sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kotirataultra 2016 - toinen kisapäivä

31.1. oli Kotirataultran ensimmäinen kisapäivä ja 28.2. toinen kisapäivä.  Oikeastaan ei ollut tarkoitus enää juosta tätä toista suoritusta, mutta tilanne kääntyi sellaiseksi, että juoksinpa kuitenkin.  Edellisen viikonlopun pitkä lenkki jäi räkätaudin takia väliin ja koko alkuviikko meni sairastaessa, joten kuukauden kilometrisaldo uhkasi jäädä pahasti tavoitteesta.  Flunssa tuntui menevän ohi, joten katsoin olevani riittävän hyvässä kunnossa kotirataultralle. Tuollahan niitä kilometrejä saa kerrytettyä ihan mukavasti, kun yleensä pitkä lenkkikin jää kuitenkin reilusti alle 40 kilometrin mittaiseksi.

Tammikuun kisapäivänä juoksin 4:28:19 ja se tuli suht helpolla, joten ajattelin, että ilman turhaa puristamistakin tuosta pitäisi vähän saada pois. Alle 4:20 jos pääsisi, niin sijoitus tuloslistallakin kohenisi todennäköisesti jokusen pykälän.  Olkoon se siis tavoitteena.  Hiukan tuo flunssa kuitenkin hillitsi menohaluja, joten sallin jo etukäteen itselleni, että juostaan sitä vauhtia, mitä sattuu kulkemaan.  Juoksin täsmälleen samalla reitillä ja samalla kaavalla (5x10km) kuin viimeksikin, joten onpahan ainakin (itselleni) vertailukelpoinen tulos. Erotuksena edelliseen oli vain se, että tällä kertaa vedin koko setin yksin, kun viimeksi oli seuraa jälkimmäisellä 30 kilometrillä.

Sää oli mitä mainioin, ei tuullut ja aurinko paistoi.  Väylät olivat pääosin sulat ja lumisemmatkin paikat olivat sen verran pehmeitä, että liukasta ei ollut missään kohtaa.  Juoksu kulki kevyesti ensimmäiset 20km. Oikeastaan ekalla kympillä oli pientä epävarmuutta touhun järkevyydestä, kun limaa tuntui irtoavan ihan kiitettävästi, mutta kunhan sai röörit köhittyä tyhjiksi, niin ei mitään hämminkiä sen suhteen enää loppumatkan aikana. Vauhti oli alusta asti reilusti reippaampaa kuin viimeksi, syke pysyi hyvin kurissa ja jalat toimivat, joten mikäpä siinä juostessa.  Jossain 30 kilometrin jälkeen alkoi taas tuttuun tapaan tympäistä koko touhu, mutta pienellä psyykkauksella siitä selvisi. Siksi näitä ylipitkiä ainakin itse juoksen, että saa pään totutettua siihen ajatukseen, että siinä vaiheessa, kun ei enää huvittaisi, on matkaa kuitenkin vielä aika reilusti jäljellä.  Oikeastaan 40km meni aika tasaisella vauhdilla ja keskari taisi olla 5:06min/km tässä vaiheessa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä tiesin, että ihan hyvin tämä menee, jos ei mitään totaalista kyykkäystä tule, joten matkaan vain. Maratoni täyttyi ajassa 3:36:20 ja homma alkoi olla loppukiriä vaille valmis.
Stats

Tuntuihan se loppu taas vähän pahalta, mutta syytin siitä lähinnä puuttellista juomista ja suolan saantia, sillä olin juonut vain 0,7 litraa elektrolyyttijuomaa ja vetänyt geelejä. Suoloja ja nestettä olin nauttinut aivan liian vähän. Vauhtikin hiipui hiukan, mutta annoin sen tapahtua, sillä olin ihan tavoitteen mukaisessa vauhdissa silti.  50km tuli täyteen täsmälleen samassa kohdassa kuin viimeksikin (on tuo gps ihan riittävän näihin hommiin) ja kello pysähtyi aikaan 4:18:11.  Aika jämpti 10 minuuttia pois edellisestä ajasta ja tavoitteen mukaan alle 4:20.

Garmin data
Tulokset

Tuloslista tulee valmiiksi 15.3. mutta eiköhän tuolla ajalla nyt 10. sakkiin pitäisi mahtua. Sittenpä se nähdään.  Keskisyke oli jokusen lyönnin kovempi kuin viimeksi, mutta toisaalta oli vauhtikin 12s/km nopeampaa, joten ihan tontillaan nuo arvot on.  Pitkäksi lenkiksi loppu meni liian kovilla sykkeillä, mutta toisaalta puoliväliin asti meni melko kevyesti.  Toki, jos tuota aikaa tällä kunnolla parantaa vielä yrittäisi, niin pitäisi alkaa oikeasti juoksemaan ja sittenhän tämä olisikin huomattavasti totisempaa touhua. Nyt tuli kuitenkin vedettyä neljän viikon sisään kaksi 50km pitkistä, mitä varmasti en olisi muuten tehnyt, joten sinällään kotirataultrat tekivät tehtävänsä.

