TahkoMTB 240km 2025

No, jospa vihdoinkin.  Jotkut projektit tuppaavat välillä vähän venymään ja tämä Tahkon 240km on juuri sellainen.  Ensinnäkin ko. matka on tarjolla vain joka toinen vuosi ja toisekseen "aina tulee jotain", mikä sitten vie mahdollisuuden edes yrittää.  Olin Tahkolla ekan kerran 2013 ja siitä asti tämä on kummitellut mielessä, mutta välissä meni lähes kymmenen vuotta,  kun keskityin lähinnä juoksuhommiin ja pyöräily oli sivuharrastuksena.  Toissa vuonna pääsin vihdoin yrittämään, mutta silloin olosuhteet veivät miehestä voiton ja ralli katkesi kahteen kierrokseen.  Mutta nyt on vakaana aikomuksena saada tämä homma pois päiväjärjestyksestä.  

Kävin toukokuussa ajamassa Likaasen Lakeuden ja sitä varten kilometrejä kertyi ennätystahtiin.  Lakeuden jälkeen tuli muutaman viikon notkahdus suoritustasoon, kun pikkasen liian nopeasti lähdin jatkamaan harjoittelua, enkä antanut itselleni riittävästi palautumisaikaa. Otin siis muutaman askeleen takaisinpäin, keventelin viikon verran ja kesäkuun alusta koin olevani taas normaalissa harjoittelukunnossa ja ehkä jopa aiempaa paremmassa iskussa.  Koitin siirtyä pääasiassa ajamaan maastopyörällä, koska sillähän tässä on tarkoitus kisakin ajaa. Hiekkateitä ja jopa asfalttia on siis täpärillä jauhettu.mutta puhdas maastoajo on ollut valitettavan vähäistä, sillä joko a) on ollut sateista ja märkää tai b) olen ollut mökillä, missä ei järkeviä polkureittejä ole.  Tahko nyt ei reittinä mitään maagisia maastoajotaitoja vaadi, joten eiköhän ne teknisemmät paikat mene vanhalla rutiinilla, vaikka just nyt ei ole juurakoita ja kivikoita juurikaan ehtinyt jumppaamaan.  Näin kisapäivän aattona sääennuste lupaa lämmintä ja kuivaa, joten olosuhteet pitäisivät ainakin olla suotuisat.  Lähtölistalla on 20 nimeä, joista tiedän suorilta 2-3 itseäni moninverroin kovempaa kuskia ja sitten päälle ne, joita en tiedä, joten sovitaan, että top5-sijoitus olisi jo kova juttu.  Lähden kuitenkin ensisijaisesti ajamaan kisaa maaliin, toisena tavoitteena on pyrkiä ajamaan mahdollisimman tasaisia kierroksia (~3,5h) ja päästä alle 14 tunnin loppuaikaan.  Tärkeää olisi nyt muistaa, että en lähde ajamaan kilpaa toisia vastaan, sillä se ei johda muuhun kuin liian kovaan kyytiin, mistä saa maksaa kovaa hintaa jälkimmäisellä puoliskolla.  Ajetaan kisaa sitten viimeisellä kierroksella, jos sellaiseen on aineksia ja mahdollisuuksia.

