Juoksutauko 2.0

No, eihän se jalka mihinkään oikeasti parantunut edellisen paussin aikana.  Eikä se ihme ole, kun olin etukäteen päättänyt, että olen 3,5 viikkoa juoksematta ja sen jälkeen laitan itseni kuntoon Kaarinan syysmaratonia varten. Olin siis ennalta päättänyt tauon pituuden ja tilanteesta riippumatta sen jälkeen juoksu jatkui.  Äärimmäisen fiksu lähestymistapa, tiedän.  Tauon jälkeen aloin siis hiljakseen juoksemaan, akilles oli edelleen vähän kipeä, mutta paljon parempi kuin aiemmin. Lisäsin vähän juoksua, kävin Kaarinassa keskeyttämässä ja jatkoin treeniä.  Lauantaina 5.11. kävin juoksemassa pikkupitkiksen poluilla ja sunnuntaina jalka oli taas yhtä kipeä kuin alkusyksystäkin. Maanantaina oli fyssari, joka esitti kysymyksen: "Oletko ajatellut, että lopettaisit juoksemisen?". Enpä kyllä ole, mutta taitaa silti olla tauon paikka.

Nyt päätin, että pidän taukoa niin kauan, että jalka on oikeasti kunnossa.  Onko se sitten loppuvuosi, vai vielä alkuvuosikin päälle?  Ei sillä niin väliä, kunhan paikat tulee kuntoon ja juokseminen voi jatkua vielä tulevina vuosinakin.  Tietty treenatakin tarvisi, mutta sen voi hoitaa näin pk-kaudella hoitaa kohtuullisesti korvaavillakin harjoitusmuodoilla.  Olen taas pitkästä aikaa pyöräillyt paljon ja laittanut oikeastaan myös koko voimaharjoittelupuolen uusiksi. Ohjelmassa on ollut pyöräilyä, joogaa, kehonpainoharjoittelua jne.  Näistä harjoitteluhommista ehkä myöhemmin lisää.

Kalenteriin ei vielä ole buukattu muita kisoja kuin Karhunkierroksen 160km toukokuun lopulla. Periaatteessa senkin voi pahimmassa tapauksessa perua, mutta mieluummin tietenkään ei.  Toki tuota kisaa varten pitäisi tammikuussa päästä taas juoksemaan, sillä tuommoista 160km rykäisyä ei kyllä ihan pelkästään pyöräilemällä ja jumppaamalla vedetä kunnialla maaliin.  Itse asiassa jumppahommat ja pyöräily (ja hiihtokin, jos olisi kelejä) maistuvat sen verran hyvin, että periaatteessa voisi pitää kokonaan välivuoden juoksemisesta, urheilla omaksi ilokseen ja käydä kesällä muutamassa pyöräilytapahtumassa.  Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä joulukuun puolivälissä laitetaan UTMB-arpa vetämään ja tieto arvonnan tuloksesta tulee joskus tammikuussa.  Pelkästään jo tuo UTMB-arvontaan pääsy on ollut yli kahden vuoden mittainen projekti, joka toivottavasti huipentuu siihen, että kisaan pääsisi elokuussa 2017 osallistumaan.  Ja jos arpa suosii, niin se tarkoittaa, että edessä on 7 kuukautta todella totista treenaamista ja mielellään myös 1-2 kovahkoa harjoituskisaa.  Toisaalta, jos arpa ei suosi, niin joudun silti 2017 aikana juoksemaan vähintään yhden 100+ km maastokisan maaliin, että olisi pisteet taas seuraavan vuoden arvontaan kasassa.  Jälkimmäisessä tapauksessa on toki mahdollista kisata vasta loppukesästä tai syksyllä, jolloin juoksutaukoa olisi tarvittaessa mahdollista jatkaa pitkälle kevääseen.  Hankalia hommia, mutta lopputulos on joka tapauksessa, että ei tässä mitään täydellistä välivuotta nyt ole mahdollista pitää.

Enpä tiedä. Taukoa on nyt takana 1,5 viikkoa ja kyllähän tuo jalka taas parempi on. Ehkä se 6 viikon jälkeen on jo kunnossa.  Jonkun fyssarin arvio tosin oli, että parantumisessa saattaa kestää jopa vuosi. Varsinaiselle jalkaspesialistille en ole vielä kinttua käynyt näyttämässä, mutta sekin tulee eteen, jos nyt parin viikon aikana ei mitään edistystä tilanteessa ole havaittavissa.   Nyt on ollut kyllä jotenkin helpompi olla juoksematta, kun takaraivossa ei paukuta koko ajan ajatukset tulevista kisoista.  Toivottavasti tulee kelien puolesta hyvä talvi, niin hiihto, pyöräily ja jumppa pitävät kyllä miehen ihan riittävän aktiivisena.  Ei tässä nyt kunto välttämättä pahasti pääse rapistumaan, sillä harjoitustunteja tulee taottua ihan samaan tahtiin kuin aiemminkin.  Juoksukunto nyt väistämättä heikkenee, mutta eiköhän se sieltä keväällä saada taas kaivettua esiin, kun pohjat pitäisi kuitenkin olla kunnossa.

Kaarinan Syysmaraton 2016

Lokakuun 22. päivä ja Kaarinan syysmaraton. Olin 2012 viimeksi Kaarinassa ja silloin oli lunta ja pakkasta, mutta nyt piti oleman hiukan normaalimpi syyssää.  Kisasta oli tavallaan jo sovittu joskus keväällä, kun kaveri päätti aloittaa 40-vuotisbileensä laittamalla vieraat juoksemaan 10km kisan Kaarinassa.  Tämä oli itsellänikin suunnitelmana, mutta kun tässä jäi nyt pari kisaa väliin ja koska vihaan 10km juoksemista enemmän kuin mitään muuta juoksumatkaa, niin päätin juosta kympin sijasta maran.  Lisäksi ajatuksena oli määrittää ns. lähtötaso, mistä talven reenit aloitetaan, kun etäisenä ajatuksena olisi ehkä kevättalvella käydä vetäisemässä semmoinen kunnon mara, mihin olisi oikein reenattukin ja voisi parhaassa tapauksessa lähteä hakemaan uutta ennätystä.  Nyt ei ollut todellakaan ennätys hakusessa, eikä edes keväisen maran vauhteihin olisi todennäköisesti paukkuja.

Pohjilla oli siis akillesvamman takia lähes täysin juoksuton syyskuu.  Lokakuussa hölkkäilin epäsäännöllisesti ja testailin jalan kestämistä.  Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei se kinttu ihan 100% kunnossa vieläkään ole, mutta selkeästi parempi kuitenkin.  Juoksu on pääasiassa kivutonta ja suurimpana vaivana on oikeastaan oikean akillesjänteen jäykkyys, mikä tekee askeleesta hiukan töksähtelevän.  Näistä lähtökohdista joku itseäni fiksumpi olisi saattanut jättää osallistumatta, mutta itse kun en ole tämän fiksumpi, niin siellä sitä oltiin, lähtöviivalla.  Lähtökohtana oli kuitenkin, että mitään maratreeniä tässä ei nyt vedetty pohjille, vaan lähinnä muutama terävä vetotreeni, joilla koitin vähän herätellä kroppaa vauhdikkaampaan kyytiin.  Kaksi viikkoa ennen kisaa kävin vetäisemässä testipuolikkaan "marasykkeillä" ja päätin, että jos menee yli 1:35, niin mihinkään maralle on turha lähteä.  Meni 1:34.48, eli kirkkaasti alle, joten ei siitäkään saanut tekosyytä olla juoksematta. Hitaampaa ja tuskaisempaa se oli kuin odotin, mutta tekosyinä oli valmiiksi keksittyinä hirveä tuuli, tukkoon kyykätyt jalat, ei juotavaa/energiaa mukana yms.  Luontevasti olen aina mieluumminkin yli- kuin aliarvioinut kykyni ja kapasiteettini, joten loogisena johtopäätöksenä oli, että levänneenä ja tuoreemmilla jaloilla tuota vauhtia menee kyllä koko mara.  Tavoitteeksi siis 3:10 alitus, mielellään reilusti.  Kisataktiikkana vetää semmoista 4:20-4:25min/km -vauhtia niin pitkään kuin jaksaa ja täysiä loput.  Helppo nakki.

Kisapäivän sää oli kylmä ja tuulinen.  Lämpöä oli pari astetta ja tuuli oli jo aamusta suht kova. Shortseissa silti lähtöviivalle, yläkertaan pitkähihainen kompressiopaita, päälle vielä toinen pitkähihainen ja ohuet sormikkaat käteen. Kai näillä tarkenee.  Juoksu lähti hyvin liikkeelle, syke pysyi sopivan matalana ja vauhti asettui helposti sinne suunnitellun 4:20 min/km tuntumaan.  Jo ensimmäisellä kierroksella vastatuuli oli aikamoinen ja myötätuuli vastaavasti siivitti menoa ihanasti. Kaarinassa juostaan neljä kierrosta samaa reittiä ja karkeasti voisi sanoa, että ensimmäinen kolmannes oli suht hyvin tuulelta suojassa, keskimmäinen puskettiin suoraan tai sivusta tulevaan vastatuuleen ja viimeinen kolmannes suoraan myötätuuleen.  Jo ekalla kierroksella vastatuulessa kilometrivauhdit putosivat 4:30 paikkeille ja myötätuuleen pääsi helposti alle 4:15 vauhtia. Aikamoista pumppaamista oli siis vauhdeissa heti alusta alkaen. 10km tuli täyteen ajassa 43.50, eli ihan hyvinhän homma lähti tuulesta huolimatta rullaamaan.  Toinen kierros käyntiin, vastatuuli oli yltynyt ja pahimmillaan vauhdit putosivat jo 4:30-4:40 haarukkaan.  Myötätuuleen ei vastaavasti löytynyt ihan sellaista lentoa kuin ekalla kierroksella, joten pientä hyytymistä oli havaittavissa jo nyt. Puolikkaan väliaika 1:33:35 kuitenkin, joten ihan aikataulussa oltiin.  Kolmannella kierroksella heti vastatuulen iskiessä meno hyytyi täysin.  Vauhdit olivat jo luokkaa 4:50-5:00, eli aika kaukana tavoitteesta, enkä saanut millään kierroksia ulos koneesta, vaikka sykkeiden puolesta varaa olisi kyllä ollut. Saakeli. Sormet oli niin kohmeessa, että en saanut geelejä taskusta pysähtymättä ja kun yritin pilleripussista särkylääkettä kaivaa, en saanut minigrip-pussia auki.  Pieniä juttuja, mutta silti semmoisia, joiden ei pitäisi häiritä itse suorittamista. Nyt häiritsi.  Jossain 25km kohdalla alkoi keskeytyspeikko kummitella mielessä.  Päätin kuitenkin tarkkailla tilannetta myötätuuliosuudelle asti ja katsoa, josko myötätuuleen saisi vauhtia nostettua.  No paranihan se vauhti vähän, mutta ei riittävästi. Jos ei myötätuuleenkaan pystynyt painamaan tavoitevauhtia, niin homman lopputulos alkoi olla selvä.  30km kohdalla katsoin väliajan, joka oli suunnilleen 2.17, eli keskivauhti oli jo pudonnut yli 4:30min/km.  Selvää oli, että parannusta vauhtiin ei olisi tulossa, todennäköisesti päinvastoin, joten alle 3.10 en pääsisi ja 3.15 alituskin tekisi tiukkaa. Se oli sitten siinä.  Hölkkäilin kierroksen loppuun ja 32km kohdalla homma oli valmis. DNF.

