keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kisakausi paketissa

Eiköhän sitten ala olla aika pistää kisakausi pakettiin.  Viime viikonloppuna oli vielä Kaarinan syysmaraton, mihin osallistumista harkitsin loppuun asti, mutta jätin kuitenkin lopulta väliin.  Tämän vuoden puolella ei enää lappua rintaan laiteta, joten voi hyvillä mielin kääntää katseen taaksepäin ja hiukan puntaroida, miten se kausi oikeastaan meni.

Lähtökohta kauteen oli, että tästä tulee ensimmäisen ultrakausi ja lyhyempiä matkoja ei juurikaan kisata.  Aloitetaanpa sillä, että käydään muutamalla lauseella kaikki kisat ensin läpi.

21.-22.2. Endurance 24h
Tänne tuli lähdettyä hiukan takki auki ja ensisijaisesti kokemusta hakemaan.  Leikki jäi kesken 12 tunnin jälkeen, mutta uskallan väittää, että mikäli kisa olisi ollut tavoitelistalla korkeammalla, niin olisin pystynyt ihan kohtuullisen tuloksen juoksemaan.  Nyt jäi käteen suht vaatimaton 12 tunnin tulos ja melko sekopäinen kokemus. Ihan just en ole menossa 24h kisaa sileälle, enkä varsinkaan sisätiloihin juoksemaan.

Olin suunnitellut tämän valmistavaksi kisaksi kesän vuoriseikkailua varten ja ihan hyvä kisa se olikin.  Ihan helpolla tavoite ei täyttynyt, mutta täyttyi kuitenkin ja voitto tuli.  Ensimmäinen voitto, ikinä missään virallisessa kisassa. Ehdottomasti kauden 2. paras kokemus ja suoritus.

Selkeä välikisa, joka ei ollut mitenkään suunnitelmissa, mutta koska palautuminen Kokkolasta oli nopeaa ja kisa järjestettiin viimeisen kerran tässä lähettyvillä, niin tulipahan lähdettyä. Juoksu meni vähän itseään säästellen ja muutenkin puolivaloilla, mutta tulos ja sijoitus olivat silti vallan mainiot. Kannatti lähteä.

Kauden ehdoton päätavoite ja huippukohta.  Tätä varten alkuvuoden aikana tehtiin kaikki se, mitä tehtiin.  Kisa oli mielettömän hieno kokemus ja meni kaikella tapaa odotettua paremmin.  Tällä reissulla kirkastui myös se, mitä tässä ainakin lähivuosina haluan pääasiallisesti harrastusrintamalla tehdä. Vuorijuoksu, kyllä!

Tavoite oli selkeä, mutta syystä tai toisesta ei vaan mennyt odotetusti. Tuloksellisesti tämä oli selkeästi kauden heikoin kisa, mutta pakko kai niitä epäonnistumisiakin on välillä tulla.

Tällä kertaa Ruisrääkki oli todellinen hyvänmielen kisa. En ole aiemmin ollutkaan jänishommissa, mutta hupaista hommaa sekin oli, joten jatkossakin tämän tyyppistä toimintaa voisi kavereiden kanssa harrastaa.

Kovilla tavoitteilla tännekin lähdettiin, mutta ei mennyt tämäkään tuloksellisesti ihan putkeen. Toisaalta vähän kaksijakoiset fiilikset, sillä sijoitus oli oikeasti ihan huikean hyvä, mutta loppuaika ei.  Ihmetystä ja pientä harmitustakin aiheuttaa juoksun tietty "helppous",  jota en kuitenkaan saanut realisoitua paremmaksi vauhdiksi.

Pari lappua
Näin jälkikäteen voi todeta, että olihan siinä ultrastartteja noin niinku ekalle vuodelle ihan riittävästi ja ehkä vähemmälläkin olisi pärjännyt.  Mitään ylipitkiä kisoja en toisaalta käynyt, vaan pitäydyin tuommoisissa "miniultrissa", joten rasitus ei pääsyt pahasti kumuloitumaan ja varsinkin tuon kevään kisaputken ajan kuntokäyrä oli selkeästi noususuhdanteinen.

