MTB Marathon Cup 2024

Tämän kauden projektiksi päätin ottaa maastopyöräilyn marathon cupin.  Tahkolla ei 2024 ajeta 240km kisaa ja Syötteelläkin 260km kisa on ainakin tämän vuoden tauolla, joten nyt on siis hyvin vuosi aikaa hakea vähän vauhtia ajamiseen näistä lyhyemmistä kisoista. Cup sisältää 7 kisaa toukokuun alusta lokakuulle ja viiden parhaan kisan pisteet lasketaan.  Suunnitelmana oli kiertää heti alkukaudesta Etelä- ja Keski-Suomen kolme kisaa, heinäkuussa Seinäjoki ja lokakuussa sitten Tampere.  Tavoitteena tietysti kokonaispisteissä pärjätä M40-sarjassa mahdollisimman hyvin, TOP3-sijoitus voisi olla ihan tehtävissä.  Viime vuoden tuloslistaa, kun katselin, niin aika harva kuski ajoi "täyden" sarjan, joten jo pelkästään sillä, että rämpii nuo viisi kisaa maaliin, luulisi pärjäävän kokonaiskilpailussa jo kohtuullisesti.  Kattoo ny sitten, mihin rahkeet riittää. Yksittäisissä kisoissa tuskin tarvitsee podiumista haaveilla, mutta panostetaan nyt nimenomaan kokonaiskilpailuun.

Valmistautuminen kauteen ei mitenkään erityinen ollut.  Talvella ajoin aika vähän, vaikkakin säännöllisesti, mutta lumien lähdettyä (mikä toki tänä keväänä otti harvinaisen kauan ja monta yritystä) aloin lisätä tunteja ja nimenomaan maastopyörän päällä.  Mitään ohjelmaa en jaksanut laatia, vaan perusresepti, eli paljon z2-tehoista ajamista ja viikottain z3-/z4-tehoja vaihtelevan mittaisena, sai luvan riittää. Näin kauden kynnyksellä kunto vaikuttaisi olevan ihan kohtuullinen, mutta ajotekniikka ei oikein ole sillä tasolla, mitä tuommoinen vauhdikas kisa-ajo edellyttäisi.  Sitä ei toki opi kuin ajamalla poluilla kovaa, joten toivottavasti kauden mittaan tälläkin osastolla tapahtuu kehitystä.  Toinen ongelma on tietty kisakokemuksen puute, sillä nyt ei lähdetä ajamaan mitään aikatavoitteita, vaan sijoituksia.  Pitäisi siis malttaa lukea kisatilannetta sekä omaa suorituskykyä suhteessa muihin ja tehdä ratkaisuja sen mukaan.  Saa nähdä, mitä siitäkin sitten tulee, todennäköisesti ei ainakaan ekoissa kisoissa yhtään mitään, mutta yritetään oppia.

11.5 Evoc MTB

Kauden avauskisana Evoc MTB Rajamäessä.  Kisa ajetaan kahtena 30km kierroksena ja ennakkotietojen perusteella reitti pitäisi olla nopea, suht tasainen ja kisapäivänä täysin kuiva.  Lähtölista on pitkä verrattuna moniin muihin kisoihin ja kovia kuskeja paljon viivalla, joten mitään kummoisiakaan menestystoiveita ei ollut.  Hyvänä päivänä top10-sijoitus voisi olla tehtävissä, mutta sekin riippunee enemmän muista kuin itsestä. 

Kisapäivä oli aurinkoinen, mutta erittäin tuulinen,  Tulin kisaan Helsingin kautta ja edellinen ilta meni kavereiden bändin keikalla. Lähtöviivalle siis huonosti nukkuneena ja surkeasti tankanneena.  Krapulaa ei sentään ollut, se tästä olisikin vielä puuttunut.  Kaiken muun hyvän lisäksi onnistuin viivyttelemään lähtöalueelle menemistä ja päädyin sinnekin melkein viimeisten joukossa, joten tulisin jäämään enemmän tai vähemmän jumiin heti startissa.  Että juu.

Niinhän siinä sitten kävi, että kaikki meni ja itse olin suunnilleen viimeisen 20 kuskin joukossa.  Ekat 15km oli jonkinlaista isompaa ryhmää ja kun sen sain jätettyä taakseni, päädyttiin ajamaan kolmen porukassa.  Vauhti tuntui melko maltilliselta, mutta jotenkin ei rahkeet riittäneet ohitukseen.  Liian kauan vain roikuskelin peräässä, kunnes 24km kohdalla ylämäessä lopulta rykäisin kaksikosta ohi, lisäsin vauhtia ja sinne jäivät.  Oli oikeastaan hieno päästä ajamaan omaa ajoa, nähdä polku kunnolla ja ennakoida jopa hiukan ajolinjoja.   Eka kierros tuli täyteen ajassa 1:25:56, eli ei nyt ihan huono, mutta tehomittari kertoi, että nyt ei kyllä irtoa jaloista ihan niin paljon kuin pitäisi.  Toka kierros meni yksin ajaessa.  Vauhti tuntui pysyvän ja toisinaan saavutin jonkun edessä ajavan ja aika nopeasti pääsin yleensä ohi. Ohituksia taisi kertyä 4-5, joista samassa sarjassa ajavia valitettavasti oli vain yksi.  Sijoitus ei siis juurikaan kohonnut.   Takaa ei koko kierroksella tullut ketään, joten ihan kaikkea ei tarvinnut enää viimeisellä vitosella laittaa peliin, kun edessäkään näkyi pelkkää tyhjää polkua..  Toka kierros 1:26:33, eli aika samoihin se meni kuin ekakin.  Loppuaika 2:52:29 ja sijoitus M40-sarjassa 15.

Perseelleenhän se meni, ei sitä muuksi tässä saa muutettua.  Jaloista olisi parempana päivänä voinut irrota aika paljon enempikin watteja, millä olisi tietty päässyt aika paljon kovempaakin.  Lisäksi seuraavassa kisassa pitää ehdottomasti päästä parempaan asemaan lähdössä ja löytää semmoinen letka, mikä vetää mieluummin liian kovaa kuin hiljaa. Roikkuu siinä sitten mukana sen minkä pystyy.  Sinällään ajaminen sujui ihan hyvin, ei ajovirheitä, ei jalkautumisia (yksin ajaessa), eikä mitään kanttaamiseen viittaavaa. Enempää ei vaan tällä kertaa irronnut.

Tulokset

Garmin

Strava

26.5 Tuusula MTB

Pettymys on nielty ja uutta matoa koukkuun Tuusulassa.  Kisamatka 68km ja ilmeisesti tälläkin kertaa nopea ja melko tasainen reitti tarjolla.  Kuuma päivä olisi tulossa, joten nesteytykseen pitäisi kiinnittää huomioita.  Ja minähän kiinnitin.  Kirjaimellisesti.  Kiinnitin ihan tätä kisaa varten toisen pullotelineen pyörään, kun yleensä pärjäilen yhdellä.  Se ongelma tuli ratkaistua ja valmistautuminen kisapäivään oli muutenkin huomattavasti onnistuneempi kuin viimeksi, joten ehkä tänään se top10-sijoitus voisikin olla tehtävissä.  Nyt olin ajoissa lähtökarsinassakin ja pääsin sijoittumaan jotakuinkin sellaiselle paikalle, mihin kuuluinkin.

Saattoajo kesti vajaat pari kilometriä ja sitten ampaistiin liikkeelle.  Ennen varsinaisen maastokierroksen alkamista ajetaan n. 6,5km siirtymä lähinnä tietä pitkin ja siellä pisteltiin menemään aika kovaa.  Kärkiryhmä meni tietty menojaan ja tipuin kakkosryhmän kyydistäkin jäin vähän sumppuun. Saatiin parin kilpakumppanin kanssa kuitenkin vedettyä ryhmä kiinni, mutta niin hapokas takaa-ajo tuli heti kisan alkuun, että polkuosuuden alkaessa ei paukut enää riittäneet mukana roikkumiseen.  Ryhmä karkasi ja jäätiin ajamaan 3-4 hengen porukassa. Vauhti oli itselleni ehkä just napsun verran kevyttä, joten sain palauteltua siinä tovin verran.  Ryhmä alkoi hajoilla joskus 17km paikkeilla ja sopivan hetken tultua kiskaisin itseni irti porukasta, lisäsin vauhtia ja sain pudotettua muut.  Tämän jälkeen ei sitten enää juuri muuta tapahtunutkaan.  Jossain 25km paikkeilla ajoin kiinni seuraavat kuskit ja jätin taakse, mutta yksi näistä ajoi mut uudestaan kiinni kierroksen loppupuolella ja lähdettiin yhdessä toiselle kierrokselle. Ajettiin kahdestaan melkein koko kierros.  Takana ei näkynyt ketään, eikä edessäkään ollut kiinniajettavia, joten pudotin hiukan tehoja ja pysyttelin vain kaverin perässä.  Kierroksen loppupuolella kilpakumppanilla tuli jotain voimansiirto-ongelmia ja pieni kaatuminenkin, joten varmistettuani, että mies on kunnossa, jatkoin yksin matkaa.  Kahden kierroksen jälkeen matkamittari näytti 56km ja ajoaika 2:36h.  Laskeskelin, että 12km ei kyllä 24 minuutissa menisi, joten kolmen tunnin alitus ei harmillisesti onnistuisi.  Puskin kuitenkin tiesiirtymän parasta mahdollista vauhtia ja viimeisten kilometrien pienillä polkukiharoillakaan en turhia säästellyt.  Sitten olinkin jo maalialueella ja mittari näytti vasta 64 kilometriä.  Noh, olkoot sitten niin.  Kello pysähtyi aikaan 2:56:46 ja sijoitus aikuisten miesten sarjassa 8.

Syke- ja tehodatan puolesta ei eroa Evociin juurikaan ollut, mutta ajofiilis oli merkittävästi parempi. Ja vaikka mittarit huusivatkin punaisella koko ajan, jäi silti sellainen olo, että tiukemmassa tilanteessa olisi ehkä hiukan pystynyt vielä kiristämäänkin.  Kuumuus ei varsinaisesti haitannut, mutta nesteytyksen kanssa häilyttiin kyllä koko ajan epäonnistumisen rajamailla. Nyt nesteet riittivät juuri ja juuri.  Näköjään tämä oma kisa-asetelma on nyt semmoinen, että kaikki kenestä pääsen ohi, pysyvät myös takana, mutta toisaalta ei rahkeet kuitenkaan riitä roikkua noiden kovempien kavereiden kyytissä.  Eipä siinä, kelpaa tämäkin.  Kaiken kaikkiaan hyvä kisa ja mukava reitti, vaikka tiesiirtymää oli kyllä enemmän kuin riittävästi.

Tulokset

Garmin

Strava

15.6. Fenix MTB

Seuraavaksi vuorossa Jyväskylän kisa, missä kävinkin jo viime vuonna, joten tällä kertaa oli hiukan etukäteistietoa, millainen kärsimysnäytelmä olisi luvassa.  Kolme kierrosta 25km reitillä, missä mennään koko ajan ylösalas Laajavuorta, joten raju reissu tästä tulisi.  Teknisesti reitti on hyvin helppo, sillä muutamia lyhyitä polkupätkiä lukuunottamatta mennään latupohjia pitkin, mutta nousua kierrokselle tulee ~560m, joten töitä saa kyllä tehdä.  Olosuhteet olivat jotakuinkin täydelliset, puolipilvistä, n. +18 astetta ja reitti oli muutamia mutaisia osuuksia lukuunottamatta täysin kuiva.  Osallistujalistalle alkoi viime tingassa ilmestyä niin kovia nimiä, että mistään sijoituksista ei tässä(-kään) kisassa tarvitsisi ajaa. Katotaan maalissa sitten.