Startti ja 1. kierros
Puolilta öin keräännyttiin lähtöalueelle. Porukkaa oli startissa ehkä satakunta, kun 60km yölähdön kuskit ja me pitkämatkalaiset asetuimme viivalle.  Sää oli oikein hyvä, puolipilvistä ja lämpötila +12. Lyhyet ajokamat ja irtohihat siis riittäisivät toivottavasti yön yli.  Pieni sateenuhka oli olemassa, mutta päätin, että ei sada, enkä varautunut siihen mitenkään.  Vuorokausi vaihtui ja päästiin liikkeelle.  Startti maltilla ja isommassa porukassa ajettiin alun latupohjat ja tiesiirtymät. Vauhti oli reipas, mutta ei mitään repimistä, joten maltti riitti.  Nilsiästä eteenpäin, kun päästiin poluille, alkoi ajo asettua uomiinsa ja myös ohituksia kertymään.  Jo noin 22km kohdalla Kinahmi I:lle tultaessa oltiin kaverin kanssa kahdestaan ja väännettiin mäki ylös. Oon noussut tämän mäen aika monta kertaa, mutta nyt se meni ekaa kertaa ajamalla ylös asti. Jee! Yö alkoi hämärtyä ja vaikka pimeää ei varsinaisesti tullut, niin hiukan oli silti näkemisen kanssa hankaluuksia nopeissa alamäissä.  Säästelin myös ihan tarkoituksella pyörää, sillä alla oli uudet aika heppoiset kumit, joiden kestävyyteen ei ollut ihan täyttä luottoa.  Lampelan huollosta ajoin vain läpi ja Kinahmi II:n nousukin meni ajamalla niin ylös, kuin se ajamalla on mahdollista mennä. Loppu talutettiin totuttuun tapaan. Kalkkiruukin jälkeen nopealla tieosuudella oli reittimerkki vissiin kaatunut ja pyyhkäistiin käännöksestä ohi. Onneksi tajuttiin tämä suht nopeasti ja tehtiin uukkari. Muutaman minuutin pummi siitä kertyi ja tässä hässäkässä takaa tuli yksi kaveri meidät kiinni, joten jatkettiin kolmestaan matkaa. Kohti Tuulivaaraa ajettaessa reitillä on kaksi isompaa nousua, ensimmäinen loiva ja pitkä, toinen lyhyt ja jyrkkä.  Näissä mäissä aloin jätättää (en tarkoituksella) ajokavereita, mutta ennakoin, että ajavat mut kiinni alamäissä, joten en suotta hidastanut, kun mäkijalka vaikutti oikein hyvältä. Eroa alkoi kuitenkin ilmeisesti kertyä ja kun lähestyttiin loppunousua ei enää valoja takana näkynyt. Loppunousu oli muutettu (kenties jo viime vuonna) ja varsinaiseen nousuun liityttiin vaivihkaa noin puolivälissä vanhaa linjausta. Tämä oli iloinen yllätys, sillä yht´äkkiä oltiinkin jo melkein Tahkon päällä.  Loppurutistus Tahkon huipulle ja pitkää bikepark-linjaa täysiä alas. Tahkolahden reunaa maalialueelle ja eka kierros täyteen.  Mikä tilanne? No, hyvä tilanne. Eka kierros meni helposti, ajaminen oli mallikasta ja vauhti säästelystä huolimatta kelvollinen. Lamppu pois, täydet pullot mukaan ja suolakeksejä suu täyteen. Olin kuulemma tässä vaiheessa sijalla 4, mikä sekin oli oikein iloinen uutinen.  Kaveri tuli huoltoon just, kun olin lähdössä, joten eroa oli kertynyt jokunen minuutti. En jäänyt odottelemaan, vaan lähdin yksin seuraavalle kierrokselle.  Huollosta lähtiessä nappasin kierrosajan, 3:25h.

2. kierros

(c) Tarja Kiviranta

No juu. Ekaan kierrokseen meni siis 3h 25min, joten 14 tunnin aikatavoitteen sai heittää romukoppaan, sillä ei nämä kierrokset tästä ainakaan nopeutuisi.  Lähdin puskemaan alun nopeita osuuksia kuitenkin parasta mahdollista vauhtia, sillä periaatteessa tässä voisi olla mahdollisuus ajaa ehjällä suorituksella jopa podiumille. Kärkikaksikon vauhtiin ei olisi mitään jakoja, mutta kolmosen tavoittamiseen, ehkäpä.  Täysin ennakoidusti ajoin yksin, kilpakumppaneita ei näkynyt tai kuulunut edessä eikä takana.  Kinahmit nousivat hyvin ja Lampelassa pysähdyin syömään suolakeksejä, sillä vatsassa oli vähän epämääräinen olo. Energian imeytymisen kanssa ei ollut ongelmia, mutta silti vatsassa tuntui hiukan kuplivan. Aurinko alkoi nousta ja sitä myöten näkyvyys parani, joten jatkossa alamäkiin uskalsi ampua selkeästi kovempaa.  Luotto renkaiden kestävyyteenkin oli löytynyt, joten suottako sitä sitten jarruttelemaan.  Mäet nousi, matka eteni ja kierroksen loppupuolella näin jopa muutaman ihmisen, kun ajoin kiinni yölähdön viimeisiä kuskeja.  Ei tästä enempää kerrottavaa.  Kierros valmiiksi, huollosta taas uutta pulloa ja geeliä mukaan sekä banaania naamariin. Vatsa edelleen vähän outo ja jatkuva kusihätä aiheutti hiukan murhetta. Kierros huoltoineen 3:37h.  

