Jämi84-MTB 2018

Ei oikein YPH:n jälkeen juoksut napostelleet, joten heinäkuun lopun ajelin aika paljon fillarilla.  Kun pitkästä aikaa ajoi vähän enempi, niin tokihan se pyöräkin alkoi kulkea ja siitähän seurasi luontevasti mielihalu lähteä hiukan kisailemaankin.  Edellisestä kisastartista on aikaa jo reilut neljä vuotta, joten lähdin hakemaan semmoista pehmeää laskua fillarikisailun maailmaan.  Kisaksi valikoitui Jämi84-maastopyöräkilpailu, sillä olen tuolla ajanut aikaisemminkin, joten tiesin reitin hyvin helpoksi ja vielä kun ajankohta osui mukavasti viimeisen lomaviikonloppuun ja kaiken lisäksi reissuun sai yhdistettyä sukuloinnitkin, niin eipä siinä muuta kuin ilmo sisään.

Silloin kauan sitten, kun ajoin tuon viimeksi lähtöpaikka oli Jämillä, mutta nyt (tai itse asiassa jo viime vuonna) se oli siirretty Ikaalisten kylpylään ja ilmeisesti reittiä oli muutettu aika paljonkin aikaisemmasta.  Ennakkotietojen mukaan tieosuuksia olisi vähemmän ja muutenkin reitti olisi kuulemma maastopyöräilyllisempi.  Toki reitti on vaikkapa turkulaiseen polkupohjaan verrattuna melko vaivatonta ajaa, sillä pääosin reitti kulkee hiekkapohjaisilla metsäautoteillä ja sileillä kangasmetsäpoluilla.  Sinällään tietty ihan jees, koska semmoisista baanoista ei näillä kotinurkilla tarvitse edes haaveilla.  Mitään sen kummempaa aikatavoitetta en asettanut, sillä nyt ei oikeasti ollut mitään käryä, millainen pyöräilykunto olisi ja kuinka pitkälle vauhtikestävyys riittäisi.  Lähtökohtaisesti olen toki paremmassa kunnossa kuin silloin vuosia sitten, mutta se kuinka juoksukunto siirtyisi pyöräilykunnoksi oli suuri arvoitus.  Otinkin päätavoitteeksi ajaa mahdollisimman kovaa ja kisata täysillä sijoituksista.  Mistä sijoituksista? Ei mitään käryä tästäkään, mutta mahdollisimman monta kilpakumppania pitäisi jättää taakse.

Kisapäivän olosuhteet olivat pääosin suotuisat. Puolipilvistä, kuivaa ja lämpötila jossain 20 asteen tietämillä.  Pirun kova tuuli oli ja avoimissa paikoissa sen osuessa sopivasti vastaan, olisi parempi olla hyvä peesi tarjolla.  Kello 10.00 startti golfkentän viheriöltä ja heinikkoa pitkin kohti alun asfalttipätkää.  Jäin heti startissa vähän jalkoihin ja porukkaa meni aivan liikaa ohi.  Ensimmäisen 5km tieosuudella oli kuitenkin sopivasti tilaa ohituksiin ja oma paikka alkoi löytyä. Aika iso joukko porukkaa jäi taakse ensimmäisen 10km aikana. Sykkeet paukkuivat jossain 90% paikkeilla, mutta mitään hapottamista ei tuntunut, joten uskalsin ylläpitää vauhtia ja eka kymppi menikin suunnilleen 27,5 km/h keskarilla.  15km paikkeilla sain ajettu kiinni pienen porukan ja asetuin mukaan jonoon. Vaihtuvilla vetovuoroilla mentiin kymmenisen kilsaa ja olin huomaavinani, että ylämäissä (näitä 20-50 nousumetrin mäkiä reitillä riitti koko matkalle) meikäläisen jalka oli hiukan vahvempi kuin muilla. Hyvä merkki jatkon kannalta, mutta tässä vaiheessa ei vielä kannattanut alkaa hötkyilemään, sillä tasaisen vauhti oli porukalla oikeinkin riittävää. 

