TahkoMTB 240km 2025

No, jospa vihdoinkin.  Jotkut projektit tuppaavat välillä vähän venymään ja tämä Tahkon 240km on juuri sellainen.  Ensinnäkin ko. matka on tarjolla vain joka toinen vuosi ja toisekseen "aina tulee jotain", mikä sitten vie mahdollisuuden edes yrittää.  Olin Tahkolla ekan kerran 2013 ja siitä asti tämä on kummitellut mielessä, mutta välissä meni lähes kymmenen vuotta,  kun keskityin lähinnä juoksuhommiin ja pyöräily oli sivuharrastuksena.  Toissa vuonna pääsin vihdoin yrittämään, mutta silloin olosuhteet veivät miehestä voiton ja ralli katkesi kahteen kierrokseen.  Mutta nyt on vakaana aikomuksena saada tämä homma pois päiväjärjestyksestä.  

Kävin toukokuussa ajamassa Likaasen Lakeuden ja sitä varten kilometrejä kertyi ennätystahtiin.  Lakeuden jälkeen tuli muutaman viikon notkahdus suoritustasoon, kun pikkasen liian nopeasti lähdin jatkamaan harjoittelua, enkä antanut itselleni riittävästi palautumisaikaa. Otin siis muutaman askeleen takaisinpäin, keventelin viikon verran ja kesäkuun alusta koin olevani taas normaalissa harjoittelukunnossa ja ehkä jopa aiempaa paremmassa iskussa.  Koitin siirtyä pääasiassa ajamaan maastopyörällä, koska sillähän tässä on tarkoitus kisakin ajaa. Hiekkateitä ja jopa asfalttia on siis täpärillä jauhettu.mutta puhdas maastoajo on ollut valitettavan vähäistä, sillä joko a) on ollut sateista ja märkää tai b) olen ollut mökillä, missä ei järkeviä polkureittejä ole.  Tahko nyt ei reittinä mitään maagisia maastoajotaitoja vaadi, joten eiköhän ne teknisemmät paikat mene vanhalla rutiinilla, vaikka just nyt ei ole juurakoita ja kivikoita juurikaan ehtinyt jumppaamaan.  Näin kisapäivän aattona sääennuste lupaa lämmintä ja kuivaa, joten olosuhteet pitäisivät ainakin olla suotuisat.  Lähtölistalla on 20 nimeä, joista tiedän suorilta 2-3 itseäni moninverroin kovempaa kuskia ja sitten päälle ne, joita en tiedä, joten sovitaan, että top5-sijoitus olisi jo kova juttu.  Lähden kuitenkin ensisijaisesti ajamaan kisaa maaliin, toisena tavoitteena on pyrkiä ajamaan mahdollisimman tasaisia kierroksia (~3,5h) ja päästä alle 14 tunnin loppuaikaan.  Tärkeää olisi nyt muistaa, että en lähde ajamaan kilpaa toisia vastaan, sillä se ei johda muuhun kuin liian kovaan kyytiin, mistä saa maksaa kovaa hintaa jälkimmäisellä puoliskolla.  Ajetaan kisaa sitten viimeisellä kierroksella, jos sellaiseen on aineksia ja mahdollisuuksia.

Startti ja 1. kierros
Puolilta öin keräännyttiin lähtöalueelle. Porukkaa oli startissa ehkä satakunta, kun 60km yölähdön kuskit ja me pitkämatkalaiset asetuimme viivalle.  Sää oli oikein hyvä, puolipilvistä ja lämpötila +12. Lyhyet ajokamat ja irtohihat siis riittäisivät toivottavasti yön yli.  Pieni sateenuhka oli olemassa, mutta päätin, että ei sada, enkä varautunut siihen mitenkään.  Vuorokausi vaihtui ja päästiin liikkeelle.  Startti maltilla ja isommassa porukassa ajettiin alun latupohjat ja tiesiirtymät. Vauhti oli reipas, mutta ei mitään repimistä, joten maltti riitti.  Nilsiästä eteenpäin, kun päästiin poluille, alkoi ajo asettua uomiinsa ja myös ohituksia kertymään.  Jo noin 22km kohdalla Kinahmi I:lle tultaessa oltiin kaverin kanssa kahdestaan ja väännettiin mäki ylös. Oon noussut tämän mäen aika monta kertaa, mutta nyt se meni ekaa kertaa ajamalla ylös asti. Jee! Yö alkoi hämärtyä ja vaikka pimeää ei varsinaisesti tullut, niin hiukan oli silti näkemisen kanssa hankaluuksia nopeissa alamäissä.  Säästelin myös ihan tarkoituksella pyörää, sillä alla oli uudet aika heppoiset kumit, joiden kestävyyteen ei ollut ihan täyttä luottoa.  Lampelan huollosta ajoin vain läpi ja Kinahmi II:n nousukin meni ajamalla niin ylös, kuin se ajamalla on mahdollista mennä. Loppu talutettiin totuttuun tapaan. Kalkkiruukin jälkeen nopealla tieosuudella oli reittimerkki vissiin kaatunut ja pyyhkäistiin käännöksestä ohi. Onneksi tajuttiin tämä suht nopeasti ja tehtiin uukkari. Muutaman minuutin pummi siitä kertyi ja tässä hässäkässä takaa tuli yksi kaveri meidät kiinni, joten jatkettiin kolmestaan matkaa. Kohti Tuulivaaraa ajettaessa reitillä on kaksi isompaa nousua, ensimmäinen loiva ja pitkä, toinen lyhyt ja jyrkkä.  Näissä mäissä aloin jätättää (en tarkoituksella) ajokavereita, mutta ennakoin, että ajavat mut kiinni alamäissä, joten en suotta hidastanut, kun mäkijalka vaikutti oikein hyvältä. Eroa alkoi kuitenkin ilmeisesti kertyä ja kun lähestyttiin loppunousua ei enää valoja takana näkynyt. Loppunousu oli muutettu (kenties jo viime vuonna) ja varsinaiseen nousuun liityttiin vaivihkaa noin puolivälissä vanhaa linjausta. Tämä oli iloinen yllätys, sillä yht´äkkiä oltiinkin jo melkein Tahkon päällä.  Loppurutistus Tahkon huipulle ja pitkää bikepark-linjaa täysiä alas. Tahkolahden reunaa maalialueelle ja eka kierros täyteen.  Mikä tilanne? No, hyvä tilanne. Eka kierros meni helposti, ajaminen oli mallikasta ja vauhti säästelystä huolimatta kelvollinen. Lamppu pois, täydet pullot mukaan ja suolakeksejä suu täyteen. Olin kuulemma tässä vaiheessa sijalla 4, mikä sekin oli oikein iloinen uutinen.  Kaveri tuli huoltoon just, kun olin lähdössä, joten eroa oli kertynyt jokunen minuutti. En jäänyt odottelemaan, vaan lähdin yksin seuraavalle kierrokselle.  Huollosta lähtiessä nappasin kierrosajan, 3:25h.

2. kierros

(c) Tarja Kiviranta

No juu. Ekaan kierrokseen meni siis 3h 25min, joten 14 tunnin aikatavoitteen sai heittää romukoppaan, sillä ei nämä kierrokset tästä ainakaan nopeutuisi.  Lähdin puskemaan alun nopeita osuuksia kuitenkin parasta mahdollista vauhtia, sillä periaatteessa tässä voisi olla mahdollisuus ajaa ehjällä suorituksella jopa podiumille. Kärkikaksikon vauhtiin ei olisi mitään jakoja, mutta kolmosen tavoittamiseen, ehkäpä.  Täysin ennakoidusti ajoin yksin, kilpakumppaneita ei näkynyt tai kuulunut edessä eikä takana.  Kinahmit nousivat hyvin ja Lampelassa pysähdyin syömään suolakeksejä, sillä vatsassa oli vähän epämääräinen olo. Energian imeytymisen kanssa ei ollut ongelmia, mutta silti vatsassa tuntui hiukan kuplivan. Aurinko alkoi nousta ja sitä myöten näkyvyys parani, joten jatkossa alamäkiin uskalsi ampua selkeästi kovempaa.  Luotto renkaiden kestävyyteenkin oli löytynyt, joten suottako sitä sitten jarruttelemaan.  Mäet nousi, matka eteni ja kierroksen loppupuolella näin jopa muutaman ihmisen, kun ajoin kiinni yölähdön viimeisiä kuskeja.  Ei tästä enempää kerrottavaa.  Kierros valmiiksi, huollosta taas uutta pulloa ja geeliä mukaan sekä banaania naamariin. Vatsa edelleen vähän outo ja jatkuva kusihätä aiheutti hiukan murhetta. Kierros huoltoineen 3:37h.  

3. kierros
Tämä olisi pahin. Kun tästä selviää, menee viimeinen kierros varmasti, sillä ei leikkiä enää siinä vaiheessa jätetä kesken.  Sain kierroshuollossa tilannetiedotuksen, että kärkikolmikko on kaukana edessä ja takaa tulevat riittävän kaukana perässä. Johtopäätös siis oli, että saisin pidettyä sijoituksen ajamalla omaa perusvauhtiani, eikä toisaalta sijoituksen parantamiseen olisi mitään mahdollisuuksia ilman kärkikolmikon keskeytyksiä, joita ei tietenkään toivota.  Vähän alkoi jo jalka painaa ja muutenkin hankaluudet tuntuivat kerääntyvän. Olin ajanut kierrosta vajaat 20km ja tänä aikana pysähtynyt kuselle 3 kertaa.  Nesteet menivät siis edelleen läpi ja vatsassa kupli. Ei ole eka kerta, kun näin käy, joten tarvittava lääkitys oli selvillä. Suolaa.  Nappasin pari suolatablettia ja Lampelan huoltoon päästyäni mussutin monta kourallista sipsejä. Josko alkaisi helpottaa.  Ja alkoihan se.  Vatsa asettui ja nesteen läpivirtaus loppui.  Olo koheni huomattavasti ja fiilis sitä myöten myös.  Tunnelma oli siis nousussa, mutta suorituskyky valitettavasti laskussa.  Reaktiokyky oli selvästi hidastunut ja nopeissa alamäissä alkoi tulla tilanteita, joten pakko oli himmata vähän vauhtia. Lisäksi kädet alkoivat olla rynkytyksessä hellinä, eikä jaloissakaan ollut enää juurikaan terävyyttä jäljellä. Alamäissä joutui siis varomaan, ylämäissä sitkuteltiin pienimmällä vaihteella ja teknisemmät paikat meni vähän töksähdellen, kun ei pyörää jaksanut enää käskeä aikaisempaan malliin. Samapa se, kunhan matka etenee.  Kierros oli vielä edellistäkin yksinäisempi, sillä tällä kierroksella en nähnyt yhtäkään pyöräilijää.  Välihuollossa perustoimenpiteet ja eteenpäin Kierrosaika huoltoineen 3:59h.  Hidasta oli, mutta laskeneesta suorituskyvystä huolimatta, tämä johtui enimmäkseen loputtomista kusitauoista ja huoltopysähdyksistä.

4.kierros
Homma menee maaliin, jos ei pyörä tai mies hajoa.  Sen lisäksi, että tämä olisi viimeinen kierros, olisi tämä myös hyvin erilainen kierros. Tulisin ajamaan kiinni 60km häntäpäätä, joten enää ei tarvisi olla yksin ja ohitustilanteet pitäisivät vireystilaa yllä. Toki ne myös haittaisivat omasta ajorytmistä kiinni pitämistä, mutta kyllä tässä vaiheessa vireystila alkoi olla isompi ongelma. Pää oli aika sumea, väsytti ja paikat sattui. No, mutta ajaa se kierros silti pitää, joten liikkeelle. Voi helvetti, osuin just viimeisen lähtöryhmän kanssa ekoille kilometreille ja melkoista hässäkkää se sähköpyörien suhina aiheutti. Ylämäessä ne puhalsi ohi ja suoralla jäivät taakse, koska rajoitin määrää 25km/h, eikä semmoiseen laitteeseen nyt kuitenkaan lisävauhtia kannata polkea. Onneksi porukasta lähes kaikki olivat 45km osallistujia, joten Nilsiän huollosta kääntyivät eri reitille. Kinahmi I:lle sain sitten ajaa jotakuinkin yksin, mutta siitä eteenpäin porukkaa tuli selkä edellä vastaan jatkuvalla syötöllä.  Ajaminen tuntui paremmalta ja helpommalta kuin edellisellä kierroksella, mutta tämä selittynee pakollisilla hidasteluosuuksilla, kun piti odotella sopivaa ohituspaikkaa.  Ohituksia kertyi kierroksen mittaan varmaan yli 100 ja päälle vielä ne, jotka olivat huolloissa.  Ajoin tämän kierroksen pysähtymättä yhteenkään huoltoon, sillä tankkaus oli kunnossa ja vointi tilanteeseen nähden hyvä.  Vaikka ohituksia kertyi todella paljon, niin näiden kuskien kunniaksi on todettava, että tilaa sai aina, kunhan varoitti etukäteen ja runsaasti sateli myös kannustuksia. Kiitos siitä.  Ajaminen oli siis mitä oli, mutta kuten ennakoinkin, aika kului nopeasti, kun ympärillä oli tapahtumia.  Sitten oltiinkin jo loppunousuun johtavan polun juurella, joten ylös, alas ja maaliin.  Loppuaika 14:50.42 ja sijoitus 4.

Tulokset
Strava
Garmin

Olipahan savottaa kerrakseen.  Mitenköhän tätä nyt purkaisi?  Kyllä tähän pitää tyytyväinen olla, ei siitä mihinkään pääse.  Ajaminen sujui ekat kaksi kierrosta erittäin hyvin, eikä jälkimmäisellä puoliskollakaan mitään varsinaista hämminkiä ollut. Fiilis pysyi (riittävän) hyvänä koko ajan, tankkaus toimi ja ilmenneet pienet ongelmat sain korjattua.  Kun ekan kierroksen jälkeen peli alkoi olla sekä sijoituksen että aikatavoitteen (karkaamisen) suhteen selvä, en enää sen jälkeen mittaria tai kelloa katsellut, vaan keskityin ainoastaan etenemiseen. Älä murehdi asioista, joihin et voi vaikuttaa ja vaikuta niihin, mihin voit. Eikös tuo ole joku AA-kerhon ohje tjms. Vanhuus tuo kokemuksen lisäksi varmuutta ja taputtelen itseäni olalle siitä hyvästä, että ymmärsin olennaisen, eli tärkeämpää on tekeminen kuin suorittaminen.  Matka maistui niin hyvältä kuin tämmöinen ylipitkä matka nyt voi maistua, eikä tämä lopulta suoritusmielessäkään mitenkään huonosti mennyt. Viime vuosien muutosten myötä reitti on mielestäni aiempaa hitaampi, joten 14 tunnin aikatavoite ei ehkä alunperinkään ollut kovin realistinen. Alle 15h se kuitenkin meni ja sijoituskin oli oikein kelpo, joten mitään jossiteltavaa tästä ei jäänyt.

Tahko lunasti tälläkin kertaaodotukset.  Erityismaininnan ansaitsevat huoltojen ihmiset, jotka olivat aina ystävällisiä ja avuliaita. Lisäksi hatunnosto siitä hyvästä, että seisovat läpi yön (2. ja 3. kierros) palvelemassa niitä kahtakymmentä typerystä, jotka ovat ainoina ajajina reitillä.  Suurkiitokset ja huraa!-huudot.  Reittimuutokset, mitä viime viime vuosina on tehty, ovat olleet erittäin positiivisia.  Jos tämä joskus oli vähän semmoinen hiekkatieralli, missä oli muutamia hankalia mäkiä ja satunnaisia polkuosuuksia, niin tätä nykyä reitti on ihan oikeaa maastopyöräilyä. Toki mukana on edelleen tieosuuksiakin, mutta ne ovat lyhyitä ja sitä paitsi niitäkin tarvitaan, että ehtii syödä ja juoda jossain välissä.  Hienoa työtä tämänkin suhteen on siis organisaatiossa tehty.

Loppusanat vielä.  Vaikka etukäteen ajatuksena oli, ettei Tahkolle enää tämän jälkeen tarvitsisi lähteä, niin enää en ole ihan varma.  Tykkään reitistä ja tykkään tapahtumasta, joten miksipä ei.  Tämä 240km on nyt onneksi taputeltu, joten sitä ei tarvitse enää ajaa. Neljässä kierroksessa on vähintään yksi liikaa, sillä kyllä sitä saa itsensä varmasti ajettua ihan totaalisen loppuun kolmella tai kahdellakin kierroksella.  Kisan jälkeinen tunne on sekä helpottunut että tyytyväinen.  Fyysisesti toki paskaksi hakattu. Käsissä on ilkeää hermokipua, kun hartiat ja olkapäät on totaalisen jumissa loputtomasta paukutuksesta.   Jalat tuntuu samalta kuin 100km polkujuoksun jälkeen, eli eivät siis kovin hyviltä ja 9000kcal energiakulutus tehnee sen, että nälkä jatkuu seuraavan viikon.  Kuulostaako hyvältä?  Kahden vuoden pääsisi koittamaan.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Kaksi vuotta yhteiselämää takana ja pyörä on just semmoinen kuin haluankin. Kaikki osat on matkan varrella vaihdettu, joten ainakin olen saanut siitä itseni näköisen laitteen.  Kaikki toimi tälläkin kertaa moitteettomasti ja jopa ennakkoon pelkotiloja aiheuttaneet renkaat pelasivat hyvin. Matka jatkukoon.

Likaanen Lakeus 2025

Viime vuodelle ei mitään edes puolipitkää kisaa lopulta tullut, joten tänä vuonna palataan taas niiden äärelle.  Tapahtumakausi polkaistiin reippaasti (tosin lopussa vähemmän reippaasti) käyntiin sekopäisellä soraseikkailulla, eli Likaasella Lakeudella. Matkaa taitettaisiin Ähtäristä Vaasaan ja sieltä sitten takaisin. Tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja silloin lähdettiin Kokkolasta etelään päin, jossain vaiheessa käännyttiin ja ajettiin eri reitti takaisin.  Tapahtuma saavutti vähintäänkin kulttimaineen välittömästi ja vähän harmitti, että en lopulta lähtenyt mukaan.  Nyt korjasin virheeni ja kun ilmoittautuminen joskus tammikuussa aukesi, lämäsin ilmon sisään samantien, kuten teki myös vajaat 100 muuta enemmän tai vähemmän vinksahtanutta pyöräilijää.  Jaa, miten niin vinksahtanutta?  No kyseessähän ennakkotietojen mukaan oli 450km soratieajo, joka kevään mittaan sitten venähti 470 kilometriin.  Ei kai tuommoista kukaan täyspäinen lähde ajamaan.  Vielä, kun tapahtuman isä, reittimestari ja El Jefe Juha Rinta-Aho lisäili tapahtuman lähestyessä reitille jos jonkinmoista ylläriä ajajien piristykseksi, niin helppoa ei tulisi olemaan. Palataan tähän kuitenkin myöhemmin.

Okei, eli luvassa olisi vähintään 450km soratietä, joten siitä haasteesta suoriutumiseen kannattaisi ilmeisesti treenatakin hiukan.  Turussa oli harvinaisen huono talvi, mikä toisaalta taas teki sen, että pyöräilysäät olivat vuodenvaihteen jälkeen enimmäkseen melko kohtuulliset.  Syvemmin asiaa analysoimatta totean vain, että ajettu on. Välillä kovaa, välillä hiljaa ja toisinaan pitkään. Ja ennenkaikkea säännöllisesti säistä välittämättä.  Kuntopuoli oli siis hoidossa, pyörää speksasin hiukan koitosta silmällä pitäen sopivammaksi, joten ainoa murheen aihe oikeastaan oli sääolosuhteet.  Sadetta pelättiin, mutta sitä ei onneksi enää kisaviikolla luvattu.  Lämpötilatkin olivat nousussa, mutta väistämättä yöllä olisi kylmä, joten siihen piti varautua.  Välppäsin kamoja oikeastaan viimeiseen kisapakkaukseen asti ja lopulta päädyin lyhyeen ajoasuun sekä irtolahkeisiin ja -hihoihin.  Mukaan pakattiin tuulitakki, kevyt toppaliivi, paksu pitkähihainen ajopaita (muistutukseksi itselle: ei käytetty), kengänsuojat ja paksummat hanskat.  

Tarjolla oli iltalähtö perjantaina klo 21.00 ja aamulähtö lauantaina klo 7.00.  Isot pojat lähtisivät aamulla ajamaan täysiä ja siinä kyytissä en pysyisi, joten katsoin parhaaksi lähteä illalla, jotta potentiaalista ajoseuraa olisi enemmän.  Tätä valintaa puolsi myös se, että todennäköisesti maaliin pääsisi ennen seuraavaa iltaa, eli vuorokausirytmi pysyisi jotakuinkin kunnossa (mitä nyt tietty yksi yö jäisi välistä) ja toisekseen saisi yön samantien pois alta ja jälkimmäisen puoliskon saisi ajaa päivänvalossa.  Noin 90 lähtijästä suunnilleen 70 valitsi iltalähdön ja loput sitten aamun.  No, mutta mennään nyt vihdoin itse siihen ajamiseen.  

Vajaan 10km saattoajon jälkeen ryhdyttiin lyömään vauhtia lisää, mutta ryhmä pysyi pääosin kasassa ja semmoisessa parinkymmenen kuskin porukassa siinä sekoiltiin menemään. Ajo oli vähän levotonta, kunnes parinkympin jälkeen meitä irtosi ehkä 10 hengen porukka ja vetovuoroissa alkoi olla jo hiukan tolkkua. Yhden pikapysähdyksen taktiikalla saavuttiin Peräseinäjoen Kalajärvelle (~82km), missä ajettiin tekoaltaan reunavallia.  Kello lähenteli puolta yötä, aurinko oli laskenut, mutta taivas punersi edelleen veden yllä. Tämä hetki ja maisema on piirtynyt mieleen, sillä kaikki oli kaunista ja ajaminen maistui.  Peräseinäjoen keskustassa puolet porukasta kaarsi grillille syömään, mutta olin ajatellut, että ajan ekaan huoltoon ja taukoilen vasta siellä.  Onneksi muutama muukin valitsi samoin ja neljän hengen porukassa taidettiin jatkaa, kunnes aika pian meitä olikin enää kolme.  Pojanluoman huoltoon (~125km) saavuttiin ensimmäisinä suunnilleen puoli kahdelta.  Oli vähän kylmä ja pää jumissa.  Kuppi kuumaa kahvia piristi ja jotain siinä kai tuli syötyäkin.  Nyt oli varustauduttava myös kylmään, joten kengänsuojat päälle, paksummat hanskat ja toppaliivi laukusta päälle.  Taas oli kaikki hyvin.  Huoltoon tiputteli porukkaaa tasaiseen tahtiin, eli ei ne erot kovin isoja vielä olleet.  Koottiin muistaakseni viiden hengen porukka, millä lähdettiin eteenpäin kohti Ilmajokea.  Toivottavasti muistan nyt oikein, sillä oliko se nyt sitten tässä välissä, kun ajettiin vitsikäs 1,5km suora suo-osuus.  Enimmäkseen se oli ajettavissa, mutta kyllä siinä ihan vääntää sai.  Jossain näillä main oli myös hieno pitkospuupätkä ja ihan kunnon maastopyöräilypolku.  Ei kyllä yhtään pysty muistamaan, missä järjestyksessä nämä kaikki tulivat.  Ilahduttavia piristyksiä ne kuitenkin tällaiselle maastokuskille olivat.  Maantietaustaiset ajohenkilöt saattoivat kyllä olla eri mieltä.  Sydänyö poljettiin tiukkaa tahtia kohti Maalahtea, missä pitäisi olla kauppa, mutta vähemmän yllättävästi se ei viideltä aamulla ollut vielä auki.  Yöstä ei hirveästi ole muita muistikuvia kuin, että jossain vaiheessa meidän viiden hengen porukasta oli jäljellä enää kolme ja ajettiin hiukan liian kovaa.  Jokainen taisi vetovuoron jälkeen todeta, että "nyt on ehkä napsu liikaa vauhtia", mutta ei silti hidastettu.  Oli nimittäin siinä kello kolmen ja viiden välillä hemmetikseen kylmä, sillä lämpötila taisi laskea pakkasen puolelle.  Juomat oli lopussa ja syömään ei ajossa pystynyt, kun sormet oli niin kohmeessa, joten tässä kohtaa mentiin ehkä eniten limitillä koko reissun aikana. Muistan jossain vaiheessa yrittäneeni epätoivoisesti sammuttaa etuvaloa, siinä onnistumatta, kun ei pystynyt painamaan nappia riittävän kovaa.  Onneksi vaihteissa oli herkemmät napit.   Neste tuntui tulevan läpi, joten muutamia kusi- ja syömätaukoja tuossa kai pidettiin. Nappasin pari suolatablettia, millä nesteen läpivirtaus hiukan rauhoittui ja siitäkin riesasta päästiin. 

