sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Lavaredo Ultra Trail 119km 2016

Tämän vuoden päätavoite ja tärkein kisa oli Italiassa Dolomiiteilla käytävä Lavaredo Ultra Trail.  Kisaan pyrkiminen oli selvää jo viime kesänä, kun Mont Blancista oli selvitty ja ajatuksissa siintivät kirkkaina vuorijuoksun hienoudet.  Lavaredosta olin kuullut tutuilta ja lukenut internetistä paljon hyvää, joten ajankohdan ollessa passeli ja sopivan matkaseurueen järjestyessä lähes itsestään, oli helppoa pistää arpalippu vetämään.  Kuten näissä isommissa kisoissa yleensäkin, ei osallistumisoikeuden saaminen ole automaattista, vaan osallistujakiintiön ylittyessä mennään arvontaan. Ultralle paikkoja oli tarjolla 1300 ja arpaonni suosi. En tiedä moniko jäi rannalle, mutta meidän ryhmäilmoittautumisemme joka tapauksessa onnistui kaikille matkoille.  Lavaredon kisamatka on virallisesti ilmoitettuna 119 km ja 5850 nousumetriä, joten olisihan tuossa taivallettavaa. Nousua on suunnilleen yhtä paljon kuin Mont Blancilla, mutta matkaa vajaat 40km enemmän.  Aiempaa pidempi matka olikin tavoitteena, sillä nyt jo useampaan kertaan tuommoisen 80+ kisamatkan vedettyäni, hommaa pitäisi tuupata ikäänkuin seuraavalle tasolle ja siihen tuommoinen 40km lisäys on just hyvä.

Paperilla reitti vaikutti (pidempää matkaa lukuunottamatta) helpommalta kuin MB:lla, sillä nousut olisivat korkeuseroltaan pienempiä, korkeimman nousun ollessa "vain" 1100 metriä. MB:lla vedettiin käytännössä 4x1500m ylösalas, joten vertikaalisen liikkeen suhteen reitti olisi vaihtelevampi.  Olin myös antanut itseni ymmärtää, että polku olisi teknisesti helpompaa, eli siis suomeksi sanottuna juostavampaa, kuin MB:lla.  Edellä mainitut ennakkotiedot (tai -käsitykset) huomioon ottaen, kevään mittaan alkoi muodostua sangen selkeä aikatavoite matkalle.  Sen verran toki nöyryyttä pitää olla mukana tällaisella matkalla, että pelkkä maaliinpääsykin on jo suoritus sinänsä, mutta mikäli mitään pahempia energiahäiriöitä tai vammoja ei tulisi, niin maaliin uskoisin kyllä joka tapauksessa selviäväni.  Aikatavoite lyötiin tuttujen ja tuntemattomien aiempien vuosien suoritusten perusteella jämptisti 20 tunnin alitukseen. Viime vuonna 1200 startanneesta noin 200. meni alle tuon 20h, joten ei kisa nyt erityisen huonosti menisi, vaikka tuohon lipsahtaisi pari tuntia lisääkin. Mutta tavoitteita pitää olla ja tavoitteet pitää olla riittävän kovia, että niitä ei ihan heittämällä saavuttaisikaan, joten siksi siis 20h.

