maanantai 28. maaliskuuta 2016

Very Unofficial Transgrancanaria Maratón

Lähettiin aika lyhyellä varoitusajalla perheen kanssa pääsiäisviikoksi Kanarialle ja pitihän sitä reissuun vähän juoksuhommiakin sisällyttää.  Saarella juostaan maaliskuun alussa Transgrancanaria vuorikisa, mikä on vähän houkutellut ja saattaa joskus tulevina vuosina olla ohjelmassa. Nyt, kun kerran pelipaikoilla oltiin, niin pakkohan kisareittiä oli käydä koeponnistamassa. Varsinainen ultra kulkee Gran Canarian pohjoisosasta eteläkärkeen koko saaren läpi, mutta tarjolla on luonnollisesti myös lyhyempiä matkoja. Valitsin juostavakseni maratonin (Transgrancanaria Maratón 44km) reitin, joka on samalla viimeinen kolmannes ultrareitistä. Reitti alkaa ylhäältä vuorilta ja päättyy merenpinnan tasolle. Laskumetrejä tulee siis reilusti enemmän kuin nousumetrejä.
Reittiprofiili
Vuokra-autolla köröteltiin ylös lähtöpaikalle, mistä vaimo ja lapset jatkoivat retkeänsä ja meikäläinen yritti löytää varsinaisen starttipaikan. Olin aiemmin ladannut Garminiin reitin ja uuden Epixin kanssa suunnistaminen oli jopa minulle helppoa, kun reittiviiva näkyi koko ajan kartalla ja laite solvasi heti, jos meinasi poistua reitiltä. Mahtava homma, sillä paperikartan kanssa suunnistaminen olisi ollut mulle aivan mahdotonta. Nyt sai keskittyä navigoinnin sijasta juoksemiseen.

Pico de las Nieves (1938m)
Taustalla Roque Nublo
Lähtö oli noin 1650m korkeudessa ja reitti alkoi heti noin 300nm ylämäkitunkkausella. Mäki oli sen verran jyrkkää, että juoksemista ei viitsinyt edes harkita. Eka nousu päättyi reitin korkeimmalla kohdalle Pico de las Nievesille (1938m), mistä oli komeat maisemat Roque Nublolle. Sitten pääsi juoksemaan. Alkuosa oli suht loivasti viettävää metsäpolkua, missä sai tykitellä menemään reipasta vauhtia. Tuonnempana puuvyöhyke loppui ja polku muuttui kivikkoisemmaksi ja paikoittain jyrkemmäksi, mutta pääosin ensimmäinen osuus Tunteen (12,5km) asti oli kaikella tapaa hienoin ja nopein osuus koko reitistä. Tuntessa oli kisassa eka huoltopiste, mutta itse pujottelin vain kylän läpi ja jatkoin matkaa. Tuntesta lähti seuraava nousu, mikä alkoi asfalttitienä, mutta muuttui siitä hiljakseen hiekkatieksi ja lopulta poluksi. Jyrkkyydeltään ylämäki oli pääosin juostavaa, joten matka taittui mukavasti. Nousun jälkeen käännyttiin melkoisen jyrkkään kivikkoränniin, mitä pystyi kyllä juoksemaan reippaastikin, mutta askelmerkkien kanssa sai olla tarkkana. Polulla oli paljon terävää irtokiveä, mikä teki juoksusta hiukan haparoivaa ja kivikot alkoivat jo tuntua jalkapohjissakin. Polkuosuus oli pitkä ja päättyi lopulta Ayagauresin kylään. Padolta kunniakierros kylään (kisassa täällä oli toinen huoltopiste) ja pikavisiitti baariin. Ostin tölkillisen kylmää kolaa, vedin energiapatukan ja selkeästi virkistyneenä takaisin padolle ja reitin viimeiseen nousuun. Nousu oli pelkkää hiekkatietä ja sen pystyin juoksemaan lähes kokonaan. Alamäki olikin sitten selkeästi vähemmän käytettyä polkua, missä oli paljon isompaa ja pienempää irtokiveä. Jalkapohjat alkoivat olla oikeasti hellinä ja muutenkin matka alkoi jo painaa (n. 30km takana), joten alamäki ei kulkenut ihan niin sujuvasti kuin olisi voinut/pitänyt. Polku päättyi solan pohjalle, mistä alkoi viimeinen neljännes valumavesiuraa kaislikon (?) keskellä. Uran pohja oli pelkkää pyöreää irtokiveä, eikä varsinaista polkua ollut, joten juoksu oli väsyneillä jaloilla vähän hidasta. Tuli astuttua huonosti ja potkittua varpaita kiviin useamman kerran ja välillä solan seinistä kaikuivat perinteiset suomalaiset kirosanat varsin komeasti. Sitten reitti saapui sivistyksen pariin ja viimeinen vitonen mentiin hiekkatietä ja valettua jokipohjaa pitkin. Kisassa tässä kohtaa saisi varmaan hyvän loppuhurmoksen ja -kirin päälle, mutta nyt viimeiset suorat kilometrit tuntuivat vaan tympäisevän. Oletettuun maaliin (tai kohtaan, missä reittiviiva päättyi) saavuin ajassa  4:51:52.  Tuolla ajalla olisin ollut varsinaisessa kisassa kokonaiskilpailun sijalla 104/777.