Ekalle kierrokselle lähdettiin reippaasti, mutta ei mitenkään ihan lentäen.  Siitä huolimatta ei taaskaan ollut mitään jakoja etujoukon vauhtiin.  Tämä alkaa olemaan nyt jo tuttu juttu, joten viis siitä.  Ajoseuraa riitti lähes koko kierrokseksi ja omaa kovaa sai ajaa.  Ensimmäiset mäet kaikki jaksoivat polkea, mutta puolivälin jälkeen ohituksia alkoi kertyä, kun oma mäkijalka tuntui olevan kilpakumppaneja parempi. Näistä ohitetuista käytännössä kaikki olivat puolimaratonilla (2 kierrosta), joten sijoitusten kannalta ohittelulla ei ollut mitään merkitystä.  Pyörä kulki yllättävän mukavasti ja kierroksen lähestyessä loppua katsoin vähän teholukemia, niin NP (normalisoitu teho) oli sellaisilla lukemilla, että en ollut uskoa silmiäni.  Keskisykekin oli kova, mutta ei mitenkään pöyristyttävä, joten ihan hyvin tuntui jaloista siis vääntöä löytyvän.  Selvää kuitenkin olisi, että kahta kierrosta lisää ei näillä tehoilla mentäisi.

Toiselle kierrokselle lähdettiin neljän hengen porukassa ja jättäydyin reilusti peesaajan rooliin. Mukana oli kaksi puolimaratonin ajajaa, joten härskisti ajattelin, että pitäkööt he vauhtia, kun kerran ovat viimeisellä kierroksella. Vauhti laski toki hiukan, mutta ihan reippaasti toinenkin kierros meni. Toka kierros vajaat 5 minuuttia hitaampi kuin ensimmäinen.  Kolmannelle kierrokselle meitä lähti yhtä matkaa kolmen porukka, mutta pienen ajovirheen johdosta tipuin ylämäessä kyytistä, enkä sitten saanutkaan enää kavereita kiinni, vaikka näköetäisyydellä pysyivätkin melkein loppuun asti.  Jalat alkoivat painaa ja taas oltiin siinä tilanteessa, että edessä olevia en saanut kiinni, eikä takaa tuntunut ketään tulevan. Yksinään ajellessa vauhti tietty alkoi vähän laskea, mutta kohtuullisella väännöllä sain kolmannenkin kierroksen valmiiksi.  Maaliin ajassa 3:55:59 ja setäsarjassa sijoitus (taas) 8.  

Kisan aikana ei mitään ongelmia ja tankkaus tuntui toimivan, vaikka nyt oltiinkin tunti pidempään liikkeellä kuin aiemmissa kisoissa. Vedin kolme pullollista SIS:n BetaFuel 80:sta ja geelin aina kierrosten välillä.  Vauhti laski aika tasan 1km/h joka kierroksella, mikä lienee ihan siedettävä hyytymisaste. Aika samoilla tehoilla nämä kaikki kisat nyt kulkevan, joten tähän on tyytyminen, eikä tässä mitään hirveitä kehitysaskeleita kesän mittaan varmastikaan ole luvassa. Näillä mennään.  Tykkään kyllä tästä kisasta, sillä reitti on sellainen, millaista ei Turun seudulla pääse ajamaan.

Tulokset

Garmin

Strava

7.7 Cycli MTB

Ja sitten Seinäjoelle.  Täällä matkana 60km, eli 3x20km kierros.  Reitistä olin kuullut etukäteen kehuja ja tarjolla pitäisi olla reilusti polkua sopivasti hiekkatiesiirtymillä höystettynä.  Nousua Jouppiskan ympäristössä tulisi jonkin verran, mutta ei tuolla lakeuksilla mihinkään mäkimyllytykseen ole mahdollisuuksia, joten aika vähällä pääsisi sen suhteen, ainakin Jyväskylään verrattuna. Hyvä niin.

Edellisenä viikonloppuna ajettiin SM-mitaleista Tahkolla, joten tämä varmastikin karsi osallistujista kovimmat tykit ja tuleehan tuonne Etelä-Suomesta matkaa, joten mitään osallistujaryntäystä ei varsinaisesti ollut.  Katsoin etukäteen, että ainakin kaksi sellaista nimeä on M40-sarjassa, joille häviän satavarmasti, mutta hyvällä säkällä top3:een voisi olla tällä kertaa tsäänssit. Aamulla Turussa satoi ja ilmeisesti Seinäjoellakin, mutta ajomatkan aikana sade alkoi hiipua ja ennusteetkin lupasivat, että puoleen päivään mennessä sateen pitäisi loppua.  Reitti olisi siis märkä, mutta toivottavasti ei sataisi (kuten ei satanutkaan).

Heti lähdöstä kiivettiin parikymmentä metriä Jouppiskaa ylös, joten sykkeen sai ainakin nousemaan ja koneen käyntiin. Kärkiryhmä meni totutusti menojaan ja ekan 8-10km aikana ajoryhmä haki vähän koostumustaan, kunnes päädyttiin 4 ajajan ryhmään, millä mentiinkin eka kierros loppuun. Tyydyin peesaajan rooliin ja koska ryhmän vauhti tuntui suht helpolta, päädyin jo tässä vaiheessa siihen johtopäätökseen, että oma kisani käydään tätä porukkaa vastaan, kun edellä olevia tuskin kiinni saisi, vaikka mitä tekisi.  Reitti oli tosiaan melko märkä, juuret liukkaita ja paikoittain oli hyvinkin pehmeitä kohtia, joten ihan täysillä ei uskaltanut tuutata senkään takia. Ei ole kesän aikana tarvinnut märällä ajaa, joten tuntuman löytymiseen meni hetki, mutta kyllä se sieltä löytyi ja ajo alkoi rentoutua. Eka kierros tultiin tosiaan tuolla neljän porukalla ja seuraavalle lähdettiin edelleen yhdessä. Kierrosmatkaksi tuli vain reilut 16km, joten se oli selkeästi alimittainen. Ilmeisesti jokin viime hetken reittimuutos oli siis syystä tai toisesta tehty, mutta siitä ei vaan infottu kuskeja, tai ainakaan itse en moista infoa kuullut. Noh, tämä olisi siis vähän lyhyempi kisa, eipä sillä väliä.

Heti toisen kierroksen alussa vetohommia tehnyt kuski alkoi osoittaa hyytymisen merkkejä, eikä seuraavakaan vetomies kauaa jaksanut, joten meitä siirtyi kaksi jonon perältä pitämään vauhtia. Näytti siltä, että em. kaksikko alkoi samantien jäädä ja kun vetovuorossa ollut kaveri ylämäessä oli vähän hitaampi, niin päätin, että nyt kokeilen onneani.  Siirryin vetämään ja lisäsin samalla hiukan vauhtia. Ekalla kierroksella ei poikkeuksellisesti tullut tyhjättyä ihan koko tankkia, joten jalkaa tuntui löytyvän.  Isoa eroa en saanut tehtyä, mutta kuitenkin koko ajan sen verran rakoa, että kaveri ei tieosuuksilla enää peesiä saanut. Kyllä se vapaarattaan rallatus kuitenkin aika läheltä kuului.  Kierroksen lopussa olevassa nousussa ja sitä seuraavassa alamäessä onnistuin kasvattamaan kuitenkin eroa sen verran, että viimeisellä kierroksella ei enää pidemmilläkään suoranpätkillä takana näkynyt ketään. Viimeinen kierros meni siis yksin ajaessa ja otin myös hiukan vauhtia pois, kun huomasin, että vähempikin riittää.  Maaliin ajassa 2:39:33 ja sijoitus M40-sarjassa 3.

Todella sujuva kisa kaikinpuolin. Aika paljon helpommalla pääsi kuin aiemmissa kisoissa, kun matka oli lyhyempi ja liukkaudesta johtuen ei poluilla näillä taidoilla pystynyt ihan täysiä syöttämään.  Keskitehot ja -sykkeet jäivät siis aiempaa matalammiksi, mutta hyvinhän se silti riitti. Nyt sai jo hiukan isomman potin cup-pisteitäkin.  Reitti oli mukavan monipuolinen, oikeastaan maastopyöräilyllisesti tähän mennessä sarjan paras, kun kestopäällystettä ei ollut lainkaan, polkua sai ajaa enimmäkseen ja hiekkatiesiirtymät olivat sopivan lyhyitä.  Kokonaismatkaksi tuli lopulta 48,5km, mikä on kyllä marakisaksi liian vähän, joten siitä hiukan pyyhkeitä järjestäjälle.  Myös ajanotossa oli virhe, sillä ilmeisesti ajanotto käynnistyi 5 minuuttia liian aikaisin ja todellinen ajoaika oli n. 2:35h.  Tällä ei sinänsä ollut mitään merkitystä, koska sama +5min oli kaikilla kuskeilla.

Tulokset

Garmin

Strava

6.10 Pirkka MTB

Kauden viimeinen kisa Tampereella.  Kävin täälläkin viime vuonna ja selvä homma olisi, että tällä reitillä ei juuri mitään saa ilmaiseksi.  3x20km ja nousua vajaat 1500m.  Lisäksi reilusti polkuosuuksia, mitkä ovat kyllä suht helppoja, mutta polkua silti, toisin kuin esim. Jyväskylässä, missä on kyllä mäkeä, mutta reitti muuten pelkkää latupohjaa.  Well, it is, what it is.  Jotenkin pitäisi silti koittaa pärjätä, sillä cup-pisteitä tarttis saada ihan reilusti kerättyä.  Osallistujalista sarjassa näytti kuitenkin sen verran lyhyeltä, että mitään hirveitä paineita ei tästä tarvinnut ottaa, sillä pisteitä tulisi varmaan riittävästi, kunhan vaan ajaa maaliin.

Syötteen jälkeen oli pieni notkahdus kunnossa, eikä pyörä liikkunut mihinkään, mutta nyt on taas viimeisen kuukauden ajan kulkenut oikeinkin hyvin.  Maastossa ajelu on jäänyt kyllä aiempaa vähemmälle ja kilometrit ovat kertyneet lähinnä soralla, mutta eiköhän se pyörä nyt vielä yhden kisan käsissä pysy.  Olosuhteet olivat mainiot, +10 ja reitti täysin kuiva.