Puoli kuuden aikoihin saavuttiin Söderfjärdenin meteoriittikraaterille, mikä oli upea paikka, kun en siellä aiemmin ole käynyt.  Aurinko oli noussut, lämpötila nousi kohisten ja mieliala samaa tahtia.  Ennen Vaasaa oli vielä reitin pakkorastina Öjbergin (laskettelu?)mäen kuntoportaat.  Kannettiin pyörät ylös ja jotain dh-linjaa ajoin alas. Uskallan arvata, että ihan kaikki eivät tulleet ajamalla alas.  Vaasa lähestyi ja siellä olisi todennäköisesti kauppa auki, joten yöstä selvittiin kunnialla, vaikkakin pienellä riskillä.  Vaasan Prisma aukesi klo 7 ja oltiin pihassa vissiin hiukan jälkeen. Huhhuh.  Nyt sai vihdoin ruokaa ja juomaa, sekä kuoriutua lämpökerroksista.  Kello oli suunnilleen 7.30 ja matkaa takana 246km, kun istuttiin taas satulaan.  Jo tässä vaiheessa oli aika vahva varmuus, että homma tulee taputeltua kunnialla maaliin.  Reitin hankalimmat osuudet olivat oletettavasti takana, kylmästä yöstä selvittiin ja matkakin oli jo yli puolivälin.  Aamupäivän myötä tuuli alkoi nousta, joten peltoaukeilla sai puskea ihan huolella rajuhkoon sivuvastaiseen.  Vauhti vähän hiipui ja välillä pötköteltiin heinikossa, mutta tasaisesti kolmen hengen Lakeuden Express kuitenkin vuorovedoin, kilometri ja kylä kerrallaan eteni kohti Simpsiötä.  Tässä meni monta tuntia ja aivot oli välillä aika sumeat, joten muita muistikuvia ei ole kuin että, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, tuuli kovaa ja joka ainoa tie tuntui olevan juuri karkeaksi lanattu.  Simpsiön laskettelumäen päälle piti tietysti ajaa (siis taluttaa).  Matkamittari näytti suunnilleen 340km, kellonajasta ei mitään käsitystä.  Simpsiöllä oli oikein urheilujuhlan tuntua, kun drooni kuvasi ja musiikki raikasi.  Juujuu, mäkeä alas ja  muutaman kilometrin kiri kohti Lapuan Shellia, missä oli lupa pitää seuraava kunnon tauko.  Taas sai syödäkseen ja juodakseen, eikä matkaakaan ollut enää kuin vajaa neljännes jäljellä. 

Aika ryytyneitä ukkeleita alettiin olla ja pieni neuvonpito otettiin jatkosta, mutta todettiin, että jos nyt on jo 250km ajettu yhdessä, niin ajetaan loputkin.  Ja sitten ajettiin.  Reitti kääntyi enemmän kohti etelää, joten saatiin lisää myötätuulta, mikä olikin enemmän kuin suotavaa.  Matka Kuortaneelle (~390km) eteni melko vaivatta ja nyt alkoi oikeasti loppu häämöttää.  Joopa joo. Vaikka oltiin oltu lakeuksilla, niin nyt alkoi mäkeä pukkaamaan.  Ei ollut kenelläkään enää ihan parhaat jalat, mutta niin ne mäet vaan kihnuteltiin ylös ja vauhdilla alas, yksi kerrallaan. Tähtäimessä Töysä ja Rinta-Ahon huolto (~430km).  Etukäteen sitä aatteli, että ei kai tuossa vaiheessa enää mitään huoltoa tarvi, mutta jälkikäteen sitä aattelee, että tuo oli äärimmäisen tärkeä taukopaikka.  Oltiin nimittäin kaikki suhteellisen romuna.  Juomat oli vähissä, ukkelit kuumissaan ja energiavajareissa.  Huollossa oli itse päällikkö seurueineen kannustamassa ja syötiin sekä juotiin ihan tolkuttomasti.  Joku tsekkasi, että seuraava tulee takaa 10-15km päässä, joten päästäisiin iltalähdön ykkösinä maaliin (vaikka eihän tämä kilpailu ollutkaan), vaikka suunnilleen talutettaisiin viimeiset 40km.  Ei kuitenkaan talutettu, vaan ajettiin.  Ei enää mitenkään väkisin, vaan enemmänkin jo riemuiten siitä, että onpa ollut huikea reissu, mutta onneksi se kuitenkin kohta on ohi.  Ja sieltä se Ähtärin leirintäalue ja maalikaari lopulta tuli.  Herrasmiesmäisesti kolmen rivistössä maaliviivan yli ja se oli siinä.

Garmin
Strava

Pyörä liikkui lopulta 18:15h ja kokonaisuudessaan aikaa kului 21:03h.  Vaikka ei tämä kisa ollutkaan, niin aamun kuumassa ryhmässä kato kävi kovana, eikä sieltä tullut lopulta kuin neljä meitä nopeampaa kuskia maaliin.  Niikseenkin siis ihan kelpo suoritus.  Tämä oli kyllä nyt semmoinen homma, että jos tällä tavalla pystyisi näitä ajoja suorittamaan, niin tätähän voisi tehdä enemmänkin.  En käytännössä missään vaiheessa murehtinut ajasta, wateista tai vauhdeista.  Ekalla satasella tarkastin, että sykkeet pysyvät riittävän matalina, mutta sen jälkeen mentiin puhtaasti fiiliksellä.  Kovaa ajettiin aina, kun pystyttiin ja kun ei pystytty, niin ajettiin hiljempaa.  Kun ei tuijotellut keskinopeutta, niin pystyi ottamaan ilon irti polkuosuuksista, soista, laskettelurinteistä ja muista ylläreistä, mitä reitti eteen heitti. Reitti oli aivan huikea, enkä voi edes kuvitella millainen voimainponnistus sen suunnittelu ja koeajaminen on ollut.    Kaikki järjestelyt olivat vimpan päälle, kotikatsomo sai jännittää(?) gps-pallukoiden hidasta etenemistä, tarjoilut hulloissa olivat runsaat ja ennenkaikkea kaikilla tuntui olevan hauskaa.  Hauskuuden käsite on tässä yhteydessä ehkä vähän nyrjähtänyt, mutta uskoisin, että ainakin osallistujat ymmärtävät, mitä tarkoitan.  Kiitos Juha ja muut järjestelyihin osallistuneet, jotka teitte tästä aivan huikean tapahtuman.  Mites se nyt olikaan: "Ei enää koskaan ja ensi vuonna uudestaan".

Ja vielä.  En yleensä näissä kirjoituksissa mainitse kanssakilpailijoita nimeltä, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä ilman ajokavereita tämä reissu olisi omalta kohdaltani ollut aivan varmasti hyvin paljon synkempi kokemus. Suunnilleen 17 tuntia ja 380km kilometriä laadukasta yhdessä ajamista.  Kiitos Mats ja Perttu!

3T Exploro Primo

The Weapon of Choice: 3T Exploro Primo
Pyörä on ollut mulla suunnilleen 1,5 vuotta, pieniä muutostöitä on sinä aikana tehty, mutta nyt alkaa istumaan kuin hanska. Ajan yleensä 700x40 rengaskoolla, mutta tätä reissu varten speksasin 650b kiekot ja niille 2.1" erinomaisesti rullaavat maastorenkaat.  Tällä saatiin mukavuutta, luotettavuutta ja ajo-ominaisuuksia oletettavasti hieman paikkallisia hiekkateitä haastavammalle alustalle.  Rengasvalinta osoittautui parhaaksi mahdolliseksi.  Laukkuina Restrapin 0,8l toptube- ja 4l satulalaukku. Pakkaus oli tiukka, mutta kaikki mahtui.  Valona Lupine Piko mittarikiinnikkeen alla ja takana Garmin Varia.  Pienintäkään teknistä murhetta ei ollut ja pyörän päällä jaksoi istua, joten kalusto ja ajoasento lienevät siis aika hyvin jiirissä.

MTB Marathon Cup 2024

Tämän kauden projektiksi päätin ottaa maastopyöräilyn marathon cupin.  Tahkolla ei 2024 ajeta 240km kisaa ja Syötteelläkin 260km kisa on ainakin tämän vuoden tauolla, joten nyt on siis hyvin vuosi aikaa hakea vähän vauhtia ajamiseen näistä lyhyemmistä kisoista. Cup sisältää 7 kisaa toukokuun alusta lokakuulle ja viiden parhaan kisan pisteet lasketaan.  Suunnitelmana oli kiertää heti alkukaudesta Etelä- ja Keski-Suomen kolme kisaa, heinäkuussa Seinäjoki ja lokakuussa sitten Tampere.  Tavoitteena tietysti kokonaispisteissä pärjätä M40-sarjassa mahdollisimman hyvin, TOP3-sijoitus voisi olla ihan tehtävissä.  Viime vuoden tuloslistaa, kun katselin, niin aika harva kuski ajoi "täyden" sarjan, joten jo pelkästään sillä, että rämpii nuo viisi kisaa maaliin, luulisi pärjäävän kokonaiskilpailussa jo kohtuullisesti.  Kattoo ny sitten, mihin rahkeet riittää. Yksittäisissä kisoissa tuskin tarvitsee podiumista haaveilla, mutta panostetaan nyt nimenomaan kokonaiskilpailuun.

Valmistautuminen kauteen ei mitenkään erityinen ollut.  Talvella ajoin aika vähän, vaikkakin säännöllisesti, mutta lumien lähdettyä (mikä toki tänä keväänä otti harvinaisen kauan ja monta yritystä) aloin lisätä tunteja ja nimenomaan maastopyörän päällä.  Mitään ohjelmaa en jaksanut laatia, vaan perusresepti, eli paljon z2-tehoista ajamista ja viikottain z3-/z4-tehoja vaihtelevan mittaisena, sai luvan riittää. Näin kauden kynnyksellä kunto vaikuttaisi olevan ihan kohtuullinen, mutta ajotekniikka ei oikein ole sillä tasolla, mitä tuommoinen vauhdikas kisa-ajo edellyttäisi.  Sitä ei toki opi kuin ajamalla poluilla kovaa, joten toivottavasti kauden mittaan tälläkin osastolla tapahtuu kehitystä.  Toinen ongelma on tietty kisakokemuksen puute, sillä nyt ei lähdetä ajamaan mitään aikatavoitteita, vaan sijoituksia.  Pitäisi siis malttaa lukea kisatilannetta sekä omaa suorituskykyä suhteessa muihin ja tehdä ratkaisuja sen mukaan.  Saa nähdä, mitä siitäkin sitten tulee, todennäköisesti ei ainakaan ekoissa kisoissa yhtään mitään, mutta yritetään oppia.

11.5 Evoc MTB

Kauden avauskisana Evoc MTB Rajamäessä.  Kisa ajetaan kahtena 30km kierroksena ja ennakkotietojen perusteella reitti pitäisi olla nopea, suht tasainen ja kisapäivänä täysin kuiva.  Lähtölista on pitkä verrattuna moniin muihin kisoihin ja kovia kuskeja paljon viivalla, joten mitään kummoisiakaan menestystoiveita ei ollut.  Hyvänä päivänä top10-sijoitus voisi olla tehtävissä, mutta sekin riippunee enemmän muista kuin itsestä. 

Kisapäivä oli aurinkoinen, mutta erittäin tuulinen,  Tulin kisaan Helsingin kautta ja edellinen ilta meni kavereiden bändin keikalla. Lähtöviivalle siis huonosti nukkuneena ja surkeasti tankanneena.  Krapulaa ei sentään ollut, se tästä olisikin vielä puuttunut.  Kaiken muun hyvän lisäksi onnistuin viivyttelemään lähtöalueelle menemistä ja päädyin sinnekin melkein viimeisten joukossa, joten tulisin jäämään enemmän tai vähemmän jumiin heti startissa.  Että juu.