Startti olisi perjantaina klo 23, mutta lentojen osuessa mukavasti matka-aikatauluihin, reissuun lähdettiin jo tiistaina. Lento Venetsiaan, yö hotellissa ja keskiviikkona aamupäivästä vähän kanaaleja katselemaan. Kanaalit tuli nähtyä, joten parin tunnin moottorimarssi Cortina d'Ampezzoon, mikä toimi kisojen keskuskaupunkina.  Vuokrahuoneisto osoittautui varsin asialliseksi sekä sijainniltaan että tasoltaan, joten asetuttiin taloksi ja alettiin orientoitumaan tuleviin kisoihin. Näissä kisoissahan on aina erimittaisia matkoja tarjolla ja seurueestamme kaksi oli starttaamassa torstaina juostavaan Skyraceen (20km), 3 perjantaina alkavaan Ultraan ja yksi lauantaina kisattavaan Cortina Trailiin (47km).  Keskiviikko ja torstai kuluivat odottavissa tunnelmissa rennosti lomaillen. Torstaina käytiin katsomassa ja kannustamassa Skyrace-kisailijoitamme, mutta muuten tärkeintä toiminta keskittyi "joko syödään" kysymyksen ympärille.  Perjantai tuntui loputtoman pitkältä vaikka kuinka aikaa yritti tuhrata pakkaamiseen, nukkumiseen ja syömiseen.  Seiskalta illalla käytiin viemässä dropbagit ja vielä olisi yli kolme tuntia starttiin. Pari tuntia ennen starttia koko taivas repesi ja vettä tuli kaatamalla reilun tunnin ajan. Jotenkin en jaksanut murehtia asiasta, joten menin ottamaan vielä pikku tirsat ja katsoisin sitten säätilanteen ja tekisin päätökset varusteiden suhteen.  Niinkuin usein käy, sade lakkasi juuri sopivasti reilu puoli tuntia ennen lähtöä, joten sadekamat pysyivät repussa ja lähdettiin starttipaikalle. Vihdoin.

Kisaajat olivat pakkautuneet lähtöalueele todella tiiviisti ja siinä sauvankärkien pistoja väistellessä sai kääräistä irtohihatkin alas. Oli ilmeisen lämmin yö tulossa.  20 minuutin seisoskelun, alkuhekumointien ja lähtölaskennan jälkeen porukka ryysäsi hulluna liikkeelle. Kaverit katosivat jo ekan 100 metrin aikana, joten omaa juoksua eteenpäin. Ensimmäiset pari kilometria kulki kylän läpi tietä loivaan ylämäkeen, joten vedin suht reipasta juoksua ja koitin ohittaa mahdollisimman monta tyyppiä ennen polun alkua. Tämä siksi, että lähtökarsinassa olimme jossain puolenvälin paikkeilla ja valistunut arvaus oli, että oma vauhti pitäisi olla parhaan 20% joukossa, joten useamman sata ohitusta saisi joka tapauksessa tehdä.  Mitä aikaisemmassa vaiheessa pääsisi selkeästi hitaammista kisailijoista ohi sitä parempi.

Eka nousu oli n. 600 metriä ja reitti leveähköä metsätietä, joten paikoittain nousua pystyi jopa juoksemaan ja ainakin ohittelu oli helppoa. Nousu meni nopeasti ja alamäki oli samanlaista baanaa, joten ei muuta kuin tykittelemään. Vähän oli liukasta ja pimeää, joten ihan urku auki ei pystynyt painamaan, mutta kuitenkin aika paljon kovempaa kuin muut. Selkiä tuli vastaan jatkuvalla syötöllä ja sijoitus parani kohisten. Alamäki loppui ja parin kilsan tasaisemman osuuden jälkeen alkoi uusi 850 metrin nousu. Nousun ekalla kolmanneksella oli ensimmäinen huoltopiste, missä tarkastin tarjoilun tulevaisuuden varalle, täytin juomapullot ja söin vähän suklaata. Tästä tokasta noususta en muista oikein mitään. Oli pilkkopimeää, väkeä ympärillä koko ajan, pahin alkuhurmos ohi, joten jalkaa laitettiin vaan toisen eteen. Alamäestäkään en muista muuta kuin että tuntui kulkevan ja taas ohiteltiin. Montun pohjalla oli Federavecchian huolto, missä olisi myös ensimmäinen väliaikapiste. Olin tehnyt aikataulun nimenomaan näiden väliaikojen mukaan, joten nyt saisin ensimmäisen käsityksen omasta vauhdista. Tähän mennessä ei ollut mitään käryä vauhdista suhteessa tavoitteeseen. Juoksu oli kulkenut hyvin ja ylämäetkin nousseet ennakoitua kevyemmin, joten ainakin toivoin, että myös väliaika olisi jotakuinkin tavoitteessa. Tässä n. 33km huollossa piti tavoitteen mukaan olla ajassa 4h 30min. Tein nopean perushuollon ja jatkoin matkaa väliaikamatolle.  Aika oli 4h 6min, joten olinkin mukavasti edellä tavoitetta.  Mahtavaa.

