Syötteen maastokisa on ollut suunnitelmissa jo monen monta vuotta, mutta syystä jos toisesta se on toistuvasti jäänyt vain suunnitelmaksi, jos edes siksi. Tänä vuonna on kuitenkin ajettu vain pyörää, eikä juoksu(-kisat) ole ollut sekoittamassa pakkaa, joten vihdoin on aika toteuttaa tämäkin suunnitelma. Talvella oli vielä kovat luulot itsestä ja asetin tavoitteeksi ajaa sekä Tahkon 240km että Syötteen 260km. Syötteellä ajettiin pitkä kisa (4 kierrosta) ensimmäisen kerran vasta viime vuonna ja silloin sadekelissä kukaan osallistujista ei päässyt maaliin. Kuulosti siis just sopivan hauskalta ja helpolta kisalta, joten ei muuta kuin ilmoittautuminen sisään. No, Tahkolla ei kaikki (tai siis mikään) mennyt ihan nappiin, joten alkoi hiukan puntti tutista Syötteenkin suhteen. Reitti on kuulemma haastavampi kuin Tahkolla, joten jos keli olisi mitään muuta kuin optimaalinen, niin aika heikoilta vaikuttavat todennäköisyydet 4 kierroksen onnistumiseen, jos ei se onnistunut Tahkollakaan. Jotenkin oli myös semmoinen olo, että ihan vielä ei ole riittävää kovuutta noin pitkän maastomatkan ajamiseen, joten downgreidasin matkan 100 kilometriin. Satasella olisi tarjolla singlespeed-sarja, mikä tällaista pitkänlinjan yksivaihdekuskia toki houkutteli, mutta päädyin hylkäämään senkin idean. Jos kerrankin koittaisi ajaa sellaisen kisan, missä ei olisi liian pitkä matka tai väärä pyörä. Tämä oli kyllä ensisijaisesti vaimon ehdotus, mutta aika usein hän on ollut oikeassakin, joten koitetaan nyt sitten. Eli siis sata kilsaa ja vaihteistettu täysjousto alla, kuulostaa helpolta.
Kisaviikolla aloin seurailla hiukan sääennusteita ja morjens. Vettä luvattiin koko viikoksi ja ilmeisesti myös kisapäivänä sataisi koko päivän. Yhtään ei harmittanut enää tässä vaiheessa kisamatkan lyhentäminen, sillä viikon sateissa pehmenneellä reitillä satasen ajaminen on ihan kunnon savotta ja jos vielä kisan aikana sataa, niin raskasta tulee olemaan. Onneksi sentään luvattiin suht lämmintä, joten toivottavasti ei tarvitse ainakaan kovin paljon palella, vaikka läpimärkä olisikin. Sen verran ennakoin olosuhteita, että vaihdoin pyörään hiukan isokuvioisempaa rengasta ja varasin juomarepun mukaan mutakelin varalle. Tahkolla ei toisella kierroksella pystynyt/huvittanut juomapullosta juoda, kun se oli niin totaalisesti kuran peitossa, joten juomarepun kanssa saisi ainakin nesteytyksen hoidettua. Muuten olosuhteet eivät toimenpiteitä aiheuttaneet. Koska reitistä en tiedä mitään, olosuhteet tulevat olemaan jotain haastavan ja vaikean välillä, eikä 100km matkaa ole aiemmin ajettu (aikaisempina vuosina 130km) on etukäteen hieman hankala arvioida mahdollista loppuaikaa. Viime vuoden keskinopeuksien perusteella laskeskelin, että ehkä tuo alle 7 tunnin olisi mahdollista ajaa ja 6,5h olisi jo ihan kelpo suoritus. Empä tiiä, mutta jotain tuommoista nyt ajattelin, sijoitukset katsotaan sitten maalissa.