Nike Flyknit Lunar1
The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar1.  Edelleen sama kenkä. Pari lenkkiä vielä, niin on tonni täynnä ja tämä pari pääsee ansaitulle eläkkeelle.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Kotirataultra 2016

31.1. oli Kotirataultran ensimmäinen juoksupäivä.  Kyseessä on hyvin epämuodollinen "kisa", missä kukin osallistuja juoksee valitsemallaan reitillä 50km (tai puolikkaan, eli 25km, mutta eihän se mikään ultra ole).  Suoritukseen on varattu kaksi kisapäivää, jotka tänä vuonna ovat 31.1. ja 28.2. Oikeastaan ainoa sääntö kisassa on, että kisasuoritus pitää alkaa ja loppua kyseisen kisapäivän aikana. Tulokset lähetetään järjestäjälle, joka koostaa niistä tuloslistan.  Lähinnä siis tarkoituksena on motivoida ihmisiä puskemaan vähän pidempää lenkkiä vaikka talvi painaakin päälle.

Itselläni olisi ollut ohjelmassa joka tapauksessa 4 tunnin lenkki, joten osallistuminen oli sinällään selviö.  Viikolla meinasi pieni flunssa puskea päälle, mutta muutamalla täyslepopäivällä se taittui ja lauantaina kävin mittaamassa vakioreitilleni jämptin 10km lenkin.  Ajatuksena oli vetää 5x10km kierros, missä välitankkaus olisi aina kotona. Ei tarvitsisi kantaa juomia, eikä eväitä mukana. Tällaisessa systeemissä toki riskinä on keskeyttämisen helppous, mutta sitä varten oli mukaan värvätty juoksuseuraa viimeisille kierroksille.

Starttasin klo 9 ja olosuhteet olivat mitä mainioimmat. Lämpötila suunnilleen nollassa, väylät 90% sulat ja kuivat.  Ei muuta kuin tossua toisen eteen. Tavoitteena oli painella koko lenkki tasaisella vauhdilla, väkisin repimättä ja mielellään alle 4,5 tuntiin.  Keskivauhtina siis pitäisi olla about 5:20min/km, tai pari sekuntia hitaampaa.  Ensimmäinen kierros meni melkein huomaamatta ja hiukan liian kovaakin aikaan 52:08.  Olin myös unohtanut ottaa eväsgeelin mukaan, sillä tarkoituksena oli vetää geeli 5km välein.  Eipä se onneksi näin alussa haitannut.  Kotona pari desiä elektrolyyttijuomaa ja geeli naamaan. Nyt muistin ottaa kaksi geeliä mukaan. Toinen siis puolimatkassa ja toinen just ennen kotiovea, että tankkauspisteellä ei tarvinnut kuin juoda.  Tällä systeemillä menikin loppumatka.  Toinenkin kierros meni vaivatta aikaan 54:22.  Kaksi ekaa kierrosta siis hölkkäsin yksin ja kuuntelin äänikirjaa, mutta kolmannelle kierrokselle tuli velipoika mukaan.  Seura teki hyvää, sillä aika kuluu rattoisammin, kun on (juttu-)seuraa.  Puolivälissä kolmatta kierrosta napattiin vielä yksi kaveri mukaan ja jatkettiin kolmistaan matkaa.  Kolmas kierros 53:49.  Vähän alkoi jo jalka painaa ja tämä välihän se kriittisin on. 30km takana ja 20km edessä. Kun neljännen kierroksen jaksaisi puskea, niin sitten ei olisi enää yksi jäljellä ja sehän menisi vaikka väkisin.  Jossain 35km kohdilla oli vähän nihkeämpi vaihe, mutta se meni suht nopeasti ohi ja neljäs kierros meni 53:51.  Viimeiselle lähdettiin hyvällä mielellä ja jalalla.  Maraton täyttyi ajassa 3:46:01 ja oikeastaan vain viimeiset neljä kilometriä olivat jotenkin tuskaisia. Nekin varmaan lähinnä sen takia, että ne olivat viimeiset kilometrit.  Viimeinen kierros aikaan 54:08.  50km siis meni aikaan 4:28:19, eli niukin naukin tavoitteen alle.  Keskivauhdiksi tuosta tuli 5:22min/km.

Kilometrivauhdit pysyivät kokolailla tasaisina koko ajan, sillä ainoat notkahdukset tulivat oikeastaan huoltotauoista ja liikennevaloissa seisoskeluista.  Tuntuma pysyi loppua lukuunottamatta kevyenä, vaikka syke alkoikin puolivälin jälkeen nousta hiukan tarkoittetua korkeammaksi. Syytän tästä kyllä ainakin osittain pohjilla kytenyttä flunssaa.  Hyvä lenkki kyllä.  Reilusti kovempaakin olisi päässyt, jos olisi yhtäänkään ruvennnut puristamaan, mutta ylipitkä lenkkihän tämä oli, eikä kisa.  Mittaamani kierros oli myös suhteellisen tarkasti sen 10km, sillä 50km täyttyi GPS:n mukaan n. 150m ennenkuin tulin viidenneltä kierrokselta kotiin.

Garmin data
Tulokset

Tuloslista täydentyy sitä mukaa, kun osallistujat jaksavat tuloksiaan lähetellä ja lopullinen lista on valmis vasta helmikuun suorituspäivän jälkeen.  Hauska ideahan tämä on ja toi juurikin tarvittavan lisäpotkun pitkikseen, sillä ei tuommoista 50km lenkkiä nyt ihan vähällä tule perusohjelmaa noudatettaessa juostua.  Katotaan ny, pitääkö 28.2. ottaa uusiksi.

Nike Flyknit Lunar1
The Weapon of Choice: Nike Flyknit Lunar1. Vanha sotaratsu palvelee edelleen. Nyt alkaa olla kyllä kilometrit täynnä, joten kevään kisoissa mennään jo uudella parilla.