Nuuksio Classic 2021

Juhlavuosi Nuuksiossa.  Kisa oli järjestyksessään 10. ja itse olin mukana nyt kuudetta kertaa. Edellisestä kerrasta on tosin päässyt vierähtämään jo neljä vuotta, sillä edellisen kerran juoksin täällä 2017.  Kisalla on kuitenkin erityinen merkitys itselleni, sillä oma polkujuoksu-urani on yhtä pitkä kuin Nuuksio Classicin tarina. Ensimmäisen polkukisani juoksin ensimmäisessä Nuuksio Classicissa 2012 ja sen jälkeen kisoja, pitkiä ja lyhyitä, on ehtinyt kertyä jo melko monta.

Tämä vuosi on ollut itselleni lähes juoksuton, sillä viime vuosien tiiviin ultraputken jälkeen oli tarpeen pitää vähän taukoa ja touhuta muiden harrastusten parissa.  Jotta ihan ilman juoksukisoja ei tämä vuosi menisi, jotain piti kuitenkin tehdä ja ultriin ei rahkeet tällä hetkellä riitä, joten tällainen maratonmittainen tuntui ainakin etukäteen ihan hyvältä idealta.  Lähtökohdat toki ovat vähän heikonpuoleiset, sillä kesäkuun loppuun mennessä olin juossut tämän vuoden puolella yhteensä n. 250km, eli semmoisen normaalin kuukausiannoksen verran.  Heinäkuussa aloin hiljakseen lisätä juoksua, mutta eipä sitä vieläkäänole kuin ~550km mittarissa.  Peruskunto on ihan mallillaan runsaan pyöräilyn jäljiltä, joten keskityin lähinnä vauhdin ja juoksutuntuman hakemiseen.  Hiljakseen vauhti paranikin ja sain jopa muutaman pitkän lenkin juostua, joten ihan kohtuullisessa tilanteessa viivalle päästiin.  Eniten etukäteen arvelutti jalkojen iskunkestävyys, mutta kestävät, minkä kestävät.  Kunhan ei ihan koko matkaa tarvitsisi kävellä, niin olisi ihan jees.  Lähtökohdat huomioiden, mitään kummoisiakaan tavoitteita ei uskaltanut asettaa. 2017 juoksin melko tunkkaisella suorituksella 4.21, joten nyt arvioin, että 4.30 alitus olisi jo ihan riittävän kova temppu.  Noista viidestä aikaisemmasta kerrasta neljällä olen ekan 11km huoltovälin juossut aivan liian lujaa ja jalat ovat olleet valmiit jo Solvallassa.  Nyt tarkoituksena oli aloittaa maltilla, selvittää keskivaiheen hankalampi osuus kunnialla ja viimeisen huoltovälin helpommassa maastossa repiä sitten kaikki löysät minuutit pois.  Ihan tosihyvä ennakkosuunnitelma, joten ei muuta kuin toteuttamaan.

(c) Miska Koivumäki

Sää vaikutti jotakuinkin täydelliseltä, lämpötila suunnilleen +10 ja kirkas taivas.  Hienoa, että ei tarvitse palella, kastua, eikä hikoilla hulluna.  Lähtö toteutettiin minuutin välein lähtevinä n. 10 hengen ryhminä ja pääsimme lähtemään ehkä viidennessä ryhmässä.  Polulla olisi siis tilaa, eikä alkua tarvisi ryykiä ihan hulluna saadakseen hyvän paikan letkassa.  Suunnitelman mukaan pidin sykkeen visusti kurissa ja juoksuun löytyi aika nopeasti sopiva rytmi.  Reitti oli todella hienossa kunnossa, kuiva ja nopea.  Vaikka reitti nopea olikin, niin itse en selvästikään ollut.  Tässä vaiheessa tuli kuitenkin vielä valheellisen virheellinen kuva omista kyvyistä, kun ohituksia kertyi koko ajan, eikä takaa tullut ketään.  Solvallan laskettelumäen päälle saavuin ekaan huoltoon muutaman minuutin kaavailemaani aikaisemmin, joten hiukan tukkoisesta vauhdista huolimatta, olin onnistunut ensimmäisellä etapilla sekä hillitsemään itseni että pysymään tavoitevauhdissa. Jopas jotakin.

