Pirkka MTB-Maraton 60km 2023

Koska vielä oli kisaa tarjolla, niin pitihän siihen mahdollisuuteen tarttua.  XCM-cupin viimeinen osakilpailu Tampereella, eli Pirkka MTB 60km.  Syötteen jälkeen totesin, että ei se pyörä kulje nopeammin, jos ei sitä oikeasti polje kovempaa, joten alkusyksyn teemana onkin ollut selkeä lenkkivauhtien (tai ainakin tehojen) nostaminen.  Jonkinlaista edistystä on kenties tapahtunutkin, joten näin kisakauden päätteeksi on ihan hyvä käydä hiukan mittauttamassa tasoaan muihin.  Alkukesästä Laajavuoren marakisassa tuntui, että ei ole mitään jakoja kenenkään vauhtiin, mutta kenties nyt ei tilanne olisi enää niin paha.

Sääennuste lupaili kerrassaan kammottavaa keliä, eli henkisesti olin varautunut räntäsateeseen ja kunnon mutaralliin, mutta kuinka ollakaan, tilanne ei itse kisapäivänä ollutkaan kovin paha.  Kylmä oli juu ja tuuli kovaa, mutta mitään ei satanut, eikä reittikään ollut häiritsevän märkä.  Ihan hyvä ajokeli oikeastaan, kunhan vain pysyi metsän suojassa.  Lähtölista oli valitettavan lyhyt, eikä täysmatkalla ollut ilmoittautuneita kuin 31 kuskia, joista vielä osa taisi jättää tulematta.  Omassa sarjassani, eli M40:ssa lähtijöitä oli 7, joten jos tuloslistalla pääsisi parempaan puolikkaaseen, niin olisikin jo podiumilla.  Tähän mennessä olen aina kaikkiin kisoihin lähtenyt ensisijaisesti tekemään omaa suoritusta ja miettinyt jotain sopivaa tavoiteaikaa valmiiksi, mutta nyt päätin lähteä ajamaan kilpaa muita vastaan.  Jos kilpailutilanne sallisi pienen himmailun, niin sitten himaillaan.

Lähtötilanne oli jotenkin hiukan epämääräinen, mutta jotakuinkin yhtäaikaa kuitenkin päästiin alaparkkipaikan lähtöalueelta liikkeelle.  Melko kylmillä jaloilla heti todella tylyyn nousuun ja 30 sekuntia startin jälkeen sykkeet ja tehot olivatkin jo reilusti punaisella. Eliten porukka karkasi samantien horisonttiin, mutta itselleni sopiva letka muodostui samantien.  Alku tultiin kovaa, jopa niin kovaa, että jossain 7km paikkeilla ajettiin neljän porukassa mutka suoraksi ja siitä muodostui semmoinen 1-2 minuutin pummi.  Reitille paluun jälkeen jatkettiin samassa porukassa, joka alkoi kuitenkin ehkä 10km kohdilla hajoamaan ja siinä mentiin sitten yhden juniorikuskin kanssa kahdestaan pitkä pätkä.  Jossain 17km paikkeilla olin karistanut edellisen kaverin ja aloin saavuttaa seuraavaa edessä olevaa.  Ekan kierroksen loppu tultiin yhdessä ja aloitettiin myös toinen kierros.  Nyt oli 1/3 kierroksista ajettu ja reitti oli tuttu.  Teknisempiä kivikoita oli tasan kaksi ja nekin noin 10m mittaisia, mutta muuten reitti olikin helppoa neulaspolkua tai kuntorataa. Mutta ei se helppoa silti ollut, sillä nousua oli ihan hulvaton määrä (20km kierroksella n. 500nm) ja varsinkin loppunousu oli jyrkkä ja pitkä.  Eka kiekka meni hiukan rajoitinta vastaan ajaessa, mutta hapottavista osuuksista tuntui palautuvan suht nopeasti, joten toisellekin kierrokselle lähdettiin turhia säästelemättä. Ajettiin em. kilpakumppanin kanssa varmaan yli puoli kierrosta yhtä matkaa vuorovedoin ja hiljakseen saavutettiin edessä vilahtelevaa kaksikkoa.  Taas samoilla 17km nurkilla ajettiin kaksikko kiinni ja hetken matkaa yhdessä, kunnes alettiin toisen kiinniajetun kanssa tehdä eroa näihin kahteen muuhun.  Toka kierros tultiin sitten tämän uuden kilpakumppanin kanssa yhtä aikaa ja lähdettiin samaa matkaa viimeiselle kierrokselle.  Huoltopöydältä vaan lennosta täysi juomapullo mukaan ja eteenpäin.  Tällä kaverilla tuntui olevan sama vauhti kuin meikäläisellä, joten samaa tahtia mentiin, välillä vetovuoroa vaihdellen. Taisi siinä olla molemmin puolin yritystä karistaa toinen, mutta ei kummallakaan oikein jalka riittänyt pysyvään ratkaisuun.  Olin kuitenkin aistivinani, että ehkä mun ylämäkijalka oli hiukan parempi, joten puolivälissä viimeistä kierrosta pysyttelin vain perässä, himmailin hiukan sykkeitä ja keräilin voimia loppuiskuun.  Taas suunnilleen samassa kohdassa 17km kohdilla pitkässä nousussa iskin ohi ja rupesin laittamaan watteja kampeen.  Lopun tulin niin kovaa kuin pääsin ja kaveri pysyi takana, vaikka ei kyllä lopulta paljoa jäänytkään.  Maaliin ajassa 3:14.10, sijoitus M40-sarjassa 2. ja miesten kokonaiskilpailussa 9.