Edeltävänä iltana sääennustekin alkoi paranemaan ja vaikutti siltä, että ehkä missään monsuunissa ei tarvisikaan ajaa. Lähinnä pieniä sadekuuroja lupailtiin ja edelleen lämmintä, joten parhaassa tapauksessa sääolosuhteet olisivat oikein mainiot, puolipilvistä ja lämpötila n. 20 astetta. Käytiin myös kaverin kanssa skouttaamassa reitin eka vitonen, eli alkukiihdytys tietä pitkin ja ensimmäinen nousu Pikku-Syötteelle. Tietääpä ainakin, miten koitos käynnistyy ja minkälaisia peliliikkeitä alussa kannatta ehkä tehdä. Aamulla sääennuste näytti toteutuvan, joten ei muuta kuin lyhyet kamat päälle ja mihinkään sateeseen en edes varautunut. Olisi joka tapauksessa niin lämmin, että vaikka vettä tulisikin niskaan, niin ajaessa tarkenisi ilman sadevarusteitakin. Eipä siinä sitten muuta kuin lähtöalueelle ja odottelemaan 8.30 tapahtuvaa starttia.
Kello tuli puoli yhdeksän ja 65 kuskin voimin ampaistiin reitille. Päätin kokeilla, miten pysyisin kärkiryhmässä mukana ja aika kiukulla alun tieosuuden sai kyllä ajaa. Kärkiryhmässä oli vajaa 20 kuskia ja porukka alkoi tehdä samantien selkeää eroa pääjoukkoon. Tieosuudella ei ollut mitään ongelmaa pysyä porukassa mukana, mutta heti nousun alettua alkoi tehdä tiukempaa. Pysyin ryhmässä mukana, mutta sykkeet löivät rajusti punaiselle ja pahaa teki sekä jaloissa että päässä. Rimpuilin kuitenkin Pikku-Syötteen päälle ja ekalla väliaikamatolla olin sijalla 11, mutta eroa top10-porukkaan oli tullut jo sen verran, että näköyhteys oli katkennut. Pikku-Syötteen päältä lähdetään samantien pitkään alamäkeen, minkä alkuosa on kapeaa polkua ja alaspäin viettäviä pitkospuita. Sykkeet eivät ehtineet tasaantua yhtään, joten sydän kurkussa ja pää sumussa ampaisin alamäkeen. Vähän huteralta tuntui, mutta siitä huolimatta selvitin ensimmäiset pitkokset kunnialla, kunnes toiselle pitkososuudelle tultaessa mutainen eturengas lähti luistamaan ja siirryn kuskin paikalta vapaaseen lentoon kohti mustikkamättäitä. Jotenkin kyljelleni sinne laskeuduin, mutta mitään isompia osumia ei tullut. Pää taisi vähän kolahtaa ja oikea reisi otti muutaman iskun, mitkä vähän juilivat. Pyörä näytti olevan ehjä ja mieskin melkein, joten ei muuta kuin takaisin satulaan ja alamäki jatkui. Tässä rytäkässä ohi ei tainnut mennä kuin kaksi kuskia, joista jälkimmäisen takarenkaassa yritin pysytellä, mutta ei sekään oikein onnistunut. Jäin siis alamäen jälkeen aika pian yksin ajamaan ja kumpuilevilla hiekkapohjaisilla poluilla sykkeet eivät edelleenkään ottaneet tasaantuakseen. Tässä vaiheessa oli ajettu vasta n. 10km, mutta olin vetänyt sen koko ajan punaisella ja kropassa tuntui todella pahalta. Jotenkin kuitenkin pystyin pitämään samaa tahtia yllä Pumppaamon syheröisille poluille asti, mutta sen jälkeen tein päätöksen, että nyt on pakko hidastaa tahtia ja antaa kropan vähän palautua alun hurjastelusta. Päästin ohi meikäläisen kiinni ajaneen 3-4 hengen porukan ja jatkoin hiukan hitaammin omaa ajoani. Ohittaneesta porukasta jäi yksi kuski vähän jälkeen ja jatkettiin sitten kahdestaan matkaa seuraavat 10km. Vauhti hidastui hiukan, syke tasaantui ja ajaminenkin alkoi sujua helpommin ja maistua oikeastaan aika hyvältä. 