Niinhän siinä sitten kävi, että kaikki meni ja itse olin suunnilleen viimeisen 20 kuskin joukossa.  Ekat 15km oli jonkinlaista isompaa ryhmää ja kun sen sain jätettyä taakseni, päädyttiin ajamaan kolmen porukassa.  Vauhti tuntui melko maltilliselta, mutta jotenkin ei rahkeet riittäneet ohitukseen.  Liian kauan vain roikuskelin peräässä, kunnes 24km kohdalla ylämäessä lopulta rykäisin kaksikosta ohi, lisäsin vauhtia ja sinne jäivät.  Oli oikeastaan hieno päästä ajamaan omaa ajoa, nähdä polku kunnolla ja ennakoida jopa hiukan ajolinjoja.   Eka kierros tuli täyteen ajassa 1:25:56, eli ei nyt ihan huono, mutta tehomittari kertoi, että nyt ei kyllä irtoa jaloista ihan niin paljon kuin pitäisi.  Toka kierros meni yksin ajaessa.  Vauhti tuntui pysyvän ja toisinaan saavutin jonkun edessä ajavan ja aika nopeasti pääsin yleensä ohi. Ohituksia taisi kertyä 4-5, joista samassa sarjassa ajavia valitettavasti oli vain yksi.  Sijoitus ei siis juurikaan kohonnut.   Takaa ei koko kierroksella tullut ketään, joten ihan kaikkea ei tarvinnut enää viimeisellä vitosella laittaa peliin, kun edessäkään näkyi pelkkää tyhjää polkua..  Toka kierros 1:26:33, eli aika samoihin se meni kuin ekakin.  Loppuaika 2:52:29 ja sijoitus M40-sarjassa 15.

Perseelleenhän se meni, ei sitä muuksi tässä saa muutettua.  Jaloista olisi parempana päivänä voinut irrota aika paljon enempikin watteja, millä olisi tietty päässyt aika paljon kovempaakin.  Lisäksi seuraavassa kisassa pitää ehdottomasti päästä parempaan asemaan lähdössä ja löytää semmoinen letka, mikä vetää mieluummin liian kovaa kuin hiljaa. Roikkuu siinä sitten mukana sen minkä pystyy.  Sinällään ajaminen sujui ihan hyvin, ei ajovirheitä, ei jalkautumisia (yksin ajaessa), eikä mitään kanttaamiseen viittaavaa. Enempää ei vaan tällä kertaa irronnut.

Tulokset

Garmin

Strava

26.5 Tuusula MTB

Pettymys on nielty ja uutta matoa koukkuun Tuusulassa.  Kisamatka 68km ja ilmeisesti tälläkin kertaa nopea ja melko tasainen reitti tarjolla.  Kuuma päivä olisi tulossa, joten nesteytykseen pitäisi kiinnittää huomioita.  Ja minähän kiinnitin.  Kirjaimellisesti.  Kiinnitin ihan tätä kisaa varten toisen pullotelineen pyörään, kun yleensä pärjäilen yhdellä.  Se ongelma tuli ratkaistua ja valmistautuminen kisapäivään oli muutenkin huomattavasti onnistuneempi kuin viimeksi, joten ehkä tänään se top10-sijoitus voisikin olla tehtävissä.  Nyt olin ajoissa lähtökarsinassakin ja pääsin sijoittumaan jotakuinkin sellaiselle paikalle, mihin kuuluinkin.

Saattoajo kesti vajaat pari kilometriä ja sitten ampaistiin liikkeelle.  Ennen varsinaisen maastokierroksen alkamista ajetaan n. 6,5km siirtymä lähinnä tietä pitkin ja siellä pisteltiin menemään aika kovaa.  Kärkiryhmä meni tietty menojaan ja tipuin kakkosryhmän kyydistäkin jäin vähän sumppuun. Saatiin parin kilpakumppanin kanssa kuitenkin vedettyä ryhmä kiinni, mutta niin hapokas takaa-ajo tuli heti kisan alkuun, että polkuosuuden alkaessa ei paukut enää riittäneet mukana roikkumiseen.  Ryhmä karkasi ja jäätiin ajamaan 3-4 hengen porukassa. Vauhti oli itselleni ehkä just napsun verran kevyttä, joten sain palauteltua siinä tovin verran.  Ryhmä alkoi hajoilla joskus 17km paikkeilla ja sopivan hetken tultua kiskaisin itseni irti porukasta, lisäsin vauhtia ja sain pudotettua muut.  Tämän jälkeen ei sitten enää juuri muuta tapahtunutkaan.  Jossain 25km paikkeilla ajoin kiinni seuraavat kuskit ja jätin taakse, mutta yksi näistä ajoi mut uudestaan kiinni kierroksen loppupuolella ja lähdettiin yhdessä toiselle kierrokselle. Ajettiin kahdestaan melkein koko kierros.  Takana ei näkynyt ketään, eikä edessäkään ollut kiinniajettavia, joten pudotin hiukan tehoja ja pysyttelin vain kaverin perässä.  Kierroksen loppupuolella kilpakumppanilla tuli jotain voimansiirto-ongelmia ja pieni kaatuminenkin, joten varmistettuani, että mies on kunnossa, jatkoin yksin matkaa.  Kahden kierroksen jälkeen matkamittari näytti 56km ja ajoaika 2:36h.  Laskeskelin, että 12km ei kyllä 24 minuutissa menisi, joten kolmen tunnin alitus ei harmillisesti onnistuisi.  Puskin kuitenkin tiesiirtymän parasta mahdollista vauhtia ja viimeisten kilometrien pienillä polkukiharoillakaan en turhia säästellyt.  Sitten olinkin jo maalialueella ja mittari näytti vasta 64 kilometriä.  Noh, olkoot sitten niin.  Kello pysähtyi aikaan 2:56:46 ja sijoitus aikuisten miesten sarjassa 8.

Syke- ja tehodatan puolesta ei eroa Evociin juurikaan ollut, mutta ajofiilis oli merkittävästi parempi. Ja vaikka mittarit huusivatkin punaisella koko ajan, jäi silti sellainen olo, että tiukemmassa tilanteessa olisi ehkä hiukan pystynyt vielä kiristämäänkin.  Kuumuus ei varsinaisesti haitannut, mutta nesteytyksen kanssa häilyttiin kyllä koko ajan epäonnistumisen rajamailla. Nyt nesteet riittivät juuri ja juuri.  Näköjään tämä oma kisa-asetelma on nyt semmoinen, että kaikki kenestä pääsen ohi, pysyvät myös takana, mutta toisaalta ei rahkeet kuitenkaan riitä roikkua noiden kovempien kavereiden kyytissä.  Eipä siinä, kelpaa tämäkin.  Kaiken kaikkiaan hyvä kisa ja mukava reitti, vaikka tiesiirtymää oli kyllä enemmän kuin riittävästi.

Tulokset

Garmin

Strava

15.6. Fenix MTB

Seuraavaksi vuorossa Jyväskylän kisa, missä kävinkin jo viime vuonna, joten tällä kertaa oli hiukan etukäteistietoa, millainen kärsimysnäytelmä olisi luvassa.  Kolme kierrosta 25km reitillä, missä mennään koko ajan ylösalas Laajavuorta, joten raju reissu tästä tulisi.  Teknisesti reitti on hyvin helppo, sillä muutamia lyhyitä polkupätkiä lukuunottamatta mennään latupohjia pitkin, mutta nousua kierrokselle tulee ~560m, joten töitä saa kyllä tehdä.  Olosuhteet olivat jotakuinkin täydelliset, puolipilvistä, n. +18 astetta ja reitti oli muutamia mutaisia osuuksia lukuunottamatta täysin kuiva.  Osallistujalistalle alkoi viime tingassa ilmestyä niin kovia nimiä, että mistään sijoituksista ei tässä(-kään) kisassa tarvitsisi ajaa. Katotaan maalissa sitten.

Ekalle kierrokselle lähdettiin reippaasti, mutta ei mitenkään ihan lentäen.  Siitä huolimatta ei taaskaan ollut mitään jakoja etujoukon vauhtiin.  Tämä alkaa olemaan nyt jo tuttu juttu, joten viis siitä.  Ajoseuraa riitti lähes koko kierrokseksi ja omaa kovaa sai ajaa.  Ensimmäiset mäet kaikki jaksoivat polkea, mutta puolivälin jälkeen ohituksia alkoi kertyä, kun oma mäkijalka tuntui olevan kilpakumppaneja parempi. Näistä ohitetuista käytännössä kaikki olivat puolimaratonilla (2 kierrosta), joten sijoitusten kannalta ohittelulla ei ollut mitään merkitystä.  Pyörä kulki yllättävän mukavasti ja kierroksen lähestyessä loppua katsoin vähän teholukemia, niin NP (normalisoitu teho) oli sellaisilla lukemilla, että en ollut uskoa silmiäni.  Keskisykekin oli kova, mutta ei mitenkään pöyristyttävä, joten ihan hyvin tuntui jaloista siis vääntöä löytyvän.  Selvää kuitenkin olisi, että kahta kierrosta lisää ei näillä tehoilla mentäisi.

Toiselle kierrokselle lähdettiin neljän hengen porukassa ja jättäydyin reilusti peesaajan rooliin. Mukana oli kaksi puolimaratonin ajajaa, joten härskisti ajattelin, että pitäkööt he vauhtia, kun kerran ovat viimeisellä kierroksella. Vauhti laski toki hiukan, mutta ihan reippaasti toinenkin kierros meni. Toka kierros vajaat 5 minuuttia hitaampi kuin ensimmäinen.  Kolmannelle kierrokselle meitä lähti yhtä matkaa kolmen porukka, mutta pienen ajovirheen johdosta tipuin ylämäessä kyytistä, enkä sitten saanutkaan enää kavereita kiinni, vaikka näköetäisyydellä pysyivätkin melkein loppuun asti.  Jalat alkoivat painaa ja taas oltiin siinä tilanteessa, että edessä olevia en saanut kiinni, eikä takaa tuntunut ketään tulevan. Yksinään ajellessa vauhti tietty alkoi vähän laskea, mutta kohtuullisella väännöllä sain kolmannenkin kierroksen valmiiksi.  Maaliin ajassa 3:55:59 ja setäsarjassa sijoitus (taas) 8.  

Kisan aikana ei mitään ongelmia ja tankkaus tuntui toimivan, vaikka nyt oltiinkin tunti pidempään liikkeellä kuin aiemmissa kisoissa. Vedin kolme pullollista SIS:n BetaFuel 80:sta ja geelin aina kierrosten välillä.  Vauhti laski aika tasan 1km/h joka kierroksella, mikä lienee ihan siedettävä hyytymisaste. Aika samoilla tehoilla nämä kaikki kisat nyt kulkevan, joten tähän on tyytyminen, eikä tässä mitään hirveitä kehitysaskeleita kesän mittaan varmastikaan ole luvassa. Näillä mennään.  Tykkään kyllä tästä kisasta, sillä reitti on sellainen, millaista ei Turun seudulla pääse ajamaan.

Tulokset

Garmin

Strava

7.7 Cycli MTB

Ja sitten Seinäjoelle.  Täällä matkana 60km, eli 3x20km kierros.  Reitistä olin kuullut etukäteen kehuja ja tarjolla pitäisi olla reilusti polkua sopivasti hiekkatiesiirtymillä höystettynä.  Nousua Jouppiskan ympäristössä tulisi jonkin verran, mutta ei tuolla lakeuksilla mihinkään mäkimyllytykseen ole mahdollisuuksia, joten aika vähällä pääsisi sen suhteen, ainakin Jyväskylään verrattuna. Hyvä niin.

Edellisenä viikonloppuna ajettiin SM-mitaleista Tahkolla, joten tämä varmastikin karsi osallistujista kovimmat tykit ja tuleehan tuonne Etelä-Suomesta matkaa, joten mitään osallistujaryntäystä ei varsinaisesti ollut.  Katsoin etukäteen, että ainakin kaksi sellaista nimeä on M40-sarjassa, joille häviän satavarmasti, mutta hyvällä säkällä top3:een voisi olla tällä kertaa tsäänssit. Aamulla Turussa satoi ja ilmeisesti Seinäjoellakin, mutta ajomatkan aikana sade alkoi hiipua ja ennusteetkin lupasivat, että puoleen päivään mennessä sateen pitäisi loppua.  Reitti olisi siis märkä, mutta toivottavasti ei sataisi (kuten ei satanutkaan).