Startista heti kauheaan ylämäkeen, 500 wattia tauluun ja syke tappiin. Perinteinen aloitus siis. Aika selkeä ajoporukka muodostui kuuman ryhmän taakse ja ajo asettui uomiinsa.  Toisin kuin viime vuonna, reitti oli tosiaan täysin kuiva, joten juurakoihin ja kivikoihin uskalsi lasauttaa ihan eri vauhdilla kuin viimeksi. About 5km jälkeen porukka alkoi hajoilla ja vaikka edessä näkyi isompi ryhmä, minkä olisi voinut ajaa kiinni ja roikkua siinä, niin jättäydyin hieman taaemmas ja sain rauhassa valita omat ajolinjani. Suurin osa porukasta olisi kuitenkin 40km ajajia, joten turha niitä vastaan on kisata ja ne 60km:n kuskit, jotka olisivat tavoitettavissa, ehtii ottaa kiinni myöhemminkin.  Reippaalla ajolla eka kierros alle tuntiin.  Toisen kierroksen alkupuolella mut ajoi kiinni yksi M50-sarjan kuski ja siinä mentiinkin toinen kierros yhdessä ja vauhti tuntui pysyvän ihan hyvänä.  Takana ei näkynyt ketään ja kierroksen loppupuolella ajettiin joku kaksikko kiinni, mutta taisivat olla 40km kilpailijoita, joten ei vaikutusta sijoituksiin.  Kierroksen lopulla pysähdyin huoltopöydälle vaihtamaan pullot, em. kilpakumppani jatkoi matkaa ja hävisikin sitten horisonttiin.  Vakiotarina siis viimeiselle kierrokselle, eli yksin saisi ajella. Eikä ollu enää kiire, kun pitkilläkään suoranpätkillä ei takana näkynyt ketään.  Tehomittarikin pimeni kakkoskierroksen lopussa, joten edes watteja ei tarvinnut seurata, joten siinä sitä rallateltiin rauhassa kohti maalia. 2,5km ennen maalia edessä näkyi vielä kilpakumppani, josta päätin kiskaista ohi, vaikka selvästi eri ikäsarjassa kisattiinkin.  Se onnistui suht vaivattomasti, joten ei sitten tarvinnut enää muuta kuin kihnutella loppunousu ylös ja maaliviivan yli.  Mitään käryä ei sijoituksesta ollut, sillä jos jotain kuulutettiinkin, niin mitään en ainakaan kuullut. Selvisi kuitenkin aika pian, että loppuaika 3:03.41 ja sijoitus M40-sarjassa 1.  Osallistujia ei paljon tässä sarjassa ollut, mutta voitto on voitto!

Tulokset

Garmin

Strava

Hyvä kisa se oli.  Eka kierros meni kovaa, toka riittävän kovaa ja kolmas olisi mennyt kovempaakin, jos olisi tarvinnut. Loppuaika oli reilut 10 minuuttia parempi kuin viime vuonna, mutta se menee enimmäkseen nopeampien olosuhteiden kuin paremman kunnon piikkiin.  Tämä on kyllä hieno reitti ja harmi, että osallistujia on yleensä aika vähän.  Osaltaan siihen varmasti vaikuttaa kisan myöhäinen ajankohta, mutta hiukan olisi ehkä myös kisan ennakkotiedotuksessa ja markkinoinnissa parantamisen varaa. Mainittakoon vielä, että mielestäni tämä on cupin paras reitti (Kempeleen kisaa en ole ajanut).   Jämptisti 60km pitkä, reilusti mäkeä ja runsaasti sopivan vauhdikasta polkua terästettynä muutamalla vähän hankalammalla kohdalla.  Kannattaa käydä koittamassa.

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan kausi meni aika ennakoidusti.  Kokonaiskilpailussa sijoitus oli siis kolmas, eli tavoitteeseen päästiin.  Startti ei ollut paras mahdollinen, kun Evocissa meni aika monta asiaa pieleen ja sieltä kotiintuomisina vain yksi cup-piste.  Tuusulassa ja Jyväskylässä ajoin omaa hyvää ajoani ja molemmissa sijoitus oli 8.  Tuo on se, mihin oma vauhti riittää, kun viivalla on kattavammin ikäsarjan kärkikuskeja.  Seinäjoki ja Pirkka menivät sekä ajon että sijoituksen puolesta hienosti, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että sijoitukset johtuivat enemmän vaatimattomasta lähtölistasta kuin erinomaisesta ajamisesta.  Noh, mutta sijoitukset jaetaan niiden kesken, jotka tulevat lähtöviivalle ja pääsevät maaliin, joten turha sitä enempää on ihmetellä.  Mitään varsinaisia epäonnistumisia ei tullut lainkaan, vaan joka kisassa sain kaivettua sen, mitä oli kaivettavissa tai kisatilanne vaati.

Harmillisen vähän cupin kisat keräsivät osallistujia, ehkä poislukien Etelä-Suomen Evoc ja Tuusula, joissa väkeä oli riittävästi kaikissa sarjoissa.  Ei tämä xc (olympic tai marathon) ehkä ole tällä hetkellä ainakaan Suomessa sitä kaikista kuuminta hottia. Gravel-tapahtumat vievät varmasti osallistujia maastokisoilta ja ehkä maastopyöräilyn sarallakin tällä hetkellä suositumpaa on bikepark- ja endurohommat.  Hienoa kuitenkin, että kisoja edelleen laajasti järjestetään ja ilahduttavan paljon kisoissa näkyi myös junnuja, joten ehkä tulevaisuus on valoisampi.  Omalta osaltani tämä kortti on nyt katsottu ja mitään täysmittaista cupia ei enää varmaan tarvi ajaa, mutta yksittäisiä kisoja varmasti.  Kiitokset vielä kaikille kisajärjestäjille ja kilpakumppaneille.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo

Vaikea keksiä, mitä voisi pyörältä enempää toivoa. Tai no, jos jotain on pakko keksiä, niin lukitukset jousituksissa voisivat aina välillä olla aika kätevät. Evocin ja Seinäjoen ajoin jäykällä tolpalla ja muut hissitolpalla. Muita muutoksia ei tarvinnut tehdä. Todellinen luottopeli, sillä kauden aikana ei minkäänlaisia teknisiä ongelmia. Kaikki kisat (ja lenkit) on ajettu samalla voimansiirrolla ja jopa samalla rengasparilla. Ketjua on rasvattu, renkaita välillä pumpattu, vaihtajan akkua ladattu ja kevyet iskarihuollot tehty, mutta siinäpä se. Ainoa hikka tuli nyt viimeisessä kisassa, kun tehomittari meni mykäksi, mutta sekin pitäisi olla takuukeissi, mitä on talven mittaan aikaa selvitellä. Ensi vuoteen samalla setillä. 

Evoc MTB
(c) Matti Purojärvi

Evoc MTB
(c) Jari Birling

Tuusula MTB

Fenix MTB
(c) Suvi Leinonen

Fenix MTB
(c) Olli Kunelius

Fenix MTB
(c) Olli Kunelius

Cycli MTB
(c) Vesa Rautava / vr71mtb

Cycli MTB
(c) Vesa Rautava / vr71mtb

Cycli MTB
(c) Vesa Rautava / vr71mtb

Syöte MTB 100km 2024

Tänä vuonna ei mitään isompia koitoksia ollut kalenterissa, mutta viime vuonna oli niin mukavaa, että tänä vuonna piti Syötteelle päästä uudelleen.  Onpahan edes jotain kunnollista, kun muuten kausi on mennyt lähinnä mara-cupin kisoja ajellessa.  Alkuperäisenä ajatuksena oli haeskella noista mara-kisoista vähän vauhtia, mutta ei tässä mitään huimia kehitysloikkia ole otettu, jos minkäänlaisia.  Kunto siis tuskin on merkittävästi parempi kuin vuosi sitten, mutta ei varmaan hirveästi huonompikaan.  Kisavalmistauminen oli vähän semmoinen ja tämmöinen, kun lomailtiin perheen kanssa juuri edeltävä viikko, joten sopivasti turvoksissa tuntuu pää ja kroppa olevan edelleen. Sain myös jälkikasvulta lievän enterorokon lomamatkan aikana ja se pisti muutamaksi päiväksi kropan melko sekaisin.  Noh, reissusta paluun jälkeen ei sitten muuta ehtinytkään, kuin käydä testaamassa pyörän sekä ravistelemassa pahimmat jumit jaloista ja karstat keuhkoista.  Kyllä mää nyt optimisesti kuitenkin lähden viime vuoden aikaa (6:27) alittamaan.  Lääkkeinä tähän on parempi tankkaussuunnitelma, joten toivottavasti huoltoihin ei tarvitsisi pysähdellä, mikä säästää heti aikaa sieltä täältä.  Luotan myös siihen, että reitti olisi hiukan kuivempi kuin viimeksi ja nyt ei myöskään loppunousu pääse yllättämään yhtä pahasti. Näillä eväillä siis nipistämään minuutteja.

Reissuun lähdettiin jo torstaina, joten perjantaina oli aikaa käydä hölskyttelemässä jalkoja ja katsastaa reitin kunto.  Ajettiin 30km kierros ja maastohan tuntui olevan erinomaisen nopeassa kunnossa. Just sopivan kostea, että maa-aines on tiivistä, olematta kuitenkaan märkää ja pehmeää.  Uusia reittilinjauksia oli tehty 30km kierrokselle ja kuulemma myös 65km lenkille, joten reitin pitäisi olla hiukan viime vuotista lyhyempi ja ennenkaikkea ajettavampi, kun varsinkin 65:lla oli paha juurakkorynkytys linjattu uudelleen.  Tämä tosin selvisi itselleni vasta kisan jälkeen, joten kisaennakoihin se ei vaikuttanut.  Pyörä tuntui kulkevan kevyesti, eikä edes 30:n loppunousu Iso-Syötteelle tuntunut enää niin jyrkältä kuin viime vuonna.  Luottavaisella mielellä siis kämpille välppäämään kamoja ja odottelemaan kisapäivää.