Nyt alkoi ensimmäinen pidempi nousu, joka jakautui kahteen osaan ja välissä olisi lyhyttä alamäkeä ja tasaisempia osuuksia. Nousu päättyisi reitin korkeimpaan kohtaan Forc. Lavaredolla (2450m), mutta sinne olisi matkaa noin 25km ja noususummana varmaankin 1300m. Ensimmäisen osuuden "huipulla" oli muutaman kilometrin tasaisempi osuus hienoa metsäpolkua. Tai se olisi ollut hienoa ja ennen kaikkea nopeaa kuivalla kelillä, mutta nyt se oli pelkkää mutavelliä nilkkoihin asti.  Porukka liukasteli jonossa parhaan kykynsä mukaan eteenpäin, sotki kamppeensa ja täytti kenkänsä mudalla. Just hyvä ohjelmanumero tähän 40km kohdalle, kun dropbagille olisi vielä 4-5 tuntia taivallettavaa.  Mutahelvetistä päästiin ja tultiin Misurinaan, missä juostiin pienen järven rantoja pitkin. Samoihin aikoihin päivä alkoi valjeta ja maisemat hiljakseen aueta silmien edessä.  Nämä ovat oikeastaan yksiä hienoimpia hetkiä näissä reissuissa, kun pimeyden jälkeen näkee ja tajuaa millaisessa ympäristössä saa olla. Vaikka järven ympäristö olikin asuttu, niin järven pinnalla roikkuva aamusumu ja ympärillä siintävät vuorenharjanteet tekivät tunnelmasta jotenkin taianomaisen. Hieno aamuhetki, mutta se siitä.  Jatkettiin tunkkaamista ja polku muuttui sekä jyrkemmäksi että kivikkoisemmaksi. Tällaisessa hankalammassa ylämäessä huomasin selkeästi olevani kilpakumppaneita hitaampi ja porukkaa meni ohi aika paljon. Ihan sama, alamäessä nähdään!


Forc. Lavaredo
Ylhäällä oli iso huoltopiste oikein sisätiloissa, joten vetelin vähän lämmintä nuudelisoppaa ja Nutella-korppuja. Huollosta lähtiessä väliaikamaton yli ja kello piippasi ajassa 6h 57min, kun tavoite oli 7,5h. Olin noin puoli tuntia tavoitetta edellä. Vielä oli hiukan nousua, mutta reitti oli kapeaa kivitietä, joten ei tarvinnut kuin marssia. Aurinko oli noussut, maisemat ympärillä olivat täysin käsittämättömät, mihinkään ei sattunut ja kaikki oli ihanaa. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tämä oli fiilikseltään kisan hienoin hetki.  Matkaa oli kuitenkin takana jo yli 50km, nousumetrejä 2500 ja aikaakin oli kulunut jo 7,5 tuntia, mutta silti olin täysissä voimissa, eikä tuntunut ns. missään.  Mäki Lavaredolta alas oli ensimmäinen kunnon kivikkoränni tähän mennessä ja nyt kävi viimeistään selväksi, että ei nämä italialaisetkaan mitään mestareita alamäessä ole. Ohituksia tuli paljon ja veikkaan, että ylämäessä hävityt sijoitukset tuli vähintäänkin kuitattua. Kivikkorännit muuttuivat lopussa loivemmiksi metsäpoluiksi, mutta edelleenkään kilpakumppanit eivät menneet kummoistakaan vauhtia. Alamäkeä oli kokonaisuudessaan about 10km ja laskua tuli suunnilleen 1000m. Aivan käsittämätön pätkä, joka vaati myös veronsa. Laskun loputtua oli vielä hyvin loivasti nousevaa heikkatietä pitkin suunnilleen 5km seuraavan huoltoon. Olisi pitänyt pystyä juoksemaan, mutta etureidet ilmoittelivat hiukan, että jos ei nyt juostaisikaan, ainakaan kauhean kovaa. Fiksuna miehenä kuuntelin kroppaa ja etenin tämän pätkän siten että hölkkäsin muutaman satametriä ja kävelin välissä parikymmentä metriä. Hyvin toimi, sillä matka eteni silti mukavasti ja jalat tuntuivat palautuvan alamäkirääkistä. Nyt tultiin Cimabanchen (66km) huollolle, missä oli dropbag odottamassa. Nopeasti Garmin lataukseen, kuivat sukat jalkaan, uusi energiasatsi reppuun ja jotain syömistä. Koitin olla nopea, mutta tuhraantuihan siinä aikaa varmaan vartin verran. Väliaika oli silti huollon jälkeenkin 9h 17min, kun tavoite oli 9h 30min. Vähän takkiin oli tullut tällä pätkällä, mutta aivan aikataulussa silti.


