sunnuntai 29. toukokuuta 2022

NUTS Karhunkierros 83km 2022

Taas on aika juosta.  Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen päätin vielä kerran laittaa itseni ultrakuntoon ja juosta tällä kaudella muutaman "roikkumaan" jääneen kisan pois päiväjärjestyksestä.  Tässä on vähän sellaista Teemu Selännemäistä "one more year"-henkeä, sillä tämän vuoden jälkeen on tarkoitus ripustaa juoksulenkkarit naulaan ja alkaa touhuamaan muiden lajien parissa.  Mutta nyt on kuitenkin vielä koitokset edessä, joten niitä kohti.  Ensimmäisenä vuorossa Karhunkierroksen 83km, mikä toimii hyvänä pohjustuksena loppukesän kovempia koitoksia varten.

Valmistautuminen kauteen alkoi jo viime marraskuussa.  Ohjelmoin aika napakan treenisetin juurikin tätä Karhunkierroksen 83:sta silmälläpitäen ja hyvällä motivaatiolla aloin sitä myös toteuttamaan.  Ensimmäisen kolmen viikon jakson jälkeen ilmaantuikin sitten ensimmäiset vastoinkäymiset.  Itsenäisyyspäivän pyörälenkillä heitin sellaiset voltit, että siinä rytäkässä meni naama sekä sormi pysyvästi uuteen uskoon, joten pitkähkö sairasloma oli väistämättä edessä.  Joulukuu meni siis käytännössä kokonaan liikkumatta ja varovaisen pyöräilyn kautta pääsin joskus tammikuun puolivälissä takaisin juoksun pariin.  Siitä alkoikin onneksi ehjä harjoituskausi joka jatkui huhtikuun loppuun asti ja sain suunnitellusti tehtyä lähes kaikki treenit.  Toki oman haasteensa harjoitteluun toi Turun talvi, joka ei mitään optimaalisia olosuhteita juurikaan tarjonnut.  Kunto koheni mukavasti, kunnes huhtikuun loppupuolella sain 2 vuoden väistelyn jälkeen lopulta kopattua koronan itselleni.  Siinä menikin sitten viikko sairastaessa ja toinen toipuessa, kunnes uskalsi hiukan kokeilla taas juoksua.  Sairastaminen rokotti erityisesti vauhtipuolta ja viimeiset viikot ennen kisaa sisälsivätkin lähinnä vain varovaisia kokeiluja reippaamman juoksun tiimoilta.  Viimeistelyt menivät siis vähintäänkin persiilleen, mutta onneksi alla oli kuitenkin suhteellisen ehyt harjoituskausi, joten ainakin pohjat pitäisi olla kunnossa.  Vauhtipuoli on sitten mitä on ja sen tila selvinnee sitten matkalla Oulankaan. 
 
Juoksin kisan viimeksi 2018 ja näin jälkikäteen arvoisin, että olin tuolloin ehkä parhaimmassa kisakunnossa kautta aikain.  Myös kisa meni silloin kaikin puolin nappiin ja sekä loppuaika että sijoitus olivat vähintäänkin hyvät.  Upeatahan se olisi nyt pystyä haastamaan omaa aikaa, mutta tässä ollaan taas 4 vuotta vanhempia, eikä viimeiset vuodet ole harjoituksellisestikaan ihan optimaalisia ole olleet.  Tavoitteet on kuitenkin tapana ollut julkisesti kertoa, joten sanotaan nyt, että alle 10h olisi huippusuoritus, 10,5h ehkä realistinen ja 11h on jo pieni pettymys.  Näillä lähdetään.

Koronavuodet olivat tuoneet kisajärjestelyihin sen verran muutoksia, että lähtöaika on klo 22 aikaisemman aamulähdön sijasta ja lähdöt on myös ryhmitelty pahimpien ruuhkien välttämiseksi.  Ilmoittaudun toki reteästi kisaryhmään (top30-juoksija) ja siis ensimmäiseen lähtöön.  Aamustartit sopivat itselleni paremmin, mutta olen aika hyvä valvomaan, joten eipä yötä vasten juokseminenkaan isompaa ennakkotärinää aiheuttanut.  Päivä meni lepäillessä, syödessä ja säästä spekuloidessa.  Yöksi olisi väistämättä luvassa sadetta ja kyse olisi vain siitä, milloin sade alkaisi ja kuinka paljon vettä tulisi. Ysiltä hyppäsin kisabussiin, joka kuljetti ensimmäisen ryhmän Hautajärvelle, eikä paikan päälle enää jäänytkään kuin kymmenisen minuuttia aikaa käydä rakon tyhjennyksellä ja ottamassa kevyt lämmittelyhölkkä.