Olisi kai sen voinut loppuunkin juosta, mutta nyt jäi juoksematta.  Järkeilin itsekseni, että nyt on fiksumpaa lopettaa ja olla rikkomatta jalkoja (uudelleen), kun kerran millään muotoa tyydyttävää tulosta ei ollut mahdollista saavuttaa.  Korpeaahan tuommoinen keskeyttäminen ja luovuttaminen, kun yleensä ei ole ollut tapana jättää leikkiä kesken, mutta nyt pystyin melko helpostikin perustelemaan itselleni, miksi näin on parempi. Kerran aikaisemmin olen maralla käynyt tällaista taistelua itseni kanssa, mutta silloin juoksin kaikesta huolimatta maaliin. Nyt en. Sinänsä kyllä jännää, kuinka nopeasti meno ja fiilis lopahti, sillä puolimatkassa olin vielä voimissani, mutta siitä noin 15 minuuttia myöhemmin homma oli jo tosi hankalaa. Sen verran olen oppinut, että vielä 25km kohdalla maralla ei saa noin vaikeaa olla. Nyt oli semmoinen fiilis, joka saisi tulla vasta joskus 35km jälkeen.  Miksi sitten kävi kuin kävi? Tavallaan se tavoitevauhti irtosi ekalla puolikkaalla ihan riittävän kevyesti, mutta ei vaan ollut paukkuja ylläpitää vauhtia enää sen jälkeen, kun väsy alkoi painaa.  Vauhtikestävyys ei ollut siis lähelläkään vaadittavaa tasoa. Myönnän nöyrästi nyt ylimielisyyteni ja aivan liian optimistiset kuvitelmat tämänhetkisestä kunnostani.  Maratoni on sellainen matka, että se kyllä palauttaa tällaisen koppavan juoksijan hyvin nopeasti maan pinnalle. Olin tämän ehkä unohtanut, kun keväällä meno oli aivan erilaista ja muuten en ole tosissani maraa muutamaan vuoteen nyt juossutkaan.  Kai sitä säätäkin voisi vähän syyttää, sillä kylmyys ja tuuli laskivat hiukan fiilistä, mutta ei tämä nyt siihen kaatunut. Liian kova tavoite kuntoon nähden, siinä se.  Jos nyt jotain positiivista etsitään, niin yksi tavoite täyttyi ja nyt on ainakin tiedossa, kuinka syvästä kuopasta tässä aletaan kaivamaan kuntoa esiin. Jos keväällä on tähtäimessä ennätys, niin hippasen verran on hommia edessä.

Garmin data
Tulokset

Mukava kisahan tuo Kaarina on.  Järjestelyt pelaavat ja reitti on nopea.  Tämä myöhäinen ajankohta tietysti tekee sen, että sääolosuhteet voivat olla käytännössä ihan mitä hyvänsä.  Pieninä parannuksina näkisin, että kisaan tulisi chippi-ajanotto (saisi kisan jälkeen virallisia väliaikoja) ja maalikello olisi näkyvillä.  Myös oman väliaikaseurannan kannalta olisi helpompaa, jos kisa juostaisiin neljänä vakiomittaisena kierroksena.  Nyt alun "kunniakierros" tekee sen, että esim. kahden kierroksen jälkeen ei olla puolimatkassa, vaan jo noin 500m yli.  En tosin hetkeäkään usko, etteikö tätä olisi tehty, jos se suinkin reittisuunnittelun puitteissa olisi mahdollista, joten eipä siitä sen enempää.

Nike Flyknit Lunar 2

The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar 2.  Luottokenkä, joka ei pettänyt taaskaan. Akilles on kunnossa ja pohkeet samoin. Rullaa mukavasti ja vaimentaa riittävästi. 

Kisakausi ohi?

Nyt kävi sitten niin, että kisakausi 2016 taisi loppua Tierraan.  Ilmoittautuminen Vaarojen 87:lle oli jo sisällä ja lisäksi haaveissa oli juosta vielä Nuuksion maastomara ja yksi sileän maratoni. Nuuksion hylkäsin samantien Tierran jälkeen ja nyt peruin myös Vaarojen osallistumisen. Tuota sileän maraa pitää vielä tutkailla, josko sinne lokakuun loppupuolella ehtisi. Jos ei, niin ei se mitään.

Keväästä asti vaivannut oikea akilles äityi nyt niin kipeäksi, että juokseminen on pelkkää tuskaa. Tierra piti vielä hoitaa, joten sinne mentiin hammasta purren ja hyvillä lääkkeillä. Nyt ei enää ole "pakko" kisata, joten parempi varmaan hoitaa paikat tässä vaiheessa vuotta kuntoon. Onhan tässä nyt melkein 5 vuotta juostu ilman vammoja, koko ajan tulostasoa parantaen ja määriä kasvattaen, joten tavallaan tämä oli väistämättä jossain vaiheessa tullakseen.  Diagnoosi oli tietty rasitusvammalle tyypillinen, eli mitään ei ole rikki, mutta lepoa ja korvaavaa harjoittelua parantuminen vaatii. Ortopedi oli tosin sitä mieltä, että juostakin voi sen verran kuin jalka kestää.  Olen toisaalta jo kesän mittaan osoittanut, että kestäähän se vaikka pari 120km maastoultraa, mutta parantumaan se ei ikinä tule ilman kunnon taukoa.  Ajattelin siis pitää nyt 3-4 viikon täystauon juoksemisesta ja sen jälkeen varovasti alkaa kokeilemaan jalan kestävyyttä. Ei tässä kiirettä ole. Joulukuun alussa pitäisi olla juoksukunnossa taas, joten on tässä tarvittaessa 2 kuukautta aikaa parantua.

Harmittaahan se tietty, että kisoja jää väliin ja varsinkin, kun ei pysty ylipäätään juoksemaan. Juoksusta on kuitenkin muodostunut ykköslaji ja aika oleellinen osa elämää, joten pientä uudelleen asennoitumista tämä tauon pitäminen vaatii.  Toisaalta tilanne voisi olla aika paljon huonompikin. Nyt on kuitenkin UTMB-pisteet kasassa, mikä oli tämän vuoden ehdoton ykköstavoite. Lisäksi tänäkin vuonna on hienoja ja onnistuneita kisoja takana, eli hyvä vuosi tämä on tähän mennessä ollut. Helpottavinta on tietty se, että juokseminen on ainoa mihin en pysty. Pyöräily, voimaharjoittelu yms. onnistuu kivuitta, joten ei tässä onneksi tarvi sohvan pohjalle vajota, alkaa tosissaan tutustumaan Netflixin sarjatarjontaan ja Alkon olutvalikoimiin.  Ja nythän on vasta syyskuu aluillaan, joten seuraavan vuoden pk-kauden aloittamiseenkin on vielä useampi kuukausi aikaa.

Nyt lataillaan akkuja, nostetaan vähän voimatasoja, boulderoidaan, ajetaan polkupyörällä ja muuta sellaista. Fillarointi on ollut aika vähissä viime vuosina, joten siitäkin jaksaa ihan aidosti innostua ja nauttia.  Tiedä vaikka innostuisi tässä jopa uimakouluun menemään ja ottamaan senkin lajin edes välttävästi haltuun. Joka tapauksessa vuonna 2017 käydään entistä ehompana aiempaa kovempien haasteiden kimppuun. Pum!

Tierra Arctic Ultra 120km 2016

Ja sitten kohti kesän toista kovaa koitosta.  Lavaredo oli kauden selkeä päätavoite, mutta UTMB-pisteiden keräilyn vuoksi kesään piti buukata toinenkin hiukan pidempi kisa.  Kisaksi valikoitui Ruotsin lapissa 5.8. nyt kolmatta kertaa järjestetty Tierra Arctic Ultra, sillä se osui vielä sopivasti loma-aikaan, palautumisaikaa Lavaredosta oli 6 viikkoa ja muutenkin on jo pidemmän aikaa tehnyt mieli päästä lappiin kisaamaan.  Suomen kisat eivät aikatauluihin nyt osuneet, mutta onneksi lappi on Ruotsissakin.  Kisassa tarjolla on kaksi matkaa, 100km (+1600m) ja 120km (+2500m), jotka todellisilta matkoiltaan ovat noin 107km ja 122km.  Molemmat reitit lähtevät Nikkaluoktasta ja päättyvät Abiskoon seuraillen osittain klassista Kungsledenin vaellusreittiä.  Pidempi matka eroaa perusreitistä muutamassa kohtaa, mutta pääosin reitti on sama.  Ilmo sisään siis pidemmälle.

Kisavalmistautumisessa oli aika monta ongelmakohtaa jo etukäteen tiedossa ja Lavaredon jälkeen niitä tuli vielä muutama lisää.
1) Kisa on unsupported, eli minkäänlaista huoltoa ei kisan aikana ole tarjolla. Tämä tieto oli jotenkin mennyt ohi ilmoittautumisvaiheessa ja aiheutti aika paljon ylimääräistä fundeeraamista, kun sen vihdoin tajusin. Vettä saa puroista, mutta eväiden suhteen piti miettiä aika tarkkaan, mitä ja paljonko evästä otetaan mukaan.
2) Palautumisajan riittäminen Lavaredon jälkeen oli alusta asti kysymysmerkki.  Selvisin kuitenkin Italiasta ilman isompia vaurioita ja ehdin lopulta treenatakin vähän kisojen välillä, joten kuntopuoli piti oleman ihan ok ja motivaatiokin kohdillaan, vaikka Lavaredon kaltaista "kisaliekkiä" ei ihan ollutkaan.
3) Loputtoman pitkä varustelista aiheutti myös hiukan ahdistusta.  Vaihdoin jo hyvissä ajoin talvella 5l juoksuliivini 12 litraiseen, sillä pienempään ei ollut toivoakaan saada kamoja ja eväitä mahtumaan. Meikäläisen "Light and Fast"-periaate joutui kyllä koetukselle näiden kamojen kanssa.
4) Rasitusvammoja oli pohjalla jo ennen Lavaredoa, enkä saanut niitä hoidettua kuntoon kisojen välillä. Päinvastoin, vaivoja tuli vähän lisää ja vain epätoivoisella lääkityksellä, teippauksella, hieronnalla ja levolla sain ne jotenkin kuriin. Lähtökohtana oli kuitenkin, että  jo ennen Iltaliaa vaivannut oikean akilleksen limapussi oli edelleen kipeä ja turvoksissa. Tämän lisäksi vasemmassa pohkeessa oli vihlovaa lihassärkyä, mikä oli uusi vaiva.  Jalat eivät siis todellakaan olleet sellaisessa "Jee, lähdetäänpä juoksemaan 120km tunturiin"-kunnossa.
5) Tätä kisaa ei voi keskeyttää, sillä reitin varrelta ei pääse pois kuin omin jaloin tai kopterilla (joka tulee 1-2 vuorokauden sisällä).

Olihan noita tuossa, mutta enimmäkseen ongelmat tuli etukäteen ratkaistua, paitsi 4) ja 5), mutta niistä päätin olla välittämättä. Tavoitteena kisassa olisi päästä maaliin, sillä loppuaikaa tärkeämpää on läpäistä kisa ja kerätä ne 5 UTMB-pistettä.  Enhän mää kuitenkaan ilman aikatavoitetta osaa lähteä liikkeelle, joten vuoden 2015 tuloslistan perusteella arvioin realistiseksi tavoitteeksi 17 tunnin alituksen, mikäli jalat vain kestäisivät ja sää ei olisi ihan ruokoton.  Sääennusteet lupailivat kovia sateita kisapäivälle, mutta jotenkin olen oppinut olemaan välittämättä niistä. Säät vaihtelevat vuoristossa/tuntureilla hyvinkin nopeasti, joten kisaan lähdetään siinä säässä, mikä sattuu olemaan ja varusteet on toivottavasti semmoiset, millä pärjää.

Ladtjojaure
(c) Matti Saranpää

Startti klo 6.00, aurinko paistaa ja on juuri sopivan lämmin. Sitten mennään. Ekat 17km on helppoa kevyesti kumpuilevaa polkua, jota on ilo rullailla menemään. Vauhtikin pysyy suht reippaana ja eka kymppi menee 56 minuutin paikkeille. 17km kohdalla 120km reitti lähtee tekemään n. 8km pistoa Tarfallaan ja nousua ~400m. Polku on suht loivaa, mutta paikoittain vesi valuu purona polun pohjaa myöten. Jos kengät on tähän asti saanut pidettyä kuivina, niin nyt sen voi unohtaa ja ronsiksti vaan kahlata menemään. Polulle osuu myös muutama virran ylitys (ensimmäiset monista), jotka on vaan hoidettava kahlaamalla. Sukat ja kengät ovat litimärät ja tulevat pysymäänkin märkinä seuraavat 15 tuntia, joten mitäpä näistä murehtimaan. Reitti muuttuu ylempänä rakkakivikkoksi, missä pitää koittaa  löytää sopiva jalanpaikka. Mistään juoksemisesta ei tuolla alustalla voi puhua. Nyt tuli ensimakua siitä, mitä pitkät pätkät reitistä tulisi olemaan, mutta onneksi siitä en tiennyt, sillä muuten olisi alkanut syvästi masentaa. Kääntöpaikka solan päässä upean lammen rannalla. Solan seinämillä virtaavat putoukset luovat sateenkaaren ympärilleen, koski kohisee vieressä koko matkan ja kaikki on ihanaa, paitsi juokseminen. Kaikki irtonaisuus ja helppous puuttuu, mitä näin alkumatkasta kuitenkin pitäisi vielä olla. Sama rakka takaisin, alamäki osuus kulkee ihan mukavasti ja muutaman kilometrin siirtymä Kebnekaisen fjällstationille. Tämä oli ennakkoon päätetty ns. keskeytyspaikaksi, mikäli jo alkumatkasta tuntuisi, että  pohje/akilles ei kestäisi.  Jalat tuntuivat kuitenkin ihan hyviltä, matkaa takana 35km ja aikaa kulunut noin 4,5h.

Seuraava osuus onkin jo synkempi. Polku on aivan juostavaa, mutta kulku siitä huolimatta heikkoa. Purojen ylityksiä on jatkuvasti ja muutenkin eteneminen on todella katkonaista. Juoksusta puuttuu kaikki rytmi ja ottaa hiukan pannuun koko touhu. 45km kohdalla saavutaan risteykseen, missä reitit eroavat toisen kerran ja lähdetään taas puskemaan loivaan ylämäkeen. Reilusti kuivabanaania ja sipsejä naamariin ja jotenkin fiiliskin paranee, vaikka energiaa on mennyt alas ihan tasaiseen tahtiin. Ensimmäinen henkinen matalapaine alkaa siis olla selätetty ja juoksu sekä sujuu että maistuu. Saavutan edessä olevia kilpailjoita ja pääsen ohikin. Alamäessä tuntuu siltä kuin pitääkin. Kovaa vauhtia polkua pujotellen ja kivien yli loikkien.  Seuraavaksi Sälkan checkpoint 60km kohdalla ja aikaa kulunut 8:13. Suhteellisen hyvin aikataulussa siis puolivälissä. Kevennystaukoa huussissa pitäessäni alkaa ulkoa kuulua kauhea humina ja kolina. Tuleeko sieltä kopteri, vai hä? Ei, vaan alkaa silleen kevyesti tuulla ja sataa, kuten ylhäällä tunturissa yleensäkin. Sadetakkia päälle ja myräkkään puskemaan eteenpäin. Vähän on huono sää, jalka painaa, maasto on hankalaa kivikkoa ja/tai mutaa, eli useampikin asia voisi olla paremminkin. Tympii koko homma, mutta matkaa on niin jumalattomasti jäljellä, että kovin syvään itsesääliin ei yksinkertaisesti ole varaa vajota. Kauhealla puurtamisella lopulta Tjäktjan checkpointille 75km kohdalle. Aikaa on kulunut 10:50 ja näyttää siltä, että 17 tunnin alitus jää haaveeksi. Checkpointin väki juttelee että nyt maasto helpottuisi ja näin onkin. Kivikko on vähän harvempaa ja reitti viettää loivasti alamäkeen, joten tällä välillä pääsee rullailemaan mukavaa kyytiä. Jos edelliset pari tuntia olivat olleet vaikeita, niin taas helpotti ja sain kaivettua itseni kuopasta ylös.  Saavun Alesjauren checkpointille 87km, henkisesti paremmassa voinnissa kuin Tjäktaan ja uskoa omaan tekemiseen on vielä edes hiukan jäljellä. Alesjauresta reitti jatkuu pitkin järven reunamia mielettömän hienoissa maisemissa. On järvi vieressä, on tuntureita lumikenttineen, on putouksia ja koskia, mutta ei ainuttakaan ihmistä. Pariin tuntiin en näe yhtään juoksijaa ja vaeltajiakin vain muutaman. Reitti järven rannassa on taas enemmän tai vähemmän hanurista, eikä eteneminen ole millään mittapuulla katsottuna vauhdikasta tai sujuvaa. Eteneminen on melkoista tarpomista ja kilometrit vähenevät hyvin hitaasti. Kroppa varmaan vielä jaksaisikin, mutta pää meinaa hajota. Yhä useammin ajatuksena pyörii: "Tämä ei ***tu lopu koskaan!". Ennen Kieronin checkpointtia laakealla paikalla mielettömissä maisemissa on Meditationplats ja hetken siinä mietin, että pitäisikö vaan asettua risti-istuntaan (jos pystyisi) ja koittaa löytää mielenrauha. Totean, että nyt ollaan jo niin synkissä vesissä, että tässä ei edes meditaatio auta.

Viimeisellä checkpointilla matkaa on takana 105km ja aikaa kulunut 15:23. Sanovat, että 17km maaliin. Fyysinen ja henkinen ahdinko ovat sitä luokkaa, että tuo 17km tuntuu aivan liian pitkällä matkalta. Olin aiemmin vähän mittaillut etenemistäni ja vauhti oli ollut maksimissaan 7km/h luokkaa. Jäljellä olisi siis 2,5-3 tuntia masentavaa liukastelua hämärässä ja mutaisessa metsässä. Onneksi alkaa taas sataa, niin saa maksimoitua fiiliksen. Etenemisellä on hyvin vähän enää mitään tekemistä juoksemisen kanssa, vaikka polku on vihdoin sellaista, mitä voisi juosta vauhdikkaastikin. Lasken vain jäljellä olevia kilometrejä, jotka vähenevät masentavan hitaasti. Aika monta kertaa ehdin ajatella: "mitä enemmän juokset sitä nopeammin tämä ohi", mutta itsesuggestio ei kyllä toimi toivotulla tavalla. Selkäranka oli katkennut jo kauan sitten. Jo Tjäktjalla oli selvää, että 17 tuntia ei alittuisi ja Kieronilla 18 tunnin alituskin alkoi näyttää tiukalta. Jossain 115km kohdalla käy selväksi, että 18 tuntiakaan ei alittuisi ja siinä se sitten oli. Ihan sama.  Haluan vain pois sieltä saakelin pusikosta, mutta matka ei vain etene. Huomaan katsovani mittariakin noin 100m välein. Viimeisellä 1,5km joku tulee vielä takaa ohikin. Ihan sama. Mittarin mukaan matkaa on jäljellä enää joku 800m ja edelleen ollaan ihan umpipusikossa. Vasta 550m ennen maalia polku vihdoin loppuu, pääsen pois siitä kirotusta lepikosta ja lyllerrän loppumatkan maaliin. Viimeisen 100m jopa juoksen, sillä kyllähän maaliviiva pitää juosten ylittää. Aika 18:19.28 ja sijoitus 19/39.  Ihan sama, se on ohi.

Tulokset

Garmin data

Hankala sanoa, mikä tästä teki niin jumalattoman vaikeaa. Kokonaisuudessaan taitaa olla kyse useamman asian summasta. Palautuminen Lavaredosta tuskin oli täydellinen, aliarvioin reitin vaativuuden ja yliarvioin taitoni, henkinen kantti ei ollut samalla tasolla kuin aiemmin kesällä ja niin edelleen. Oli mikä oli, niin ehdottomasti kovin ja raskain reissu tämä tähän mennessä oli. Lavaredossa oli viimeinen 10km vaikeaa, kun energiat loppuivat, mutta nyt oli enemmän tai vähemmän vaikeaa suurimman osan ajasta.  Olihan tässä toki positiivisiakin juttuja. Tankkaus toimi, eikä energiat pudonneet kisan aikana/jälkeen ihan nolliin, kamat ja kengät toimivat ja tavallaan se pääkin lopulta kesti. Ja hei, sain ne 5 pistettä!

Oikeasti reittiä ja tapahtumaa ei voi kuin kehua. Maisemat ovat käsittämättömän hienot alusta loppuun ja niistä saa nauttia päivänvalossa lähes kokoajan. Harva vastaava tapahtuma voi kehuskella sillä, että reitti on pelkkää polkua. Nyt mittari näytti kokonaismatkaksi 121,5km, mistä viimeinen 500m oli hiekkatietä, muuten oltiin maastossa koko ajan. Lisäksi henkilökunta (ja ruotsalaiset ylipäätään) oli ystävällistä ja avuliasta. Ihan hemmetin hieno tapahtuma ja reitti, mutta ei tätä välttämättä ekaksi 100+ kilometrin kannata välttämättä valita.  Reitin tekninen vaativuus, huollon puuttuminen ja keskeyttämisen "mahdottomuus" tekevät tästä kovan haasteen vähän kokeneemmallekin tekijälle.

Inov-8 Race Ultra 270

The Weapon of Choice: Inov-8 Race Ultra 270. Ei rakkoja, ei tummuneita kynsiä, pohkeet kohtuullisessa kunnossa vielä kisan jälkeisenäkin päivänä. Mudassa sutii, mutta se on pieni hinta erinomaisesta istuvuudesta ja huolettomuudesta. Selkeästi paras ultrakenkä, millä olen (tähän mennessä) juossut.

Lavaredo Ultra Trail 119km 2016

Tämän vuoden päätavoite ja tärkein kisa oli Italiassa Dolomiiteilla käytävä Lavaredo Ultra Trail.  Kisaan pyrkiminen oli selvää jo viime kesänä, kun Mont Blancista oli selvitty ja ajatuksissa siintivät kirkkaina vuorijuoksun hienoudet.  Lavaredosta olin kuullut tutuilta ja lukenut internetistä paljon hyvää, joten ajankohdan ollessa passeli ja sopivan matkaseurueen järjestyessä lähes itsestään, oli helppoa pistää arpalippu vetämään.  Kuten näissä isommissa kisoissa yleensäkin, ei osallistumisoikeuden saaminen ole automaattista, vaan osallistujakiintiön ylittyessä mennään arvontaan. Ultralle paikkoja oli tarjolla 1300 ja arpaonni suosi. En tiedä moniko jäi rannalle, mutta meidän ryhmäilmoittautumisemme joka tapauksessa onnistui kaikille matkoille.  Lavaredon kisamatka on virallisesti ilmoitettuna 119 km ja 5850 nousumetriä, joten olisihan tuossa taivallettavaa. Nousua on suunnilleen yhtä paljon kuin Mont Blancilla, mutta matkaa vajaat 40km enemmän.  Aiempaa pidempi matka olikin tavoitteena, sillä nyt jo useampaan kertaan tuommoisen 80+ kisamatkan vedettyäni, hommaa pitäisi tuupata ikäänkuin seuraavalle tasolle ja siihen tuommoinen 40km lisäys on just hyvä.

Paperilla reitti vaikutti (pidempää matkaa lukuunottamatta) helpommalta kuin MB:lla, sillä nousut olisivat korkeuseroltaan pienempiä, korkeimman nousun ollessa "vain" 1100 metriä. MB:lla vedettiin käytännössä 4x1500m ylösalas, joten vertikaalisen liikkeen suhteen reitti olisi vaihtelevampi.  Olin myös antanut itseni ymmärtää, että polku olisi teknisesti helpompaa, eli siis suomeksi sanottuna juostavampaa, kuin MB:lla.  Edellä mainitut ennakkotiedot (tai -käsitykset) huomioon ottaen, kevään mittaan alkoi muodostua sangen selkeä aikatavoite matkalle.  Sen verran toki nöyryyttä pitää olla mukana tällaisella matkalla, että pelkkä maaliinpääsykin on jo suoritus sinänsä, mutta mikäli mitään pahempia energiahäiriöitä tai vammoja ei tulisi, niin maaliin uskoisin kyllä joka tapauksessa selviäväni.  Aikatavoite lyötiin tuttujen ja tuntemattomien aiempien vuosien suoritusten perusteella jämptisti 20 tunnin alitukseen. Viime vuonna 1200 startanneesta noin 200. meni alle tuon 20h, joten ei kisa nyt erityisen huonosti menisi, vaikka tuohon lipsahtaisi pari tuntia lisääkin. Mutta tavoitteita pitää olla ja tavoitteet pitää olla riittävän kovia, että niitä ei ihan heittämällä saavuttaisikaan, joten siksi siis 20h.

Startti olisi perjantaina klo 23, mutta lentojen osuessa mukavasti matka-aikatauluihin, reissuun lähdettiin jo tiistaina. Lento Venetsiaan, yö hotellissa ja keskiviikkona aamupäivästä vähän kanaaleja katselemaan. Kanaalit tuli nähtyä, joten parin tunnin moottorimarssi Cortina d'Ampezzoon, mikä toimi kisojen keskuskaupunkina.  Vuokrahuoneisto osoittautui varsin asialliseksi sekä sijainniltaan että tasoltaan, joten asetuttiin taloksi ja alettiin orientoitumaan tuleviin kisoihin. Näissä kisoissahan on aina erimittaisia matkoja tarjolla ja seurueestamme kaksi oli starttaamassa torstaina juostavaan Skyraceen (20km), 3 perjantaina alkavaan Ultraan ja yksi lauantaina kisattavaan Cortina Trailiin (47km).  Keskiviikko ja torstai kuluivat odottavissa tunnelmissa rennosti lomaillen. Torstaina käytiin katsomassa ja kannustamassa Skyrace-kisailijoitamme, mutta muuten tärkeintä toiminta keskittyi "joko syödään" kysymyksen ympärille.  Perjantai tuntui loputtoman pitkältä vaikka kuinka aikaa yritti tuhrata pakkaamiseen, nukkumiseen ja syömiseen.  Seiskalta illalla käytiin viemässä dropbagit ja vielä olisi yli kolme tuntia starttiin. Pari tuntia ennen starttia koko taivas repesi ja vettä tuli kaatamalla reilun tunnin ajan. Jotenkin en jaksanut murehtia asiasta, joten menin ottamaan vielä pikku tirsat ja katsoisin sitten säätilanteen ja tekisin päätökset varusteiden suhteen.  Niinkuin usein käy, sade lakkasi juuri sopivasti reilu puoli tuntia ennen lähtöä, joten sadekamat pysyivät repussa ja lähdettiin starttipaikalle. Vihdoin.

Kisaajat olivat pakkautuneet lähtöalueele todella tiiviisti ja siinä sauvankärkien pistoja väistellessä sai kääräistä irtohihatkin alas. Oli ilmeisen lämmin yö tulossa.  20 minuutin seisoskelun, alkuhekumointien ja lähtölaskennan jälkeen porukka ryysäsi hulluna liikkeelle. Kaverit katosivat jo ekan 100 metrin aikana, joten omaa juoksua eteenpäin. Ensimmäiset pari kilometria kulki kylän läpi tietä loivaan ylämäkeen, joten vedin suht reipasta juoksua ja koitin ohittaa mahdollisimman monta tyyppiä ennen polun alkua. Tämä siksi, että lähtökarsinassa olimme jossain puolenvälin paikkeilla ja valistunut arvaus oli, että oma vauhti pitäisi olla parhaan 20% joukossa, joten useamman sata ohitusta saisi joka tapauksessa tehdä.  Mitä aikaisemmassa vaiheessa pääsisi selkeästi hitaammista kisailijoista ohi sitä parempi.

Eka nousu oli n. 600 metriä ja reitti leveähköä metsätietä, joten paikoittain nousua pystyi jopa juoksemaan ja ainakin ohittelu oli helppoa. Nousu meni nopeasti ja alamäki oli samanlaista baanaa, joten ei muuta kuin tykittelemään. Vähän oli liukasta ja pimeää, joten ihan urku auki ei pystynyt painamaan, mutta kuitenkin aika paljon kovempaa kuin muut. Selkiä tuli vastaan jatkuvalla syötöllä ja sijoitus parani kohisten. Alamäki loppui ja parin kilsan tasaisemman osuuden jälkeen alkoi uusi 850 metrin nousu. Nousun ekalla kolmanneksella oli ensimmäinen huoltopiste, missä tarkastin tarjoilun tulevaisuuden varalle, täytin juomapullot ja söin vähän suklaata. Tästä tokasta noususta en muista oikein mitään. Oli pilkkopimeää, väkeä ympärillä koko ajan, pahin alkuhurmos ohi, joten jalkaa laitettiin vaan toisen eteen. Alamäestäkään en muista muuta kuin että tuntui kulkevan ja taas ohiteltiin. Montun pohjalla oli Federavecchian huolto, missä olisi myös ensimmäinen väliaikapiste. Olin tehnyt aikataulun nimenomaan näiden väliaikojen mukaan, joten nyt saisin ensimmäisen käsityksen omasta vauhdista. Tähän mennessä ei ollut mitään käryä vauhdista suhteessa tavoitteeseen. Juoksu oli kulkenut hyvin ja ylämäetkin nousseet ennakoitua kevyemmin, joten ainakin toivoin, että myös väliaika olisi jotakuinkin tavoitteessa. Tässä n. 33km huollossa piti tavoitteen mukaan olla ajassa 4h 30min. Tein nopean perushuollon ja jatkoin matkaa väliaikamatolle.  Aika oli 4h 6min, joten olinkin mukavasti edellä tavoitetta.  Mahtavaa.

Nyt alkoi ensimmäinen pidempi nousu, joka jakautui kahteen osaan ja välissä olisi lyhyttä alamäkeä ja tasaisempia osuuksia. Nousu päättyisi reitin korkeimpaan kohtaan Forc. Lavaredolla (2450m), mutta sinne olisi matkaa noin 25km ja noususummana varmaankin 1300m. Ensimmäisen osuuden "huipulla" oli muutaman kilometrin tasaisempi osuus hienoa metsäpolkua. Tai se olisi ollut hienoa ja ennen kaikkea nopeaa kuivalla kelillä, mutta nyt se oli pelkkää mutavelliä nilkkoihin asti.  Porukka liukasteli jonossa parhaan kykynsä mukaan eteenpäin, sotki kamppeensa ja täytti kenkänsä mudalla. Just hyvä ohjelmanumero tähän 40km kohdalle, kun dropbagille olisi vielä 4-5 tuntia taivallettavaa.  Mutahelvetistä päästiin ja tultiin Misurinaan, missä juostiin pienen järven rantoja pitkin. Samoihin aikoihin päivä alkoi valjeta ja maisemat hiljakseen aueta silmien edessä.  Nämä ovat oikeastaan yksiä hienoimpia hetkiä näissä reissuissa, kun pimeyden jälkeen näkee ja tajuaa millaisessa ympäristössä saa olla. Vaikka järven ympäristö olikin asuttu, niin järven pinnalla roikkuva aamusumu ja ympärillä siintävät vuorenharjanteet tekivät tunnelmasta jotenkin taianomaisen. Hieno aamuhetki, mutta se siitä.  Jatkettiin tunkkaamista ja polku muuttui sekä jyrkemmäksi että kivikkoisemmaksi. Tällaisessa hankalammassa ylämäessä huomasin selkeästi olevani kilpakumppaneita hitaampi ja porukkaa meni ohi aika paljon. Ihan sama, alamäessä nähdään!

Forc. Lavaredo

Ylhäällä oli iso huoltopiste oikein sisätiloissa, joten vetelin vähän lämmintä nuudelisoppaa ja Nutella-korppuja. Huollosta lähtiessä väliaikamaton yli ja kello piippasi ajassa 6h 57min, kun tavoite oli 7,5h. Olin noin puoli tuntia tavoitetta edellä. Vielä oli hiukan nousua, mutta reitti oli kapeaa kivitietä, joten ei tarvinnut kuin marssia. Aurinko oli noussut, maisemat ympärillä olivat täysin käsittämättömät, mihinkään ei sattunut ja kaikki oli ihanaa. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tämä oli fiilikseltään kisan hienoin hetki.  Matkaa oli kuitenkin takana jo yli 50km, nousumetrejä 2500 ja aikaakin oli kulunut jo 7,5 tuntia, mutta silti olin täysissä voimissa, eikä tuntunut ns. missään.  Mäki Lavaredolta alas oli ensimmäinen kunnon kivikkoränni tähän mennessä ja nyt kävi viimeistään selväksi, että ei nämä italialaisetkaan mitään mestareita alamäessä ole. Ohituksia tuli paljon ja veikkaan, että ylämäessä hävityt sijoitukset tuli vähintäänkin kuitattua. Kivikkorännit muuttuivat lopussa loivemmiksi metsäpoluiksi, mutta edelleenkään kilpakumppanit eivät menneet kummoistakaan vauhtia. Alamäkeä oli kokonaisuudessaan about 10km ja laskua tuli suunnilleen 1000m. Aivan käsittämätön pätkä, joka vaati myös veronsa. Laskun loputtua oli vielä hyvin loivasti nousevaa heikkatietä pitkin suunnilleen 5km seuraavan huoltoon. Olisi pitänyt pystyä juoksemaan, mutta etureidet ilmoittelivat hiukan, että jos ei nyt juostaisikaan, ainakaan kauhean kovaa. Fiksuna miehenä kuuntelin kroppaa ja etenin tämän pätkän siten että hölkkäsin muutaman satametriä ja kävelin välissä parikymmentä metriä. Hyvin toimi, sillä matka eteni silti mukavasti ja jalat tuntuivat palautuvan alamäkirääkistä. Nyt tultiin Cimabanchen (66km) huollolle, missä oli dropbag odottamassa. Nopeasti Garmin lataukseen, kuivat sukat jalkaan, uusi energiasatsi reppuun ja jotain syömistä. Koitin olla nopea, mutta tuhraantuihan siinä aikaa varmaan vartin verran. Väliaika oli silti huollon jälkeenkin 9h 17min, kun tavoite oli 9h 30min. Vähän takkiin oli tullut tällä pätkällä, mutta aivan aikataulussa silti.

Vuoristoselfie

Nyt alkaisi sitten varsinainen ultraaminen. Aikatavoite oli siis 66km kohdalla 9,5h, joten viimeiselle 53km oli aikaa varattuna 10,5h. Meno tulisi kyllä hidastumaan, mutta kuinka pahasti. Seuraava kinkare edessä oli Forc. Lerosa ja tästäkään ei mitään väkeviä mielikuvia ole. Ylösalas mentiin taas yksi 600m.  Sitten alkoikin totisempi tunkkaamaan yli 10km matkaa ja 1000m nousua kohti Forc. Col dei Bosia. Tämä olisi viimeinen "iso" nousu, joten päätin jo etukäteen, että rauhassa mennään. Matka taittui mukavasti nousun puoliväliin, missä tultiin Malga Travenanzesin solaan, jonka aikaisempien vuosien suomalaiskilpailijat olivat nimenneet "Kuoleman laaksoksi". Kyseessä on noin 100 metrin levyinen sola mahtavien kiviseinien välissä ja alusta vaihtelevan kokoista kivikkoa. Mielestäni "Kuoleman laakso" on vähän harhaanjohtava, sillä reunat kuitenkin vihersivät, pohjalla virtasi voimakas puro/joki ja muutenkin paikka oli maisemiltaan ja tunnelmaltaan todella hieno. Kuivemmalla ja kuumemmalla kelillä tuo saattaa kyllä kieltämättä olla aikamoinen helvetin esikartano.  Puro piti ylittää muutamankin kerran kahlaten ja jalkojen huuhteleminen jääkylmässä vedessä tuntui upealta, hetken. Märkä sukka märässä kengässä ja matkaa reilut 30km jäljellä, joten messeviä rakkoja olisi luvassa.  Loput noususta oli taas jyrkkää ja hankalaa kivikkoa, joten taas tuli porukkaa ohi. Muiden mukana kaveri, jonka olin olin kadottanut jo startissa.  En pysynyt vauhdissa mukana, joten sinne meni.  Rif. Col Gallinan huollossa oli pitkästä aikaa väliaikapiste ja tavoitteen mukaan 15 tuntiin pitäisi olla paikalla. Väliaika oli 14h 23min, joten olinkin saanut tehtyä lisää rakoa, vaikka ylämäessä tuntui kyllä aivan muulta. Söin reilusti, sillä edessä olisi viimeiset 25 km, missä ennen viimeisen 10km alamäkeä olisi vielä kolme 450-250m nousua könyttävänä. Tästä lopusta oli varoiteltu etukäteen, eikä suotta. Oma meno hyytyi täysin heti ensimmäisessä 450m nousussa Rif. Averaulle. Nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että loppumatkasta saattaa tulla vielä vähän vaikeaa.  Nojailin sauvoihin ja puhaltelin varmaan suurimman osan nousuun kuluneesta ajasta. Alamäessä tuli taas aiemmin ohi mennyt kaveri selkä edellä vastaan ja valitteli, että on vähän puhti pois. Niinhän se oli itsellänikin, mutta taisi olla myös muilla, sillä enää ei ylämäessäkään porukka lapannut aiempaan tahtiin ohi. Alamäessä kulki edelleen hyvin ja ohittelin porukkaa tasaiseen tahtiin.  Passo Giaun väliaikapisteellä tavoitteena oli 17h ja väliaika oli 16h 19min. Nyt aloin ensimmäistä kertaa ajatella loppuaikaa ja uskoa siihen, että tavoite saattaisi onnistua.  About 17km, pari nyppylää vielä ylitettävänä ja sitten loppulasku. Aikaa oli budjetoitu 3 tuntia, mikä riittäisi hyvin ja olisi vähän varaa hyytyäkin. Tamppasin nousut ja juoksin alamäet.  Rif. Croda de Lagon huolto oli viimeinen, pari mukillista kokista ja viimeisen 10km alamäen kimppuun. Ekat 5km meni hyvin, mutta polun muuttuessa jyrkemmäksi, juurakkoiseksi ja liukkaaksi alkoi tuntuma hävitä. Kaaduin kerran ja horjahdin pari kertaa. Energiat olivat aivan loppu, sillä tankkaus oli ollut vajavaista jo useamman tunnin.  Olin jo viimeisellä huollolla katsonut, että nyt on tultu sellaista kyytiä alamäki, että jopa 19 tunnin alitus olisi mahdollinen. Nyt tsekkasin tilanteen ja 5km matkaan olisi aikaa yli 40 minuuttia. Päätin mennä lopun rauhassa ja ehjänä maaliin, sillä enää en voisi voittaa mitään, mutta pahimmassa tapauksessa pyöräyttäisin vielä nilkkani viimeisten kilometrien aikana. Viimeinen 2km oli asfalttia ja alamäkeä, mutta silti piti kävellä välillä.  Sen verran sain puristettua, että viimeiset 300m kylän läpi maaliin sain juostua, kun ihmiset hurrasivat terasseilla ja reitin varrella.  Olisihan siinä nyt ollut jo vähän noloakin kävellä.

Pääsin maaliin, ajasta en tiennyt muuta kuin kuin, että 19h alittui. Olin aivan totaalisen loppu. Meinasi vähän itkettää, mutta ei jaksanut sitäkään. Kaveri tuli reilut 5 minuuttia myöhemmin, joten keräiltiin itsemme, otettiin palkinnot ja oluet mukaan ja hoiperreltiin kämpille. Kämpillä tuli täysromahdus, kauhea kylmähorkka, tärinä ja täydellinen vatsalaukun tyhjennys (mustaa oksennusta, terveen miehen merkki). Siitä pikkuhiljaa pesulle, hetkeksi peiton alle lämmittelemään ja varovaisesti syömään. Parin tunnin päästä olo oli jo aivan hyvä. Huhhuh.

Lopputulos oli 18.46:27, mikä on yli puoli tuntia parempi kuin mitä ikinä uskalsin ajatella. Sijoitus oli kokonaiskilpailussa 152/971 ja miesten sarjassa 132/856.  Kisassa oli siis 1300 osallistujaa, joista keskeytti (DNF) tai jätti kokonaan lähtemättä (DNS) reilut 300.

Meni huikean hyvin. Alamäet kulkivat ihan loppua lukuunottamatta aivan tolkuttoman kovaa. Kisan aikana meikäläistä ei ohittanut alamäessä kukaan, poislukien 2 tyyppiä viimeisellä 3 kilometrillä.  Käsittämätöntä, että nuo vuorien läheisyydessä asuvat ihmiset (nyt italialaiset, viime vuonna ranskalaiset) ovat noin hitaita alamäessä. Ylämäessä porukkaa lappasikin sitten ohi oikealta ja vasemmalta, mutta tästäkään en osaa olla kovin pahoillani, sillä selkeästi ylämäki kulkee itselläni silti paremmin kuin viime vuonna. Nyt pystyn jo helpossa maastossa, vaikka olisikin jyrkempää, pitämään kohtuullista tahtia yllä. Selkeänä heikkoutena on edelleen jyrkkä ja tekninen ylämäki, joten Vaarniemessä hinkataan ensi talvenakin. Tankkaus onnistui ekat 12h tuntia hyvin, jopa täydellisesti ja siitä vielä kolmisen tuntia kohtuullisesti, mutta sitten alkoi mennä pieleen. Patukat eivät maistuneet ja geelejä ei muistanut enää ottaa säännöllisesti. Kaloreita kului mittarin mukaan 8300, joten ei se nyt ihme ole, että vähän jäi saanti vajaaksi. Parasta oli silti, että pääsin yli 95km ennenkuin varsinaisesti homma meni oikeasti vaikeaksi ja alkoi tuntua pahalta. Senkin jälkeen kondis aaltoili ja hyviä pätkiä oli edelleen enemmän kuin huonoja. Vain viimeinen vitonen oli todella synkkää. Kehitystä viime vuodesta on tullut kaikilla osa-alueilla, joten ei tässä nyt ihan hukkaan ole treenit menneet.

Tulokset

Väliajat

Garmin data

Mahtava kokemus taas kerran. On nuo vuoret vaan silti jotain muuta kuin nämä Suomen maastot, eli varmaan jatkossakin pitää käydä jossain päin niitä katsomassa. Lavaredossa kisajärjestelyt toimivat ja muutenkin kisasta jäi hyvä maku (oksennuksen jälkeen). Jos tämmöiset vuoripuuhat kiinnostavat, niin esim. maratonmatka Lavaredossa olisi ihan hyvä ensikisa. Reitin profiili ja tekninen vaativuus on hiukan helpompi kuin monessa muussa Keski-Euroopan kisassa. Vahva suositus tälle.

Inov-8 Race Ultra 270

The Weapon of Choice: Inov-8 Race Ultra 270. Oli just niin hyvä kuin odotinkin, vaimennus ja suojaus riitti kovimpaankin kivikkoon. Pitoa oli riittävästi, että alamäessä uskalsi huoletta painaa menemään. Leveä lesti antoi turvonneillekin jaloille tilaa ja ilman sukkien uittamista olisi varmaan selvinnyt vielä vähemmin vaurioin.

Varustespesiaali - Lavaredo Ultra Trail

Esittelin aiemmassa varustespesiaalissa "minimivarustuksen", millä selviää Suomen ultrakisoissa ja nyt vuorossa varuste-esittely noin vuorokauden mittaiseen hyvällä huollolla ja dropbagilla käytävään vuorikisaan.  Suurin ero varusteissa näissä kisoissa on, että pakollisten varusteiden määrä vuorilla on suurempi ja osa kisasta käydään yöllä.  Tämä siis pakostakin asettaa isommat vaatimukset vaatetukselle yms.

PAKOLLISET VARUSTEET
Ilmiselvien varusteiden (kengät, vaatteet, päähine, juomasysteemi, puhelin yms.) lisäksi mukana pitää olla kaikenlaista roinaa. Nämä kaikki kulkevat päällä tai liivissä koko matkan ajan.

Hupullinen sadetakki
Salomon Bonatti, kevyt ja hyvin pieneen pakkautuva.  On täysin vedenpitävä, mutta kuten kuoritakit yleensäkin, hiostaa hulluna. Tätä en laita päälle, ellei taivaalta oikeasti tule kunnolla vettä.

Pitkähihainen paita
Nike Pro kompressiopaita. Kulkee mukana, koska pitää olla, mutta tarkoitus ei ole käyttää

Pitkät/puolipitkät housut
Salomon Bonatti sadehousut. Kuten takkikin, erittäin kevyet ja pakkautuvat. Lisäksi helppo vetää päälle kengät jalassa.  Ajattelin kuitata tämän "pitkät housut"-pykälän sadehousuilla, mitkä oikeasti ovat tarpeen, mikäli olosuhteet muuttuvat oikein kamaliksi. Pitkiä trikoita en kuitenkaan käyttäisi.

Käsineet
Rab Meco merino-/bambusormikkaat. Erittäin ohuet, mutta riittävän lämpimät viileään keliin.

Otsalamppu + varaparistot
Silva Trailrunner 2.  Ei maailman tehokkain lamppu, mutta riittävä täydellisessä pimeydessäkin


Juomakuppi
Salomon Soft Cup. Vetoisuus 1,5dl, ei paina mitään ja taittuu kätevästi housun vyötärötaskuun juoksun ajaksi.


PÄÄLLELAITETTAVAT
Ensimmäiset 6-7 tuntia taivalletaan yötä vasten, joten tarttee olla vähän lämpimämpää päällä. Dropbagista vaihdetaan sitten kevyempää ja kuivaa päälle, sekä kengät tarvittaessa.

yöpuku

päiväpuku

Paita
Yö: Inov-8 Base Elite. Pitkähihainen, suht tiukka ja hiukan ohutta paksumpi. Tarkenee hyvin ja peukalolenkit pitävät käpälätkin lämpiminä
Päivä: Under Armour Heatgear lyhythihainen kompressipaita. Ohut ja tiukasti istuva, mitään kompressiota tuossa ei oikeasti ole, mutta onpahan sen verran tiukka, että pysyy paikallaan, eikä hierrä mistään

Shortsit
Salomon S-Lab Exo Twinskin.  On muuten viimeisen päälle tekniset shortsit. Tiukka kompressio, tilavat vyötärötaskut ja napakka istuvuus ilman mitään kiristysnaruja.

Säärystimet
Inov-8 Race Ultra. Ei mikään kovin tiukka kompressio, mutta vähän kuitenkin. Materiaali on ohutta ja sileää, joten roskat ja moskat eivät tartu.


Sukat
Inov-8 Race Ultra. Sukat ovat erittäin tärkeät jalkojen hyvinvoinnin kannalta. Nämä olen todennut toimiviksi. Sopivan paksut olematta kuumat ja pysyvät hyvin paikoillaan

Kengät
Salomon S-Lab Sense Ultra 3. Tämän totesin toimivaksi jo Mont Blancilla, joten jos lähtöhetkellä on kuivaa, niin starttaan tällä.
Inov-8 Race Ultra 270. Leveämpi lesti ja parempi märkäpito kuin Salomonissa, joten hiukankaan epävakaalla säällä lähden tällä.

Juoksuliivi
Salomon S-Lab Advanced Skin3 12l.  Pienemmälläkin pärjäisi, mutta mulla on nyt tämä.  Istuu täydellisesti, pysyy paikallaan ja kamat ovat hyvin saatavilla.  Pakkautuu myös pieneksi, vaikka ei ihan täyteen pakkaisikaan.

Sauvat
Black Diamond Ultra Distance Carbon. Z-sauvat, jotka eivät paina mitään. Mont Blancilla nämä oli mulla 17 tuntia yhtäsoittoa kädessä. Nyt varmaan välillä tulee ripustettua liiviinkin.

Rannelaite
Garmin Epix. Mahtipeli. Ainoa kysymysmerkki on akunkesto.

Muuta
Pieni ensiapupakkaus, puhelin, rahaa, WC-paperia ja "apteekki", jossa särkylääkkeitä, suolatabletteja ja Mg-kapseleita.

Liivi pakattuna...

...ja tyhjänä sisältöineen

ENERGIA
Kisassa pitäisi olla hyvä huolto noin 2-3 tunnin välein ja puolivälissä dropbag, joten ihan älytöntä määrää energiaa ei tarvitse kantaa mukana.  Aiemmat kisat ovat opettaneet, että patukat eivät oikein mene alas enää 10 tunnin jälkeen, joten turha niitä on tolkutonta määrää kantaa mukana. Energiahuollon olen suunnitellut niin, että tunnissa vedän geelin ja patukan. Jos ei patukka uppoa, niin sitten 2-3 geeliä.  Jos ei geelit uppoa, niin sitten ollaan lirissä. Ajatuksena olisi myös nojata reilusti kisahuollon tarjoiluihin, eli vetää siellä suklaata, sipsiä, leipää, hedelmiä niin paljon kuin ehtii. Näin patukoiden (pakko-)syömisen voisi rajoittaa niille väleille, kun huoltoa ei ole.  Mukaan pakkaan 10-12 High5-geeliä ja 4-6 energia-/suklaa-/lakupatukkaa, joilla pitäisi selvitä puolimatkaan. Patukoista olen oppinut sen, että tällä kertaa mukaan tulee mahdollisimman laaja lajitelma erimakuisia patukoita.  Viimeksi oli tasan kahta makua, joten yllättäen alkoi vähän tökkiä 10 patukan jälkeen.  Mukaan myös 10-12 elektrolyyttitablettia vesipulloihin lisättäväksi.  Dropbagista sitten toinen samanlainen setti mukaan toiselle puoliskolle.  Juomat kulkevat kahdessa 0,5l pehmytpullossa, joten litralla nestettä on selvittävä aina huoltojen väli. Varmuuden vuoksi pakkaan todennäköisesti yhden tyhjän pehmytpullon liiviin mukaan ja otan sen käyttöön, jos päivällä on kovin kuuma.

DROPBAG
Noin 10-12 tunnin jälkeen, eli joskus aamupäivällä pitäisi olla huollossa, missä on dropbag odottamassa. Tarkoitus olisi olla kaikissa huolloissa suht nopea, joten kamat on järjestettävä valmiiksi kuntoon.  Näillä näkymin dropbagiin tulee
-Lyhythihainen paita. Tässä kohtaa alkaa varmaan jo tarkenemaan, joten paidanvaihto.
-Irtohihat. Otetaan mukaan, jos ei lyhythihaisella kuitenkaan enää loppuvaiheessa tarkene.
-Kengät. Edellä mainituista kengistä toiset tulevat joka tapauksessa jalkaan ja toiset dropbagiin. Vaihdetaan, jos tarve vaatii.
-Sukat. Jos vaihdan kengät, niin vaihdan myös sukat. Kuivat sukat kuiviin kenkiin. Aaah.
-Lippis. Yöllä musta, päivällä valkoinen, niin ei kuuppa ylikuumene
-Aurinkolasit.  Turha kantaa yötä vasten mukana.
-Vara-akku ja piuha. Välihuollossa Garminin lataamista varten. Dataa on saatava!
-Vaseliinia, aurinkorasvaa, laastaria, teippiä yms. Tarvii tai ei tarvi.
-Energiat. Edellä kuvatun kaltainen satsi loppumatkaksi mukaan.

Paljon on oppia tullut aikaisemmilta reissuilta, joten aikalailla jiirissä tuo varustus pitäisi olla.  Todennäköistä on, että geelejä ja patukoita tulee kuitenkin kannettua maaliin asti, mutta toivottavasti ei kovin montaa.  Muuten tuossa ei varakenkiä ja vara-akkua lukuunottamatta ole oikeastaan mitään "turhaa" tai ylimääräistä, vaan ainoastaan välttämättömät ja pakolliset.  Näillä pitäisi siis selvitä, mutta kohtapa se sitten nähdään selviääkö.

Mättöviikko

Viimeinen kova viikko ennen keventelyjaksoa tuli vedettyä viikon etuajassa, sillä arkiaikataulut eivät yksinkertaisesti antaneet myöten tehdä näitä treenejä seuraavalla viikollla. Yleensähän viimeinen kova määräviikko tehdään kolme viikkoa ennen kisaa ja sen jälkeen kaksi keventelyviikkoa. Mulla tulee nyt siis kolme kevyempää viikkoa, mutta tuskin kuntohuippu nyt kovin paljon pieleen menee tämän takia.

Vedin jo edellisen viikon keskimääräistä kovempaa, joten tällaiseen raskaaseen viikkoon on mukava lähteä valmiiksi väsyneenä ja kipeillä jaloilla.  Noh, kovaa kokonaisrasitustahan tässä haetaan, joten kipu ja väsy (ja jatkuva syöminen) kuuluvat asiaan.  Viikon päätavoitteena on vetää viikonloppuna tuplapitkis, eli pitkä lenkki molempina päivinä. Arkiviikolla taas tarkoituksena on myllyttää perusohjelma läpi, hiukan normaalista pidennetyillä lenkkeillä.

Maanantai
Lähdin vielä väkisin 20.30 iltalenkille. Yhtään ei huvittanut, eikä oikein kulkenutkaan, mutta tulipahan tehtyä.  Sykkeet normaalia korkeammalla ja vauhti hitaammalla, mutta ihan onnistunutta pk-juoksua silti.  Yleensä tämä lenkki on noin 12-14km, joten pari lisäkilometriä jaksoin kerätä.

Yhteensä 16,22 km, 1:22 h
Garmin Connect

Tiistai
Juoksuton päivä, eli punttihommia.  Olen jättänyt nyt ainakin toistaiseksi CrossFit-tyypisen harjoittelun vähemmälle ja vedän nyt puhdasta maksimivoimatreeniä Wendlerin 531-ohjelmalla. Menossa on nyt toinen viikko.  Lämppärinä ja tukiliikkeinä tietty CF:sta tuttuja juttuja, mutta pääpaino harjoituksessa on kovissa voimasarjoissa.  Tänään ohjelmassa takakyykky ja penkki.
Ohessa koko ohjelma painoineen (ei tartte ilkkua yhtään!).  Sori englannin kielisestä termistöstä.

20kcal Assault Bike

5x30 DU

3 Rounds

10 Boxjump (20",24",30")

10 Push Up

Back Squat 5x35,45, 3x55, 3x62.5,72.5,80

Bench Press 5x22.5,30, 3x35, 3x40,47.5,52.5

6min EMOM

1: 10 Pistol alt.

2: 5 Chin Up

6min EMOM

1: 45s Weighted Plank (5,10,15)

2: 2 Rope Climb

Aurinko paistoi ja salilla oli kuuma, mutta muuten kyykyt kulki yllättävänkin hyvin.

Yhteensä 0:57 h
Garmin Connect

Keskiviikko
Lepo, jes!

Torstai
Aamupäivällä viikon toinen punttipäivä.  Ohjelmassa raaka rinnalleveto, maastoveto ja pystypunnerrus.  Ohessa tietty muutakin puuhastelua.

500m Row

5x30 DU

3 Rounds

10 Wall Ball (20lb)

5+5 KB Snatch (16)

Power Clean 5x35,45, 3x50, 3x55,55,55

Deadlift 5x50,60, 3x72.5, 3x85,97.5,110

Shoulder Press 5x20,25, 3x30, 3x35,40,45

6min EMOM

1: 5 Ring Dip

2: 5 Pull Up

6min EMOM

1: 30s Handstand hold

2: 25 Sit Up

Leuanveto on edelleen ihan hanurista, mutta muuten sujui mukavasti.  Viimeisessä käsiseisonnassa meinasin kyllä päätyä otsalleni, kun alkoi puhti loppua olkapäistä, mutta pysyin kuitenkin. Kovin montaa sekuntia enempää en olisi kyllä pysynyt.

Yhteensä 1:06 h
Garmin Connect

Illalla vetotreenit Kuuvuoren kentällä CF-urheilijoille ja itselle tietty.  Päivän epistolana 7x4min, mistä 3min reippaasti ja 1min kovaa, sitten 1min kävely-/hölkkäpalautus.  Vauhti oli aika hyvä ja sykkeet sekä nousivat että pysyivät oikealla alueella, joten oikein onnistunut treeni.  Tämä oli tämmöinen sopivan lyhyt, mutta tiukka setti.  Tutut lätkäjätkät vähän huutelivat jotain, mutta eipä niistä peesiin silti ollut, vaan vetelivät omaa hokihölkkäänsä.

Yhteensä 10,4 km, 0:47 h
Garmin Connect

Perjantai
Päivällä tiukka kahden tunnin aikaikkuna, joten tähän väliin sopi hätäinen pyörälenkki hyvin.  Tuuli oli aika napakka, joten harkitsin jo hetken maastopyöräilyä, mutta lähdin kuitenkin maantiepyörällä. Välillä tuuli oli suoraan vastaan ja joutui oikein alaotteelta ajamaan, kun taas välillä sai kevyesti rullailla mukavaan myötäiseen. Turhia puristamatta, matalilla sykkeillä, nopeusmittariin katsomatta leppoisaa ajelua.  Semmoinen hassu juttu muistui taas mieleen, että pyörälenkeillä tulee aina ihan holtiton nälkä. Vaikka energiakulutus nyt ei kummoinen ollutkaan, niin silti teki mieli lenkin jälkeen (ja jo aikana) syödä kaikki, mitä käteen sattuu.  Juoksulenkeillä ei tuollaista tunnetta tule, vaikka kuinka olisi energiat nollilla.  Tällä lienee jotain tekemistä vatsalaukun hölskymiseen juostessa, mitä ei tietenkään pyöräilyssä, varsinkaan maantiellä, tapahdu. Noh, sitten syötiin.

Yhteensä 50,0 km, 1:47h
Garmin Connect

Illalla vielä mättöviikon kunniaksi pieni ekstralenkki.  8km reipasta vk-juoksua vakiopoluilla Lauste-Vaalan metsissä.  Reippaan määritelmää ei kyllä tuossa lenkissä täyttänyt kuin sykealue, sillä aika tukkoista oli meno. Tulipahan kerättyä vähän ennakkokuormaa viikonloppua varten. Mittari kertoi lenkin päätteksi palautumisajaksi 38 tuntia. Ihan jees, sillä seuraava lenkki starttasi 11 tunnin päästä.

Yhteensä 11,0 km, 0:59h
Garmin Connect

Lauantai
Päivän treenislotti osui aamupäivään, joten ehtiäkseen riittävän pitkälle, piti aloittaa ajoissa. 7.45 liikkelle ja kohti Vaarniemen mäkiä ja juurakoita.  Heti aamusta oli kuuma ja jalkakin tuntui aika raskaalta.  Ekat pari kilsaa oli aika hankalaa, sitten kone lämpeni ja seuraavat 15 kilometriä meni ihan mukavasti. Lopussa joutui taas jo vähän pakottamaan. Nousuja saatiin kerättyä aika mukavasti ja sykekin pysyi jotakuinkin kurissa.  Hiukan alkuperäistä suunnitelmaa lyhyemmäksi lenkki jäi, mutta ei jaksanut enää sakkolenkkejä alkaa kiertelemään, kun juotavakin loppui.

Yhteensä 25,0 km, 2:38h
Garmin Connect

Sunnuntai
Akillesjänne niin jumalattoman kipeä heti aamusta, joten alkoi selvästi viikko painaa jo jaloissa. Tein, kuten fiksu harrastaja tekee, eli särkylääkkeellä kipu kuriin ja menoksi.  Ohjelmassa oli siis maraton.  Olin jo etukäteen antanut itselleni luvan mennä hissukseen ja oikeastaan takarajana oli, että alle neljän tunnin pitää mennä (5:40 min/km).  Lähdin liikkeelle ja koska syke tuntui pysyvän hyvin kurissa n. 5:15 vauhdissakin, niin sitä mentiin. Akilles lakkasi vaivaamasta joskus viiden kilsan jälkeen ja radiota kuunnellen matka taittui tasaiseen tahtiin.  Joskus kolmen tunnin jälkeen homma alkoi taas tuttuun tyyliin kyllästyttää, mutta onneksi olin ennakoinut tämän ja hakeutunut niin kauas kotoa, että suorintakin reittiä matka täyttyisi. Ja täyttyihän se.  Meni leppoisasti ja enemmänkin olisi voinut juosta, jos pienen välihuollon olisi vaan tehnyt. Toisaalta, onneksi ei tarvinnut.

Yhteensä 42,2 km, 3:42 h
Garmin Connect

Semmoinen viikko. Yhteensä liikuntaa kertyi 13:19 h, mistä juoksua 9:28h ja 105,0 km. Tähän päälle tietty jokapäiväiset työmatkapyöräilyt ja koiralenkit.  Oikeastaan vain alkuviikko oli raskas ja lepopäivän jälkeen homma rullasi aika mukavasti. Toki perjantain ja lauantain lenkeillä huomasi, että tehot alkaa putoamaan, mutta se oli odotettavissakin. Pääpaino oli kuitenkin määrän mättämisessä.  Uskon, että fyysisesti pystyisin vielä hiukan enemmän tekemään (esim. tiistaille juoksulenkki, perjantain pyörälenkki  ja lauantain pitkis pidempinä), mutta aikataulullisesti ja henkisesti en kyllä enempää jaksa, ehdi tai halua.  Ei tällaiseen viikkoon kovin vaativia suorituksia voi perhe- tai työrintamalla sijoittaa, vaan aika pitkälti mennään urheilun ehdoilla.  Hyvä tällaisia on tietty aina silloin tällöin tehdä, mutta jatkossakin olen varsin tyytyväinen omaan 8-10 tunnin perusviikkooni.

Nyt on sitten käytännössä treenit treenattu ja muutamilla täsmäharjoituksilla sekä perusliikunnalla mennään sitten tasaisesti kevennellen kohti juhannusta.  Tavoitteena on nyt lepuuttaa kroppaa, hoitaa akillesvaivat kuntoon (tai saada ainakin kuriin) ja sytytellä kunnon kisaliekki.

Bodom Trail 2016

Kisakausi jatkui aika pian maratonin jälkeen.  Pari päivää palauttelua ja muutama täsmäharjoitus ennen nyt kolmatta kertaa järjestettyä Bodom Trail polkupuolikasta.  Palautuminen tuntui onnistuneen aika hyvin, kun ihan täysillä maraa ei tarvinnut vetää, joten mukava oli lähteä juoksemaan oikeasti kovaa poluille.  Tämän kisan jälkeen ohjelmassa onkin sitten ultrahommia, joten jatkossa ei tarvitse enää kisoissa vauhdin suhteen hurjastella.  Revitellään nyt sitten senkin edestä.

Hirveästi ei talven ja kevään aikana poluilla ole kovia lenkkejä tullut juostua, vaan polkujuoksu on ollut pääasiassa hitaampaa pitkisten hölkkäilyä.  Tekniikkapuoli saattaa olla siis vähän hakusessa, mutta kunto ja perusvauhti pitäisi olla ihan kohdallaan, joten rohkeasti vaan kovaa liikkeelle.  Kaksi vuotta sitten osallistuin samaan kisaan ja silloin homma sujui ihan mukavasti.  Mitään kovin vahvaa muistikuvaa reitistä ei ole, mutta sen verran kuitenkin, että lenkin jälkimmäinen osuus on selkeästi alkuosaa hitaampi.  Taktiikkana siis juosta alku täysiä ja loppu parasta mahdollista vauhtia.  Viimeksi loppuosan teknisyys pääsi yllättämään ja vauhdit putosivat aika rajusti sillä osuudella.  Näin kävisi varmaan nytkin, mutta jos alussa saisi vähän kerättyä reserviä, niin kohtuulliseen loppuaikaan pitäisi olla ihan hyvät mahdollisuudet.  Kärkiryhmä painaa tuolla 1.30 tuntumaan, mikä on ihan jäätävää kyytiä maasto huomioonottaen.  Tuollaiseen vauhtiin pääsen itse niukin naukin tasaisella, joten ihan kärkisijoja ei (yllättäen) tarvitse havitella. Viimeksi loppuaika oli 1.55, joten pientä parannusta tuohon pitäisi saada.  Laitetaan nyt tavoitteeksi sitten 1.50 alitus, mikä pitäisi varmaankin riittää johonkin 30-40 parhaan joukkoon.

Viikon verran ennen kisaa oli ollut sateetonta ja aurinkoista, joten toiveissa oli, että reitti olisi pääosin kuiva.  Loppuosan suopätkät nyt ovat märkiä ja upottavia joka tapauksessa, mutta erityisesti kalliopätkät ovat kuivina huomattavasti nopeampia kuin märkinä, jolloin liukastumista saa pelätä koko ajan ("juokse nastareilla" sanoisivat suunnistajat, mutta en juokse.). Edellisellä kerralla oli satanut viikon vettä ja vielä kisapäivän aamunakin satoi ja oli kylmä, joten olosuhteet olivat nyt aivan täydellisen erilaiset.  Aamulla klo 7 auton nokka kohti Espoota ja hyvissä ajoin kisapaikalle vetämään kamppeet päälle ja nauttimaan aamuauringosta.

Kisaajat oli jaettu (jollain perusteella?) lähtöryhmiin ja itse olin ykkösryhmässä, missä olivat kaikki kovat juoksijat ja lisäksi minä.  Lähtöryhmät ovat aivan ehdottomasti hyvä juttu, sillä vauhtierot ovat juoksijoiden välillä aika isot ja poluilla ohittaminen välillä vähän hankalaa, joten ainakin hiukan juoksijoita saatiin jo lähdössä ns. vauhtijärjestyksessä reitille.  Harmillista oli toisaalta se, että muutaman kaverin kanssa jouduttiin eri ryhmiin ja kunnon "mies miestä vastaan"-kisaa ei päästäisi juoksemaan.

Noh, mutta starttikello kilisi ja tuttuun tapaan kärki lähti kuin tykin suusta ensimmäisen kilometrin hiekkatieosuudelle.  Kärjen vauhtiin ei ollut mitään mahdollisuutta vastata, vaikka omaa täysiä starttasinkin (eka kilsa 3:47).  Alun hiekkatien jälkeen poluille suht siistissä letkassa. Märät paikat olivat märkiä, mutta pääosin polut ja kalliot olivat kuivat, joten matka eteni hyvää vauhtia. 6km huoltopiste tuli aika nopeasti vastaan ja vähän tuntui, että pikkasen ehkä liian kovaa tuli avattua peli.  Tuli vedettyä laikka punaisena heti alusta asti ja olisi vain ajan kysymys, milloin kone leikkaisi kiinni. Otin pykälän verran vauhtia pois, mutta ei se sykkeisiin tuntunut paljon vaikuttavan. Porukkakin oli tässä vaiheessa jakautunut pienempiin ryhmiin, eikä mitään kiivasta ohittelua tapahtunut suuntaan eikä toiseen.  Ekan kierroksen loppuun tultiin viiden hengen porukassa, missä oltiin juostu jo pari edellistä kilsaa. Eka 12km täyttyi aikaan 1:01:23, eli aivan hyvä vauhti.  Huollosta lennossa geeli naamaan ja vettä perään. Porukka hajosi heti kierroksen alussa, yksi kaveri lähti karkuun ja muut jäi taakse. Seuraavat 5km oli aika yksinäistä taivaltamista. Ohituksia taisi tapahtua yksi molempiin suuntiin ja juurikaan ei kilpakumppaneita edes näkynyt.  Polku oli sellaista "epäpolkua" kuin muistelinkin ja suo-osuuksia oli aivan riittävästi. Välillä tuli kahlattua polvia myöten turpeessa ja eihän tuollaisessa maastossa mitään vauhtia pysty pitämään yllä.  Jotenkin kävi niin, että juoksurytmi hajosi sen verran pahasti, että helpommillakaan osuuksilla vauhdin nosto ei onnistunut. 15km kohdalla katselin mittarista, että aikaa oli kulunut 1.20, joten viimeinen 6km pitäisi vetää alle 5min/km keskivauhdilla, jotta 1.50 alittuisi. Ei tulisi onnistumaan ja pieni pelko iski, että näinköhän edes saisin uutta ennätystä aikaiseksi.  Suunnilleen 17km kohdillla tuttu kaveri rupesi huutelemaan takaa ja pakkohan sitä vauhtia oli koittaa kiristää.  Koville otti, mutta sain vielä pari kisailijaa kuitattua loppumatkan aikana ja kaverikin pysyi takana, joten hirvittävällä loppukirillä sykkeet tapissa maaliin. Loppuaika 1.54.22 ja sijoitus miesten sarjassa 33/409.

Ei mennyt ihan niin hyvin kuin toivoin.  Olosuhteet olivat täydelliset ja juoksukin kulki, mutta ei tuo 1.50 olisi kyllä alittunut millään, vaikka juoksun olisi jotenkin eri tavalla rytmittänytkin.  Nyt vedin kyllä alun aivan liian lujaa, mutta toisaalta helpoilla osuuksilla pitikin mennä kovaa.  Enpä sitten tiedä.  Positiivista oli kuitenkin, että ennätys parani (vaikkakin vähän), pahimmat kilpakaverit pysyivät takana ja sain kyllä ulosmitattua kaiken vauhdin, mitä irtosi.  Olen vähän valitellut, että koneesta ei oikein irtoa kierroksia, mutta nyt irtosi.  Keskisyke oli 166 ja maksimi 177.  Tuollaisella keskisykkeellä en ole ikinä vetänyt 10km pidempää kisaa ja viime aikoina ylipäätään 170 sykkeen ylittäminen on ollut todella harvinaista.  Lähti se vanhakin kone vielä näköjään kunnolla käyntiin.

Garmin data
Tulokset

Mitäs muuta vielä.  Bodom, kuten Nuuksiokin ovat todellisia hyvän mielen kisoja.  Kaikki kilpailijat näyttävät viihtyvän, järjestelyt pelaavat ja reitti on mahtava.  Kyllähän täällä Bodomilla loppuosan hitaus tympäisee, kun hyvä alkumatkan keskivauhti romahtaa, mutta toisaalta se kuuluu reitin luonteeseen.  Vähän niinkuin Vaaroilla loppunousu.  Kyllä ensi vuonna varmaan taas.

Inov-8 X-Talon 190

The Weapon of Choice:  Inov-8 X-Talon 190. Toinen pari tätäkin kenkää jo menossa ja edelleen ehdoton suosikkini pehmeälle alustalle.  Tautinen pito, superkevyt ja matala pohja takaavat loistavan tuntuman maastoon.  Mitään suojauksia kengässä ei ole, joten jokainen huolimaton potku kiviin tai huonosti astuttu askel tuntuvat kyllä läpi.

Helsinki Spring Marathon 2016

Pum ja kisakausi käyntiin katumaralla.  Aikatauluihin sopi mainiosti nyt ensimmäistä kertaa maraton-mittaisena järjestetty Helsinki Spring Marathon.  Reitin pitäisi olla nopea, Helsinkiin pääsee helposti eestaas juoksureissulle ja päivänmäärä oli passeli. Sinne siis.

Edellisestä maratonin kisastartista onkin aikaa jo kaksi vuotta, sillä viime kaudelle ei yhtään katumaraa osunut ohjelmistoon. Nyt piti siis lähteä hakemaan tilastomerkintä tälle kaudelle ja muutenkin polttamaan vähän karstoja koneesta.  Viime kausi meni ultranylkyissä ja vauhtipuoli otti aika pahasti takapakkia. Nyt nopeus- ja vauhtikestävyysharjoitukset ovat olleet osa viikottaista ohjelmaa, joten pieni toivo on suoriutua marastakin kelvollisessa ajassa.  Mitään ennätystä ei nyt todellakaan lähdetä tekemään, sillä vaikka vauhtitreeniä onkin tullut tehtyä, niin kuitenkin harjoittelu tähtää ensi sijaisesti ultrille ja maastoon.  Testijuoksut eivät paljoa lupailleet ja muutenkaan kovavauhtinen juoksu ei yksinkertaisesti irtoa. Onneksi mara on kuitenkin vähän eri juttu kuin puolikas ja kova luottamus mulla on siihen, että peruskunto on vahva ja vauhtikestävyys kohtuullinen.  Ihan maksimaalista suoritusta ei myöskään ole tarkoitus tehdä, sillä tämä on kevään ensimmäinen kisa ja tämän jälkeen startteja tulee useampia lyhyillä aikaväleillä.  Mitä nopeampi palautuminen sitä parempi.  Kovin korkealla prioriteeteissa kisa ei ole, joten mitään "all out"-suoritusta ei ole tarkoitus lähteä tekemään.

Kisasuunnitelmaksi mulla oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa.
A) lähteä riskillä kolmen tunnin juoksijoiden peesiin ja roikkua siellä niin kauan kuin pystyy.
B) iisisti liikkeelle esim. 3.10 tavoiteajalla ja siitä hiukan kiristäen, jos paukkuja riittää.

En tiedä, miksi edes kuvittelen, että kolme tuntia olisi mahdollista alittaa, mutta kaveri on lähdössä sitä tekemään, joten tietysti ajattelin, että sitä samaa vauhtia sitten vaan.  Mikään ei tosin viittaa siihen, että tähän olisi pienintäkään mahdollisuutta, joten ehkä siis suoraan suunnitelmaan B.  Onko 3.10 alituskaan realistinen, vaikea sanoa.  Se tarkoittaisi keskivauhtina 4:30 min/km, mikä pitäisi kyllä kaiken järjen mukaan onnistua.  Päädyin siis siihen, että katselen vähän startissa, minkä vauhtista seuraa olisi tarjolla ja pyrin lähtemään jollain 4:20-4:25 min/km vauhdilla liikkeelle. Seuraillaan sitten tilanteen kehittymistä matkan varrella.  Lähtökohtaisesti tämä on tietysti TODELLA huono suunnitelma, sillä yleensä juoksen aina tarkalla ennakkosuunnitelmalla ja etukäteen päätetyllä vauhdilla, eikä niistä juurikaan kisan aikana poiketa.

Aamulla klo 8 auto kohti Helsinkiä.  Turussa paistoi aurinko, mutta kyllähän se sää siitä huonommaksi muuttui, kun Helsinki alkoi lähestyä.  Ei kuitenkaan satanut mitään juttuja taivaalta ja tuulikin oli varsin maltillinen.  Lämpötila oli jossain +6 paikkeilla, joten kaikenkaikkiin oikein hyvä juoksusää.  Kamppeet päälle, hätäpissalle, hiukan kevyttä hölkkäilyä ja viivalle.

Lähtö oli vähän epämääräinen, sillä yht´äkkiä joku ukkeli vaan sanoi, että "Sitten juostaan". Okei, sitten juostiin.  Parikymmentä tyyppiä kirmasi edelle ja lähdin hölkkäilemään omaan tahtiin.  Parin kilometrin jälkeen päädyin suunnitelmaan, että pidän sykkeen reilusti alhaalla ja menen sitä vauhtia, mitä sillä pääsee.  Kilometrivauhdit tuntuivat osuvan välille 4:10-4:25 enimmän osan ajasta ja syke pysyi 146 alapuolella, joten vauhti irtosi todella kevyesti, enkä kokenut tarvetta alkaa pinnistelemään yhtään enempää.   Ekalla kierroksella sijoitus pumppasi eestaas, kun joku ohitti ja joku toinen ohitettiin. Toiselle kierrokselle lähtiessä tilanne alkoi vakiintua, eikä sijoituksissa tapahtunut mitään. Tämän pätkän sai juosta aika yksin, sillä edessä olevat olivat liian kaukana, eikä takaa kukaan huohottanut niskaan.  Juoksu kulki samaan malliin, mutta niin vissiin muillakin.  Puoliaika näytti olevan jotain 1:31 (virallinen 1:30:14), eli aika mukavastihan tämä alkoi.  Kolmannella kierroksella alkoi sitten maratonjuoksu, mikä näkyi siinä, että useampikin selkä tuli vastaan.  Ohituksia taisi tulla viisi, eikä takaa tullut ketään ohi, joten sijoituskin koheni mukavasti.  Vähän alkoi oikeassa akillesjänteessä kolottaa, mutta se helpotti särkylääkkeellä.  Kolme kierrosta meni aika mukavasti kevyillä sykkeillä ja tasaisilla vauhdeilla, eikä mitään hidastavia vaivoja ollut, eikä muutenkaan tuntunut painavan hirveästi.  Viimeisellä kierroksella lopetin sykemittarin seuraamisen ja pyrin pitämään vaan vauhdin alle 4:30/km, millä loppuajan pitäisi mennä alle 3.05.  Pari ohitusta sain tehtyä vielä viimeisellä kierroksella ja lopun ratakierroksella otin vielä loppukirinkin.  Maalikellon tultua näköpiiriin otin tavoitteeksi loppuajan 03.03.03, mutta eihän se tietenkään onnistunut.  Loppuaika 03.03.04 ja sijoitus kokonaiskilpailussa 11/220 ja yleisessä sarjassa 7/57.

Meni siis paljon odotettua paremmin ja mikä parasta, juoksu oli kyllä luvattoman helppoa.  Ekat 28 kilsaa, meni alle 150 keskisykkeellä ja sen jälkeen vähän yli, mutta ei silti käyty lähelläkään anaerobista kynnystä.  Periaatteessa olisi siis ollut reserviä sykkeiden puolesta kiristää reilustikin, mutta toisaalta on kyllä todettava, että vauhtia tuskin olisi paljon enempää irronnut.  Näillä reeneillä tuo 4:20/km vauhti irtoaa suht iisisti, mutta en kyllä usko, että olisin kuitenkaan pystynyt siihen kolmosen alitukseen tarvittavaan 4:15/km vauhtiin. Onneksi ei tarvinnutkaan.  Menihän tämä paremmin kuin odotin ja antaa kyllä uskoa siihen, että jos sitä kolmosta pitää vielä uudelleen joskus lähteä alittamaan, niin ei se niin kovin kaukana ole.  Energiatankkaus oli sama vakio, eli geelit 10, 20, 28 ja 35km kohdalla. 28km kohdalla myös särkylääke ja suoltabletti. Hyvin tuntui toimivan.

Tulokset (M-yleinen)
Tulokset (kokonaiskilpailu)
Garmin data

Hyvä ajankohta, hyvä keli, hyvä reitti, hyvät järjestelyt.  Jos nyt jostain pitää valittaa, niin Dexalin geeli on kauheaa tahnaa (onneksi oli omat) ja suihkusta ei tullut lämmintä vettä (onneksi ei ollut kauhea horkka).  Vahva suositus tälle, mikäli kevätmaraa tekee mieli juosta.

Nike Flyknit Lunar 2

The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar 2.  Juoksin edellisen mallin loppuun ja ostin tämän jo hyvissä ajoin seuraajaksi.  Todella hyvä istuvuus, riittävä vaimennus pitkillekin matkoille, keveys ja hyvä rullaavuus vähän reippaamassakin vauhdissa. Siinä syitä, miksi tämä on jatkossakin valintani pitkille lenkeille, maralle ja lyhyihin sileän ultriin.