Positiivista kaudessa oli ehdottomasti se, että Mont Blancin reissu meni niin hyvin kuin meni. Se oli hiukan jopa odottamatonta, sillä maastoultrakokemus oli kuitenkin sangen vaatimaton ja vuorijuoksukokemusta ei ollut yhtään.  Lisäksi olen erittäin tyytyväinen sileän kisojen tuloksiin, vaikka ne eivät mitään maagisia olleetkaan. Tavoiteet kuitenkin täyttyivät ja kokemusta kertyi, mikä niiden kisojen tarkoitus olikin.  Myös se, että keskeytyksiä ei tullut muualla kuin Endurancessa ja kaikki kisat menivät ilman täydellistä romahdusta, pitää ehdottomasti laskea voitoksi. Kisojen ulkopuolisista asioista täytyy vielä todeta, että kauden aikana ei tullut minkäänlaisia vammoja eikä muutamaa lyhyttä flunssaa kummempia sairastamisjaksoja, joten ilmeisesti treenaaminenkin on ollut jossain mielessä järkevää. Tätä aihetta spekuloin ehkä tuonnempana tarkemmin.

Miinussarakkeeseen menee ehdottomasti syksyn kisojen odotettua heikompi tulostaso. Ranskan reissun jälkeen ei vaan motivaatio enää riittänyt suunnitelmalliseen harjoitteluun ja kunto kääntyi selkeään laskuun. Eihän ne kisat erityisen huonosti menneet, mutta kovin kisaliekki tuli ilmeisesti jo kesällä poltettua loppuun, eikä kisoihin löytynyt enää sellaista henkistä (eikä fyysistä) latausta, mitä olisi pitänyt löytyä.

Yleisesti ottaen tämä oli kuitenkin kaikella tapaa hieno ja onnistunut kausi.  Näiden kokemusten pohjalta olen sekä henkisesti että taidollisesti huomattavasti valmiimpi tuleviin koitoksiin. Kaikista hienointa oikeastaan on, että enää ei tarvitse pelätä edessä olevaa matkaa, vaan tiedän, että pystyn jatkossa selviytymään pidemmistäkin reissuista. Sellaisiahan nimenomaan on ensi vuonna luvassa, mutta spekuloidaan niitäkin sitten tuonnempana, kunhan nyt saadaan ensin muutama varmistus osallistumisoikeuksista. 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Vaarojen Ultra 86km 2015

3.10. ja Vaarojen Ultra Kolilla. Viime vuonna tämä oli ensimmäinen kisaultrani ja vaikka kisa menikin ihan hyvin, jäi siitä silti aika paljon hampaankoloon. Joten nyt siis toinen yritys ja (kunnon) tulosta tekemään. Edellinen kerta oli enempi vähempi oppirahareissu, vaikka silloin ajattelinkin, että kyllähän minä nämä hommat osaan. Nyt fundeerasin etukäteen asioita, jotka pitää tehdä toisin

1) Älä hyydy viimeiselle kympille!
2) Tasaisempi vauhdinjako. Eka kierros sellaista vauhtia, että toinen kierros ei ole yli tuntia hitaampi.
3) Monipuolisemmat eväät. Viimeksi patukat lakkasivat 8 tunnin jälkeen maistumasta, vaikka hyviä olivatkin. Tosin mukana oli vaan yhtä makua :)
4) Harkitumpi välihuolto. Kamat valmiiksi järjestykseen, nopeasti mukaan ja eteenpäin.
5) Älä hyydy viimeiselle kympille!

Noilla teeseillä pitäisi kyllä viime vuoden ajan parantua, mutta eri asia on, kuinka kohtien 1) ja 5) toteutus onnistuu. Kohdat 2-4 ovat helpompia.  Aikatavoite on jossain 10,5 ja 11 tunnin välillä, mutta minimitavoite olisi ehdottomasti 11h alitus. Sijoitus oli viime vuonna 20., joten mikäli aikatavoite toteutuisi, paranisi sijoituskin varmaan muutaman pykälän. Se on nyt kuitenkin toissijaista, sillä mitaleista tai TOP10-sijoituksista ei meikäläisen vauhdilla tarvitse kamppailla. Viimeksi juoksin ekan kierroksen 5 tuntiin, 13 minuutin välihuolto ja toinen kierros kesti reilut 6 tuntia. Aikatavoitteen toteutuminen vaatisi, että ensimmäinen kierros menisi alle viiden tunnin (4.40-4.50), välihuolto pitäisi vetää n. 10 minuuttiin ja toinen kierros kestäisi maksimissaan 5h30min. Ratkaisevaa tuloksen teon kannalta olisi siis toisen kierroksen juokseminen ja sielläkin ehdottomasti tuo viimeinen 10 kilometriä hiekkatietä pitkin. Viimeksi katkesin sillä pätkällä aivan totaalisesti.