Tulokset
Garmin
Strava

(c) Tero Välimaa

Onnistunut reissuhan se oli. Tehodata kertoo, että pystyin ajamaan aika tasaisia kierroksia, jaksaminen riitti hyvin myös viimeiselle kierrokselle ja oli paukkuja vielä loppuiskuunkin.  Oikein jees siis, vaikka jossain vaiheessa olin varma, että kone leikkaa kiinni viimeistään vikalla kympillä.  Oli myös mukavaa, että koko ajan oli joku kilpakumppani edessä tai takana, niin ei mennyt yksin rullailemiseksi ajaminen.  Myöhemmin toki selvisi, että nämä kaverit, joiden kanssa 2. ja 3. kierros kamppailtiin, eivät olleet kumpikaan samassa sarjassa, joten sijoitusten kannalta kilvanajolla ei ollut mitään merkitystä, mutta oli se silti hauskaa ja opetti myös hiukan kisataktiikkaa, mistä mulla ei olekaan oikein minkäänlaista käsitystä.  Elite meni toki menojaan ja hävisin kärkimiehille yli puoli tuntia, mutta omassa ikäsarjassa ei voittajaltakaan tullut pataan kuin reilut pari minuuttia.  Oletan, että M40-sarjan taso on ainakin alkukauden kisoissa aika montakin pykälää kovempi, mutta ei tässä nyt ihan jalkohin kuitenkaan näköjään jää, joten ehkäpä ensi kaudella tätä maraton-sarjaa voisi kiertää vähän enemmänkin.  Otin käyttöön myös uuden energiatankkauksen, sillä vedin kisan läpi kahdella pullolla erittäin korkeahiilihydraattista urheilujuomaa. Aikaisemmin olen käyttänyt geelejä, mutta tuo kilvanajo maastossa on sen verran hektistä puuhaa, että geelin kaivaminen taskusta ja sen imaiseminen on enimmäkseen mahdotonta.  Tuota urkkajuomaa pystyi lipittelemään sen sijaan aina tasaisemmilla pätkillä vauhdin juurikaan kärsimättä.  Jatkossakin mennään tällä taktiikalla, ainakin tämmöiset muutaman tunnin kisat.

Kisajärjestelyt olivat aika pienimuotoiset, mutta lähtökohtaisesti kaikki kuitenkin toimi.  Reittimerkkaus jätti hieman toivomisen varaa, sillä potentiaalisia pummin paikkoja oli useampia.  Sulkunauha ei olisi muutamissa risteyspaikoissa ollut lainkaan haitaksi.  Harmillisen vähän oli myös osallistujia, liekö sitten johtunut kisan myöhäisestä ajankohdasta ja etukäteen kammottavasta sääennusteesta.  Reitti oli teknisestä helppoudestaan huolimatta raskas ja kyllä sinne sai itsestään kaikki jätettyä.  Tälleen Turun pikkutöppyröihin tottuneelle tuommoiset Hämeen pidemmät nousut olivat kyllä kieltämättä aika raskaita.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo

Vielä hiukan on laitettu takaiskaria ja ohjaamoa kisaisemmaksi sekä turhuuspäivityksenä sähköinen hissitolppa.  Nyt tämä alkaa olemaan valmis, joten ensi kaudeksi tuskin tarvitsee mitään enää vaihtaa.  Toimii, just niinkuin pitääkin.