi ja tietty viimeisellä kympillä olisi hiukan paremmassa iskussa voinut olla. Reitti oli tosiaan pari kilsaa viime vuotta lyhyempi ja kuulemma myös nopeampi, joten aika ei oikein ole vertailukelpoinen. Sen verran kuitenkin vertailen, että viime vuonna hävisin voittajalle suunnilleen tunnin ja tänä vuonna 40 minuuttia. Eli ainakin suhteellisesti paremmin se meni. Tehot olivat juuri sellaiset kuin suunnittelinkin, sykkeet pysyivät ylhäällä ja vauhdinjako oli järkevä. Tämän parempaan ei juurikaan olisi ollut mahdollisuuksia, vaikka mitä olisi tehnyt. Energiana oli 4x750ml SIS:n BetaFuelia ja kaksi geeliä. On tuo BetaFuel melkoista taikalientä, kun muuta ei juurikaan tarvinnut. Jossain 85km kohdalla olisi pitänyt vetäisi geeli tai kaksi, niin lopussa olisi ehkä ollut paremmin bensaa jäljellä ja (muistutuksesi itselleni) yhden lisäpullon voisi jemmata reitin varrelle, niin ei ihan näin niukoilla nesteillä tarvitsisi kisaa rimpuilla.
Upea reitti, loistavat järjestelyt ja tälle kertaa myös täydelliset olosuhteet. Viis kautta viis ja ens vuonna uusiksi. Kiitos.
Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Talven mittaan tein voimansiirto- ja kiekkopäivityksen, mutta tämä kausi on menty täysin muuttumattomalla kokoonpanolla. Pyörä toimii täydellisesti ja istuu kuin hanska. En muuta mitään (ennenkuin jotain hajoaa).