Vuoristoselfie
Nyt alkaisi sitten varsinainen ultraaminen. Aikatavoite oli siis 66km kohdalla 9,5h, joten viimeiselle 53km oli aikaa varattuna 10,5h. Meno tulisi kyllä hidastumaan, mutta kuinka pahasti. Seuraava kinkare edessä oli Forc. Lerosa ja tästäkään ei mitään väkeviä mielikuvia ole. Ylösalas mentiin taas yksi 600m.  Sitten alkoikin totisempi tunkkaamaan yli 10km matkaa ja 1000m nousua kohti Forc. Col dei Bosia. Tämä olisi viimeinen "iso" nousu, joten päätin jo etukäteen, että rauhassa mennään. Matka taittui mukavasti nousun puoliväliin, missä tultiin Malga Travenanzesin solaan, jonka aikaisempien vuosien suomalaiskilpailijat olivat nimenneet "Kuoleman laaksoksi". Kyseessä on noin 100 metrin levyinen sola mahtavien kiviseinien välissä ja alusta vaihtelevan kokoista kivikkoa. Mielestäni "Kuoleman laakso" on vähän harhaanjohtava, sillä reunat kuitenkin vihersivät, pohjalla virtasi voimakas puro/joki ja muutenkin paikka oli maisemiltaan ja tunnelmaltaan todella hieno. Kuivemmalla ja kuumemmalla kelillä tuo saattaa kyllä kieltämättä olla aikamoinen helvetin esikartano.  Puro piti ylittää muutamankin kerran kahlaten ja jalkojen huuhteleminen jääkylmässä vedessä tuntui upealta, hetken. Märkä sukka märässä kengässä ja matkaa reilut 30km jäljellä, joten messeviä rakkoja olisi luvassa.  Loput noususta oli taas jyrkkää ja hankalaa kivikkoa, joten taas tuli porukkaa ohi. Muiden mukana kaveri, jonka olin olin kadottanut jo startissa.  En pysynyt vauhdissa mukana, joten sinne meni.  Rif. Col Gallinan huollossa oli pitkästä aikaa väliaikapiste ja tavoitteen mukaan 15 tuntiin pitäisi olla paikalla. Väliaika oli 14h 23min, joten olinkin saanut tehtyä lisää rakoa, vaikka ylämäessä tuntui kyllä aivan muulta. Söin reilusti, sillä edessä olisi viimeiset 25 km, missä ennen viimeisen 10km alamäkeä olisi vielä kolme 450-250m nousua könyttävänä. Tästä lopusta oli varoiteltu etukäteen, eikä suotta. Oma meno hyytyi täysin heti ensimmäisessä 450m nousussa Rif. Averaulle. Nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että loppumatkasta saattaa tulla vielä vähän vaikeaa.  Nojailin sauvoihin ja puhaltelin varmaan suurimman osan nousuun kuluneesta ajasta. Alamäessä tuli taas aiemmin ohi mennyt kaveri selkä edellä vastaan ja valitteli, että on vähän puhti pois. Niinhän se oli itsellänikin, mutta taisi olla myös muilla, sillä enää ei ylämäessäkään porukka lapannut aiempaan tahtiin ohi. Alamäessä kulki edelleen hyvin ja ohittelin porukkaa tasaiseen tahtiin.  Passo Giaun väliaikapisteellä tavoitteena oli 17h ja väliaika oli 16h 19min. Nyt aloin ensimmäistä kertaa ajatella loppuaikaa ja uskoa siihen, että tavoite saattaisi onnistua.  About 17km, pari nyppylää vielä ylitettävänä ja sitten loppulasku. Aikaa oli budjetoitu 3 tuntia, mikä riittäisi hyvin ja olisi vähän varaa hyytyäkin. Tamppasin nousut ja juoksin alamäet.  Rif. Croda de Lagon huolto oli viimeinen, pari mukillista kokista ja viimeisen 10km alamäen kimppuun. Ekat 5km meni hyvin, mutta polun muuttuessa jyrkemmäksi, juurakkoiseksi ja liukkaaksi alkoi tuntuma hävitä. Kaaduin kerran ja horjahdin pari kertaa. Energiat olivat aivan loppu, sillä tankkaus oli ollut vajavaista jo useamman tunnin.  Olin jo viimeisellä huollolla katsonut, että nyt on tultu sellaista kyytiä alamäki, että jopa 19 tunnin alitus olisi mahdollinen. Nyt tsekkasin tilanteen ja 5km matkaan olisi aikaa yli 40 minuuttia. Päätin mennä lopun rauhassa ja ehjänä maaliin, sillä enää en voisi voittaa mitään, mutta pahimmassa tapauksessa pyöräyttäisin vielä nilkkani viimeisten kilometrien aikana. Viimeinen 2km oli asfalttia ja alamäkeä, mutta silti piti kävellä välillä.  Sen verran sain puristettua, että viimeiset 300m kylän läpi maaliin sain juostua, kun ihmiset hurrasivat terasseilla ja reitin varrella.  Olisihan siinä nyt ollut jo vähän noloakin kävellä.