100km kisassa ajetaan ensiksi 30km kisareitti ja sen perään 65km reitti, joten välipiristyksenä oli siis kiipeäminen Iso-Syötteen päälle 30km reitin maaliin. Nousu ajettiin hiekkapohjaista pyörätietä pitkin ja olipahan kyllä paikoittain jyrkkää. Kylteissä ilmoitettiin nousujyrkkyydeksi 26% ja myöhemmin lyhyemmälle pätkälle 31%. Tuo jälkimmäinen oli jo niin jyrkkää, että kovin paljon jyrkempää ei enää pystyisi edes ajamaan. Nyt rinta tangossa pienimmällä välityksellä sen sai niukin naukin ajettua ilman, että pyörä menee ympäri. Kilpakumppani karisti mut nousussa, joten huipulla olin lopulta yksin, mikä oli oikeastaan aika jees, sillä nyt pääsin vapaalle baanalle pudottelemaan alas pitkin bikepark-reittiä. Hauskoja bermejä ja bokseja riitti koko laskulle ja sitten oltiinkin taas samalla tiesiirtymällä, mikä ajettiin jo kisan alussa. Ja uudestaan tietysti myös Pikku-Syötteen nousuun (ja laskuun). Nyt pidin maltin sekä nousussa että laskussa, onnistuin olemaan piiputtamatta ja pysyin alamäenkin pystyssä. Kun uutta kierrosta oli ajettu n. 10km reitin erosivat toisistaan ja päästiin taas uusille poluille. Mittarissa oli n. 45km, edessä eikä takana näkynyt ketään ja pyörä tuntui kulkevan aika mukavasti. Jopa niin mukavasti, että sain ajettua aiemman kilpakumppanini kiinni ja taas jatkettiin yhdessä matkaa, kunnes kaverille iski jalkakrampit ja jatkoin taas yksin matkaani. Kilometrit 50-95km etenivät suhteellisen vaivattomasti. Aika paljon sai ohitella 65km matkan häntäpään kuskeja, mutta oikeastaan se toi vain piristystä ja erittäin hyvin kaikki antoivat ohitustilaa, joten ohitteluista ei juurikaan hidastetta syntynyt. Reittikin oli tällä jälkimmäisellä puoliskolla selkeästi alkua nopeampaa ja vaikka edelleen hiekkaharjuja sai kiivetä ihan riittävän monta ylös, niin silti nopeus pysyi oikein hyvänä. Satasen kisaajia ei edelleenkään näkynyt missään, joten sijoituksista ei tarvinnut ajaa. Arvioin olevani jossain sijoilla 15-20, eikä tähän todennäköisesti muutoksia tulisi. Olin etukäteen arvioinut, että jos matkan saisi ajettua n. 15km/h keskinopeudella, niin kaikki menisi oikein mukavasti. Pystyin kuitenkin pitämään yllä reilun 16km/h nopeutta, joten hommahan alkoi vaikuttaa oikein hyvältä. Kaikilla huoltopisteillä tein pikaiseen sipsisuklaatankkauksen, sillä suolan saanti vähän huolestutti, kun juomarepussa oli pelkkää vettä ja olin unohtanut ottaa suolatabletteja mukaan. Tankkaus ja nesteytys vaikuttivat kuitenkin toimivan, sykkeet pysyivät edelleen sopivan ylhäällä ja pyörä kulki. Aloin jo valmistautua loppunousuun, katselin ensimmäistä kertaa kelloa ja aloin haaveilla jopa jostain 6:10-6:15 loppuajasta. 95km kohdalla viimeinen geeli kitusiin ja kohti ylämäkeä. Nyt olisi pieni etukäteistiedustelu ollut paikallaan, sillä loppunousun vaativuus pääsi yllättämään ja pahasti. Alkuosa oli vielä ihan ajettavaa, mutta ylempänä oli jyrkkää, kivistä ja mutaista. Jalka ei vaan riittänyt ja kun takarengaskin suti mudassa, niin pakko oli useampaan kertaan nöyrtyä ja taluttaa pieniä pätkiä. Mittarissa taisi olla 98,5km kun saman aikaisesti huomasin, että takaa on tulossa kiinni yksi kilpakumppani ja edessä on toinen, jota hiukan näytin saavuttavan. Nyt olisi siis mahdollisuus joko hävitä tai voittaa sijoitus ja päätin että kaikki peliin, enkä ainakaan häviä. Nousun viimeinen kilometri on taas sorastettua polkua ja melkein heti soraosuuden alussa saavutin ja pääsin ohi edessä olevasta kuskista. Nyt en enää taakseni katsonut, vaan väänsin viimeisen puoli kilometriä sen mitä tyhjillä jaloilla pääsin. Se riitti, kilpakumppanit pysyivät takana, mutta tiukassa 25 sekunnin nipussa me kolme tulimme maaliin, joten ei marginaali mikään kovin iso ollut. Loppuaika 6:27.21 ja sijoitus (maaliintulleissa) miehissä 14/56.