3. kierros
Tämä olisi pahin. Kun tästä selviää, menee viimeinen kierros varmasti, sillä ei leikkiä enää siinä vaiheessa jätetä kesken.  Sain kierroshuollossa tilannetiedotuksen, että kärkikolmikko on kaukana edessä ja takaa tulevat riittävän kaukana perässä. Johtopäätös siis oli, että saisin pidettyä sijoituksen ajamalla omaa perusvauhtiani, eikä toisaalta sijoituksen parantamiseen olisi mitään mahdollisuuksia ilman kärkikolmikon keskeytyksiä, joita ei tietenkään toivota.  Vähän alkoi jo jalka painaa ja muutenkin hankaluudet tuntuivat kerääntyvän. Olin ajanut kierrosta vajaat 20km ja tänä aikana pysähtynyt kuselle 3 kertaa.  Nesteet menivät siis edelleen läpi ja vatsassa kupli. Ei ole eka kerta, kun näin käy, joten tarvittava lääkitys oli selvillä. Suolaa.  Nappasin pari suolatablettia ja Lampelan huoltoon päästyäni mussutin monta kourallista sipsejä. Josko alkaisi helpottaa.  Ja alkoihan se.  Vatsa asettui ja nesteen läpivirtaus loppui.  Olo koheni huomattavasti ja fiilis sitä myöten myös.  Tunnelma oli siis nousussa, mutta suorituskyky valitettavasti laskussa.  Reaktiokyky oli selvästi hidastunut ja nopeissa alamäissä alkoi tulla tilanteita, joten pakko oli himmata vähän vauhtia. Lisäksi kädet alkoivat olla rynkytyksessä hellinä, eikä jaloissakaan ollut enää juurikaan terävyyttä jäljellä. Alamäissä joutui siis varomaan, ylämäissä sitkuteltiin pienimmällä vaihteella ja teknisemmät paikat meni vähän töksähdellen, kun ei pyörää jaksanut enää käskeä aikaisempaan malliin. Samapa se, kunhan matka etenee.  Kierros oli vielä edellistäkin yksinäisempi, sillä tällä kierroksella en nähnyt yhtäkään pyöräilijää.  Välihuollossa perustoimenpiteet ja eteenpäin Kierrosaika huoltoineen 3:59h.  Hidasta oli, mutta laskeneesta suorituskyvystä huolimatta, tämä johtui enimmäkseen loputtomista kusitauoista ja huoltopysähdyksistä.

4.kierros
Homma menee maaliin, jos ei pyörä tai mies hajoa.  Sen lisäksi, että tämä olisi viimeinen kierros, olisi tämä myös hyvin erilainen kierros. Tulisin ajamaan kiinni 60km häntäpäätä, joten enää ei tarvisi olla yksin ja ohitustilanteet pitäisivät vireystilaa yllä. Toki ne myös haittaisivat omasta ajorytmistä kiinni pitämistä, mutta kyllä tässä vaiheessa vireystila alkoi olla isompi ongelma. Pää oli aika sumea, väsytti ja paikat sattui. No, mutta ajaa se kierros silti pitää, joten liikkeelle. Voi helvetti, osuin just viimeisen lähtöryhmän kanssa ekoille kilometreille ja melkoista hässäkkää se sähköpyörien suhina aiheutti. Ylämäessä ne puhalsi ohi ja suoralla jäivät taakse, koska rajoitin määrää 25km/h, eikä semmoiseen laitteeseen nyt kuitenkaan lisävauhtia kannata polkea. Onneksi porukasta lähes kaikki olivat 45km osallistujia, joten Nilsiän huollosta kääntyivät eri reitille. Kinahmi I:lle sain sitten ajaa jotakuinkin yksin, mutta siitä eteenpäin porukkaa tuli selkä edellä vastaan jatkuvalla syötöllä.  Ajaminen tuntui paremmalta ja helpommalta kuin edellisellä kierroksella, mutta tämä selittynee pakollisilla hidasteluosuuksilla, kun piti odotella sopivaa ohituspaikkaa.  Ohituksia kertyi kierroksen mittaan varmaan yli 100 ja päälle vielä ne, jotka olivat huolloissa.  Ajoin tämän kierroksen pysähtymättä yhteenkään huoltoon, sillä tankkaus oli kunnossa ja vointi tilanteeseen nähden hyvä.  Vaikka ohituksia kertyi todella paljon, niin näiden kuskien kunniaksi on todettava, että tilaa sai aina, kunhan varoitti etukäteen ja runsaasti sateli myös kannustuksia. Kiitos siitä.  Ajaminen oli siis mitä oli, mutta kuten ennakoinkin, aika kului nopeasti, kun ympärillä oli tapahtumia.  Sitten oltiinkin jo loppunousuun johtavan polun juurella, joten ylös, alas ja maaliin.  Loppuaika 14:50.42 ja sijoitus 4.