Kisapäivä valkeni puolipilvisenä ja sääennuste lupaili 18-19 astetta ja edelleen puolipilvistä koko kisan ajaksi. Jotakuinkin täydellistä säätä siis.  Startti paukahti klo 9 ja viivalla oli satasen kuskit sekä 65km nopeampi lähtöryhmä ja sähköpyörät.  Asetuin hyvälle lähtöpaikalle, mutta päätin antaa etujoukon mennä, kun siellä oli kuitenkin 65:n kärkikuskit, jotka ajaisivat paukusta täysiä. Paljonko edellä oli satasen kuskeja, niin vaikea arvioida, mutta kymmenkunta nyt varmaan ainakin.  Alku ajettiin kovaa, mutta ei mitenkään repien ja nousu Pikku-Syötteelle meni hyvällä jalalla ilman, että sykkeet löivät punaiselle. Viime vuonna olin aivan sumussa jo tässä vaiheessa, kun alku oli niin raju, mutta nyt ekaan alamäkeen pääsin selvästi paremmassa vireystilassa.  Vaikka pidän itseäni vähintäänkin kohtuullisena alamäessäkin, niin morjens. Kärkiporukka hävisi horisonttiin ennenkuin ehdin saada juomapulloa takaisin telineeseen.  Alamäen jälkeen alkoi ensimmäinen varsinainen polkuosuus ja tässäpä sitä oltiin siis jo 9km kohdalla yksinään ajamassa.  Edessä ei näkynyt ketään, eikä myöskään takana.  Eipä muuta kuin kampi pyörimään ja ajamisen iloa. Ja sitähän riitti. Kuten ennakoitua, reitti oli todella nopeassa kunnossa ja helpoilla polkuosuuksilla pyörä tuntui vallan lentävän.  Muutaman kilometrin jälkeen edessä alkoi näkyä yksi kilpakumppanikin, jota vääjäämättä saavutin.  Pumppaamon syheröisillä poluilla n. 17km kohdalla saavutin kaverin, tovi ajettiin peräkkäin, kunnes lopulta pääsin jossain ylämäessä ohi ja aloin pikkuhiljaa tehdä myös eroa.  Jossain 20km kohdilla reittilinjaukset sivuavat toisiaan ja kärkiporukka näkyi tulevan vastaan. Varovaisesti arvioiden eroa oli jo tuossa vaiheessa vähintään 5 minuuttia, joten mitään pienintäkään jakoa ei olisi tuota porukkaa ajaa kiinni. Kuskeja porukassa oli vajaat kymmenen, joten arvioin, että hyvällä säkällä saattaisin tässä kohtaa kympin sakissa olla.  Noh, joka tapauksesssa päivän agendana olisi joka tapauksessa ajaa vain omaa kisaa, sillä mitään sijoituskamppailua tästä ei kyllä saataisi syntymään.  Loput ensimmäisestä 30:n kierroksesta meni kuin huomaamatta ja sitten olinkin hinaamassa itseäni Iso-Syötteen päälle.  Takana puuskutti kolmen kuskin porukka, joten mitään isoa eroa taakse ei ollut syntynyt, mutta eivätpä toisaalta meikäläistä ylämäessäkään ajaneet kiinni.  Ylhäällä syvä puhallus ja pieni väliaikatsekkaus.  Viime vuonna ajoin ekan tämän ekan 30km 1:54h ja nyt olin varovaiseksi tavoitteeksi asettanut 1:45h.  Kello näytti 1:41h. No perhana, hyvinhän tämä sujuu.  Ei muuta kuin satula alas, bikepark-linjaa pitkin kurvaillen ja hyppien takaisin alas tunturilta ja uudelle kierrokselle.  Tieosuudella imaisin pari geeliä ja sitten vaan puskemaan uudelleen kohti Pikku-Syötettä.  Nousun alkupuolella yksi reipas kilpakumppani ajoi mut kiinni ja muutama sana siinä vaihdettiin, kunnes kaveri alkoi tehdä eroa ja meni menojaan.  Ei sitä seuraa siis viittä minuuttia kauempaa riittänyt, mutta enempää porukkaa takana ei näkynyt, joten ilmeisesti olin aiemmin tuon Iso-Syötteen laskun tullut sen verran reippaammin, että ero oli venähtänyt.  Taas oltiin yksin.  Kilometrit 45-60 olivat selkeästi aiempaa juurakkoisempaa ja nyt joutui jo vähän käskyttämään pyörää.  Ajo tuntui kuitenkin sujuvan, vaikka väkisinkin vauhti hiukan hidastui aiempaan kaahailuun nähden. Noin 55km kohdalla ajoin kiinni aiemmin mut ohittaneen kuskin. Oli kaatunut ja jotain teknistä murhettakin oli, mutta ei tarvinnut näköjään apua, joten ohitin ja jatkoin matkaa. Pumppaamo tuli toisen kerran eteen 62km kohdalla ja tämän jälkeen reitti muuttuikin taas helpommaksi. Tulihan siinä jo jumpattuakin, joten oli mukava laittaa taas vähän enemmän jalkaa peliin ja nostaa vauhtia.  Tässä kohtaa alkoi tosin tankkaussuunnitelman toimivuus hetkellisesti epäilyttää, sillä olin nyt ajanut 65km pelkästään kahdella pullolla urheilujuomaa ja kahdella geelillä.  Nestettä oli mennyt sisään siis 1,5 litraa ja saman verran olin varmaan puristanut hikeä jo pelkistä kypärän pehmusteista.  Aika kuivana alkoi siis olla Saranpään poika. Olin ollut katsovinani, että omahuoltopiste olisi 66-67km paikkeilla, mutta kyllä mittariin 70km ehti kilahtaa, ennenkuin lopulta pääsin vaihtamaan pullot täysiin. Imaisin puoli pullollista kerralla ja muutenkin nyt uskalsi juoda selkeästi runsaammin, kun matkaa olisi enää 30km.  Kyllä tämä tästä.  Seuraavat pari kymppiä jumpattiiin sitten hiekkaharjuja ylösalas ja tämä on kyllä mielestäni reitin hienoin pätkä. Ei mitään pitkiä nousuja, mutta teräviä kinkamia joita saa tosissaan vääntää ylös ja toisaalta sitten taas rallatella hymyssä suin alas. Ai että.  90km mittarissa ja pientä uupumusta huomattavissa. Loppunousu alkoi jo vähän jännittää, sillä viime vuonna se oli ihan helevetin hirveä.  Laskin vauhtia ja säästelin hiukan jäljellä olevia jalkoja, mikä kostautui heti, kun takaa tuli ja meni yksi kilpailija ohi.  Sijoituksista viis, sillä kello näytti tässä kohtaa ajoajaksi aika tarkasti 5 tuntia, joten hiljaisena haaveena ollut 6 tunnin alitus alkoi vaikuttaa mahdolliselta. Jopa niin mahdolliselta, että vaikka joutuisin kantamaan pyörää koko loppunousun, niin todennäköisesti se silti alittuisi.  Sitten vaan pari nopeaa kilsaa vielä alle ja ylämäkeen.  Olihan se nousu hankala ja raskas nytkin, mutta ajamalla se tällä kertaa meni, poislukien pari pientä huonosta ajolinjasta seurannutta jalkautumista.  Kilsa ennen maalia pyyhkäisi ohi tuo aiemmin teknisistä murheista kärsinyt kaveri ja en edes yrittänyt alkaa kisaamaan.  Jos on korjaustoimenpiteistä huolimatta ajanut meikäläisen kiinni, niin on kyllä ohituksensa ansainnut.  Eipä siinä sitten enää ollut jäljellä kuin maaliin rullailu.  Kello pysähtyi 5:38.39 ja sijoitus oli 9.

Tulokset
Garmin
Strava

Hemmetikseen hyvinhän se meni.  Ajaminen oli mallikasta lähes koko ajan. Kerran törmäsin puuhun, kun ajoin ahtaaseen rakoon liian kovaa ja siinä rytäkässä etujarrukahva vääntyi ja tietty viimeisellä kympillä olisi hiukan paremmassa iskussa voinut olla.  Reitti oli tosiaan pari kilsaa viime vuotta lyhyempi ja kuulemma myös nopeampi, joten aika ei oikein ole vertailukelpoinen.  Sen verran kuitenkin vertailen, että viime vuonna hävisin voittajalle suunnilleen tunnin ja tänä vuonna 40 minuuttia. Eli ainakin suhteellisesti paremmin se meni. Tehot olivat juuri sellaiset kuin suunnittelinkin, sykkeet pysyivät ylhäällä ja vauhdinjako oli järkevä. Tämän parempaan ei juurikaan olisi ollut mahdollisuuksia, vaikka mitä olisi tehnyt.  Energiana oli 4x750ml SIS:n BetaFuelia ja kaksi geeliä.  On tuo BetaFuel melkoista taikalientä, kun muuta ei juurikaan tarvinnut. Jossain 85km kohdalla olisi pitänyt vetäisi geeli tai kaksi, niin lopussa olisi ehkä ollut paremmin bensaa jäljellä ja (muistutuksesi itselleni) yhden lisäpullon voisi jemmata reitin varrelle, niin ei ihan näin niukoilla nesteillä tarvitsisi kisaa rimpuilla.

Upea reitti, loistavat järjestelyt ja tälle kertaa myös täydelliset olosuhteet. Viis kautta viis ja ens vuonna uusiksi. Kiitos.

Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Talven mittaan tein voimansiirto- ja kiekkopäivityksen, mutta tämä kausi on menty täysin muuttumattomalla kokoonpanolla.  Pyörä toimii täydellisesti ja istuu kuin hanska. En muuta mitään (ennenkuin jotain hajoaa).

Pirkka MTB-Maraton 60km 2023

Koska vielä oli kisaa tarjolla, niin pitihän siihen mahdollisuuteen tarttua.  XCM-cupin viimeinen osakilpailu Tampereella, eli Pirkka MTB 60km.  Syötteen jälkeen totesin, että ei se pyörä kulje nopeammin, jos ei sitä oikeasti polje kovempaa, joten alkusyksyn teemana onkin ollut selkeä lenkkivauhtien (tai ainakin tehojen) nostaminen.  Jonkinlaista edistystä on kenties tapahtunutkin, joten näin kisakauden päätteeksi on ihan hyvä käydä hiukan mittauttamassa tasoaan muihin.  Alkukesästä Laajavuoren marakisassa tuntui, että ei ole mitään jakoja kenenkään vauhtiin, mutta kenties nyt ei tilanne olisi enää niin paha.

Sääennuste lupaili kerrassaan kammottavaa keliä, eli henkisesti olin varautunut räntäsateeseen ja kunnon mutaralliin, mutta kuinka ollakaan, tilanne ei itse kisapäivänä ollutkaan kovin paha.  Kylmä oli juu ja tuuli kovaa, mutta mitään ei satanut, eikä reittikään ollut häiritsevän märkä.  Ihan hyvä ajokeli oikeastaan, kunhan vain pysyi metsän suojassa.  Lähtölista oli valitettavan lyhyt, eikä täysmatkalla ollut ilmoittautuneita kuin 31 kuskia, joista vielä osa taisi jättää tulematta.  Omassa sarjassani, eli M40:ssa lähtijöitä oli 7, joten jos tuloslistalla pääsisi parempaan puolikkaaseen, niin olisikin jo podiumilla.  Tähän mennessä olen aina kaikkiin kisoihin lähtenyt ensisijaisesti tekemään omaa suoritusta ja miettinyt jotain sopivaa tavoiteaikaa valmiiksi, mutta nyt päätin lähteä ajamaan kilpaa muita vastaan.  Jos kilpailutilanne sallisi pienen himmailun, niin sitten himaillaan.

Lähtötilanne oli jotenkin hiukan epämääräinen, mutta jotakuinkin yhtäaikaa kuitenkin päästiin alaparkkipaikan lähtöalueelta liikkeelle.  Melko kylmillä jaloilla heti todella tylyyn nousuun ja 30 sekuntia startin jälkeen sykkeet ja tehot olivatkin jo reilusti punaisella. Eliten porukka karkasi samantien horisonttiin, mutta itselleni sopiva letka muodostui samantien.  Alku tultiin kovaa, jopa niin kovaa, että jossain 7km paikkeilla ajettiin neljän porukassa mutka suoraksi ja siitä muodostui semmoinen 1-2 minuutin pummi.  Reitille paluun jälkeen jatkettiin samassa porukassa, joka alkoi kuitenkin ehkä 10km kohdilla hajoamaan ja siinä mentiin sitten yhden juniorikuskin kanssa kahdestaan pitkä pätkä.  Jossain 17km paikkeilla olin karistanut edellisen kaverin ja aloin saavuttaa seuraavaa edessä olevaa.  Ekan kierroksen loppu tultiin yhdessä ja aloitettiin myös toinen kierros.  Nyt oli 1/3 kierroksista ajettu ja reitti oli tuttu.  Teknisempiä kivikoita oli tasan kaksi ja nekin noin 10m mittaisia, mutta muuten reitti olikin helppoa neulaspolkua tai kuntorataa. Mutta ei se helppoa silti ollut, sillä nousua oli ihan hulvaton määrä (20km kierroksella n. 500nm) ja varsinkin loppunousu oli jyrkkä ja pitkä.  Eka kiekka meni hiukan rajoitinta vastaan ajaessa, mutta hapottavista osuuksista tuntui palautuvan suht nopeasti, joten toisellekin kierrokselle lähdettiin turhia säästelemättä. Ajettiin em. kilpakumppanin kanssa varmaan yli puoli kierrosta yhtä matkaa vuorovedoin ja hiljakseen saavutettiin edessä vilahtelevaa kaksikkoa.  Taas samoilla 17km nurkilla ajettiin kaksikko kiinni ja hetken matkaa yhdessä, kunnes alettiin toisen kiinniajetun kanssa tehdä eroa näihin kahteen muuhun.  Toka kierros tultiin sitten tämän uuden kilpakumppanin kanssa yhtä aikaa ja lähdettiin samaa matkaa viimeiselle kierrokselle.  Huoltopöydältä vaan lennosta täysi juomapullo mukaan ja eteenpäin.  Tällä kaverilla tuntui olevan sama vauhti kuin meikäläisellä, joten samaa tahtia mentiin, välillä vetovuoroa vaihdellen. Taisi siinä olla molemmin puolin yritystä karistaa toinen, mutta ei kummallakaan oikein jalka riittänyt pysyvään ratkaisuun.  Olin kuitenkin aistivinani, että ehkä mun ylämäkijalka oli hiukan parempi, joten puolivälissä viimeistä kierrosta pysyttelin vain perässä, himmailin hiukan sykkeitä ja keräilin voimia loppuiskuun.  Taas suunnilleen samassa kohdassa 17km kohdilla pitkässä nousussa iskin ohi ja rupesin laittamaan watteja kampeen.  Lopun tulin niin kovaa kuin pääsin ja kaveri pysyi takana, vaikka ei kyllä lopulta paljoa jäänytkään.  Maaliin ajassa 3:14.10, sijoitus M40-sarjassa 2. ja miesten kokonaiskilpailussa 9.