Tälle vuodelle tarjolla oli myös 130km ultramatka, mikä selkeästi karsi osallistujamäärää 86:lla. Ultramatkoille myytiin yhteensä 100 paikkaa, jotka jakautuivat 86:n ja 130:n kesken n. 60/40. Paikanpäällä tuli kuitenkin tieto, että 130km kisa on peruttu Valio-myrskyn vuoksi. Kisan startti olisi ollut samaan aikaan kuin myrskyn ennustettiin olevan pahimmillaan, joten varmastikin ihan fiksu päätös. Tämä tarkoitti kuitenkin, että 130:n osallistujat siirtyisivät 86km matkalle, eli startissa olisi siis edellisvuosien tapaan satakunta kilpailijaa.

Ruskaretkeläiset startissa
Lämpötila oli aamulla n. 5 astetta ja päiväksi se lämpenisi muutaman asteen. Lisäksi reitti oli edellisvuotta kuivempi, joten sekä sääolosuhteet että reitin kunto olivat täydelliset. Klo 7 startti ja menoksi. Taktiikkaana oli juosta eka kierros reippaasti, mutta maltilla. Ylämäet menivät kävellen ja tieosuuksillakin  pidin vauhdin ja sykkeen kontrollissa. Jos jotain viime vuodesta opin, niin sen, että kisan onnistuminen/epäonnistuminen ratkaistaan pääosin viimeisellä 10km tieosuudella. Ensimmäisen kierroksen ajan riitti juoksuseuraakin koko matkaksi. Välillä joku ohitti ja joku ohitettiin. Sijoituksesta ei ollut pienintäkään käryä, mutta varmaan jossain 20 paikkeilla oltiin. Ensimmäinen kierros meni hyvällä fiiliksellä ja suht freeseillä jaloilla aikaan 4.55. Hiukan tavoitetta jäljessä, mutta ihan riittävän kovaa. Huollosta valmiiksi täytetyt pullot liiviin, energiageelejä ja suklaata taskuihin ja kuiva buffi päähän. Lisäksi vetäisin puoli pullollista kolaa ja pikkupussillisen sipsejä naamaan. Eteenpäin. Huolto kesti 5min20s ja tämän myötä sijoitus nousi varmaan 10 pykälää, sillä suuri osa kilpakumppaneista vaikutti huoltavan huomattavasti perusteellisemmin.

Toiselle kierrokselle sain seuraksi hyvin samanvauhtisen juoksijan, jonka kanssa vedettiin yhdessä melkein puolet kierroksesta. Juoksu kulki edelleen hyvin ja Kiviniemen vesistönylityksessä/väliaikapisteessä oltiin about 3 minuuttia 10.45-loppuaikaa edellä. Huoltopisteen väki oli sitä mieltä, että sijoitukset ovat seitsemäs ja kahdeksas. Hyvältä näyttää ja tuntuu. Kaikki meni oikein mukavasti Ryläykselle asti, mutta sitten alkoi meno aika yllättäenkin takkuamaan. Juoksukaveri lähti karkuun jo alkuvaiheessa ja huomasin, että oma nousuteho ei riitä mihinkään. Ylämäet, vaikka eivät pitkiä olleetkaan, olivat todella hitaita. Lisäksi alamäetkin ovat sen verran teknisesti hankalia, että juoksusta alkoi rytmi hävitä ja meno hidastui koko ajan. Selvisin polulta ulos kuitenkin ihan kohtuullisessa ajassa ja arvioin, että 11h alitus voisi edelleen olla haarukassa. Ryläyksen aikana olin hävinnyt vain yhden sijoituksen, joten ei se ehkä niin huonosti lopulta mennyt kuin miltä se tuntui.