Tulokset
Strava
Garmin

Olipahan savottaa kerrakseen.  Mitenköhän tätä nyt purkaisi?  Kyllä tähän pitää tyytyväinen olla, ei siitä mihinkään pääse.  Ajaminen sujui ekat kaksi kierrosta erittäin hyvin, eikä jälkimmäisellä puoliskollakaan mitään varsinaista hämminkiä ollut. Fiilis pysyi (riittävän) hyvänä koko ajan, tankkaus toimi ja ilmenneet pienet ongelmat sain korjattua.  Kun ekan kierroksen jälkeen peli alkoi olla sekä sijoituksen että aikatavoitteen (karkaamisen) suhteen selvä, en enää sen jälkeen mittaria tai kelloa katsellut, vaan keskityin ainoastaan etenemiseen. Älä murehdi asioista, joihin et voi vaikuttaa ja vaikuta niihin, mihin voit. Eikös tuo ole joku AA-kerhon ohje tjms. Vanhuus tuo kokemuksen lisäksi varmuutta ja taputtelen itseäni olalle siitä hyvästä, että ymmärsin olennaisen, eli tärkeämpää on tekeminen kuin suorittaminen.  Matka maistui niin hyvältä kuin tämmöinen ylipitkä matka nyt voi maistua, eikä tämä lopulta suoritusmielessäkään mitenkään huonosti mennyt. Viime vuosien muutosten myötä reitti on mielestäni aiempaa hitaampi, joten 14 tunnin aikatavoite ei ehkä alunperinkään ollut kovin realistinen. Alle 15h se kuitenkin meni ja sijoituskin oli oikein kelpo, joten mitään jossiteltavaa tästä ei jäänyt.

Tahko lunasti tälläkin kertaaodotukset.  Erityismaininnan ansaitsevat huoltojen ihmiset, jotka olivat aina ystävällisiä ja avuliaita. Lisäksi hatunnosto siitä hyvästä, että seisovat läpi yön (2. ja 3. kierros) palvelemassa niitä kahtakymmentä typerystä, jotka ovat ainoina ajajina reitillä.  Suurkiitokset ja huraa!-huudot.  Reittimuutokset, mitä viime viime vuosina on tehty, ovat olleet erittäin positiivisia.  Jos tämä joskus oli vähän semmoinen hiekkatieralli, missä oli muutamia hankalia mäkiä ja satunnaisia polkuosuuksia, niin tätä nykyä reitti on ihan oikeaa maastopyöräilyä. Toki mukana on edelleen tieosuuksiakin, mutta ne ovat lyhyitä ja sitä paitsi niitäkin tarvitaan, että ehtii syödä ja juoda jossain välissä.  Hienoa työtä tämänkin suhteen on siis organisaatiossa tehty.