Pääsin maaliin, ajasta en tiennyt muuta kuin kuin, että 19h alittui. Olin aivan totaalisen loppu. Meinasi vähän itkettää, mutta ei jaksanut sitäkään. Kaveri tuli reilut 5 minuuttia myöhemmin, joten keräiltiin itsemme, otettiin palkinnot ja oluet mukaan ja hoiperreltiin kämpille. Kämpillä tuli täysromahdus, kauhea kylmähorkka, tärinä ja täydellinen vatsalaukun tyhjennys (mustaa oksennusta, terveen miehen merkki). Siitä pikkuhiljaa pesulle, hetkeksi peiton alle lämmittelemään ja varovaisesti syömään. Parin tunnin päästä olo oli jo aivan hyvä. Huhhuh.

Lopputulos oli 18.46:27, mikä on yli puoli tuntia parempi kuin mitä ikinä uskalsin ajatella. Sijoitus oli kokonaiskilpailussa 152/971 ja miesten sarjassa 132/856.  Kisassa oli siis 1300 osallistujaa, joista keskeytti (DNF) tai jätti kokonaan lähtemättä (DNS) reilut 300.

Meni huikean hyvin. Alamäet kulkivat ihan loppua lukuunottamatta aivan tolkuttoman kovaa. Kisan aikana meikäläistä ei ohittanut alamäessä kukaan, poislukien 2 tyyppiä viimeisellä 3 kilometrillä.  Käsittämätöntä, että nuo vuorien läheisyydessä asuvat ihmiset (nyt italialaiset, viime vuonna ranskalaiset) ovat noin hitaita alamäessä. Ylämäessä porukkaa lappasikin sitten ohi oikealta ja vasemmalta, mutta tästäkään en osaa olla kovin pahoillani, sillä selkeästi ylämäki kulkee itselläni silti paremmin kuin viime vuonna. Nyt pystyn jo helpossa maastossa, vaikka olisikin jyrkempää, pitämään kohtuullista tahtia yllä. Selkeänä heikkoutena on edelleen jyrkkä ja tekninen ylämäki, joten Vaarniemessä hinkataan ensi talvenakin. Tankkaus onnistui ekat 12h tuntia hyvin, jopa täydellisesti ja siitä vielä kolmisen tuntia kohtuullisesti, mutta sitten alkoi mennä pieleen. Patukat eivät maistuneet ja geelejä ei muistanut enää ottaa säännöllisesti. Kaloreita kului mittarin mukaan 8300, joten ei se nyt ihme ole, että vähän jäi saanti vajaaksi. Parasta oli silti, että pääsin yli 95km ennenkuin varsinaisesti homma meni oikeasti vaikeaksi ja alkoi tuntua pahalta. Senkin jälkeen kondis aaltoili ja hyviä pätkiä oli edelleen enemmän kuin huonoja. Vain viimeinen vitonen oli todella synkkää. Kehitystä viime vuodesta on tullut kaikilla osa-alueilla, joten ei tässä nyt ihan hukkaan ole treenit menneet.