Sitten oli jäljellä enää lopun tieosuus. Viime vuonna tämä oli silkkaa murhaa, enkä päässyt yksinkertaisesti mihinkään. Nyt tuntui ihan hyvältä ja jaksoin ylämäkiä lukuunottamatta juosta koko pätkän. Vauhti nyt ei taaskaan kummoinen ollut, mutta juoksu tuntui aivan eriltä kuin edellisvuonna. Semmoinen ongelma alkoi tosin ilmetä että vaihtaessani hölkästä kävelyksi, alkoi silmissä sumeta ja askel horjua. Oli siis turvallisempaa koittaa vaan juosta, niin pysyisi tajuissaan. Jotain häikkää siis oli, vaikka mielestäni olin saanut energiaa alas ihan tasaisella syötöllä.  Vielä n. 3km ennen maalia ohitseni meni naisten sarjan tuleva voittaja, mutta muuten ei kilpakumppaneita näkynyt edessä eikä takana. Loppunousuun lähtiessäni tiesin, että 11h ei alittuisi, mutta koitin silti puskea nousun parasta mahdollista vauhtia. Maaliin tulin ajassa 11.03.50.

Aikatavoite ei siis täyttynyt, mutta siitä huolimatta sijoitus oli miesten sarjassa 9/53 mistä olen kyllä todella ylpeä. Kympin joukkoon tällaisessa kisassa. Jes! Kokonaiskilpailussa sijoitus oli 10/62.  Yli 30 kilpailijaa siis keskeytti tänä vuonna. Aikamoista.

Tulokset
Garmin data

Mites se nyt sitten meni? Toki vähän närästää, että aikatavoite ei täyttynyt, mutta nyt on pakko sekä Nuuksion että tämän kisan perusteella todeta, että en ole niin hyvässä kunnossa kuin kuvittelin olevani. Tämän vuoden aikaparannus oli lähinnä supernopean huollon ja paremman juoksutaktiikan ansiota. Näköjään puuttuvan vauhdin voi korvata hyvällä taktiikalla, sillä huollossa saavuttamistani sijoitusparannuksista menetin vain yhden sijoituksen toisen kierroksen aikana. Ainoa "juoksemalla" hävitty sijoitus oli tuo naisten sarjan voittajan ohitus. Paranihan se loppuaikakin tietysti vajaan vartin, mutta oleellisempaa kuin itse lopputulos, oli se miltä juoksu tuntui. Vuoden aikana hankittu ultrakokemus näkyi ja tuntui juoksussa tietynlaisena helppoutena. Ei tullut hätiköityä väärissä paikoissa ja näin sai säästettyä kroppaa. Jos kertyneen kokemuksen ja parantuneen juoksutekniikan lisäksi saisi ensi vuodeksi vielä nostettua kuntoa, niin eiköhän se tulostasokin siitä paranisi. Alussa listaamistani teeseistä muut kohdat paitsi 2):n oikeastaan sain toteutettua. Tänä vuonna toisen kierroksen hitaus johtui menon hyytymisestä Ryläyksen ylä- ja alamäissä. Viime vuonna taas takkusin lopun tiepätkällä. Aina se hyytyminen näköjään jossain kohdassa tulee.

Kisajärjestelyt ja -fiilis oli taas erinomaisella tasolla. Reitin merkkauksen ja liikenteenohjauksen suhteen oli tieosuudella vähän sählinkiä, mutta tästä järjestäjät saavat varmaan palautetta muiltakin. Ehdoton klassikko tämä Suomen polkujuoksukisojen joukossa on. Kannattaa käydä, niin tietää mistä puhutaan.

Salomon Sense Ultra 3 SG
The Weapon of Choice: Salomon Sense Ultra 3 SG. Juoksin Mont Blancilla tämän kengän normiversiolla ja totesin istuvuuden ja juostavuuden lähes täydelliseksi. Tämä on muutoin sama kenkä, mutta pohjakuvio on hiukan rajumpi ja Suomi-poluille sopivampi. Salomonin pohjakumin pito ei ole yhtä hyvä kuin Inov-8:lla, mutta pitoa on kuitenkin riittävästi, kun osaa vaan tiedostaa pidon rajallisuuden.