Loppusanat vielä.  Vaikka etukäteen ajatuksena oli, ettei Tahkolle enää tämän jälkeen tarvitsisi lähteä, niin enää en ole ihan varma.  Tykkään reitistä ja tykkään tapahtumasta, joten miksipä ei.  Tämä 240km on nyt onneksi taputeltu, joten sitä ei tarvitse enää ajaa. Neljässä kierroksessa on vähintään yksi liikaa, sillä kyllä sitä saa itsensä varmasti ajettua ihan totaalisen loppuun kolmella tai kahdellakin kierroksella.  Kisan jälkeinen tunne on sekä helpottunut että tyytyväinen.  Fyysisesti toki paskaksi hakattu. Käsissä on ilkeää hermokipua, kun hartiat ja olkapäät on totaalisen jumissa loputtomasta paukutuksesta.   Jalat tuntuu samalta kuin 100km polkujuoksun jälkeen, eli eivät siis kovin hyviltä ja 9000kcal energiakulutus tehnee sen, että nälkä jatkuu seuraavan viikon.  Kuulostaako hyvältä?  Kahden vuoden pääsisi koittamaan.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Kaksi vuotta yhteiselämää takana ja pyörä on just semmoinen kuin haluankin. Kaikki osat on matkan varrella vaihdettu, joten ainakin olen saanut siitä itseni näköisen laitteen.  Kaikki toimi tälläkin kertaa moitteettomasti ja jopa ennakkoon pelkotiloja aiheuttaneet renkaat pelasivat hyvin. Matka jatkukoon.

Likaanen Lakeus 2025

Viime vuodelle ei mitään edes puolipitkää kisaa lopulta tullut, joten tänä vuonna palataan taas niiden äärelle.  Tapahtumakausi polkaistiin reippaasti (tosin lopussa vähemmän reippaasti) käyntiin sekopäisellä soraseikkailulla, eli Likaasella Lakeudella. Matkaa taitettaisiin Ähtäristä Vaasaan ja sieltä sitten takaisin. Tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran ja silloin lähdettiin Kokkolasta etelään päin, jossain vaiheessa käännyttiin ja ajettiin eri reitti takaisin.  Tapahtuma saavutti vähintäänkin kulttimaineen välittömästi ja vähän harmitti, että en lopulta lähtenyt mukaan.  Nyt korjasin virheeni ja kun ilmoittautuminen joskus tammikuussa aukesi, lämäsin ilmon sisään samantien, kuten teki myös vajaat 100 muuta enemmän tai vähemmän vinksahtanutta pyöräilijää.  Jaa, miten niin vinksahtanutta?  No kyseessähän ennakkotietojen mukaan oli 450km soratieajo, joka kevään mittaan sitten venähti 470 kilometriin.  Ei kai tuommoista kukaan täyspäinen lähde ajamaan.  Vielä, kun tapahtuman isä, reittimestari ja El Jefe Juha Rinta-Aho lisäili tapahtuman lähestyessä reitille jos jonkinmoista ylläriä ajajien piristykseksi, niin helppoa ei tulisi olemaan. Palataan tähän kuitenkin myöhemmin.

Okei, eli luvassa olisi vähintään 450km soratietä, joten siitä haasteesta suoriutumiseen kannattaisi ilmeisesti treenatakin hiukan.  Turussa oli harvinaisen huono talvi, mikä toisaalta taas teki sen, että pyöräilysäät olivat vuodenvaihteen jälkeen enimmäkseen melko kohtuulliset.  Syvemmin asiaa analysoimatta totean vain, että ajettu on. Välillä kovaa, välillä hiljaa ja toisinaan pitkään. Ja ennenkaikkea säännöllisesti säistä välittämättä.  Kuntopuoli oli siis hoidossa, pyörää speksasin hiukan koitosta silmällä pitäen sopivammaksi, joten ainoa murheen aihe oikeastaan oli sääolosuhteet.  Sadetta pelättiin, mutta sitä ei onneksi enää kisaviikolla luvattu.  Lämpötilatkin olivat nousussa, mutta väistämättä yöllä olisi kylmä, joten siihen piti varautua.  Välppäsin kamoja oikeastaan viimeiseen kisapakkaukseen asti ja lopulta päädyin lyhyeen ajoasuun sekä irtolahkeisiin ja -hihoihin.  Mukaan pakattiin tuulitakki, kevyt toppaliivi, paksu pitkähihainen ajopaita (muistutukseksi itselle: ei käytetty), kengänsuojat ja paksummat hanskat.  