Eteenpäin.  Kilometrit 15-23 ovat reitin vaikeimmat ja hitaimmat, joten hirveästi en tällä välillä vauhtia seuraillut.  Syke tuntui pysyvän edelleen hallinnassa ja juoksu eteni aika mukavasti omalla painollaan.  Kiipeilin jyrkkiä kalliokynnyksiä ylös, loikin alas, kahlasin upottavassa suossa sekä rantakaislikossa. Muutaman kerran avokallioiden päällä juoksin lyhyesti hutiin reitistä, mutta olin onneksi hereillä, tajusin tilanteen samantien ja palasin jälkiäni pitkin reitille tähystämään seuraavaa reittimerkkiä.  Tällä välillä ei paljoa kilpailullisessa mielessä tapahtunut, sillä ohituksia taisi kertyä tasan yksi, eikä muutenkaan muita juoksijoita edes näkynyt kuin satunnaisesti. 24km huolto alkoi lähestyä ja muutamaa kilometriä ennen tankkauspistettä alkoivat jalat (melko odotetustikin) ilmoitella, että voisi riittää tämä juokseminen.  Olin selvinnyt pahimmasta osuudesta aivan hyvällä vauhdilla, ja nyt jäljellä oleva matka olisi selkeästi helppokulkuisempaa.  Vauhti siis paranisi, jos jaksaisi vaan juosta, mutta alkoi vaikuttaa siltä, että en jaksa.  Aikataulusta en murehtinut, vaan ajattelin puskea viimeiselle huollolle ja arvioida sitten, mihin rahkeet riittäisivät.  Pari kilometriä kintut jaksoivat huollon jälkeen, mutta siinäpä se sitten oli.  Kävelypätkiä alkoi tulla, syke laski, tympäisi ja ärsytti.  Voi **ska, tämmöistä se loppumatka sitten vissiin on.  Taapersin eteenpäin ja päästin lennokkaalla askeleella takaa saapuvia nuoria miehiä ohitse.  Oli selvää, että ei se meno tästä enää paranisi, joten nyt vaan seurailin (hitaasti) eteen tulevia kilometrikylttejä ja kirosin jälleen kerran koko lajin syvimpään maanrakoon.  Viimeisessä huollossa 33km kohdalla juoksuaika näytti 3:42h, joten viimeiseen 8,5km matkaan olisi varaa käyttää 48 minuuttia, että 4,5h loppuaika onnistuisi.  Normaalitilanteessa tehtävissä, mutta nyt en viitsisi edes yrittää. Jalat eivät vaan liikkuneet.  Nyt ei enää siis ollut mitään saavutettavaa, eikä oikeastaan mitään hävittävääkään, joten puskin eteenpäin lähinnä päästäkseni pois sieltä pusikosta.   Ohitetuksi tulin aivan liian monesti sekä tuttujen että tuntemattomien toimesta, mutta siitäkään en juurikaan jaksanut murehtia.  Maalia kohti vaan ja tulihan se sieltä lopulta. Kello pysähtyi aikaan 4:42.13 ja sijoitukseksi tuli miehissä 51/265.

Tulokset
Garmin
Strava

Noh, eihän se nyt hyvin mennyt ja toisaalta se meni just niin hyvin kuin odotettavissa olikin.  Jalat kestivät sen verran kuin noilla treenimäärillä kuuluikin kestää, eivätkä sitten sen enempää.  Mitään varsinaisia ongelmia ei ollut, energiaa ja nestettä meni alas, mihinkään ei sattunut kovin paljoa, mutta jalat vain lähinnä roikkuivat mukana 25km jälkeen.  Jotain positiivista keksiäkseni pitää ehkä ajatella, että 25km asti juoksu oli kyllä ihan suvujaa ja aivan mukaavakin, vaikkakaan ei ihan toivotun vauhtista. Hyvin samankaltainen kokonaissuoritus kuin viime kesänä Himoksella. Sielläkin jalka loppui hiukan liian aikaisin, joten selvästikään vauhdikkaampaan juoksuun ei kintut oikein enää riitä.

Kisajärjestelyt toimivat hienosti kaikenlaisista koronavarotoimista huolimatta, ihmiset vaikuttivat olevan hyvällä tuulella, sää suosi, reitti oli nopea ja maalitarjoilut erinomaiset.  Ainoa huomautus tulee reittimerkinnöistä, joita tuntui olevan vähemmän tai huonommin sijoitettuna kuin aikaisemmin.  En muista koskaan joutuneeni täällä tähyilemään reittiä, mutta nyt muutamassa kohdassa piti olla todella tarkkana.  Eikä mene edes ikänäön piikkiin, sillä aika monella muullakin oli samaa ongelmaa.  Vieläkö Nuuksioon pitää tulla uudelleen?   Tällä tuloskehityksellä päädyn ensi kerralla siihen tilanteeseen, että olen hitaampi kuin ensimmäisellä kerralla Nuuksiossa vuonna 2012.  Sellaiseen nöyryytykseen en ole valmis, joten lenkille varmaan joutuu, jos vielä viivalle meinaa asettua.  Saa ny sitten nähdä viittiikö semmoiseen ryhtyä.

VJ Sport Irock 2

The Weapon of Choice: VJ Sport Irock 2
On ärjy kuvio ja maailman pitävin pohjakumi.  Ei tarvinnut murehtia kertaakaan kengän pitoa, ei pehmeällä, eikä kalliolla.  Vaimennusta on hiukan hintsunlaisesti, mutta en usko että omalta osaltani tätä kisaa olisi pelastunut edes Hoka-vaimennus.  Nyt oli kuivaa, joten hiukan maltillisemmallakin kuviolla olisi pärjännyt, mutta täydellisesti Irockikin toimi.