Mahtava kokemus taas kerran. On nuo vuoret vaan silti jotain muuta kuin nämä Suomen maastot, eli varmaan jatkossakin pitää käydä jossain päin niitä katsomassa. Lavaredossa kisajärjestelyt toimivat ja muutenkin kisasta jäi hyvä maku (oksennuksen jälkeen). Jos tämmöiset vuoripuuhat kiinnostavat, niin esim. maratonmatka Lavaredossa olisi ihan hyvä ensikisa. Reitin profiili ja tekninen vaativuus on hiukan helpompi kuin monessa muussa Keski-Euroopan kisassa. Vahva suositus tälle.



Inov-8 Race Ultra 270
The Weapon of Choice: Inov-8 Race Ultra 270. Oli just niin hyvä kuin odotinkin, vaimennus ja suojaus riitti kovimpaankin kivikkoon. Pitoa oli riittävästi, että alamäessä uskalsi huoletta painaa menemään. Leveä lesti antoi turvonneillekin jaloille tilaa ja ilman sukkien uittamista olisi varmaan selvinnyt vielä vähemmin vaurioin.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Varustespesiaali - Lavaredo Ultra Trail

Esittelin aiemmassa varustespesiaalissa "minimivarustuksen", millä selviää Suomen ultrakisoissa ja nyt vuorossa varuste-esittely noin vuorokauden mittaiseen hyvällä huollolla ja dropbagilla käytävään vuorikisaan.  Suurin ero varusteissa näissä kisoissa on, että pakollisten varusteiden määrä vuorilla on suurempi ja osa kisasta käydään yöllä.  Tämä siis pakostakin asettaa isommat vaatimukset vaatetukselle yms.

PAKOLLISET VARUSTEET
Ilmiselvien varusteiden (kengät, vaatteet, päähine, juomasysteemi, puhelin yms.) lisäksi mukana pitää olla kaikenlaista roinaa. Nämä kaikki kulkevat päällä tai liivissä koko matkan ajan.

Hupullinen sadetakki
Salomon Bonatti, kevyt ja hyvin pieneen pakkautuva.  On täysin vedenpitävä, mutta kuten kuoritakit yleensäkin, hiostaa hulluna. Tätä en laita päälle, ellei taivaalta oikeasti tule kunnolla vettä.