Tulokset
Garmin
Strava
Kova reissu oli ja kyllä sinne reitille jäi kaikki mitä miehestä irtosi. Alun hurjastelu oli virhe ja siitä toipuminen otti aikansa, mutta sen jälkeen 75km oli oikein mukavaa ja mallikasta ajamista. Aikatavoite täyttyi ja sijoituskin on oikein tyydyttävä. Keskinopeus pysyi 95 kilometriin asti ennakoitua kovempana, mutta viimeinen vitonen oli aivan naurettavan hidas. Siihen kului aikaa reilut 31 minuuttia, eli nopeus oli 9,5km/h, mikä romahdutti toki myös keskinopeutta. Eipä siinä mitään, mutta en ollut yhtään ennakoinut, että loppunousu olisi noin vaikea ja hidas, joten vielä ennen nousuun lähtöä haaveilin tosiaan huomattavasti paremmasta loppuajasta. Loppunousu olisi kuivalla ollut ihan ajettavissa, mutta nyt jyrkissä ja pehmeissä kohdissa ei vaan vääntö riittänyt. Harmi sinänsä, sillä muuten ei reitillä tarvinnut jalkautua kertaakaan, paitsi muutaman ajovirheen seurauksena. Sääolosuhteet olivat lopulta lähes täydelliset ja vaikka sekä mies että pyörä saivat kattavan rapakerroksen pintaansa, ei reittikään mahdottoman märkä ollut. Toki metsäiset polkuosuudet olivat aika pehmeitä ja isoja vesiesteitäkin oli siellä täällä, joten ei reitti missään nopeassa kunnossa ollut, mutta ei myöskään mitenkään kohtuuttoman hidas. Oikeastaan aika mukava.
Tämä oli ensimmäinen kertani Syötteellä, mutta tuskin viimeinen. Reitti oli todella hieno ja 100km matka juuri sopiva. Alun asfalttia ja muutamia lyhyehköjä metsätieosuuksia lukuunottamatta koko ajan ajetaan poluilla, joten ihan kunnon maastopyöräilystä on kyse, kuten kuuluukin. Reitti oli merkitty erinomaisesti, huoltoja oli riittävästi ja niissä tarjoilu sekä palvelu oikein hyvää. Kaiken kaikkiaan järjestelyt toimivat moitteetomasti ja kaikilla vaikutti olevan mukavaa sekä kisassa että kisan jälkeen. Kiitos Krossikommuunille mainioista kinkereistä ja ensi vuonna toivottavasti ajetaan taas.
 |
| Specialized Epic Evo |
The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Tahkon jälkeen laitettu kuitukiekot ja pykälän pitävämpää rengasta alle. Rengasvalinta osui tällä kertaa nappiin ja pyörä toimi taas täydellisesti. Voimansiirto oli jatkuvista mutakylvyistä johtuen kovilla, mutta pieniä rutinoita lukuunottamatta ei sekään aiheuttanut ongelmia. Iloisia kilometrejä on jatkossakin edessä tämän pyörän kanssa.