Tulokset
Garmin
Strava

(c) Tero Välimaa

Onnistunut reissuhan se oli. Tehodata kertoo, että pystyin ajamaan aika tasaisia kierroksia, jaksaminen riitti hyvin myös viimeiselle kierrokselle ja oli paukkuja vielä loppuiskuunkin.  Oikein jees siis, vaikka jossain vaiheessa olin varma, että kone leikkaa kiinni viimeistään vikalla kympillä.  Oli myös mukavaa, että koko ajan oli joku kilpakumppani edessä tai takana, niin ei mennyt yksin rullailemiseksi ajaminen.  Myöhemmin toki selvisi, että nämä kaverit, joiden kanssa 2. ja 3. kierros kamppailtiin, eivät olleet kumpikaan samassa sarjassa, joten sijoitusten kannalta kilvanajolla ei ollut mitään merkitystä, mutta oli se silti hauskaa ja opetti myös hiukan kisataktiikkaa, mistä mulla ei olekaan oikein minkäänlaista käsitystä.  Elite meni toki menojaan ja hävisin kärkimiehille yli puoli tuntia, mutta omassa ikäsarjassa ei voittajaltakaan tullut pataan kuin reilut pari minuuttia.  Oletan, että M40-sarjan taso on ainakin alkukauden kisoissa aika montakin pykälää kovempi, mutta ei tässä nyt ihan jalkohin kuitenkaan näköjään jää, joten ehkäpä ensi kaudella tätä maraton-sarjaa voisi kiertää vähän enemmänkin.  Otin käyttöön myös uuden energiatankkauksen, sillä vedin kisan läpi kahdella pullolla erittäin korkeahiilihydraattista urheilujuomaa. Aikaisemmin olen käyttänyt geelejä, mutta tuo kilvanajo maastossa on sen verran hektistä puuhaa, että geelin kaivaminen taskusta ja sen imaiseminen on enimmäkseen mahdotonta.  Tuota urkkajuomaa pystyi lipittelemään sen sijaan aina tasaisemmilla pätkillä vauhdin juurikaan kärsimättä.  Jatkossakin mennään tällä taktiikalla, ainakin tämmöiset muutaman tunnin kisat.

Kisajärjestelyt olivat aika pienimuotoiset, mutta lähtökohtaisesti kaikki kuitenkin toimi.  Reittimerkkaus jätti hieman toivomisen varaa, sillä potentiaalisia pummin paikkoja oli useampia.  Sulkunauha ei olisi muutamissa risteyspaikoissa ollut lainkaan haitaksi.  Harmillisen vähän oli myös osallistujia, liekö sitten johtunut kisan myöhäisestä ajankohdasta ja etukäteen kammottavasta sääennusteesta.  Reitti oli teknisestä helppoudestaan huolimatta raskas ja kyllä sinne sai itsestään kaikki jätettyä.  Tälleen Turun pikkutöppyröihin tottuneelle tuommoiset Hämeen pidemmät nousut olivat kyllä kieltämättä aika raskaita.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo

Vielä hiukan on laitettu takaiskaria ja ohjaamoa kisaisemmaksi sekä turhuuspäivityksenä sähköinen hissitolppa.  Nyt tämä alkaa olemaan valmis, joten ensi kaudeksi tuskin tarvitsee mitään enää vaihtaa.  Toimii, just niinkuin pitääkin.

Syöte MTB 100km 2023

Syötteen maastokisa on ollut suunnitelmissa jo monen monta vuotta, mutta syystä jos toisesta se on toistuvasti jäänyt vain suunnitelmaksi, jos edes siksi.  Tänä vuonna on kuitenkin ajettu vain pyörää, eikä juoksu(-kisat) ole ollut sekoittamassa pakkaa, joten vihdoin on aika toteuttaa tämäkin suunnitelma.  Talvella oli vielä kovat luulot itsestä ja asetin tavoitteeksi ajaa sekä Tahkon 240km että Syötteen 260km.  Syötteellä ajettiin pitkä kisa (4 kierrosta) ensimmäisen kerran vasta viime vuonna ja silloin sadekelissä kukaan osallistujista ei päässyt maaliin.  Kuulosti siis just sopivan hauskalta ja helpolta kisalta, joten ei muuta kuin ilmoittautuminen sisään. No, Tahkolla ei kaikki (tai siis mikään) mennyt ihan nappiin, joten alkoi hiukan puntti tutista Syötteenkin suhteen.  Reitti on kuulemma haastavampi kuin Tahkolla, joten jos keli olisi mitään muuta kuin optimaalinen, niin aika heikoilta vaikuttavat todennäköisyydet 4 kierroksen onnistumiseen, jos ei se onnistunut Tahkollakaan.  Jotenkin oli myös semmoinen olo, että ihan vielä ei ole riittävää kovuutta noin pitkän maastomatkan ajamiseen, joten downgreidasin matkan 100 kilometriin.  Satasella olisi tarjolla singlespeed-sarja, mikä tällaista pitkänlinjan yksivaihdekuskia toki houkutteli, mutta päädyin hylkäämään senkin idean.  Jos kerrankin koittaisi ajaa sellaisen kisan, missä ei olisi liian pitkä matka tai väärä pyörä. Tämä oli kyllä ensisijaisesti vaimon ehdotus, mutta aika usein hän on ollut oikeassakin, joten koitetaan nyt sitten.  Eli siis sata kilsaa ja vaihteistettu täysjousto alla, kuulostaa helpolta.

Kisaviikolla aloin seurailla hiukan sääennusteita ja morjens.  Vettä luvattiin koko viikoksi ja ilmeisesti myös kisapäivänä sataisi koko päivän.  Yhtään ei harmittanut enää tässä vaiheessa kisamatkan lyhentäminen, sillä viikon sateissa pehmenneellä reitillä satasen ajaminen on ihan kunnon savotta ja jos vielä kisan aikana sataa, niin raskasta tulee olemaan.  Onneksi sentään luvattiin suht lämmintä, joten toivottavasti ei tarvitse ainakaan kovin paljon palella, vaikka läpimärkä olisikin.  Sen verran ennakoin olosuhteita, että vaihdoin pyörään hiukan isokuvioisempaa rengasta ja varasin juomarepun mukaan mutakelin varalle.  Tahkolla ei toisella kierroksella pystynyt/huvittanut juomapullosta juoda, kun se oli niin totaalisesti kuran peitossa, joten juomarepun kanssa saisi ainakin nesteytyksen hoidettua.  Muuten olosuhteet eivät toimenpiteitä aiheuttaneet.  Koska reitistä en tiedä mitään, olosuhteet tulevat olemaan jotain haastavan ja vaikean välillä, eikä 100km matkaa ole aiemmin ajettu (aikaisempina vuosina 130km) on etukäteen hieman hankala arvioida mahdollista loppuaikaa.  Viime vuoden keskinopeuksien perusteella laskeskelin, että ehkä tuo alle 7 tunnin olisi mahdollista ajaa ja 6,5h olisi jo ihan kelpo suoritus.  Empä tiiä, mutta jotain tuommoista nyt ajattelin, sijoitukset katsotaan sitten maalissa.

Edeltävänä iltana sääennustekin alkoi paranemaan ja vaikutti siltä, että ehkä missään monsuunissa ei tarvisikaan ajaa.  Lähinnä pieniä sadekuuroja lupailtiin ja edelleen lämmintä, joten parhaassa tapauksessa sääolosuhteet olisivat oikein mainiot, puolipilvistä ja lämpötila n. 20 astetta.  Käytiin myös kaverin kanssa skouttaamassa reitin eka vitonen, eli alkukiihdytys tietä pitkin ja ensimmäinen nousu Pikku-Syötteelle.  Tietääpä ainakin, miten koitos käynnistyy ja minkälaisia peliliikkeitä alussa kannatta ehkä tehdä.  Aamulla sääennuste näytti toteutuvan, joten ei muuta kuin lyhyet kamat päälle ja mihinkään sateeseen en edes varautunut.  Olisi joka tapauksessa niin lämmin, että vaikka vettä tulisikin niskaan, niin ajaessa tarkenisi ilman sadevarusteitakin.  Eipä siinä sitten muuta kuin lähtöalueelle ja odottelemaan 8.30 tapahtuvaa starttia.