Pitkähihainen paita
Nike Pro kompressiopaita. Kulkee mukana, koska pitää olla, mutta tarkoitus ei ole käyttää

Pitkät/puolipitkät housut
Salomon Bonatti sadehousut. Kuten takkikin, erittäin kevyet ja pakkautuvat. Lisäksi helppo vetää päälle kengät jalassa.  Ajattelin kuitata tämän "pitkät housut"-pykälän sadehousuilla, mitkä oikeasti ovat tarpeen, mikäli olosuhteet muuttuvat oikein kamaliksi. Pitkiä trikoita en kuitenkaan käyttäisi.

Käsineet
Rab Meco merino-/bambusormikkaat. Erittäin ohuet, mutta riittävän lämpimät viileään keliin.

Otsalamppu + varaparistot
Silva Trailrunner 2.  Ei maailman tehokkain lamppu, mutta riittävä täydellisessä pimeydessäkin


Juomakuppi
Salomon Soft Cup. Vetoisuus 1,5dl, ei paina mitään ja taittuu kätevästi housun vyötärötaskuun juoksun ajaksi.


PÄÄLLELAITETTAVAT
Ensimmäiset 6-7 tuntia taivalletaan yötä vasten, joten tarttee olla vähän lämpimämpää päällä. Dropbagista vaihdetaan sitten kevyempää ja kuivaa päälle, sekä kengät tarvittaessa.

yöpuku
päiväpuku
Paita
Yö: Inov-8 Base Elite. Pitkähihainen, suht tiukka ja hiukan ohutta paksumpi. Tarkenee hyvin ja peukalolenkit pitävät käpälätkin lämpiminä
Päivä: Under Armour Heatgear lyhythihainen kompressipaita. Ohut ja tiukasti istuva, mitään kompressiota tuossa ei oikeasti ole, mutta onpahan sen verran tiukka, että pysyy paikallaan, eikä hierrä mistään

Shortsit
Salomon S-Lab Exo Twinskin.  On muuten viimeisen päälle tekniset shortsit. Tiukka kompressio, tilavat vyötärötaskut ja napakka istuvuus ilman mitään kiristysnaruja.

Säärystimet

Inov-8 Race Ultra. Ei mikään kovin tiukka kompressio, mutta vähän kuitenkin. Materiaali on ohutta ja sileää, joten roskat ja moskat eivät tartu.


Sukat

Inov-8 Race Ultra. Sukat ovat erittäin tärkeät jalkojen hyvinvoinnin kannalta. Nämä olen todennut toimiviksi. Sopivan paksut olematta kuumat ja pysyvät hyvin paikoillaan

Kengät

Salomon S-Lab Sense Ultra 3. Tämän totesin toimivaksi jo Mont Blancilla, joten jos lähtöhetkellä on kuivaa, niin starttaan tällä.
Inov-8 Race Ultra 270. Leveämpi lesti ja parempi märkäpito kuin Salomonissa, joten hiukankaan epävakaalla säällä lähden tällä.

Juoksuliivi
Salomon S-Lab Advanced Skin3 12l.  Pienemmälläkin pärjäisi, mutta mulla on nyt tämä.  Istuu täydellisesti, pysyy paikallaan ja kamat ovat hyvin saatavilla.  Pakkautuu myös pieneksi, vaikka ei ihan täyteen pakkaisikaan.

Sauvat
Black Diamond Ultra Distance Carbon. Z-sauvat, jotka eivät paina mitään. Mont Blancilla nämä oli mulla 17 tuntia yhtäsoittoa kädessä. Nyt varmaan välillä tulee ripustettua liiviinkin.

Rannelaite
Garmin Epix. Mahtipeli. Ainoa kysymysmerkki on akunkesto.

Muuta
Pieni ensiapupakkaus, puhelin, rahaa, WC-paperia ja "apteekki", jossa särkylääkkeitä, suolatabletteja ja Mg-kapseleita.