25km paikkeilla joku kilpakumppaneista siirtyi vetovuoroon ja löi vähän kaasua lisää.  Iskin peesiin ja päätin roikkua mukana.  Muu letka ei kovin pitkään perässä pysynyt ja jatkoimme matkaa kahdestaan.  Vetomiehellä tuntui vauhtia riittävän, eikä mulla ollut oikeastaan mitään tarvetta hönkiä ohi tai edes osallistua vauhdinpitoon.  Tässä vaiheessa pääosa reitistä kulki metsäteitä, joten vastatuulikaan ei päässyt liikaa rasittamaan.  Seuraavat 10km roikuin epäkohteliaasti vain peesissä ja näytti siltä, että muu porukka oli jäänyt kauas taakse ja edessä oleva isompi ryhmä pilkahteli välillä puiden lomasta.  Jossain 35km kohdalla siirryin kuitenkin vetohommiin ja yritin pistää hiukan vauhtia lisää, sillä ajattelin, että olisi hyvä ajaa edessä oleva joukko kiinni, niin ei tarvitsisi kahdestaan tehdä vetohommia koko loppumatkaa.  42km huollossa nappasin lennosta vaihtopullon (tämä on muuten erinoimaista palvelua, niin ei tarvitse pysähtyä ja alkaa täyttelemään pulloja) ja näin että edessä oleva porukka ei ole enää paljoa edellä.  Huollon jälkeen alkoi taas hiekkatieosuus ja porukkahan lähti tietysti ajamaan ihan hemmetin kovaa.  Tunsin olevani kuitenkin hyvissä voimissa ja hirveällä väännöllä ajoin seuraavan parin kilometrin aikana porukan lopulta kiinni.  Matkakumppaninikin oli pysynyt peesissä, joten ehkä tässä kohta tuli maksettua takaisin se aiempi kymmenen kilometrin peesailu. 


Porukan kyytiin päästyä oli kuin olisi bussiin hypännyt, mikä olikin oikein miellyttävää edellisen parin kilsan raivoamisen jälkeen.  Porukassa oli varmaan 8-10 kuskia ja aika hajanaiselta ajaminen vaikutti. Toisilla alkoi selvästi jalka painaa enemmän kuin toisilla.  Seuraavat viitisen kilometriä rullailin kevyesti porukan mukana ja keräilin vähän voimia.  Arvioin mielessäni, että ainakin suuri osa porukasta oli sellaista, jonka todennäköisesti pystyisin jäljellä olevan 35km aikana jättämään taakseni, joten seurailin vaan vetomiesten ajamista ja pyrin olemaan valmiina, jos jotain irtiottoa syntyisi.  Suunnilleen 50km kohdalla oli ehkä reitin kovin nousu hiekkaharjun päälle ja polkupohja oli hyvin pehmeää.  Olin nousun alkaessa porukan peräpäässä, mutta näytti siltä, että kenelläkään ei oikein ylämäki sujunut ja osa joutui jopa jalkautumaan.  Itselläni mäki sen sijaan tuntui nousevan suht mukavasti, joten väänsin koko porukan ohi ja pienen tasaisen osuuden jälkeen "jatkonousussa" aloin jo tehdä eroa takana tuleviin.  Nyt oli pienen taktiikkapalaverin paikka itseni kanssa. Vaikka selkeästi olin vahvempi ylämäessä, niin tässä oli aikamoinen riski vain nolata itsensä ja tulla seuraavalla tieosuudella taas porukan kiinniajamaksi.  En tiennyt, millainen reitti jatkossa olisi, mutta päätin kuitenkin ottaa riskin ja lähteä ajamaan porukkaa karkuun.  Onnekseni reitti pysyi seuraavat 10-15km vielä pääosin metsän siimeksessä ja mäkiäkin oli vielä ihan riittämiin, joten tiesin pystyväni tekemään eroa taaksepäin.  Tuollaisilla osuuksilla ei porukasta ole sellaista hyötyä kuin tiepätkillä vastatuuleen puskiessa, missä olisin kyllä hävinnyt tämän homman katkerasti.  Loppumatkan aikana näköyhteyttä muihin kisaajiin ei ollut eteen, eikä taakse, joten pyrin vain ajamaan kovaa, mutta hapottamatta.  72km huollon jälkeisen nousun päällä joku katsoja osasi kertoa, että takana ei näy ketään ja edessä olevatkin ovat toivottoman kaukana, joten aika turvallinen ero oli siis eteen ja taakse. Viimeiselle kympille himmasin ehkä hiukan vauhtia, kunnes 3km ennen maalia oli reitin varressa kyltti (3km maaliin) ja vasta tässä vaiheessa katsoin kellosta, että mitäs se kokonaisaika näyttää.  Ja sehän näytti siltä, että tämä saattaisi olla ajettavissa alle 3,5 tunnin, joten löin hiukan löylyä lisää ja lopun ollessa lähes kokonaan asfalttitietä painelin viimeisen kolmosen suunnilleen 30 km/h keskarilla ja maaliin ajassa 3:27.54.  Sijoituksesta ei mitään tietoa tässä vaiheessa.