En erityisemmin hätäillyt startissa ja eteen karkasi arviolta 40-50 juoksijaa.  Lähdin ennakkosuunnitelman mukaan hölkkäämään kevyillä sykkeillä ja vauhtia kontrolloiden.  Ensimmäinen 10km rullasi leppoisasti, mutta kävi selväksi, että mistään 10 tunnin alituksesta ei tällä kertaa tarvitsisi edes haaveilla.  Juoksu oli helppoa, mutta vauhti yksinkertaisesti oli parikin pykälää vaatimattomampaa kuin aikoinaan.  Eipä väliä.  Ensimmäinen 27,5km etappi Oulankaan meni aika lailla itsestään perusmatkalaisia ohitellessa ja vielä vastaantulevia moikkaillessa ja kannustaessa. Jonkinlainen ryhmä pysyi löyhästi kasassa lähes koko matkan, mutta huoltopisteen lähestyessä erot alkoivat kasvaa ja enenevässä määrin sai viettää aikaa pelkästään itsensä kanssa.  Oulankaan olisi voinut jättää huoltolaukun, mutta tuossa vaiheessa kisaa sille ei ole mitään tarvetta, joten täytin juomapullot ja perinteisellä suklaa, sipsi- ja vihreäkuulatankkauksella eteenpäin. Tauko kesti 3min5s ja kuten arvelinkin, aika moni kilpakumppani jäi välppäämään huoltolaukkujensa kanssa ja sijoitus parani huollon aikana varmasti useamman pykälän (tilastoista tarkistettua: 7 sijoitusta). Tämän olen aiemminkin todennut, että vauhdin olleessa puutteellista, on erot tehtävät varikkopysähdysten aikana. Huollosta poistuessa aikaa oli kulunut 3:03h, joten kympin alitus oli mennyttä, mutta 10,5-11h edelleen täysin tehtävissä.

Seuraava etappi Basecampin huoltopisteelle on pitkä (~31,5km) ja keskivälillä hyvin hidas.  Lähdin huollosta yksin liikkeelle ja hetkellisesti jopa nautin leppoisasta juoksemisesta ja maisemista, mitkä ovat mielestäni reitin komeimmat juuri tässä Oulangan päässä.  Muutama vikkelämpi kaveri tuli ohi, mutta pysyivät jotakuinkin näköetäisyydellä alkuosan helpoilla baanoilla. Noin puolimatkassa reitti siirtyy kulkemaan jokivartta myöten ja sieltä alkaa useamman kilometrin juurakkojumppa, joka on aikaisempaan verrattuna hyvin, hyvin hidasta. Samoihin aikoihin sade alkoi pienestä tihkusta muuttua hiljakseen ihan oikeaksi vesisateeksi. 4-5 hengen porukka juoksi meikäläisen kiinni ja siinä perässä sitten roikuin oikeastaan koko juurakko-osuuden ajan, mutta kun reitti nousi taas ylängölle ja alusta muuttui juostavammaksi, niin pakko oli myöntää, että suoravauhdit eivät riitä ja porukka meni menojaan.  Oli pakko myös pysähtyä ja vetää sadetakki päälle, sillä sade oli yltynyt sen verran kovaksi, että tuulitakki ja juoksupaita olivat litimärät ja kylmä alkoi hiipiä puseroon. Basecampin huollon lähestyessä skannasin hiukan olotilaa ja fiilistä, eikä kummassakaan varsinaista vikaa ollut, jos ei nyt hurraamistakaan.  Molempia nilkkoja särki, polvitaipeiden nivelet hiukan kolottivat, ilmeisesti varsin liukkaan mutarallin jäljiltä ja juoksu tuntui hitaalta.  Toisaalta energiapuolen kanssa ei ollut mitään ongelmia, geelit maistuivat ja eteneminen oli kuitenkin edelleen juoksua, vaikkakaan ei kovin nopeata.  Sitäpaitsi Basecampin jälkeen olisi enää n. 25km jäljellä, joten hommahan olisi jo melkein taputeltu. Huollossa söin vähän enemmän ja aikaakin kului muutama minuutti pidempään, mutta silti jätin taas muutaman kilpakumppanin taakseni. Tässä vaiheessa aikaa näytti kuluneen 7:07h ja kun arvioin, että loppumatkaan menee vähintään 3,5 tuntia, niin alkoi 10,5h loppuaikakin karata tavoittamattomiin. Sipsien syöminen kuitenkin piristi, joten hyvällä jalalla eteenpäin.