Liivi pakattuna...
...ja tyhjänä sisältöineen
ENERGIA
Kisassa pitäisi olla hyvä huolto noin 2-3 tunnin välein ja puolivälissä dropbag, joten ihan älytöntä määrää energiaa ei tarvitse kantaa mukana.  Aiemmat kisat ovat opettaneet, että patukat eivät oikein mene alas enää 10 tunnin jälkeen, joten turha niitä on tolkutonta määrää kantaa mukana. Energiahuollon olen suunnitellut niin, että tunnissa vedän geelin ja patukan. Jos ei patukka uppoa, niin sitten 2-3 geeliä.  Jos ei geelit uppoa, niin sitten ollaan lirissä. Ajatuksena olisi myös nojata reilusti kisahuollon tarjoiluihin, eli vetää siellä suklaata, sipsiä, leipää, hedelmiä niin paljon kuin ehtii. Näin patukoiden (pakko-)syömisen voisi rajoittaa niille väleille, kun huoltoa ei ole.  Mukaan pakkaan 10-12 High5-geeliä ja 4-6 energia-/suklaa-/lakupatukkaa, joilla pitäisi selvitä puolimatkaan. Patukoista olen oppinut sen, että tällä kertaa mukaan tulee mahdollisimman laaja lajitelma erimakuisia patukoita.  Viimeksi oli tasan kahta makua, joten yllättäen alkoi vähän tökkiä 10 patukan jälkeen.  Mukaan myös 10-12 elektrolyyttitablettia vesipulloihin lisättäväksi.  Dropbagista sitten toinen samanlainen setti mukaan toiselle puoliskolle.  Juomat kulkevat kahdessa 0,5l pehmytpullossa, joten litralla nestettä on selvittävä aina huoltojen väli. Varmuuden vuoksi pakkaan todennäköisesti yhden tyhjän pehmytpullon liiviin mukaan ja otan sen käyttöön, jos päivällä on kovin kuuma.

DROPBAG
Noin 10-12 tunnin jälkeen, eli joskus aamupäivällä pitäisi olla huollossa, missä on dropbag odottamassa. Tarkoitus olisi olla kaikissa huolloissa suht nopea, joten kamat on järjestettävä valmiiksi kuntoon.  Näillä näkymin dropbagiin tulee
-Lyhythihainen paita. Tässä kohtaa alkaa varmaan jo tarkenemaan, joten paidanvaihto.
-Irtohihat. Otetaan mukaan, jos ei lyhythihaisella kuitenkaan enää loppuvaiheessa tarkene.
-Kengät. Edellä mainituista kengistä toiset tulevat joka tapauksessa jalkaan ja toiset dropbagiin. Vaihdetaan, jos tarve vaatii.
-Sukat. Jos vaihdan kengät, niin vaihdan myös sukat. Kuivat sukat kuiviin kenkiin. Aaah.
-Lippis. Yöllä musta, päivällä valkoinen, niin ei kuuppa ylikuumene
-Aurinkolasit.  Turha kantaa yötä vasten mukana.
-Vara-akku ja piuha. Välihuollossa Garminin lataamista varten. Dataa on saatava!
-Vaseliinia, aurinkorasvaa, laastaria, teippiä yms. Tarvii tai ei tarvi.
-Energiat. Edellä kuvatun kaltainen satsi loppumatkaksi mukaan.

Paljon on oppia tullut aikaisemmilta reissuilta, joten aikalailla jiirissä tuo varustus pitäisi olla.  Todennäköistä on, että geelejä ja patukoita tulee kuitenkin kannettua maaliin asti, mutta toivottavasti ei kovin montaa.  Muuten tuossa ei varakenkiä ja vara-akkua lukuunottamatta ole oikeastaan mitään "turhaa" tai ylimääräistä, vaan ainoastaan välttämättömät ja pakolliset.  Näillä pitäisi siis selvitä, mutta kohtapa se sitten nähdään selviääkö.