Tarjolla oli iltalähtö perjantaina klo 21.00 ja aamulähtö lauantaina klo 7.00.  Isot pojat lähtisivät aamulla ajamaan täysiä ja siinä kyytissä en pysyisi, joten katsoin parhaaksi lähteä illalla, jotta potentiaalista ajoseuraa olisi enemmän.  Tätä valintaa puolsi myös se, että todennäköisesti maaliin pääsisi ennen seuraavaa iltaa, eli vuorokausirytmi pysyisi jotakuinkin kunnossa (mitä nyt tietty yksi yö jäisi välistä) ja toisekseen saisi yön samantien pois alta ja jälkimmäisen puoliskon saisi ajaa päivänvalossa.  Noin 90 lähtijästä suunnilleen 70 valitsi iltalähdön ja loput sitten aamun.  No, mutta mennään nyt vihdoin itse siihen ajamiseen.  

Vajaan 10km saattoajon jälkeen ryhdyttiin lyömään vauhtia lisää, mutta ryhmä pysyi pääosin kasassa ja semmoisessa parinkymmenen kuskin porukassa siinä sekoiltiin menemään. Ajo oli vähän levotonta, kunnes parinkympin jälkeen meitä irtosi ehkä 10 hengen porukka ja vetovuoroissa alkoi olla jo hiukan tolkkua. Yhden pikapysähdyksen taktiikalla saavuttiin Peräseinäjoen Kalajärvelle (~82km), missä ajettiin tekoaltaan reunavallia.  Kello lähenteli puolta yötä, aurinko oli laskenut, mutta taivas punersi edelleen veden yllä. Tämä hetki ja maisema on piirtynyt mieleen, sillä kaikki oli kaunista ja ajaminen maistui.  Peräseinäjoen keskustassa puolet porukasta kaarsi grillille syömään, mutta olin ajatellut, että ajan ekaan huoltoon ja taukoilen vasta siellä.  Onneksi muutama muukin valitsi samoin ja neljän hengen porukassa taidettiin jatkaa, kunnes aika pian meitä olikin enää kolme.  Pojanluoman huoltoon (~125km) saavuttiin ensimmäisinä suunnilleen puoli kahdelta.  Oli vähän kylmä ja pää jumissa.  Kuppi kuumaa kahvia piristi ja jotain siinä kai tuli syötyäkin.  Nyt oli varustauduttava myös kylmään, joten kengänsuojat päälle, paksummat hanskat ja toppaliivi laukusta päälle.  Taas oli kaikki hyvin.  Huoltoon tiputteli porukkaaa tasaiseen tahtiin, eli ei ne erot kovin isoja vielä olleet.  Koottiin muistaakseni viiden hengen porukka, millä lähdettiin eteenpäin kohti Ilmajokea.  Toivottavasti muistan nyt oikein, sillä oliko se nyt sitten tässä välissä, kun ajettiin vitsikäs 1,5km suora suo-osuus.  Enimmäkseen se oli ajettavissa, mutta kyllä siinä ihan vääntää sai.  Jossain näillä main oli myös hieno pitkospuupätkä ja ihan kunnon maastopyöräilypolku.  Ei kyllä yhtään pysty muistamaan, missä järjestyksessä nämä kaikki tulivat.  Ilahduttavia piristyksiä ne kuitenkin tällaiselle maastokuskille olivat.  Maantietaustaiset ajohenkilöt saattoivat kyllä olla eri mieltä.  Sydänyö poljettiin tiukkaa tahtia kohti Maalahtea, missä pitäisi olla kauppa, mutta vähemmän yllättävästi se ei viideltä aamulla ollut vielä auki.  Yöstä ei hirveästi ole muita muistikuvia kuin, että jossain vaiheessa meidän viiden hengen porukasta oli jäljellä enää kolme ja ajettiin hiukan liian kovaa.  Jokainen taisi vetovuoron jälkeen todeta, että "nyt on ehkä napsu liikaa vauhtia", mutta ei silti hidastettu.  Oli nimittäin siinä kello kolmen ja viiden välillä hemmetikseen kylmä, sillä lämpötila taisi laskea pakkasen puolelle.  Juomat oli lopussa ja syömään ei ajossa pystynyt, kun sormet oli niin kohmeessa, joten tässä kohtaa mentiin ehkä eniten limitillä koko reissun aikana. Muistan jossain vaiheessa yrittäneeni epätoivoisesti sammuttaa etuvaloa, siinä onnistumatta, kun ei pystynyt painamaan nappia riittävän kovaa.  Onneksi vaihteissa oli herkemmät napit.   Neste tuntui tulevan läpi, joten muutamia kusi- ja syömätaukoja tuossa kai pidettiin. Nappasin pari suolatablettia, millä nesteen läpivirtaus hiukan rauhoittui ja siitäkin riesasta päästiin. 