Tulokset
Garmin
Strava

Myöhemmin tuloslistasta selvisi, että miesten kokonaiskilpailussa sijoitus oli 22/190.  Eroa edelliseen oli 2,5 minuuttia ja porukka, jonka jätin taakseni, tuli 1,5-2 minuuttia jälkeeni maaliin.  Sanoisin siis, että saavutin sijoituksen puolesta sen, mikä saavutettavissa oli.  Alkuhässäkän jälkeen ei kukaan tullut (pysyvästi) ohitseni, mutta itse pystyin ajamaan aika monta selkää kiinni kisan aikana.  Oikeastaan ainoa jossittelun paikka on, että olisinko pysynyt tuon top20-porukan kyydissä, jos alussa olisin ehtinyt ryhmään mukaan?  Sanoisin, että ehkäpä.  Muutoin tämä oli kyllä ihan positiivinen kokemus ja ilmeisesti tuolla juoksemalla tehdyllä mäkitreenillä on myös pieni siirtovaikutus pyöräilyyn, sillä ylämet tuntuivat olevan se vahvin osa-alue muihin verrattuna.  Ennakkoon arveluttanut vauhtikestävyyskin näytti olevan ihan ok, sillä pystyin 80-85% tehoilla painamaan koko matkan ja lopussa olisi kyllä ollut vielä paukkuja, jos sijoituksista olisi pitänyt viimeisillä kilometreillä taistella.  Oli oikein mukavaa kisata pitkästä aikaa ja kyllähän tässä nälkä taas yltyi, joten kyllä ensi kauteen pitää jotain pyöräkisojakin ehdottomasti saada.

Kisajärjestelyt olivat erinomaisen sujuvat ja kylpylän ympäristö tarjosi huomattavasti Jämiä viihtyisämmän kisakeskuksen.  Reitti oli hyvin merkitty, eikä missään kohtaa tarvinnut arpoa oikeaa suuntaa tai liittymää. Liikenteenohjaajia oli kaikissa tienylityksissä ja huoltopisteillä väkeä varmasti riittävästi. Kokonaisuudessaan järjestelyistä on pelkkää positiivista sanottavaa.  Kuten aiemminkin totesin, reitti on teknisesti erittäin helppo, mutta kyllähän nuo ylämäet oman haasteensa ajamiseen tuovat.  Itse kyllä tykkään välillä ajaa tällaisiakin reittejä, sillä näitä hampaista paikat irrottavia kivikkojuurakkorytyytyksiä saa täällä Turussa ajaa ihan riittämiin.

Specialized Epic Carbon HT

The Weapon of Choice: Specialized Epic Carbon HT.  Kevyt ja tehokas ovat ensimmäiset adjektiivit, mitä tästä pyörästä tulee mieleen.  Hiukan epäortodoksinen keulavalinta toimi tällaisessa maastossa täydellisesti ja muutenkin pyörän huikeista kiipeämisominaisuuksista oli selkeästi etua.  Pitoa ja vetoa löytyi pehmeämmissäkin nousuissa, kunhan vain jaksoi polkea.