Kello tuli puoli yhdeksän ja 65 kuskin voimin ampaistiin reitille.  Päätin kokeilla, miten pysyisin kärkiryhmässä mukana ja aika kiukulla alun tieosuuden sai kyllä ajaa.  Kärkiryhmässä oli vajaa 20 kuskia ja porukka alkoi tehdä samantien selkeää eroa pääjoukkoon.  Tieosuudella ei ollut mitään ongelmaa pysyä porukassa mukana, mutta heti nousun alettua alkoi tehdä tiukempaa.  Pysyin ryhmässä mukana, mutta sykkeet löivät rajusti punaiselle ja pahaa teki sekä jaloissa että päässä.  Rimpuilin kuitenkin Pikku-Syötteen päälle ja ekalla väliaikamatolla olin sijalla 11, mutta eroa top10-porukkaan oli tullut jo sen verran, että näköyhteys oli katkennut.  Pikku-Syötteen päältä lähdetään samantien pitkään alamäkeen, minkä alkuosa on kapeaa polkua ja alaspäin viettäviä pitkospuita. Sykkeet eivät ehtineet tasaantua yhtään, joten sydän kurkussa ja pää sumussa ampaisin alamäkeen.  Vähän huteralta tuntui, mutta siitä huolimatta selvitin ensimmäiset pitkokset kunnialla, kunnes toiselle pitkososuudelle tultaessa mutainen eturengas lähti luistamaan ja siirryn kuskin paikalta vapaaseen lentoon kohti mustikkamättäitä.  Jotenkin kyljelleni sinne laskeuduin, mutta mitään isompia osumia ei tullut.  Pää taisi vähän kolahtaa ja oikea reisi otti muutaman iskun, mitkä vähän juilivat.  Pyörä näytti olevan ehjä ja mieskin melkein, joten ei muuta kuin takaisin satulaan ja alamäki jatkui.  Tässä rytäkässä ohi ei tainnut mennä kuin kaksi kuskia, joista jälkimmäisen takarenkaassa yritin pysytellä, mutta ei sekään oikein onnistunut.  Jäin siis alamäen jälkeen aika pian yksin ajamaan ja kumpuilevilla hiekkapohjaisilla poluilla sykkeet eivät edelleenkään ottaneet tasaantuakseen.  Tässä vaiheessa oli ajettu vasta n. 10km, mutta olin vetänyt sen koko ajan punaisella ja kropassa tuntui todella pahalta.  Jotenkin kuitenkin pystyin pitämään samaa tahtia yllä Pumppaamon syheröisille poluille asti, mutta sen jälkeen tein päätöksen, että nyt on pakko hidastaa tahtia ja antaa kropan vähän palautua alun hurjastelusta.  Päästin ohi meikäläisen kiinni ajaneen 3-4 hengen porukan ja jatkoin hiukan hitaammin omaa ajoani.  Ohittaneesta porukasta jäi yksi kuski vähän jälkeen ja jatkettiin sitten kahdestaan matkaa seuraavat 10km.  Vauhti hidastui hiukan, syke tasaantui ja ajaminenkin alkoi sujua helpommin ja maistua oikeastaan aika hyvältä.  100km kisassa ajetaan ensiksi 30km kisareitti ja sen perään 65km reitti, joten välipiristyksenä oli siis kiipeäminen Iso-Syötteen päälle 30km reitin maaliin.  Nousu ajettiin hiekkapohjaista pyörätietä pitkin ja olipahan kyllä paikoittain jyrkkää.  Kylteissä ilmoitettiin nousujyrkkyydeksi 26% ja myöhemmin lyhyemmälle pätkälle 31%.  Tuo jälkimmäinen oli jo niin jyrkkää, että kovin paljon jyrkempää ei enää pystyisi edes ajamaan.  Nyt rinta tangossa pienimmällä välityksellä sen sai niukin naukin ajettua ilman, että pyörä menee ympäri.  Kilpakumppani karisti mut nousussa, joten huipulla olin lopulta yksin, mikä oli oikeastaan aika jees, sillä nyt pääsin vapaalle baanalle pudottelemaan alas pitkin bikepark-reittiä. Hauskoja bermejä ja bokseja riitti koko laskulle ja sitten oltiinkin taas samalla tiesiirtymällä, mikä ajettiin jo kisan alussa.  Ja uudestaan tietysti myös Pikku-Syötteen nousuun (ja laskuun).  Nyt pidin maltin sekä nousussa että laskussa, onnistuin olemaan piiputtamatta ja pysyin alamäenkin pystyssä.  Kun uutta kierrosta oli ajettu n. 10km reitin erosivat toisistaan ja päästiin taas uusille poluille.  Mittarissa oli n. 45km, edessä eikä takana näkynyt ketään ja pyörä tuntui kulkevan aika mukavasti.  Jopa niin mukavasti, että sain ajettua aiemman kilpakumppanini kiinni ja taas jatkettiin yhdessä matkaa, kunnes kaverille iski jalkakrampit ja jatkoin taas yksin matkaani.  Kilometrit 50-95km etenivät suhteellisen vaivattomasti.  Aika paljon sai ohitella 65km matkan häntäpään kuskeja, mutta oikeastaan se toi vain piristystä ja erittäin hyvin kaikki antoivat ohitustilaa, joten ohitteluista ei juurikaan hidastetta syntynyt.  Reittikin oli tällä jälkimmäisellä puoliskolla selkeästi alkua nopeampaa ja vaikka edelleen hiekkaharjuja sai kiivetä ihan riittävän monta ylös, niin silti nopeus pysyi oikein hyvänä.  Satasen kisaajia ei edelleenkään näkynyt missään, joten sijoituksista ei tarvinnut ajaa.  Arvioin olevani jossain sijoilla 15-20, eikä tähän todennäköisesti muutoksia tulisi.  Olin etukäteen arvioinut, että jos matkan saisi ajettua n. 15km/h keskinopeudella, niin kaikki menisi oikein mukavasti. Pystyin kuitenkin pitämään yllä reilun 16km/h nopeutta, joten hommahan alkoi vaikuttaa oikein hyvältä.  Kaikilla huoltopisteillä tein pikaiseen sipsisuklaatankkauksen, sillä suolan saanti vähän huolestutti, kun juomarepussa oli pelkkää vettä ja olin unohtanut ottaa suolatabletteja mukaan.  Tankkaus ja nesteytys vaikuttivat kuitenkin toimivan, sykkeet pysyivät edelleen sopivan ylhäällä ja pyörä kulki.  Aloin jo valmistautua loppunousuun, katselin ensimmäistä kertaa kelloa ja aloin haaveilla jopa jostain 6:10-6:15 loppuajasta.  95km kohdalla viimeinen geeli kitusiin ja kohti ylämäkeä. Nyt olisi pieni etukäteistiedustelu ollut paikallaan, sillä loppunousun vaativuus pääsi yllättämään ja pahasti.  Alkuosa oli vielä ihan ajettavaa, mutta ylempänä oli jyrkkää, kivistä ja mutaista.  Jalka ei vaan riittänyt ja kun takarengaskin suti mudassa, niin pakko oli useampaan kertaan nöyrtyä ja taluttaa pieniä pätkiä.  Mittarissa taisi olla 98,5km kun saman aikaisesti huomasin, että takaa on tulossa kiinni yksi kilpakumppani ja edessä on toinen, jota hiukan näytin saavuttavan.  Nyt olisi siis mahdollisuus joko hävitä tai voittaa sijoitus ja päätin että kaikki peliin, enkä ainakaan häviä.  Nousun viimeinen kilometri on taas sorastettua polkua ja melkein heti soraosuuden alussa saavutin ja pääsin ohi edessä olevasta kuskista.  Nyt en enää taakseni katsonut, vaan väänsin viimeisen puoli kilometriä sen mitä tyhjillä jaloilla pääsin.  Se riitti, kilpakumppanit pysyivät takana, mutta tiukassa 25 sekunnin nipussa me kolme tulimme maaliin, joten ei marginaali mikään kovin iso ollut.  Loppuaika 6:27.21 ja sijoitus (maaliintulleissa) miehissä 14/56.

Tulokset
Garmin
Strava

Kova reissu oli ja kyllä sinne reitille jäi kaikki mitä miehestä irtosi.   Alun hurjastelu oli virhe ja siitä toipuminen otti aikansa, mutta sen jälkeen 75km oli oikein mukavaa ja mallikasta ajamista.  Aikatavoite täyttyi ja sijoituskin on oikein tyydyttävä.  Keskinopeus pysyi 95 kilometriin asti ennakoitua kovempana, mutta viimeinen vitonen oli aivan naurettavan hidas.  Siihen kului aikaa reilut 31 minuuttia, eli nopeus oli 9,5km/h, mikä romahdutti toki myös keskinopeutta.  Eipä siinä mitään, mutta en ollut yhtään ennakoinut, että loppunousu olisi noin vaikea ja hidas, joten vielä ennen nousuun lähtöä haaveilin tosiaan huomattavasti paremmasta loppuajasta.  Loppunousu olisi kuivalla ollut ihan ajettavissa, mutta nyt jyrkissä ja pehmeissä kohdissa ei vaan vääntö riittänyt.  Harmi sinänsä, sillä muuten ei reitillä tarvinnut jalkautua kertaakaan, paitsi muutaman ajovirheen seurauksena.  Sääolosuhteet olivat lopulta lähes täydelliset ja vaikka sekä mies että pyörä saivat kattavan rapakerroksen pintaansa, ei reittikään mahdottoman märkä ollut.  Toki metsäiset polkuosuudet olivat aika pehmeitä ja isoja vesiesteitäkin oli siellä täällä, joten ei reitti missään nopeassa kunnossa ollut, mutta ei myöskään mitenkään kohtuuttoman hidas.  Oikeastaan aika mukava.

Tämä oli ensimmäinen kertani Syötteellä, mutta tuskin viimeinen. Reitti oli todella hieno ja 100km matka juuri sopiva.  Alun asfalttia ja muutamia lyhyehköjä metsätieosuuksia lukuunottamatta koko ajan ajetaan poluilla, joten ihan kunnon maastopyöräilystä on kyse, kuten kuuluukin.  Reitti oli merkitty erinomaisesti, huoltoja oli riittävästi ja niissä tarjoilu sekä palvelu oikein hyvää.  Kaiken kaikkiaan järjestelyt toimivat moitteetomasti ja kaikilla vaikutti olevan mukavaa sekä kisassa että kisan jälkeen.  Kiitos Krossikommuunille mainioista kinkereistä ja ensi vuonna toivottavasti ajetaan taas.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Tahkon jälkeen laitettu kuitukiekot ja pykälän pitävämpää rengasta alle. Rengasvalinta osui tällä kertaa nappiin ja pyörä toimi taas täydellisesti. Voimansiirto oli jatkuvista mutakylvyistä johtuen kovilla, mutta pieniä rutinoita lukuunottamatta ei sekään aiheuttanut ongelmia. Iloisia kilometrejä on jatkossakin edessä tämän pyörän kanssa.

Tahko MTB 240km 2023 - DNF

Tämän kauden pääkoettelemus.  Tahkon kuninkuusmatkan ajaminen on roikkunut työlistalla nyt jo kohta kymmenen vuotta.  2013 kävin keskeyttämässä 180km:n ja seuraavana vuonna oli tarkoitus ajaa täysmatka.  Silloin olin kuitenkin yksivaihdemaastohuumassa ja sellaisella ei tuota matkaa ajeta, joten se sitten jäi ja seuraavat vuodet menivätkin juoksuhommissa kunnes 2021 palasin Tahkolle.  Tosin taas yksivaihteisella ja 120km matkalle.  Viime vuonna ajoin jo hieman soveltuvammalla kalustolla 180km ja olisin silloin voinut ajaa 240km, mutta koska 180km ja 240km ajetaan vuorovuosina, ei se viime vuonna ollut mahdollista.  No, nyt on ja nyt mennään koko rahan edestä.

Otin tämän projektin sen verran tosissani, että talvikuukausina jopa hinkkasin trainerilla pitkiä mäkitreenejä.  Tämä oli itseltäni jo melkoinen myönnytys, sillä perinteisesti ei ole paljon ollut tapana sisällä harjoitella.  Ihan jumalattoman tylsää ja typerää touhua tuo trainerin sitkuttaminen on, mutta kiistatta tehokasta, joten luotan siihen, että tuo henkinen kärsimys maksaa itsensä takaisin Tahkon ylämäissä. Tein myös keväällä poikkeuksellisen paljon voimaharjoittelua, joten senkin puoleen voimatasot ja -kestävyys pitäisi olla ihan kohdillaan.  Isoimpana puutteena näkisin, että mitään pitkiäpitkiä lenkkejä en ehtinyt tai jaksanut ajaa, mutta korvasin sitä puutetta useilla peräkkäisillä 2,5-3,5h lenkeillä. Olen myös harjaannuttanut pakaroita viihtymään pääasiallisesti maastopyörän satulassa, joten kilometrejä ei ole juurikaan maantie- tai sorapyörällä kerätty.  Yleisesti ottaen tunteja kertyi ihan kiitettävästi ja vaikka pieniä notkahduksia tulikin, niin harjoittelu oli pääosin nousujohteista ja luottavaisin mielin pääsen reissuun.

Viime vuonna 180km meni jonkin verran alle 10h, joten siltä pohjalta ja aikaisempien vuosien tuloslistoja tutkimalla päättelin, että 14h alitus voisi olla semmoinen sopivan kova tavoite.  Hiukan tasaisemmalla vauhdinjaolla kierrokset voisivat olla luokkaa 3:10h, 3:20h, 3:30h ja 3:40h, mikä jättäisi vielä hiukan ylimääräistä hyytymisvaraakin.  Näin siis olin kaavaillut, mutta noin kuukausi ennen kisaa järjestäjältä tuli tietoa reittimuutoksesta, mikä pidentää kierroksen kokonaismatkaa ~3km.  En jaksanut tutkia tarkemmin, minkälainen muutos oli, mutta jos 2,5km tietä korvataan 5,5km metsätiellä ja polulla, niin ei se ainakaan nopeammaksi muutu.  Voi siis hyvinkin arvioida, että tuo muutos hidastaa kierrosta vähintään 10 minuuttia, todennäköisesti enemmän, mikä neljällä kierroksella tietysti kertaantuu.  Vaikea siis lähteä loppuaikaa arvailemaan, mutta kyllä siinä nyt varmaan melkein se 15h menee.  Saapahan syödä enemmän geelejä.  Oikeastaan loppuaikaa isompi tavoite itselleni on tällä kertaa sijoitus.  Viime vuonna jäin neljänneksi (toki ihan reilulla marginaalilla), mutta nyt on pääasiallisena tavoitteena ajaa palkintopallille.  Taktikoidaan ajamista ensisijaisesti sen mukaan, ei niinkään kierrosaikojen.