Heti lähdöstä kiivettiin parikymmentä metriä Jouppiskaa ylös, joten sykkeen sai ainakin nousemaan ja koneen käyntiin. Kärkiryhmä meni totutusti menojaan ja ekan 8-10km aikana ajoryhmä haki vähän koostumustaan, kunnes päädyttiin 4 ajajan ryhmään, millä mentiinkin eka kierros loppuun. Tyydyin peesaajan rooliin ja koska ryhmän vauhti tuntui suht helpolta, päädyin jo tässä vaiheessa siihen johtopäätökseen, että oma kisani käydään tätä porukkaa vastaan, kun edellä olevia tuskin kiinni saisi, vaikka mitä tekisi.  Reitti oli tosiaan melko märkä, juuret liukkaita ja paikoittain oli hyvinkin pehmeitä kohtia, joten ihan täysillä ei uskaltanut tuutata senkään takia. Ei ole kesän aikana tarvinnut märällä ajaa, joten tuntuman löytymiseen meni hetki, mutta kyllä se sieltä löytyi ja ajo alkoi rentoutua. Eka kierros tultiin tosiaan tuolla neljän porukalla ja seuraavalle lähdettiin edelleen yhdessä. Kierrosmatkaksi tuli vain reilut 16km, joten se oli selkeästi alimittainen. Ilmeisesti jokin viime hetken reittimuutos oli siis syystä tai toisesta tehty, mutta siitä ei vaan infottu kuskeja, tai ainakaan itse en moista infoa kuullut. Noh, tämä olisi siis vähän lyhyempi kisa, eipä sillä väliä.

Heti toisen kierroksen alussa vetohommia tehnyt kuski alkoi osoittaa hyytymisen merkkejä, eikä seuraavakaan vetomies kauaa jaksanut, joten meitä siirtyi kaksi jonon perältä pitämään vauhtia. Näytti siltä, että em. kaksikko alkoi samantien jäädä ja kun vetovuorossa ollut kaveri ylämäessä oli vähän hitaampi, niin päätin, että nyt kokeilen onneani.  Siirryin vetämään ja lisäsin samalla hiukan vauhtia. Ekalla kierroksella ei poikkeuksellisesti tullut tyhjättyä ihan koko tankkia, joten jalkaa tuntui löytyvän.  Isoa eroa en saanut tehtyä, mutta kuitenkin koko ajan sen verran rakoa, että kaveri ei tieosuuksilla enää peesiä saanut. Kyllä se vapaarattaan rallatus kuitenkin aika läheltä kuului.  Kierroksen lopussa olevassa nousussa ja sitä seuraavassa alamäessä onnistuin kasvattamaan kuitenkin eroa sen verran, että viimeisellä kierroksella ei enää pidemmilläkään suoranpätkillä takana näkynyt ketään. Viimeinen kierros meni siis yksin ajaessa ja otin myös hiukan vauhtia pois, kun huomasin, että vähempikin riittää.  Maaliin ajassa 2:39:33 ja sijoitus M40-sarjassa 3.

Todella sujuva kisa kaikinpuolin. Aika paljon helpommalla pääsi kuin aiemmissa kisoissa, kun matka oli lyhyempi ja liukkaudesta johtuen ei poluilla näillä taidoilla pystynyt ihan täysiä syöttämään.  Keskitehot ja -sykkeet jäivät siis aiempaa matalammiksi, mutta hyvinhän se silti riitti. Nyt sai jo hiukan isomman potin cup-pisteitäkin.  Reitti oli mukavan monipuolinen, oikeastaan maastopyöräilyllisesti tähän mennessä sarjan paras, kun kestopäällystettä ei ollut lainkaan, polkua sai ajaa enimmäkseen ja hiekkatiesiirtymät olivat sopivan lyhyitä.  Kokonaismatkaksi tuli lopulta 48,5km, mikä on kyllä marakisaksi liian vähän, joten siitä hiukan pyyhkeitä järjestäjälle.  Myös ajanotossa oli virhe, sillä ilmeisesti ajanotto käynnistyi 5 minuuttia liian aikaisin ja todellinen ajoaika oli n. 2:35h.  Tällä ei sinänsä ollut mitään merkitystä, koska sama +5min oli kaikilla kuskeilla.

Tulokset

Garmin

Strava

6.10 Pirkka MTB

Kauden viimeinen kisa Tampereella.  Kävin täälläkin viime vuonna ja selvä homma olisi, että tällä reitillä ei juuri mitään saa ilmaiseksi.  3x20km ja nousua vajaat 1500m.  Lisäksi reilusti polkuosuuksia, mitkä ovat kyllä suht helppoja, mutta polkua silti, toisin kuin esim. Jyväskylässä, missä on kyllä mäkeä, mutta reitti muuten pelkkää latupohjaa.  Well, it is, what it is.  Jotenkin pitäisi silti koittaa pärjätä, sillä cup-pisteitä tarttis saada ihan reilusti kerättyä.  Osallistujalista sarjassa näytti kuitenkin sen verran lyhyeltä, että mitään hirveitä paineita ei tästä tarvinnut ottaa, sillä pisteitä tulisi varmaan riittävästi, kunhan vaan ajaa maaliin.

Syötteen jälkeen oli pieni notkahdus kunnossa, eikä pyörä liikkunut mihinkään, mutta nyt on taas viimeisen kuukauden ajan kulkenut oikeinkin hyvin.  Maastossa ajelu on jäänyt kyllä aiempaa vähemmälle ja kilometrit ovat kertyneet lähinnä soralla, mutta eiköhän se pyörä nyt vielä yhden kisan käsissä pysy.  Olosuhteet olivat mainiot, +10 ja reitti täysin kuiva.

Startista heti kauheaan ylämäkeen, 500 wattia tauluun ja syke tappiin. Perinteinen aloitus siis. Aika selkeä ajoporukka muodostui kuuman ryhmän taakse ja ajo asettui uomiinsa.  Toisin kuin viime vuonna, reitti oli tosiaan täysin kuiva, joten juurakoihin ja kivikoihin uskalsi lasauttaa ihan eri vauhdilla kuin viimeksi. About 5km jälkeen porukka alkoi hajoilla ja vaikka edessä näkyi isompi ryhmä, minkä olisi voinut ajaa kiinni ja roikkua siinä, niin jättäydyin hieman taaemmas ja sain rauhassa valita omat ajolinjani. Suurin osa porukasta olisi kuitenkin 40km ajajia, joten turha niitä vastaan on kisata ja ne 60km:n kuskit, jotka olisivat tavoitettavissa, ehtii ottaa kiinni myöhemminkin.  Reippaalla ajolla eka kierros alle tuntiin.  Toisen kierroksen alkupuolella mut ajoi kiinni yksi M50-sarjan kuski ja siinä mentiinkin toinen kierros yhdessä ja vauhti tuntui pysyvän ihan hyvänä.  Takana ei näkynyt ketään ja kierroksen loppupuolella ajettiin joku kaksikko kiinni, mutta taisivat olla 40km kilpailijoita, joten ei vaikutusta sijoituksiin.  Kierroksen lopulla pysähdyin huoltopöydälle vaihtamaan pullot, em. kilpakumppani jatkoi matkaa ja hävisikin sitten horisonttiin.  Vakiotarina siis viimeiselle kierrokselle, eli yksin saisi ajella. Eikä ollu enää kiire, kun pitkilläkään suoranpätkillä ei takana näkynyt ketään.  Tehomittarikin pimeni kakkoskierroksen lopussa, joten edes watteja ei tarvinnut seurata, joten siinä sitä rallateltiin rauhassa kohti maalia. 2,5km ennen maalia edessä näkyi vielä kilpakumppani, josta päätin kiskaista ohi, vaikka selvästi eri ikäsarjassa kisattiinkin.  Se onnistui suht vaivattomasti, joten ei sitten tarvinnut enää muuta kuin kihnutella loppunousu ylös ja maaliviivan yli.  Mitään käryä ei sijoituksesta ollut, sillä jos jotain kuulutettiinkin, niin mitään en ainakaan kuullut. Selvisi kuitenkin aika pian, että loppuaika 3:03.41 ja sijoitus M40-sarjassa 1.  Osallistujia ei paljon tässä sarjassa ollut, mutta voitto on voitto!

Tulokset

Garmin

Strava

Hyvä kisa se oli.  Eka kierros meni kovaa, toka riittävän kovaa ja kolmas olisi mennyt kovempaakin, jos olisi tarvinnut. Loppuaika oli reilut 10 minuuttia parempi kuin viime vuonna, mutta se menee enimmäkseen nopeampien olosuhteiden kuin paremman kunnon piikkiin.  Tämä on kyllä hieno reitti ja harmi, että osallistujia on yleensä aika vähän.  Osaltaan siihen varmasti vaikuttaa kisan myöhäinen ajankohta, mutta hiukan olisi ehkä myös kisan ennakkotiedotuksessa ja markkinoinnissa parantamisen varaa. Mainittakoon vielä, että mielestäni tämä on cupin paras reitti (Kempeleen kisaa en ole ajanut).   Jämptisti 60km pitkä, reilusti mäkeä ja runsaasti sopivan vauhdikasta polkua terästettynä muutamalla vähän hankalammalla kohdalla.  Kannattaa käydä koittamassa.

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan kausi meni aika ennakoidusti.  Kokonaiskilpailussa sijoitus oli siis kolmas, eli tavoitteeseen päästiin.  Startti ei ollut paras mahdollinen, kun Evocissa meni aika monta asiaa pieleen ja sieltä kotiintuomisina vain yksi cup-piste.  Tuusulassa ja Jyväskylässä ajoin omaa hyvää ajoani ja molemmissa sijoitus oli 8.  Tuo on se, mihin oma vauhti riittää, kun viivalla on kattavammin ikäsarjan kärkikuskeja.  Seinäjoki ja Pirkka menivät sekä ajon että sijoituksen puolesta hienosti, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että sijoitukset johtuivat enemmän vaatimattomasta lähtölistasta kuin erinomaisesta ajamisesta.  Noh, mutta sijoitukset jaetaan niiden kesken, jotka tulevat lähtöviivalle ja pääsevät maaliin, joten turha sitä enempää on ihmetellä.  Mitään varsinaisia epäonnistumisia ei tullut lainkaan, vaan joka kisassa sain kaivettua sen, mitä oli kaivettavissa tai kisatilanne vaati.

Harmillisen vähän cupin kisat keräsivät osallistujia, ehkä poislukien Etelä-Suomen Evoc ja Tuusula, joissa väkeä oli riittävästi kaikissa sarjoissa.  Ei tämä xc (olympic tai marathon) ehkä ole tällä hetkellä ainakaan Suomessa sitä kaikista kuuminta hottia. Gravel-tapahtumat vievät varmasti osallistujia maastokisoilta ja ehkä maastopyöräilyn sarallakin tällä hetkellä suositumpaa on bikepark- ja endurohommat.  Hienoa kuitenkin, että kisoja edelleen laajasti järjestetään ja ilahduttavan paljon kisoissa näkyi myös junnuja, joten ehkä tulevaisuus on valoisampi.  Omalta osaltani tämä kortti on nyt katsottu ja mitään täysmittaista cupia ei enää varmaan tarvi ajaa, mutta yksittäisiä kisoja varmasti.  Kiitokset vielä kaikille kisajärjestäjille ja kilpakumppaneille.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo

Vaikea keksiä, mitä voisi pyörältä enempää toivoa. Tai no, jos jotain on pakko keksiä, niin lukitukset jousituksissa voisivat aina välillä olla aika kätevät. Evocin ja Seinäjoen ajoin jäykällä tolpalla ja muut hissitolpalla. Muita muutoksia ei tarvinnut tehdä. Todellinen luottopeli, sillä kauden aikana ei minkäänlaisia teknisiä ongelmia. Kaikki kisat (ja lenkit) on ajettu samalla voimansiirrolla ja jopa samalla rengasparilla. Ketjua on rasvattu, renkaita välillä pumpattu, vaihtajan akkua ladattu ja kevyet iskarihuollot tehty, mutta siinäpä se. Ainoa hikka tuli nyt viimeisessä kisassa, kun tehomittari meni mykäksi, mutta sekin pitäisi olla takuukeissi, mitä on talven mittaan aikaa selvitellä. Ensi vuoteen samalla setillä. 