Matkaa tuli mittarin mukaan kokonaisuudessaan 43,6km, nousua 855m ja laskua 2465m. Alunperin ajattelin, että rauhallisesti hölkkäillen tuossa menisi about 5,5 tuntia, joten siihen nähden matka taittui huomattavasti reippaammin. Järjestäjän mukaan nousua reitille pitäisi tulla 1200m ja tuosta nopeasti päätellen laskua noin 2850m, joten  mun mittarilukemat on noin 400m pielessä. Eipä sillä väliä, nousut olivat joka tapauksessa suht lyhyitä ja nopeita, joten sellaiseen loputtoman tuntuiseen ylämäkikävelyyn ei tällä reitillä joutunut. Alamäkien osalta juostavaa kyllä riitti ja parhaimmillaan sai pudotella 1000 laskumetriä yhtä soittoa noin 8-9 km matkalla. Komiaa.


Ultran viimeisenä kolmanneksena tuo on varmasti reitin helpoin osuus, sillä kaikki isot ylämäet on noustu jo aiemmin ja jäljellä on oikeastaan pelkkää alamäkeä. Tämä kuitenkin vain teoriassa, sillä voin vain kuvitella, kuinka romuna jalat ovat, kun takana on jo 80km ja 7000nm. Ja sitten pitäisi noita kivirännejä alkaa pudottelemaan. Huhhuijaa. Polut olivat alustaltaan huomattavasti epätasaisemmat ja irtonaisemmat kuin esim. Mont Blancilla, missä polut ovat kymmenien tuhansien vaeltajien kuluttamat ja tasoittamat. Tällaiseen kivikkoon eivät kyllä Suomen pehmeät polut juurikaan valmista. Maisemien, ajankohdan, sääolosuhteiden ja reitin puolesta tämä on kyllä edelleen harkinnassa, mutta pikkaisen nuo kivikkorännit pistävät silti harkitsemaan, josko hiukan helpompaa alustaa löytyisi mantereen puolelta.

Salomon Sense Ultra 3 - 2. pari
The Weapon of Choice: Salomon Sense Ultra 3. Räjäytin edellisen parin viime kesänä Mont Blancilla ja sain takuusta uudet. Mahtava kenkä juoksuominaisuuksiltaan juurikin tällaisille kuiville ja koville poluille. Omaan jalkaan istuvuus on myös täydellinen. Tällä reitillä vaimennusta ja pohjasuojausta olisi saanut olla pykälä enempi, sillä kovasti löivät kivet pohjista läpi. Pohjakuviointi myös kuluu aivan liian nopeasti tämän hintaluokan kengäksi, joten tätä paria pitää nyt vähän säästellä, että sillä selviäisi vielä kesäreissunkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti