torstai 6. joulukuuta 2012

Tavallista pidempi maastojuoksu

Homman nimi oli se, että marraskuu meni toipuessa (itselleni) tiukasta kisaputkesta ja nautiskellessa ei niin tavoitteellisesta urheilusta.  Aika pian mieleen hiipi kuitenkin ajatus ultrapituisen lenkin juoksemisesta.  Juoksukunto on ollut jyrkästi nousevassa suhdanteessa koko syksyn, joten ajattelin vielä ottaa siitä viimeisenkin hyödyn irti.  Motivaattorina toimi myös se, että melko todennäköisesti en ensi vuonnakaan onnistu osallistumaan virallisiin maastoultriin, joten pakko se on sitten tehdä itse.

Suunnitelmana oli, että juoksen itselleni tuttuja reittejä, joita olen ajanut paljon kesän mittaan maastopyörällä.  Etuina tässä oli, että ei tarvitse suunnistaa ja missään vaiheessa en olisi 10 kilometriä kauempana kotoa. Tämä on ennenkaikkea turvallisuustekijä (apu tarvittaessa ja huolto puolimatkassa), mutta huonona puolena on tietty se, että keskeyttäminen on myös "liian" helppoa, kun koti on lähellä.  Olin suunnitellut reitin siten, että juoksisin kaksi suunnilleen 30km lenkkiä ja välissä kävisin kotona täyttämässä juomarepun, syömässä ja täydentämässä varusteita, mikäli tarpeen.  Kun aloin juoksua alunperin suunnittelemaan, en ollut lainkaan ottanut huomioon sitä, että itsenäisyyspäivänä saattaa olla talvi, vaan olin orientoitunut puhtaaseen maastojuoksuun.  Noh, talvi kuitenkin tuli viikkoa aiemmin ja polut olivat lumen peitossa. Pakkastakin oli viikolla aika paljon, mutta sää lauhtui sopivasti, joten mikäs siinä.

Aamulla startti kello 8 ja lämpömittarissa -2 astetta. Yöllä oli tullut muutama sentti uutta lunta, mutta kaiken kaikkiaan olosuhteet olivat erinomaiset. Petteri lähti ensimmäiselle puoliskolle seuraksi, mikä oli tietty hieno homma, sillä jos koko matkan olisi joutunut yksin juoksemaan, niin aika tylsäksi olisi käynyt.  Ensimmäinen osuus suuntautui Ala-Lemun ja Vaarniemen luontopoluille. Sieltä koukattiin Rauvolanlahden pitkospuita pitkin Luolavuoreen, mistä Skanssin kautta takaisin kotiin.  Ala-Lemun ja Vaarniemen polut olivat hyvässä kunnossa ja maasto oli aika helppoa juosta, kun alueelle tyypillinen juurakkohelvetti oli tasoittunut lumentulon myötä. Loppumatkasta vedettiin pientä siksakkia, kun näytti, ettei mittariin tule ollenkaan riittävästi kilometrejä. Tästä syystä loppumatkaan tuli myös hiukan suunniteltua enemmän tieosuuksia. Ekalle osuudelle tuli lopulta pituutta n. 28km ja keskinopeus suunniteltua kovempi, eli 6:40 min/km.  Tämän jälkeen pidin kotona 20 minuutin huoltotauon. Söin hiukan, täytin juomarepun ja vaihdoin sukat, pipon ja hanskat kuiviin. Petteri lopetti tähän ja matka jatkui yksin.

Toinen osuus oli tarkoitus juosta Vaalan ja Varissuon kautta Littoisten järvelle ja sieltä Pääskyvuoren kautta takaisin.  Tauon jälkeen fiilis oli ihan hyvä ja lähdin reippaasti liikkeelle.  Lausteen takana polut olivat vähemmän käveltyjä, joten pohjat olivat aika pehmeät ja juokseminen alkoi aika pian tuntua hiukan raskaalta. Varissuon "pikataipaleen" alussa, eli n. 6km tauon jälkeen jalat alkoivat painaa todenteolla. Tässä kohtaa mittarissa oli matkaa n. 34km ja alkoi tuntua siltä, että loppumatkasta saattaa tulla aika raskas. Sykedatastakin näkyy, kuinka sykkeet lähes romahtivat, eli tässä vaiheessa energiavarastot ilmeisesti tyhjenivät, enkä enää loppumatkan aikana saanut tilannetta korjattua. Littoisten maastoissa meno alkoi sitten muuttua todella synkäksi.  Ainuttakaan ylämäkeä en jaksanut enää juosta ylös ja muutenkin kävelypätkiä alkoi tulla enenevässä määrin.  Reilun 40km kohdalla olin jo antamassa periksi, sillä vasen polvi ja pohje alkoivat kipeytyä sen verran, että juoksuaskelien ottaminen alkoi käydä vaivalloiseksi.  Ajattelin, että olisin soittanut kyydin itselleni Littoisten uimarannalle, mutta katsottuani kelloa, totesin, että pienempi tytär on just päiväunilla, joten eihän sieltä kukaan pääsisi minua hakemaan.  Ei muuta kuin särkylääkettä naamariin ja tossua toisen eteen. Ei se vauhti juurikaan parantunut, mutta kipu hiukan helpotti.  Päätin pitää alkuperäisestä reittisuunnitelmastani kiinni ja oikeastaan vain ihan loppuosassa jätin n. 2km maastopätkän juoksematta.  Sain lopulta nilkutettua kotiin ja toiselle osuudelle tuli matkaa n. 24,5km ja keskinopeudeksi 8:34 min/km.  Hiukan meno siis hyytyi.

Kokonaismatkaksi tuli tasan 53km, eli aika paljon jäin tavoitteesta.  Juoksuaika 6h 40min ja tauon kanssa aika tarkka 7h.  Pari kilometriä olisi toiselle kierrokselle saanut helposti lisättyä, mutta ei tuosta alkuperäisestä suunnitelmastakaan 56 kilometriä enempää olisi tullut. Ei tämmöistä matkaa nyt oikein kehtaa vielä ultraksi kutsua, mutta olipahan kuitenkin itselleni pisin yksittäinen juoksumatka.  Aika kovaa touhua tuo lumessa juokseminen lopulta oli ja nöyryyttä tuli taas opittua.  Jos ensi vuonna esim. Mammuttimarssille tulee osallistuttua, niin ainakaan kovin äänekkäästi ei tarvitse etukäteen henkseleitä paukutella. On tuo ylipitkän matkan juokseminen sellainen taitolaji, jota ei näköjään sitäkään ilman harjoittelua opita.  Noh, mutta tulipahan juostua ja opittua taas kaikenlaista.  Ehkä tästä itsenäisyyspäivän lenkistä voisi koittaa tehdä vuosittaisen tavan ja ensi vuodeksi venyttää reittiä sen 5-10km.  Ensi vuonna Jani ja Petterikin juoksevat koko matkan, niin ei tartte yksin puurtaa. Vai mitä?


Inov-8 Roclite 315
The Weapon of Choice:  Inov-8 Roclite 315 + Footbalance Dynamic pohjalliset. Nuuksion maastomaran jälkeen totesin Salomonit itselleni sopimattomiksi pitkälle matkalle.  Huolellisen internettutkimuksen jälkeen päädyin Roclite 315:iin, jotka ovat Inov-8:n mallistosta nimenomaan pitkän matkan maastojuoksuun tarkoitetut.  Kenkä ei ole paras mahdollinen missään olosuhteissa, mutta tasaisen hyvä kaikkialla. Pitää märällä kalliolla ja lumella hyvin sekä pehmeässä maastossa riittävästi.  Lisäksi lesti on leveähkö, joten pitkälle matkalle on tilaa myös jalan turpoamiselle. Footbalancen pohjalliset paransivat kengän jo valmiiksi hyvää istuvuutta edelleen. Juoksun aikana sukat olivat märkinä 2/3  matkasta, eikä silti jalkoihin tullut yhtään rakkoa. Luksusta.  Kesäisessä maastokäytössä pohjallisia pitää testata tarkemmin, sillä arvelen, että paksuhko pohjallinen saattaa heikentää tuntumaa maastoon. Tästä lisää keväämmällä.