Evoc MTB
(c) Matti Purojärvi

Evoc MTB
(c) Jari Birling

Tuusula MTB

Fenix MTB
(c) Suvi Leinonen

Fenix MTB
(c) Olli Kunelius

Fenix MTB
(c) Olli Kunelius

Cycli MTB
(c) Vesa Rautava / vr71mtb

Cycli MTB
(c) Vesa Rautava / vr71mtb

Cycli MTB
(c) Vesa Rautava / vr71mtb

Syöte MTB 100km 2024

Tänä vuonna ei mitään isompia koitoksia ollut kalenterissa, mutta viime vuonna oli niin mukavaa, että tänä vuonna piti Syötteelle päästä uudelleen.  Onpahan edes jotain kunnollista, kun muuten kausi on mennyt lähinnä mara-cupin kisoja ajellessa.  Alkuperäisenä ajatuksena oli haeskella noista mara-kisoista vähän vauhtia, mutta ei tässä mitään huimia kehitysloikkia ole otettu, jos minkäänlaisia.  Kunto siis tuskin on merkittävästi parempi kuin vuosi sitten, mutta ei varmaan hirveästi huonompikaan.  Kisavalmistauminen oli vähän semmoinen ja tämmöinen, kun lomailtiin perheen kanssa juuri edeltävä viikko, joten sopivasti turvoksissa tuntuu pää ja kroppa olevan edelleen. Sain myös jälkikasvulta lievän enterorokon lomamatkan aikana ja se pisti muutamaksi päiväksi kropan melko sekaisin.  Noh, reissusta paluun jälkeen ei sitten muuta ehtinytkään, kuin käydä testaamassa pyörän sekä ravistelemassa pahimmat jumit jaloista ja karstat keuhkoista.  Kyllä mää nyt optimisesti kuitenkin lähden viime vuoden aikaa (6:27) alittamaan.  Lääkkeinä tähän on parempi tankkaussuunnitelma, joten toivottavasti huoltoihin ei tarvitsisi pysähdellä, mikä säästää heti aikaa sieltä täältä.  Luotan myös siihen, että reitti olisi hiukan kuivempi kuin viimeksi ja nyt ei myöskään loppunousu pääse yllättämään yhtä pahasti. Näillä eväillä siis nipistämään minuutteja.

Reissuun lähdettiin jo torstaina, joten perjantaina oli aikaa käydä hölskyttelemässä jalkoja ja katsastaa reitin kunto.  Ajettiin 30km kierros ja maastohan tuntui olevan erinomaisen nopeassa kunnossa. Just sopivan kostea, että maa-aines on tiivistä, olematta kuitenkaan märkää ja pehmeää.  Uusia reittilinjauksia oli tehty 30km kierrokselle ja kuulemma myös 65km lenkille, joten reitin pitäisi olla hiukan viime vuotista lyhyempi ja ennenkaikkea ajettavampi, kun varsinkin 65:lla oli paha juurakkorynkytys linjattu uudelleen.  Tämä tosin selvisi itselleni vasta kisan jälkeen, joten kisaennakoihin se ei vaikuttanut.  Pyörä tuntui kulkevan kevyesti, eikä edes 30:n loppunousu Iso-Syötteelle tuntunut enää niin jyrkältä kuin viime vuonna.  Luottavaisella mielellä siis kämpille välppäämään kamoja ja odottelemaan kisapäivää.

Kisapäivä valkeni puolipilvisenä ja sääennuste lupaili 18-19 astetta ja edelleen puolipilvistä koko kisan ajaksi. Jotakuinkin täydellistä säätä siis.  Startti paukahti klo 9 ja viivalla oli satasen kuskit sekä 65km nopeampi lähtöryhmä ja sähköpyörät.  Asetuin hyvälle lähtöpaikalle, mutta päätin antaa etujoukon mennä, kun siellä oli kuitenkin 65:n kärkikuskit, jotka ajaisivat paukusta täysiä. Paljonko edellä oli satasen kuskeja, niin vaikea arvioida, mutta kymmenkunta nyt varmaan ainakin.  Alku ajettiin kovaa, mutta ei mitenkään repien ja nousu Pikku-Syötteelle meni hyvällä jalalla ilman, että sykkeet löivät punaiselle. Viime vuonna olin aivan sumussa jo tässä vaiheessa, kun alku oli niin raju, mutta nyt ekaan alamäkeen pääsin selvästi paremmassa vireystilassa.  Vaikka pidän itseäni vähintäänkin kohtuullisena alamäessäkin, niin morjens. Kärkiporukka hävisi horisonttiin ennenkuin ehdin saada juomapulloa takaisin telineeseen.  Alamäen jälkeen alkoi ensimmäinen varsinainen polkuosuus ja tässäpä sitä oltiin siis jo 9km kohdalla yksinään ajamassa.  Edessä ei näkynyt ketään, eikä myöskään takana.  Eipä muuta kuin kampi pyörimään ja ajamisen iloa. Ja sitähän riitti. Kuten ennakoitua, reitti oli todella nopeassa kunnossa ja helpoilla polkuosuuksilla pyörä tuntui vallan lentävän.  Muutaman kilometrin jälkeen edessä alkoi näkyä yksi kilpakumppanikin, jota vääjäämättä saavutin.  Pumppaamon syheröisillä poluilla n. 17km kohdalla saavutin kaverin, tovi ajettiin peräkkäin, kunnes lopulta pääsin jossain ylämäessä ohi ja aloin pikkuhiljaa tehdä myös eroa.  Jossain 20km kohdilla reittilinjaukset sivuavat toisiaan ja kärkiporukka näkyi tulevan vastaan. Varovaisesti arvioiden eroa oli jo tuossa vaiheessa vähintään 5 minuuttia, joten mitään pienintäkään jakoa ei olisi tuota porukkaa ajaa kiinni. Kuskeja porukassa oli vajaat kymmenen, joten arvioin, että hyvällä säkällä saattaisin tässä kohtaa kympin sakissa olla.  Noh, joka tapauksesssa päivän agendana olisi joka tapauksessa ajaa vain omaa kisaa, sillä mitään sijoituskamppailua tästä ei kyllä saataisi syntymään.  Loput ensimmäisestä 30:n kierroksesta meni kuin huomaamatta ja sitten olinkin hinaamassa itseäni Iso-Syötteen päälle.  Takana puuskutti kolmen kuskin porukka, joten mitään isoa eroa taakse ei ollut syntynyt, mutta eivätpä toisaalta meikäläistä ylämäessäkään ajaneet kiinni.  Ylhäällä syvä puhallus ja pieni väliaikatsekkaus.  Viime vuonna ajoin ekan tämän ekan 30km 1:54h ja nyt olin varovaiseksi tavoitteeksi asettanut 1:45h.  Kello näytti 1:41h. No perhana, hyvinhän tämä sujuu.  Ei muuta kuin satula alas, bikepark-linjaa pitkin kurvaillen ja hyppien takaisin alas tunturilta ja uudelle kierrokselle.  Tieosuudella imaisin pari geeliä ja sitten vaan puskemaan uudelleen kohti Pikku-Syötettä.  Nousun alkupuolella yksi reipas kilpakumppani ajoi mut kiinni ja muutama sana siinä vaihdettiin, kunnes kaveri alkoi tehdä eroa ja meni menojaan.  Ei sitä seuraa siis viittä minuuttia kauempaa riittänyt, mutta enempää porukkaa takana ei näkynyt, joten ilmeisesti olin aiemmin tuon Iso-Syötteen laskun tullut sen verran reippaammin, että ero oli venähtänyt.  Taas oltiin yksin.  Kilometrit 45-60 olivat selkeästi aiempaa juurakkoisempaa ja nyt joutui jo vähän käskyttämään pyörää.  Ajo tuntui kuitenkin sujuvan, vaikka väkisinkin vauhti hiukan hidastui aiempaan kaahailuun nähden. Noin 55km kohdalla ajoin kiinni aiemmin mut ohittaneen kuskin. Oli kaatunut ja jotain teknistä murhettakin oli, mutta ei tarvinnut näköjään apua, joten ohitin ja jatkoin matkaa. Pumppaamo tuli toisen kerran eteen 62km kohdalla ja tämän jälkeen reitti muuttuikin taas helpommaksi. Tulihan siinä jo jumpattuakin, joten oli mukava laittaa taas vähän enemmän jalkaa peliin ja nostaa vauhtia.  Tässä kohtaa alkoi tosin tankkaussuunnitelman toimivuus hetkellisesti epäilyttää, sillä olin nyt ajanut 65km pelkästään kahdella pullolla urheilujuomaa ja kahdella geelillä.  Nestettä oli mennyt sisään siis 1,5 litraa ja saman verran olin varmaan puristanut hikeä jo pelkistä kypärän pehmusteista.  Aika kuivana alkoi siis olla Saranpään poika. Olin ollut katsovinani, että omahuoltopiste olisi 66-67km paikkeilla, mutta kyllä mittariin 70km ehti kilahtaa, ennenkuin lopulta pääsin vaihtamaan pullot täysiin. Imaisin puoli pullollista kerralla ja muutenkin nyt uskalsi juoda selkeästi runsaammin, kun matkaa olisi enää 30km.  Kyllä tämä tästä.  Seuraavat pari kymppiä jumpattiiin sitten hiekkaharjuja ylösalas ja tämä on kyllä mielestäni reitin hienoin pätkä. Ei mitään pitkiä nousuja, mutta teräviä kinkamia joita saa tosissaan vääntää ylös ja toisaalta sitten taas rallatella hymyssä suin alas. Ai että.  90km mittarissa ja pientä uupumusta huomattavissa. Loppunousu alkoi jo vähän jännittää, sillä viime vuonna se oli ihan helevetin hirveä.  Laskin vauhtia ja säästelin hiukan jäljellä olevia jalkoja, mikä kostautui heti, kun takaa tuli ja meni yksi kilpailija ohi.  Sijoituksista viis, sillä kello näytti tässä kohtaa ajoajaksi aika tarkasti 5 tuntia, joten hiljaisena haaveena ollut 6 tunnin alitus alkoi vaikuttaa mahdolliselta. Jopa niin mahdolliselta, että vaikka joutuisin kantamaan pyörää koko loppunousun, niin todennäköisesti se silti alittuisi.  Sitten vaan pari nopeaa kilsaa vielä alle ja ylämäkeen.  Olihan se nousu hankala ja raskas nytkin, mutta ajamalla se tällä kertaa meni, poislukien pari pientä huonosta ajolinjasta seurannutta jalkautumista.  Kilsa ennen maalia pyyhkäisi ohi tuo aiemmin teknisistä murheista kärsinyt kaveri ja en edes yrittänyt alkaa kisaamaan.  Jos on korjaustoimenpiteistä huolimatta ajanut meikäläisen kiinni, niin on kyllä ohituksensa ansainnut.  Eipä siinä sitten enää ollut jäljellä kuin maaliin rullailu.  Kello pysähtyi 5:38.39 ja sijoitus oli 9.

Tulokset
Garmin
Strava

Hemmetikseen hyvinhän se meni.  Ajaminen oli mallikasta lähes koko ajan. Kerran törmäsin puuhun, kun ajoin ahtaaseen rakoon liian kovaa ja siinä rytäkässä etujarrukahva vääntyi ja tietty viimeisellä kympillä olisi hiukan paremmassa iskussa voinut olla.  Reitti oli tosiaan pari kilsaa viime vuotta lyhyempi ja kuulemma myös nopeampi, joten aika ei oikein ole vertailukelpoinen.  Sen verran kuitenkin vertailen, että viime vuonna hävisin voittajalle suunnilleen tunnin ja tänä vuonna 40 minuuttia. Eli ainakin suhteellisesti paremmin se meni. Tehot olivat juuri sellaiset kuin suunnittelinkin, sykkeet pysyivät ylhäällä ja vauhdinjako oli järkevä. Tämän parempaan ei juurikaan olisi ollut mahdollisuuksia, vaikka mitä olisi tehnyt.  Energiana oli 4x750ml SIS:n BetaFuelia ja kaksi geeliä.  On tuo BetaFuel melkoista taikalientä, kun muuta ei juurikaan tarvinnut. Jossain 85km kohdalla olisi pitänyt vetäisi geeli tai kaksi, niin lopussa olisi ehkä ollut paremmin bensaa jäljellä ja (muistutuksesi itselleni) yhden lisäpullon voisi jemmata reitin varrelle, niin ei ihan näin niukoilla nesteillä tarvitsisi kisaa rimpuilla.

Upea reitti, loistavat järjestelyt ja tälle kertaa myös täydelliset olosuhteet. Viis kautta viis ja ens vuonna uusiksi. Kiitos.

Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Talven mittaan tein voimansiirto- ja kiekkopäivityksen, mutta tämä kausi on menty täysin muuttumattomalla kokoonpanolla.  Pyörä toimii täydellisesti ja istuu kuin hanska. En muuta mitään (ennenkuin jotain hajoaa).

Pirkka MTB-Maraton 60km 2023

Koska vielä oli kisaa tarjolla, niin pitihän siihen mahdollisuuteen tarttua.  XCM-cupin viimeinen osakilpailu Tampereella, eli Pirkka MTB 60km.  Syötteen jälkeen totesin, että ei se pyörä kulje nopeammin, jos ei sitä oikeasti polje kovempaa, joten alkusyksyn teemana onkin ollut selkeä lenkkivauhtien (tai ainakin tehojen) nostaminen.  Jonkinlaista edistystä on kenties tapahtunutkin, joten näin kisakauden päätteeksi on ihan hyvä käydä hiukan mittauttamassa tasoaan muihin.  Alkukesästä Laajavuoren marakisassa tuntui, että ei ole mitään jakoja kenenkään vauhtiin, mutta kenties nyt ei tilanne olisi enää niin paha.

Sääennuste lupaili kerrassaan kammottavaa keliä, eli henkisesti olin varautunut räntäsateeseen ja kunnon mutaralliin, mutta kuinka ollakaan, tilanne ei itse kisapäivänä ollutkaan kovin paha.  Kylmä oli juu ja tuuli kovaa, mutta mitään ei satanut, eikä reittikään ollut häiritsevän märkä.  Ihan hyvä ajokeli oikeastaan, kunhan vain pysyi metsän suojassa.  Lähtölista oli valitettavan lyhyt, eikä täysmatkalla ollut ilmoittautuneita kuin 31 kuskia, joista vielä osa taisi jättää tulematta.  Omassa sarjassani, eli M40:ssa lähtijöitä oli 7, joten jos tuloslistalla pääsisi parempaan puolikkaaseen, niin olisikin jo podiumilla.  Tähän mennessä olen aina kaikkiin kisoihin lähtenyt ensisijaisesti tekemään omaa suoritusta ja miettinyt jotain sopivaa tavoiteaikaa valmiiksi, mutta nyt päätin lähteä ajamaan kilpaa muita vastaan.  Jos kilpailutilanne sallisi pienen himmailun, niin sitten himaillaan.

Lähtötilanne oli jotenkin hiukan epämääräinen, mutta jotakuinkin yhtäaikaa kuitenkin päästiin alaparkkipaikan lähtöalueelta liikkeelle.  Melko kylmillä jaloilla heti todella tylyyn nousuun ja 30 sekuntia startin jälkeen sykkeet ja tehot olivatkin jo reilusti punaisella. Eliten porukka karkasi samantien horisonttiin, mutta itselleni sopiva letka muodostui samantien.  Alku tultiin kovaa, jopa niin kovaa, että jossain 7km paikkeilla ajettiin neljän porukassa mutka suoraksi ja siitä muodostui semmoinen 1-2 minuutin pummi.  Reitille paluun jälkeen jatkettiin samassa porukassa, joka alkoi kuitenkin ehkä 10km kohdilla hajoamaan ja siinä mentiin sitten yhden juniorikuskin kanssa kahdestaan pitkä pätkä.  Jossain 17km paikkeilla olin karistanut edellisen kaverin ja aloin saavuttaa seuraavaa edessä olevaa.  Ekan kierroksen loppu tultiin yhdessä ja aloitettiin myös toinen kierros.  Nyt oli 1/3 kierroksista ajettu ja reitti oli tuttu.  Teknisempiä kivikoita oli tasan kaksi ja nekin noin 10m mittaisia, mutta muuten reitti olikin helppoa neulaspolkua tai kuntorataa. Mutta ei se helppoa silti ollut, sillä nousua oli ihan hulvaton määrä (20km kierroksella n. 500nm) ja varsinkin loppunousu oli jyrkkä ja pitkä.  Eka kiekka meni hiukan rajoitinta vastaan ajaessa, mutta hapottavista osuuksista tuntui palautuvan suht nopeasti, joten toisellekin kierrokselle lähdettiin turhia säästelemättä. Ajettiin em. kilpakumppanin kanssa varmaan yli puoli kierrosta yhtä matkaa vuorovedoin ja hiljakseen saavutettiin edessä vilahtelevaa kaksikkoa.  Taas samoilla 17km nurkilla ajettiin kaksikko kiinni ja hetken matkaa yhdessä, kunnes alettiin toisen kiinniajetun kanssa tehdä eroa näihin kahteen muuhun.  Toka kierros tultiin sitten tämän uuden kilpakumppanin kanssa yhtä aikaa ja lähdettiin samaa matkaa viimeiselle kierrokselle.  Huoltopöydältä vaan lennosta täysi juomapullo mukaan ja eteenpäin.  Tällä kaverilla tuntui olevan sama vauhti kuin meikäläisellä, joten samaa tahtia mentiin, välillä vetovuoroa vaihdellen. Taisi siinä olla molemmin puolin yritystä karistaa toinen, mutta ei kummallakaan oikein jalka riittänyt pysyvään ratkaisuun.  Olin kuitenkin aistivinani, että ehkä mun ylämäkijalka oli hiukan parempi, joten puolivälissä viimeistä kierrosta pysyttelin vain perässä, himmailin hiukan sykkeitä ja keräilin voimia loppuiskuun.  Taas suunnilleen samassa kohdassa 17km kohdilla pitkässä nousussa iskin ohi ja rupesin laittamaan watteja kampeen.  Lopun tulin niin kovaa kuin pääsin ja kaveri pysyi takana, vaikka ei kyllä lopulta paljoa jäänytkään.  Maaliin ajassa 3:14.10, sijoitus M40-sarjassa 2. ja miesten kokonaiskilpailussa 9.

Tulokset
Garmin
Strava

(c) Tero Välimaa

Onnistunut reissuhan se oli. Tehodata kertoo, että pystyin ajamaan aika tasaisia kierroksia, jaksaminen riitti hyvin myös viimeiselle kierrokselle ja oli paukkuja vielä loppuiskuunkin.  Oikein jees siis, vaikka jossain vaiheessa olin varma, että kone leikkaa kiinni viimeistään vikalla kympillä.  Oli myös mukavaa, että koko ajan oli joku kilpakumppani edessä tai takana, niin ei mennyt yksin rullailemiseksi ajaminen.  Myöhemmin toki selvisi, että nämä kaverit, joiden kanssa 2. ja 3. kierros kamppailtiin, eivät olleet kumpikaan samassa sarjassa, joten sijoitusten kannalta kilvanajolla ei ollut mitään merkitystä, mutta oli se silti hauskaa ja opetti myös hiukan kisataktiikkaa, mistä mulla ei olekaan oikein minkäänlaista käsitystä.  Elite meni toki menojaan ja hävisin kärkimiehille yli puoli tuntia, mutta omassa ikäsarjassa ei voittajaltakaan tullut pataan kuin reilut pari minuuttia.  Oletan, että M40-sarjan taso on ainakin alkukauden kisoissa aika montakin pykälää kovempi, mutta ei tässä nyt ihan jalkohin kuitenkaan näköjään jää, joten ehkäpä ensi kaudella tätä maraton-sarjaa voisi kiertää vähän enemmänkin.  Otin käyttöön myös uuden energiatankkauksen, sillä vedin kisan läpi kahdella pullolla erittäin korkeahiilihydraattista urheilujuomaa. Aikaisemmin olen käyttänyt geelejä, mutta tuo kilvanajo maastossa on sen verran hektistä puuhaa, että geelin kaivaminen taskusta ja sen imaiseminen on enimmäkseen mahdotonta.  Tuota urkkajuomaa pystyi lipittelemään sen sijaan aina tasaisemmilla pätkillä vauhdin juurikaan kärsimättä.  Jatkossakin mennään tällä taktiikalla, ainakin tämmöiset muutaman tunnin kisat.

Kisajärjestelyt olivat aika pienimuotoiset, mutta lähtökohtaisesti kaikki kuitenkin toimi.  Reittimerkkaus jätti hieman toivomisen varaa, sillä potentiaalisia pummin paikkoja oli useampia.  Sulkunauha ei olisi muutamissa risteyspaikoissa ollut lainkaan haitaksi.  Harmillisen vähän oli myös osallistujia, liekö sitten johtunut kisan myöhäisestä ajankohdasta ja etukäteen kammottavasta sääennusteesta.  Reitti oli teknisestä helppoudestaan huolimatta raskas ja kyllä sinne sai itsestään kaikki jätettyä.  Tälleen Turun pikkutöppyröihin tottuneelle tuommoiset Hämeen pidemmät nousut olivat kyllä kieltämättä aika raskaita.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo

Vielä hiukan on laitettu takaiskaria ja ohjaamoa kisaisemmaksi sekä turhuuspäivityksenä sähköinen hissitolppa.  Nyt tämä alkaa olemaan valmis, joten ensi kaudeksi tuskin tarvitsee mitään enää vaihtaa.  Toimii, just niinkuin pitääkin.

Syöte MTB 100km 2023

Syötteen maastokisa on ollut suunnitelmissa jo monen monta vuotta, mutta syystä jos toisesta se on toistuvasti jäänyt vain suunnitelmaksi, jos edes siksi.  Tänä vuonna on kuitenkin ajettu vain pyörää, eikä juoksu(-kisat) ole ollut sekoittamassa pakkaa, joten vihdoin on aika toteuttaa tämäkin suunnitelma.  Talvella oli vielä kovat luulot itsestä ja asetin tavoitteeksi ajaa sekä Tahkon 240km että Syötteen 260km.  Syötteellä ajettiin pitkä kisa (4 kierrosta) ensimmäisen kerran vasta viime vuonna ja silloin sadekelissä kukaan osallistujista ei päässyt maaliin.  Kuulosti siis just sopivan hauskalta ja helpolta kisalta, joten ei muuta kuin ilmoittautuminen sisään. No, Tahkolla ei kaikki (tai siis mikään) mennyt ihan nappiin, joten alkoi hiukan puntti tutista Syötteenkin suhteen.  Reitti on kuulemma haastavampi kuin Tahkolla, joten jos keli olisi mitään muuta kuin optimaalinen, niin aika heikoilta vaikuttavat todennäköisyydet 4 kierroksen onnistumiseen, jos ei se onnistunut Tahkollakaan.  Jotenkin oli myös semmoinen olo, että ihan vielä ei ole riittävää kovuutta noin pitkän maastomatkan ajamiseen, joten downgreidasin matkan 100 kilometriin.  Satasella olisi tarjolla singlespeed-sarja, mikä tällaista pitkänlinjan yksivaihdekuskia toki houkutteli, mutta päädyin hylkäämään senkin idean.  Jos kerrankin koittaisi ajaa sellaisen kisan, missä ei olisi liian pitkä matka tai väärä pyörä. Tämä oli kyllä ensisijaisesti vaimon ehdotus, mutta aika usein hän on ollut oikeassakin, joten koitetaan nyt sitten.  Eli siis sata kilsaa ja vaihteistettu täysjousto alla, kuulostaa helpolta.

Kisaviikolla aloin seurailla hiukan sääennusteita ja morjens.  Vettä luvattiin koko viikoksi ja ilmeisesti myös kisapäivänä sataisi koko päivän.  Yhtään ei harmittanut enää tässä vaiheessa kisamatkan lyhentäminen, sillä viikon sateissa pehmenneellä reitillä satasen ajaminen on ihan kunnon savotta ja jos vielä kisan aikana sataa, niin raskasta tulee olemaan.  Onneksi sentään luvattiin suht lämmintä, joten toivottavasti ei tarvitse ainakaan kovin paljon palella, vaikka läpimärkä olisikin.  Sen verran ennakoin olosuhteita, että vaihdoin pyörään hiukan isokuvioisempaa rengasta ja varasin juomarepun mukaan mutakelin varalle.  Tahkolla ei toisella kierroksella pystynyt/huvittanut juomapullosta juoda, kun se oli niin totaalisesti kuran peitossa, joten juomarepun kanssa saisi ainakin nesteytyksen hoidettua.  Muuten olosuhteet eivät toimenpiteitä aiheuttaneet.  Koska reitistä en tiedä mitään, olosuhteet tulevat olemaan jotain haastavan ja vaikean välillä, eikä 100km matkaa ole aiemmin ajettu (aikaisempina vuosina 130km) on etukäteen hieman hankala arvioida mahdollista loppuaikaa.  Viime vuoden keskinopeuksien perusteella laskeskelin, että ehkä tuo alle 7 tunnin olisi mahdollista ajaa ja 6,5h olisi jo ihan kelpo suoritus.  Empä tiiä, mutta jotain tuommoista nyt ajattelin, sijoitukset katsotaan sitten maalissa.