Pitkämatkalaisten startti on yhtä aikaa yölähdön kanssa vuorokauden vaihtuessa lauantaista sunnuntaiksi.  Illalla sateli vettä, välillä kovaa, välillä hiljempaa ja pikkasen siinä sai jännittää, että joutuuko sateeseen starttaamaan.  Sade kuitenkin loppui joskus ysin, kympin aikoihin ja näytti siltä, että ainakin tiet ehtivät hieman jopa kuivua ennen keskiyötä.  Aivan siedettävissä olosuhteissa päästiin siis lähtöviivalle, mutta väistämättömiltä sateet silti vaikuttivat.  Kyse ei ole ollut siitä, sataako kisan aikana, vaan siitä, milloin, paljonko ja kuinka kauan sataa.  Noh, palataan tähän.

(c) Touho Häkkinen

Keskiyöllä lähtö, pam, ja siitä se leikki alkoi.  Hiukan jopa hämmästytti kaikkien hyvin maltillinen liikkeellelähtö, sillä viime vuonna kampea pyöritettiin kyllä merkittävästi rivakammin.  Ekalla kilometrillä kärkipään letka asettui muotoonsa ja meitä oli ehkä 10 kuskia eri matkoilta.  Ensimmäinen kymppi Nilsiään hajotti hieman letkaa, mutta edelleen jokseenkin rauhassa kärkiryhmässäkin ajeltiin.  En lähtenyt itsekään repimään, vaan tyydyin vallitsevaan tilanteeseen ja säästelin paukkuja myöhempiä aikoja varten.  Nilsiän jälkeen alkoi uusi reittilinjaus, mikä oli oikein onnistunut, vaikka perinteinen hiekkatienousu Mummonmäelle jäikin tämän linjauksen myötä pois.  Alun latupohjilla ja kangaspoluilla ei sateiden vaikutusta maastossa juurikaan huomannut, mutta nyt peltoteillä ja metsäosuuksilla alkoi käydä selväksi, että ihan puhtaana ei reissusta selvittäisi.  Melkoisia lätäköitä ja mutaesteitä alkoi osua reitille, mutta näistäkin huolimatta maaston märkyys oli hyvin kohtuullista.

Kinahmi I:lle tultiin 4-5 hengen porukalla ja taluttamiseksi se taisi kaikilla mennä, vaikka sinänsä tällä kertaa olikin tilaa pakertaa ihan rauhassa. Ei vaan pito riittänyt kosteassa maastossa ja jossain vaiheessa jokaisella takarengas sutaisi ja se oli sitten siinä.  Jonkinlainen hajaantuminen porukassa myös tapahtui, sillä muistaakseni tässä vaiheessa jäätiin 2-3 hengen porukkaan.  Kinahmin heinikkoisessa alamäessä myös näkyvyyden kanssa alkoi olla ongelmia.  Viime vuonna ~1000lm tankovalolla pärjäsi enemmän kuin hyvin, mutta nyt taivas oli täysin pilvessä, joten pimeys oli syvempää ja muutenkin märkä ympäristö tuntui imevän kaiken valon.  Tankovalon kanssa oli myös syheröisillä osuuksilla vaikea hahmottaa polkua, kun valo osoitti tiukoissa mutkissa väärään suuntaan, joten tämän suhteen kypärävalo olisi tällä kertaa ollut fiksumpi valinta.  Alamäkiin uskalsi kuitenkin pasauttaa ihan kohtuullisella vauhdilla, joten hupsista vaan aika pian oltiin jo Kinahmi II:n juurella.   Vähemmän yllättävästi tuommoinen kuivan kelin kisarengas ei näissä olosuhteissa toiminut ihan optimaalisesti ja liukkaissa nousuissa oli vetopidon kanssa oikeasti ongelmia, joten läheskään yhtään pitkälle ei päässyt ajamalla kuin viime vuonna. Jos ei ajeta, niin sitten talutetaan ja  ylös kuitenkin päästiin ja kuten aina, ajattelin että nyt on kierroksesta pahin osuus selätetty ja loppu onkin helpompaa ajamista, vaikka mäkiä olisikin vielä monta edessä.  Siinä se matka taittui ihan sujuvasti lähinnä yksin ajaessa, mutta ei ne takana tulevat valot kovin kaukana missään vaiheessa olleet ja kun jossain 40-45km paikkeilla lopulta väistämätön tapahtui ja vesisade alkoi, niin tuulitakkia päälle vetäessäni kilpakumppani tuli takaa kiinni ja siitä jatkettiin yhdessä matkaa.  Ja kun vesisade alkoi, se alkoi ihan tosissaan.  Pääosin tasaisesti sataen, välillä sitten hieman laantuen ja hetkittäin taas ihan kaatamalla.   Polkuosuuksilla näkyvyys heikkeni sateen takia entisestään ja maasto muuttui hyvin nopeasti kosteasta märäksi (ja siitä hetken päästä vetiseksi), joten vauhti laski kuin lehmän häntä.  Eteenpäin kuitenkin mentiin ja Rahasmäen tienoilla jossain 50km jälkeen katselin, että aikaa oli kulunut jo reilut 3 tuntia, joten ihan ei nyt oltu tavoitelluissa kierrosajoissa kiinni.  Kaikki kamat olivat olleet litimärät jo pidemmän aikaa ja vilu alkoi tasaisemmilla osuuksilla hiipiä puseroon.  Tiesiirtymillä viima kylmensi tunnelmaa entisestään, joten hampaat kalisten ja sormet tunnottomina pääsin lopulta El Granden loppunousua kipuamaan.  Mäki nousi hyvin ja vaikka noususta 3/4 onkin nykyään sorastettu, niin kyllä sitä silti sai sitkuttaa ihan tosissaan ja kroppakin alkoi taas lämmetä.  Huipulla syvä henkäys ja mäki bermien ja boksien kautta iloisesti rallaten alas.  Tulin yksin 1. kierrokselta huoltoon kun aikaa oli kulunut 3:46h startista.  Nyt oli aika pysähtyä hieman prosessoimaan tilannetta, sillä eihän tämä mennyt lainkaan suunnitelman mukaan. 

Ensinnäkin kierroksen pituus oli 62,3km (viime vuonna 58km), mikä osaltaan selittää merkittävästi hitaampaa kierrosaikaa.  Lisäkilometrit tulivat tuosta alun uudesta reittilinjauksesta ja myös loppulasku oli pidempi, sillä se oli palautettu samankaltaiseksi kuin 2021, kun taas viime vuonna lasku oli suoraviivaisempi ja lyhempi, ilmeisesti jostain rakennustöistä johtuen.  No, eipä siinä mitään, kierros on kaikille samanmittainen, joten ei siitä kannata murehtia.  Sen sijaan vallitsevat olosuhteet olivat semmoiset, mistä kannatti murehtia.  Huollossa vaihtaessani takkia ja täydentäessäni energiavarastoja vettä tuli aivan kaatamalla ja huoltoteltan alla täristessäni arvioin jo hiukan jatkamisen järkevyyttä.  Olin kuitenkin saanut tiedon, että olin 1. kierroksen jälkeen kokonaiskilpailun kakkosena, joten aika laiskalta tuntuisi tässä vaiheessa heittää leikki kesken.  Ei muuta kuin kroppa turtana vaan pyörän selkään ja uudelle kierrokselle. Heti kierroksen alussa ajoi kisan tuleva voittaja meikäläisen kiinni ja yhdessä ajeltiin alun latupohjia.  Nilsiän jälkeen jollain tieosuudella vettä tuli niin kovaa, että pyörätielläkin oli parin sentin kerros vettä.  Tässä vaiheessa kiittelin, että onneksi pyörässä on sähkövaihteet.  Oli nimittäin sormista niin pahasti tunto pois, että mekaanisen vaihdevivun painaminen ei olisi onnistunut.  Sähkövaihteilla riittää, että sutaisee vähän sinne päin, eikä voimaa tarvitse käyttää. Harkitsin myös tässä kohtaa ihan vakavasti keskeyttämistä ja kääntymistä tietä pitkin takaisin kohti Tahkoa, mutta jollain tahdonvoimalla jatkoin kuitenkin matkaa.  Enää maasto ei ollut märkä, vaan yhtä saakelin vesiestettä koko reitti.  Alamäissä virtasi purot, ylämäissä polkupohjat pehmenivät entisestään ja tasaisella oli jättimäisiä lätäköitä ja mutavelliä joka paikassa.  Aivan ihanaa. Taas Kinhami I:n nousussa jo ekalta kierrokselta tuttu kilpakumppani ajoi mut kiinni ja tästä eteenpäin ajettiinkin  yhdessä kierros lähes loppuun asti.  Ajaminen oli raskasta ja vaikka sade lopulta loppui ehkä 2. kierroksen puolivälin paikkeilla, niin vettä oli tullut 3-4h yhtä soittoa ja olosuhteet reitillä olivat muuttunut kelvollisista kelvottomiksi.  Erityisesti ylämäet koettelivat, sillä em. reitin pehmeneminen vähensi rullaavuutta ja yhtäänkään jyrkempiin kohtiin sai vääntää ihan tosissaan.  En oikein muista, missä vaiheessa ajatus kirkastui, mutta jos ei aikaisemmin, niin viimeistään Rahasmäen jyrkässä hiekkatiemäessä, mikä niukin naukin nousi ajamalla ylös.  Kirkastumisella tarkoitan, että "ei tässä ole ***tu mitään järkeä".  Homma oli lähestymässä vasta puoliväliä ja ei se ainakaan helpommaksi tästä muuttuisi, vaikka sääolosuhteet päivän valjetessa olivatkin paranemaan päin.  Jos 2. kierroksella ei meinannut päästä mäkiä ylös, niin mites sitten seuraavilla.  Keskeytyspäätös oli siis valmis ja rennosti rullailin loppulaskun alas ja jotenkin jopa helpottuneena kierroksen loppuun.  2. kierroksen aika 4:24h, eli melkein 40 minuuttia hitaampi kuin jo valmiiksi hidas 1. kierros.   Tässä vaiheessa olin neljäntenä, mutta ihan sama. Olin myös ytimiäni myöten jäässä, totaalisen märkä ja viimeistäkin neliösenttiä myöten mudan peitossa, joten DNF ja kiitos hei.

Tulokset
Garmin
Strava

Tyhmät jalat

Kokonaisaika 8:10.18 ja matkaa mittariin kertyi 124,9km.  Vertailun vuoksi kaksi vuotta sitten kahteen kierrokseen (silloin 119,4km) meni jäykkäperäisellä yksivaihteisella maastopyörällä 6:50:18, eli nyt olin täysjousitetulla vaihdepyörällä 1:20h hitaampi.  Ihan noin paljon huonommassa kunnossa en ole, eikä tuo 5,5km pidempi matkakaan selitä kuin 15-20min ja aika paljon nopeampi pyörä oli alla, joten ehkä olosuhteet vaan nyt oli pikkasen vähän huonommat.  Märkä maasto hidasti menoa ihan älyttömästi ja teki myös siitä hitaastakin etenemisestä todella raskasta ja kuluttavaa.  Tuon maaston hitauden ja märkyyden olisi varmaan vielä jotenkin pystynyt käsittelemään, mutta pitkään jatkunut sade oli omalla kohdallani se, mikä katkaisi selkärangan. Vaikka sade päiväksi sitten loppuikin, olin noiden kahden kierroksen jälkeen niin kylmissäni, että lämpiämiseen olisi tarvittu kuivia vaatteita (joita ei ollut enää kuin yhdelle kierrokselle), pitkähkö tauko ja lämmintä ruokaa.  Taukoa ei kannattanut kylmänä pitää ja ruokaa ei ollut saatavilla, joten en nähnyt mahdollisuuksia tilanteen merkittävään korjaamiseen.  Jos kisa olisi ollut 180km, niin kiukulla olisin varmaan sen kolmannen kierroksen vielä ajanut, mutta neljänteen ei enää olisi rahkeet riittäneet.  Keräsin siis kamani, pesin pyörän ja siirryn kämpille nuolemaan haavojani.  Pienten päiväunien jälkeenkään keskeytys ei juurikaan harmittanut, joten sinällään arvioisin tehneeni oikean päätöksen.

Muilla kisa jatkui, mutta myöhemmin tuloslistasta selvisi, että 17:a lähteneestä 7 keskeytti 1. kierroksen jälkeen, 4 jätti leikin kesken 2. kierrokseen, 3. kierroksen ajoi 3 kuskia ja lopulta vain 3 pääsi koko matkan maaliin.  Tämä kolmikko on kyllä palkintopallipaikkansa ansainnut, onnittelut sinne!  Itselleni tämä oli viides kerta Tahkolla ja aina aikaisemmin reitti on ollut rutikuiva ja aurinko paistanut.  Sainpahan kokemuspankkiin tällä kertaa vähän toisenlaisenkin kisan ja oppia tuli paljon, mitä asioita pitää (ennakkoon) ottaa huomioon, jos kisaolosuhteet vaikuttavat huonoilta.  Näin rajuissa olosuhteissa en ole koskaan juoksu-ultrissa tai pyöräkisoissa joutunut näin pitkää aikaa suoriutumaan ja näköjään en siihen pystykään.  Enkä ole ihan varma haluankokaan pystyä.

Järjestelyt olivat tälläkin kertaa viimeisen päälle ja reittiuudistukset onnistuneita, joten Tahko lunasti taas paikkansa Suomen tärkeimpänä maastopyörätapahtumana.  Erityiskiitokset huoltopisteiden väelle, jotka yön pimeinä, kylminä ja märkinä tunteina palvelivat ja kannustivat hyvin pientä joukkoa ajajia. Sitkeyttä sekin vaatii.  Kiitos tästä vuodesta ja nyt taitaa omalta osaltani olla Tahkon kierrokset hetkeksi täynnä.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Niin siinä vaan kävi, että vanha mies nöyrtyi ja kaikista kovista puheista huolimatta päädyin lopulta hankkimaan täysjouston.  Ja onhan tuo kyllä melkoinen tykki.  Jousitus pelaa täydellisesti, sillä kiipeää rivakasti sekä tekniset että tasaiset ylämäet ja ai, että kun alamäki alkaa.  Kyllähän tuolla aika eri tavalla uskaltaa rallatella menemään kuin jäykkäperällä.  Rengasvalinta oli näihin olosuhteisiin väärä, mutta muuten pyörä toimi moitteettomasti loputtomasta kurakylvystä huolimatta.

Fenix MTB Marathon Laajavuori 2023

Koska Tahkon kuninkuusmatka kolkuttelee jo oven takana ja viimeaikaiset lenkkeilyt ovat monestakin syystä olleet vähän semmoisia ja tämmöisiä, niin ajattelin ottaa viimeistelyharjoittelun tulokulmaksi ns. shokkihoidon.  Jyväskylässä on sopivasti MTB-marathonkisa, matkana 75km, joten ei kai siinä muuta kuin koittamaan.  Maratoneillahan sitä juoksupuolellakin ultrille harjoitellaan, joten miksipä ei maastopyörälläkin.  Muutenkin tuntuu olevan vaikeaa saada kotipoluilla ajettua riittävän pitkiä maastopyörälenkkejä, puhumattakaan, että niitä saisi ajettua kovaa, joten tässä tulee lyötyä monta kärpästä yhdellä iskulla.  Ja onhan se välillä mukavaa käydä ajamassa jossain muissakin maastoissa kuin Turun tutuissa kivikoissa ja juurakoissa.  Reitistä ei ole sen enempää tietoa kuin mitä reittiselostuksessa sanotaan, joten uskotaan se.  25km kierros suhteellisen helppoa, mutta mäkistä maastoa ja tuo kolme kertaa.  Eipä siinä, ekan kierroksen jälkeenhän se selviää millainen reitti on ja sitten voi kaksi jälkimmäistä kierrosta laittaa jalkaa niin paljon peliin kuin löytyy.  Mitään kummempaa tavoitetta ei ole, mutta ajattelisin, että johonkin 4 tunnin kinthaalle tuo voisi mennä, tai sitten ei.  Sijoituksista on turha haaveilla mitään, kunhan ei nyt ikäluokkansa (M40) viimeiseksi jäisi.

Startti oli puoliltapäivin ja lähtöviivalle asettuessa oli selvää, että tulossa olisi hikinen, pölyinen ja todennäköisesti aika hapokas iltapäiväpuhde. Kaikki sarjat starttasivat samanaikaisesti, joten n. 180 kuskin kanssa ampaistiin liikkeelle. Olin varmaankin suunnilleen ekassa kolmanneksessa ja sopivaa vauhtia ajava letka löytyi jo muutaman kilometrin jälkeen. Reitti oli juurikin kuvatunlainen, eli muutamaa lyhyttä teknisempää juurakko-/kivikköpätkää lukuunottamatta ei tarvinnut tehdä muuta kuin pyörittää kampea ja puskea eteenpäin. Mutta sitä mäkeä riitti. Ei mitään älyttömän pitkiä yksittäisiä nousuja, mutta tälleen turkulaiselle kuitenkin normaalia pidempiä ja ennenkaikkea niitä oli koko ajan. Ekalla kierroksella pysyin hyvin valikoituneessa ryhmässä mukana ja hiljakseen sain myös nostettua sijoitusta. Ylämäet nousi hyvin, mutta alamäissä jouduin taas antamaan täysjoustokuskeille hieman tasoitusta. Jossain 15km kohdalla olin kivunnut oman porukkani kärkeen ja pidin sen verran parempaa vauhtia, että sain myös kasvatettua eroa. Eka kierros tuli täyteen n. 1:15h ajassa, eli oikeastaan ihan jees. Olin kyllä vetänyt kiekan ihan liikaa punaisella, joten arvelin hyytyväni pahastikin sekä turhan rajun aloituksen että kilpakumppanien puuttumisen vuoksi.
Toka kierros sujui yllättävänkin hyvin. Muutaman ohituksen sain tehtyä, mutta ihan ei ollut selvää, mitä matkaa ja sarjaa kukakin edustaa, joten sijoituksen kannalta oli vaikea arvioida tilanteen kehitystä.  No, ei se ainakaan huonontunut, sillä kukaan ei muistaakseni meikäläistä ohittanut.  Ajaminenkin sujui teknisesti paremmin, kun tiesi mitä oli tulossa, eikä mäetkään vielä tässä vaiheessa piiputtaneet juurikaan.  Alamäet ajoin paremmin, vaikkakin muutama alamäki päättyi tiukkaan 90 asteen käännökseen ja niissä vähän sulkunauhat ja penkat pölisivät.  Hiekkapölyä oli joka tapauksessa kaikki ruumiinaukot täynnä, sillä kuten todettua, reitti oli todella kuiva.  Toka kierros n. 1:18h, joten viimeiseen kierrokseen olisi aikaa 1:27h, mikä antoi varaa jonkinlaiseen kanttaamiseenkin.
Hyvä, että hyytymisvaraa oli, sillä kolmas kierros oli raskas.  Kaksi kierrosta ja yli 2,5h oli menty tiukasti vk-alueella ja eihän meikäläisen kone sellaista kyytiä kovin paljon pidempään kestä. Teknisesti ajaminen oli edelleen hyvää ja alamäet kulkivat hyvin, mutta ylämäet olivat hitaita, todella hitaita. Viimeinen 5km oli aika nopeaa baanaa, eikä sinne osunut kuin yksi tiukempi mäki ja siinä kohtaa tihrustin kelloa ja totesin, että neljä tuntia alittunee, kunhan nyt vaan reippailee loppuun asti.  Pari kilsaa ennen maalia joku tuli takaa ohi niin kovaa, että ajattelin sen olevan sähköpyöräiläilijä, mutta höpsis. Luomulla sieltä tultiin ja selvästikin voimien jakaminen oli ollut fiksumpaa kuin itselläni.  Ei voi mitään, sinne meni ja minä rimpuilin perässä.  Maaliviivalle ajassa 3:57.21 ja sijoitus M40-sarjassa 6/11.

Tulokset
Garmin
Strava

Olipahan ralli.  Kyllä on vaan niin, että nuo ajomiehet ajaa todella kovaa ja varttuneempien herrojen sarjassa vauhdit ovat kärjellä luokkaa huhhuh.  Erot oli isoja ja hävisin 5. tulleellekin 10 minuuttia. Oma ajaminen oli kaksi kierrosta hyvää, mutta sitten loppui bensa ja viimeinen kierros oli tosiaan melkoista rimpuilua.  Energiatankkaus ei mennyt ihan nappiin, eikä myöskään nesteytys, joten hiukan menee senkin piikkiin, mutta ei se vauhti vaan ole lähelläkään oikeiden kisakuskien vauhtia.  Samapa tuo.  Tuli vedettyä kovaa, tuli kerättyä mäkeä (nousua yhteensä yli 1600m) ja pääsi ajamaan Turun maastoista selvästi poikkeavilla poluilla, mikä on aina välillä piristävää.  Kokonaisuudessaan siis selkeästi positiivinen kokemus ja ehkä suorituskin.

Kisajärjestelyt toimivat hyvin.  Fasiliteetit olivat kunnossa, kisaruokailu oikein onnistunut, huolloissa avuliasta väkeä ja huoltoja oli riittävästi.   Kokonaisuudessaan tunnelma oli hyvä, vaikka vähän tuo olikin semmoinen "ajetaan kisa ja lähetään kotiin", eikä mitään kummoistakaan kisatunnelmaa (ainakaan meikäläisen lopulta päästessä perille) maalialueella enää ollut.   Huoltoihin olisin ehkä kaivannut jotain helpompaa syötävää kuin keksejä ja suolakurkkuja.  Tämä kone käy kuitenkin vihreillä kuulilla, sipseillä ja geeleillä, joten jotain semmoista ehkä.  Eniveis kiva tapahtuma ja voisin hyvin kuvitella meneväni toistekin.

Stanton Sherpa

The weapon of Choice: Stanton Sherpa
Tällä on nyt reilu vuosi ajettu ja useampien osapäivitysten jälkeen tämä alkaa istua käteen kuten kunnon työkalun kuuluukin.  Ei ole teräsrunkoisena jäykkäperänä mikään optimaalinen kisapyörä ja nyt täytyy sanoa, että sen kyllä huomasi. Jotain ratkaisuja tämän suhteen tulee todennäköisesti vielä ennen Tahkoa tehtyä...