Tämä ~17,5km pätkä osoittautui oikein viimeisen päälle tympeäksi.  Reitille osuu useampi pätkä hiekkatietä, polkuosuudet oli suurelta osin sorastettu, eikä maisemissakaan ole hurraamista.  Eli pitäisi vaan jaksaa jurnuttaa juosten eteenpäin, mutta alkoihan se jalka jo painaa ja varsinkin tällainen helpon tasaisen juokseminen oli aika raskasta.  Poluilla ja mäissä homma tuntui huomattavasti helpommalta. Juoksin koko pätkän yksin oikeastaan edes näkemättä ketään muita, joten tunnelma hipoi lattiaa useammankin kerran.  Alkoi kyllästyttää koko hölkkä, mutta onneksi kilometrit kuitenkin hupenivat, Konttaisen huolto lähestyi ja viimeisen etapin vaarojen ylitykset alkoivat jo hiljakseen lämmittää mieltä.

Konttaisissa pikainen parin minuutin huolto ja eikun maalia kohti.  Arvioin, että n. 10:45 loppuaika olisi kenties tehtävissä, eikä tässä enää muutenkaan ollut mitään syytä himmailla.  Huollosta iski peesiin kilpakumppani ja yhdessä jumpattiin vaarat ylösalas. Olin hitaampi ylämäessä, mutta nopeampi alamäessä, joten ei lähdetty toisiamme ohittelemaan, vaan pääosin samaa matkaa mentiin loppu.  Ja mukavamminhan se matka porukassa taittuu. Erityisesti Valtavaaralta alas tultaessa kallioiset pätkät olivat varsin liukkaat ja muutaman lipsahduksen jälkeen oli pakko oikeasti ottaa vähän varoen. Mäet tuli ja meni, kunnes yht´äkkiä oltiinkin jo Rukan huipulla, mistä pudoteltiin muutaman lisäkiemuran kautta hiihtostadionin mäkimonttuun ja maaliin.  Kello pysähtyi aikaan 10:50.19, vointi oli hyvä ja jalat tönköt.

Garmin
Strava
Tulokset

Juoksusta ei hirveästi näin jälkikäteen jää juurikaan spekuloitavaa. Sijoitus oli maaliin tulleissa miehissä 26/310, kun 60 jätti leikin kesken.  Kyllähän parhaaseen 10% yltäessä pitää ihan tyytyväinen olla. Tankkaus toimi, pää toimi ja jalat toimivat just niin hyvin kuin noilla treeneillä kuuluikin.  Vauhti ja loppuaika ei ollut sitä mitä toivoin, mutta toivoahan voi kaikenlaista.  Realistisesti katsottuna tulos oli just sellainen kuin pitikin.  Olihan siellä liukasta ja märkää, eikä sadekaan nyt varsinaisesti vauhtia parantunut, mutta ei niiden piikkiin taaskaan kovin montaa minuuttia voi laittaa.  Eniten itseäni kaihertaa sellainen tietynlainen välinpitämättömyys itse tekemistä kohtaan.  En oikein koe saaneeni tuosta juoksusta mitään, kunhan nyt suoritin.  Tietty oli ihan mukava tehdä onnistunut paluu ultramatkojen pariin, mutta jos tässä ei nyt jotenkin saada tätä päätä jiiriin, niin paluu saattaa jäädä hyvin lyhytaikaiseksi. Kahtellaan.

NUTSien kisajärjestelyistä ei koskaan ole löytynyt moitteen sijaan.  Eikä nytkään.  Kisafiilistä maalialueella nuo iltalähdöt tietty hiukan latistavat, kun kaikkien matkojen (pl. 34km ja 13km) kärkijuoksijat tulevat maaliin keskellä yötä tai varhain aamulla.  Toisaalta nykyisillä lähtöajoilla vältetään ruuhkat reitillä käytännössä kokonaan, joten puolensa siinäkin on.  Tykkään edelleen reitin maisemista (paitsi Basecamp-Konttainen välistä), mutta pakko on sanoa, että massiivinen polkujen sorastus (vahvistaminen toki on perusteltua nykyisillä käyttäjämäärillä) vie kyllä itseltäni halut juosta tätä enää. 

Hoka One One Speedgoat 4
The Weapon of Choice: Hoka One One Speedgoat 4
Luottopeli. Olen juossut versioilla 2, 3, Evo ja nyt 4. Ei tästä enää voi oikein mitään kertoa. En muita kenkiä pitkille matkoille edes harkitse.