Puoli kuuden aikoihin saavuttiin Söderfjärdenin meteoriittikraaterille, mikä oli upea paikka, kun en siellä aiemmin ole käynyt.  Aurinko oli noussut, lämpötila nousi kohisten ja mieliala samaa tahtia.  Ennen Vaasaa oli vielä reitin pakkorastina Öjbergin (laskettelu?)mäen kuntoportaat.  Kannettiin pyörät ylös ja jotain dh-linjaa ajoin alas. Uskallan arvata, että ihan kaikki eivät tulleet ajamalla alas.  Vaasa lähestyi ja siellä olisi todennäköisesti kauppa auki, joten yöstä selvittiin kunnialla, vaikkakin pienellä riskillä.  Vaasan Prisma aukesi klo 7 ja oltiin pihassa vissiin hiukan jälkeen. Huhhuh.  Nyt sai vihdoin ruokaa ja juomaa, sekä kuoriutua lämpökerroksista.  Kello oli suunnilleen 7.30 ja matkaa takana 246km, kun istuttiin taas satulaan.  Jo tässä vaiheessa oli aika vahva varmuus, että homma tulee taputeltua kunnialla maaliin.  Reitin hankalimmat osuudet olivat oletettavasti takana, kylmästä yöstä selvittiin ja matkakin oli jo yli puolivälin.  Aamupäivän myötä tuuli alkoi nousta, joten peltoaukeilla sai puskea ihan huolella rajuhkoon sivuvastaiseen.  Vauhti vähän hiipui ja välillä pötköteltiin heinikossa, mutta tasaisesti kolmen hengen Lakeuden Express kuitenkin vuorovedoin, kilometri ja kylä kerrallaan eteni kohti Simpsiötä.  Tässä meni monta tuntia ja aivot oli välillä aika sumeat, joten muita muistikuvia ei ole kuin että, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, tuuli kovaa ja joka ainoa tie tuntui olevan juuri karkeaksi lanattu.  Simpsiön laskettelumäen päälle piti tietysti ajaa (siis taluttaa).  Matkamittari näytti suunnilleen 340km, kellonajasta ei mitään käsitystä.  Simpsiöllä oli oikein urheilujuhlan tuntua, kun drooni kuvasi ja musiikki raikasi.  Juujuu, mäkeä alas ja  muutaman kilometrin kiri kohti Lapuan Shellia, missä oli lupa pitää seuraava kunnon tauko.  Taas sai syödäkseen ja juodakseen, eikä matkaakaan ollut enää kuin vajaa neljännes jäljellä. 

Aika ryytyneitä ukkeleita alettiin olla ja pieni neuvonpito otettiin jatkosta, mutta todettiin, että jos nyt on jo 250km ajettu yhdessä, niin ajetaan loputkin.  Ja sitten ajettiin.  Reitti kääntyi enemmän kohti etelää, joten saatiin lisää myötätuulta, mikä olikin enemmän kuin suotavaa.  Matka Kuortaneelle (~390km) eteni melko vaivatta ja nyt alkoi oikeasti loppu häämöttää.  Joopa joo. Vaikka oltiin oltu lakeuksilla, niin nyt alkoi mäkeä pukkaamaan.  Ei ollut kenelläkään enää ihan parhaat jalat, mutta niin ne mäet vaan kihnuteltiin ylös ja vauhdilla alas, yksi kerrallaan. Tähtäimessä Töysä ja Rinta-Ahon huolto (~430km).  Etukäteen sitä aatteli, että ei kai tuossa vaiheessa enää mitään huoltoa tarvi, mutta jälkikäteen sitä aattelee, että tuo oli äärimmäisen tärkeä taukopaikka.  Oltiin nimittäin kaikki suhteellisen romuna.  Juomat oli vähissä, ukkelit kuumissaan ja energiavajareissa.  Huollossa oli itse päällikkö seurueineen kannustamassa ja syötiin sekä juotiin ihan tolkuttomasti.  Joku tsekkasi, että seuraava tulee takaa 10-15km päässä, joten päästäisiin iltalähdön ykkösinä maaliin (vaikka eihän tämä kilpailu ollutkaan), vaikka suunnilleen talutettaisiin viimeiset 40km.  Ei kuitenkaan talutettu, vaan ajettiin.  Ei enää mitenkään väkisin, vaan enemmänkin jo riemuiten siitä, että onpa ollut huikea reissu, mutta onneksi se kuitenkin kohta on ohi.  Ja sieltä se Ähtärin leirintäalue ja maalikaari lopulta tuli.  Herrasmiesmäisesti kolmen rivistössä maaliviivan yli ja se oli siinä.