Edeltävänä iltana sääennustekin alkoi paranemaan ja vaikutti siltä, että ehkä missään monsuunissa ei tarvisikaan ajaa.  Lähinnä pieniä sadekuuroja lupailtiin ja edelleen lämmintä, joten parhaassa tapauksessa sääolosuhteet olisivat oikein mainiot, puolipilvistä ja lämpötila n. 20 astetta.  Käytiin myös kaverin kanssa skouttaamassa reitin eka vitonen, eli alkukiihdytys tietä pitkin ja ensimmäinen nousu Pikku-Syötteelle.  Tietääpä ainakin, miten koitos käynnistyy ja minkälaisia peliliikkeitä alussa kannatta ehkä tehdä.  Aamulla sääennuste näytti toteutuvan, joten ei muuta kuin lyhyet kamat päälle ja mihinkään sateeseen en edes varautunut.  Olisi joka tapauksessa niin lämmin, että vaikka vettä tulisikin niskaan, niin ajaessa tarkenisi ilman sadevarusteitakin.  Eipä siinä sitten muuta kuin lähtöalueelle ja odottelemaan 8.30 tapahtuvaa starttia.

Kello tuli puoli yhdeksän ja 65 kuskin voimin ampaistiin reitille.  Päätin kokeilla, miten pysyisin kärkiryhmässä mukana ja aika kiukulla alun tieosuuden sai kyllä ajaa.  Kärkiryhmässä oli vajaa 20 kuskia ja porukka alkoi tehdä samantien selkeää eroa pääjoukkoon.  Tieosuudella ei ollut mitään ongelmaa pysyä porukassa mukana, mutta heti nousun alettua alkoi tehdä tiukempaa.  Pysyin ryhmässä mukana, mutta sykkeet löivät rajusti punaiselle ja pahaa teki sekä jaloissa että päässä.  Rimpuilin kuitenkin Pikku-Syötteen päälle ja ekalla väliaikamatolla olin sijalla 11, mutta eroa top10-porukkaan oli tullut jo sen verran, että näköyhteys oli katkennut.  Pikku-Syötteen päältä lähdetään samantien pitkään alamäkeen, minkä alkuosa on kapeaa polkua ja alaspäin viettäviä pitkospuita. Sykkeet eivät ehtineet tasaantua yhtään, joten sydän kurkussa ja pää sumussa ampaisin alamäkeen.  Vähän huteralta tuntui, mutta siitä huolimatta selvitin ensimmäiset pitkokset kunnialla, kunnes toiselle pitkososuudelle tultaessa mutainen eturengas lähti luistamaan ja siirryn kuskin paikalta vapaaseen lentoon kohti mustikkamättäitä.  Jotenkin kyljelleni sinne laskeuduin, mutta mitään isompia osumia ei tullut.  Pää taisi vähän kolahtaa ja oikea reisi otti muutaman iskun, mitkä vähän juilivat.  Pyörä näytti olevan ehjä ja mieskin melkein, joten ei muuta kuin takaisin satulaan ja alamäki jatkui.  Tässä rytäkässä ohi ei tainnut mennä kuin kaksi kuskia, joista jälkimmäisen takarenkaassa yritin pysytellä, mutta ei sekään oikein onnistunut.  Jäin siis alamäen jälkeen aika pian yksin ajamaan ja kumpuilevilla hiekkapohjaisilla poluilla sykkeet eivät edelleenkään ottaneet tasaantuakseen.  Tässä vaiheessa oli ajettu vasta n. 10km, mutta olin vetänyt sen koko ajan punaisella ja kropassa tuntui todella pahalta.  Jotenkin kuitenkin pystyin pitämään samaa tahtia yllä Pumppaamon syheröisille poluille asti, mutta sen jälkeen tein päätöksen, että nyt on pakko hidastaa tahtia ja antaa kropan vähän palautua alun hurjastelusta.  Päästin ohi meikäläisen kiinni ajaneen 3-4 hengen porukan ja jatkoin hiukan hitaammin omaa ajoani.  Ohittaneesta porukasta jäi yksi kuski vähän jälkeen ja jatkettiin sitten kahdestaan matkaa seuraavat 10km.  Vauhti hidastui hiukan, syke tasaantui ja ajaminenkin alkoi sujua helpommin ja maistua oikeastaan aika hyvältä.  100km kisassa ajetaan ensiksi 30km kisareitti ja sen perään 65km reitti, joten välipiristyksenä oli siis kiipeäminen Iso-Syötteen päälle 30km reitin maaliin.  Nousu ajettiin hiekkapohjaista pyörätietä pitkin ja olipahan kyllä paikoittain jyrkkää.  Kylteissä ilmoitettiin nousujyrkkyydeksi 26% ja myöhemmin lyhyemmälle pätkälle 31%.  Tuo jälkimmäinen oli jo niin jyrkkää, että kovin paljon jyrkempää ei enää pystyisi edes ajamaan.  Nyt rinta tangossa pienimmällä välityksellä sen sai niukin naukin ajettua ilman, että pyörä menee ympäri.  Kilpakumppani karisti mut nousussa, joten huipulla olin lopulta yksin, mikä oli oikeastaan aika jees, sillä nyt pääsin vapaalle baanalle pudottelemaan alas pitkin bikepark-reittiä. Hauskoja bermejä ja bokseja riitti koko laskulle ja sitten oltiinkin taas samalla tiesiirtymällä, mikä ajettiin jo kisan alussa.  Ja uudestaan tietysti myös Pikku-Syötteen nousuun (ja laskuun).  Nyt pidin maltin sekä nousussa että laskussa, onnistuin olemaan piiputtamatta ja pysyin alamäenkin pystyssä.  Kun uutta kierrosta oli ajettu n. 10km reitin erosivat toisistaan ja päästiin taas uusille poluille.  Mittarissa oli n. 45km, edessä eikä takana näkynyt ketään ja pyörä tuntui kulkevan aika mukavasti.  Jopa niin mukavasti, että sain ajettua aiemman kilpakumppanini kiinni ja taas jatkettiin yhdessä matkaa, kunnes kaverille iski jalkakrampit ja jatkoin taas yksin matkaani.  Kilometrit 50-95km etenivät suhteellisen vaivattomasti.  Aika paljon sai ohitella 65km matkan häntäpään kuskeja, mutta oikeastaan se toi vain piristystä ja erittäin hyvin kaikki antoivat ohitustilaa, joten ohitteluista ei juurikaan hidastetta syntynyt.  Reittikin oli tällä jälkimmäisellä puoliskolla selkeästi alkua nopeampaa ja vaikka edelleen hiekkaharjuja sai kiivetä ihan riittävän monta ylös, niin silti nopeus pysyi oikein hyvänä.  Satasen kisaajia ei edelleenkään näkynyt missään, joten sijoituksista ei tarvinnut ajaa.  Arvioin olevani jossain sijoilla 15-20, eikä tähän todennäköisesti muutoksia tulisi.  Olin etukäteen arvioinut, että jos matkan saisi ajettua n. 15km/h keskinopeudella, niin kaikki menisi oikein mukavasti. Pystyin kuitenkin pitämään yllä reilun 16km/h nopeutta, joten hommahan alkoi vaikuttaa oikein hyvältä.  Kaikilla huoltopisteillä tein pikaiseen sipsisuklaatankkauksen, sillä suolan saanti vähän huolestutti, kun juomarepussa oli pelkkää vettä ja olin unohtanut ottaa suolatabletteja mukaan.  Tankkaus ja nesteytys vaikuttivat kuitenkin toimivan, sykkeet pysyivät edelleen sopivan ylhäällä ja pyörä kulki.  Aloin jo valmistautua loppunousuun, katselin ensimmäistä kertaa kelloa ja aloin haaveilla jopa jostain 6:10-6:15 loppuajasta.  95km kohdalla viimeinen geeli kitusiin ja kohti ylämäkeä. Nyt olisi pieni etukäteistiedustelu ollut paikallaan, sillä loppunousun vaativuus pääsi yllättämään ja pahasti.  Alkuosa oli vielä ihan ajettavaa, mutta ylempänä oli jyrkkää, kivistä ja mutaista.  Jalka ei vaan riittänyt ja kun takarengaskin suti mudassa, niin pakko oli useampaan kertaan nöyrtyä ja taluttaa pieniä pätkiä.  Mittarissa taisi olla 98,5km kun saman aikaisesti huomasin, että takaa on tulossa kiinni yksi kilpakumppani ja edessä on toinen, jota hiukan näytin saavuttavan.  Nyt olisi siis mahdollisuus joko hävitä tai voittaa sijoitus ja päätin että kaikki peliin, enkä ainakaan häviä.  Nousun viimeinen kilometri on taas sorastettua polkua ja melkein heti soraosuuden alussa saavutin ja pääsin ohi edessä olevasta kuskista.  Nyt en enää taakseni katsonut, vaan väänsin viimeisen puoli kilometriä sen mitä tyhjillä jaloilla pääsin.  Se riitti, kilpakumppanit pysyivät takana, mutta tiukassa 25 sekunnin nipussa me kolme tulimme maaliin, joten ei marginaali mikään kovin iso ollut.  Loppuaika 6:27.21 ja sijoitus (maaliintulleissa) miehissä 14/56.

Tulokset
Garmin
Strava

Kova reissu oli ja kyllä sinne reitille jäi kaikki mitä miehestä irtosi.   Alun hurjastelu oli virhe ja siitä toipuminen otti aikansa, mutta sen jälkeen 75km oli oikein mukavaa ja mallikasta ajamista.  Aikatavoite täyttyi ja sijoituskin on oikein tyydyttävä.  Keskinopeus pysyi 95 kilometriin asti ennakoitua kovempana, mutta viimeinen vitonen oli aivan naurettavan hidas.  Siihen kului aikaa reilut 31 minuuttia, eli nopeus oli 9,5km/h, mikä romahdutti toki myös keskinopeutta.  Eipä siinä mitään, mutta en ollut yhtään ennakoinut, että loppunousu olisi noin vaikea ja hidas, joten vielä ennen nousuun lähtöä haaveilin tosiaan huomattavasti paremmasta loppuajasta.  Loppunousu olisi kuivalla ollut ihan ajettavissa, mutta nyt jyrkissä ja pehmeissä kohdissa ei vaan vääntö riittänyt.  Harmi sinänsä, sillä muuten ei reitillä tarvinnut jalkautua kertaakaan, paitsi muutaman ajovirheen seurauksena.  Sääolosuhteet olivat lopulta lähes täydelliset ja vaikka sekä mies että pyörä saivat kattavan rapakerroksen pintaansa, ei reittikään mahdottoman märkä ollut.  Toki metsäiset polkuosuudet olivat aika pehmeitä ja isoja vesiesteitäkin oli siellä täällä, joten ei reitti missään nopeassa kunnossa ollut, mutta ei myöskään mitenkään kohtuuttoman hidas.  Oikeastaan aika mukava.

Tämä oli ensimmäinen kertani Syötteellä, mutta tuskin viimeinen. Reitti oli todella hieno ja 100km matka juuri sopiva.  Alun asfalttia ja muutamia lyhyehköjä metsätieosuuksia lukuunottamatta koko ajan ajetaan poluilla, joten ihan kunnon maastopyöräilystä on kyse, kuten kuuluukin.  Reitti oli merkitty erinomaisesti, huoltoja oli riittävästi ja niissä tarjoilu sekä palvelu oikein hyvää.  Kaiken kaikkiaan järjestelyt toimivat moitteetomasti ja kaikilla vaikutti olevan mukavaa sekä kisassa että kisan jälkeen.  Kiitos Krossikommuunille mainioista kinkereistä ja ensi vuonna toivottavasti ajetaan taas.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Tahkon jälkeen laitettu kuitukiekot ja pykälän pitävämpää rengasta alle. Rengasvalinta osui tällä kertaa nappiin ja pyörä toimi taas täydellisesti. Voimansiirto oli jatkuvista mutakylvyistä johtuen kovilla, mutta pieniä rutinoita lukuunottamatta ei sekään aiheuttanut ongelmia. Iloisia kilometrejä on jatkossakin edessä tämän pyörän kanssa.