Garmin
Strava

Pyörä liikkui lopulta 18:15h ja kokonaisuudessaan aikaa kului 21:03h.  Vaikka ei tämä kisa ollutkaan, niin aamun kuumassa ryhmässä kato kävi kovana, eikä sieltä tullut lopulta kuin neljä meitä nopeampaa kuskia maaliin.  Niikseenkin siis ihan kelpo suoritus.  Tämä oli kyllä nyt semmoinen homma, että jos tällä tavalla pystyisi näitä ajoja suorittamaan, niin tätähän voisi tehdä enemmänkin.  En käytännössä missään vaiheessa murehtinut ajasta, wateista tai vauhdeista.  Ekalla satasella tarkastin, että sykkeet pysyvät riittävän matalina, mutta sen jälkeen mentiin puhtaasti fiiliksellä.  Kovaa ajettiin aina, kun pystyttiin ja kun ei pystytty, niin ajettiin hiljempaa.  Kun ei tuijotellut keskinopeutta, niin pystyi ottamaan ilon irti polkuosuuksista, soista, laskettelurinteistä ja muista ylläreistä, mitä reitti eteen heitti. Reitti oli aivan huikea, enkä voi edes kuvitella millainen voimainponnistus sen suunnittelu ja koeajaminen on ollut.    Kaikki järjestelyt olivat vimpan päälle, kotikatsomo sai jännittää(?) gps-pallukoiden hidasta etenemistä, tarjoilut hulloissa olivat runsaat ja ennenkaikkea kaikilla tuntui olevan hauskaa.  Hauskuuden käsite on tässä yhteydessä ehkä vähän nyrjähtänyt, mutta uskoisin, että ainakin osallistujat ymmärtävät, mitä tarkoitan.  Kiitos Juha ja muut järjestelyihin osallistuneet, jotka teitte tästä aivan huikean tapahtuman.  Mites se nyt olikaan: "Ei enää koskaan ja ensi vuonna uudestaan".

Ja vielä.  En yleensä näissä kirjoituksissa mainitse kanssakilpailijoita nimeltä, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä ilman ajokavereita tämä reissu olisi omalta kohdaltani ollut aivan varmasti hyvin paljon synkempi kokemus. Suunnilleen 17 tuntia ja 380km kilometriä laadukasta yhdessä ajamista.  Kiitos Mats ja Perttu!

3T Exploro Primo

The Weapon of Choice: 3T Exploro Primo
Pyörä on ollut mulla suunnilleen 1,5 vuotta, pieniä muutostöitä on sinä aikana tehty, mutta nyt alkaa istumaan kuin hanska. Ajan yleensä 700x40 rengaskoolla, mutta tätä reissu varten speksasin 650b kiekot ja niille 2.1" erinomaisesti rullaavat maastorenkaat.  Tällä saatiin mukavuutta, luotettavuutta ja ajo-ominaisuuksia oletettavasti hieman paikkallisia hiekkateitä haastavammalle alustalle.  Rengasvalinta osoittautui parhaaksi mahdolliseksi.  Laukkuina Restrapin 0,8l toptube- ja 4l satulalaukku. Pakkaus oli tiukka, mutta kaikki mahtui.  Valona Lupine Piko mittarikiinnikkeen alla ja takana Garmin Varia.  Pienintäkään teknistä murhetta ei ollut ja pyörän päällä jaksoi istua, joten kalusto ja ajoasento lienevät siis aika hyvin jiirissä.