NUTS MTB Liminka 24h 2021

Juoksuhommat ovat olleet aika lailla jäissä koko kuluvan vuoden, mutta pyöräily on maistunut toisaalta oikein hyvin, joten luontevaa oli lähteä mittamaan kestävyyttä sillä(-kin) saralla.  Taisi olla vuodenvaihteen tienoilla, kun NUTS-porukka ilmoitti järjestävänsä tulevalla kaudella myös maastopyörätapahtumia ja kiinnostushan heräsi samantien.  Mielenkiintoisimmalta tuntui Limingan 24 tunnin ajo ja merkkasinkin sen samantien kalenteriin.  Ilmoittautua en viitsinyt vielä moneen kuukauteen, kun eipä talvella ja keväällä oikein kisojen toteutumisesta tiennyt ja viime vuoden peruutus- ja siirtohässäkkä otti sen verran hermojen päälle, että samaan ei huvittanut tänä vuonna ryhtyä.  Vahvasti kisa oli kuitenkin suunnitelmissa ja hiihtokauden päätyttyä helmikuuhun, aloin lisätä merkittävästi pyöräilymääriä.

Enemmänkin olisi voinut ajaa, mutta tulihan sitä kampea pyöritettyä sekä maantiellä että maastossa useampi tonni, joten kuntopuolen suhteen en kovin huolissani suoriutumisesta ollut.  Reittikuvauksen perusteella "...noin 10 kilometrin teknisesti helppo, vauhdikas ja monipuolinen valikoima polkuja, latupohjia ja metsäautoteitä." arvioin, että tuollahan riittää, että jaksaa vaan istua satulassa ja jauhaa menemään. Reitti on käytännössä tasainen ja alusta helppoa, joten tämähän olisi "Piece of Kake Randelin", kuten Pyhimys sanoisi.  Soolosarjan osallistujalista oli aika vaatimaton, lähtijöitä oli lopulta 12, joten uskalsin ääneenkin sanoa, että podium-sijoitusta lähdetään hakemaan.  Matkatavoitteeksi laitoin mielestäni melko maltillisen 300km, mikä omien laskujeni mukaan tulisi 15km/h keskinopeudella ja taukoiluihin jäisi silti 4 tuntia aikaa. Ei siis pitäisi olla pahakaan rasti helpolla reitillä.

Startti oli perjantai-illalla klo 18 ja olimme muutamaa tuntia aiemmin paikalla laitamassa omaa huoltoa kuntoon.  Sääennuste lupasi noin +25 astetta ja yöksikin +15, joten palella ei tarvitsisi.  Avoimissa paikoissa puhalsi todella kova tuuli, mikä viilensi hieman, mutta ei haitannut ajamista. Pieniä viitteitä mahdollisista yllätyksistä reitillä antoivat viime hetkien reittimuutokset, joita perusteltiin "muutaman kahluupaikan" välttämisellä. Vai sellaista.  Lähtöalue sijaitsi hiekkakuopalla olevan uimarannan ja hiihtokeskuksen ympäristössä ja maasto tulvi silmin nähden runsaasti.  En vaivannut tällä päätäni, mutta alkoi käydä selväksi, että jotain muutakin reitiltä saattaisi tarttua pintaan kuin kuivaa hiekkapölyä.  

Lähtöviivalle asettuivat myös joukkuekisaan osallistuvat kuskit, joten kaikkiaan reitillä olisi samanaikaisesti n. 15 ajajaa.  Alkuhässäkän jälkeen saisi siis aika rauhassa ajella. No, mutta sitten mentiin.  Rauhallinen eka kierros lähinnä reittiin tutustuen. Ekat 2km oli luvatun kaltaista nopeaa latupohjaa ja sileää kangaspolkua.  Sitten tuli vähän juoksuhiekkaa ja ensimmäinen vesieste, joka oli helposti ajettavissa, mutta sen verran leveä ja syvä, että vauhdikkaammin ajaessa sai ryvetettyä itsensä ihan kunnolla.  Vitsikästä oli myös, että vedestä noustiin suoraan kuivalle hiekalle ja sekä jarrut että voimansiirto rohisivat kuin ketjupolttajan keuhkot. Kulutusosiahan ne ovat, mutta kunhan nyt eivät samantien kuluisi puhki.  Sitten tulikin eka ylläri, suo-osuus.  Ei pitkä, mutta ei tällaisesta ollut mitään puhetta. Märkä, pehmeä ja raskas ajaa se joka tapauksessa oli.  Reitti jatkui 1,5km hiukan juurakkoisempana polkuna, mikä oli aiempaa hitaampaa, mutta ei mitään ihmeellisen hankalaa. Polun loputtua olikin vuorossa pari kilometriä todella nopeaa baanaa, kunnes n. 6km kohdalla tuli vastaan varsinainen jackpotsuperbonus. Maasto hieman tulvi ja oli muodostanut noin 50 metriä pitkän vesiesteen, minkä läpi oli pakko ajaa.  Onneksi pohja oli kova, joten ajamaan pystyi, mutta pyörä ui vedessä keskiötä myöten ja kengät tietty myös. Kävi selväksi, että seuraavan vuorokauden aikana ei tarvitsisi kuivista jaloista haaveilla. Uimarastin jälkeen oli vielä ehkä puolisen kilometriä melko syheröistä ja pienipiirteistä polkua, sisältäen jalkautumaan pakottavan ojanylityksen, sekä hyvin pehmeäpohjaisen ja kostean ojanpohjan tmv. jota ajettiin ehkä 150 metriä.  Mittari näytti tässä vaiheessa noin 7km ja lopun 2,5km olikin taas mukavaa, helppoa ja nopeaa polkua. Juuri ennen maalialueelle saapumista pienestä alamäestä pääsi vielä lasauttamaan 5 metriä leveään mutaputtiin ja varmistamaan, että kaikki ruumiinaukot ovat varmasti täynnä hiekkaa ja muuta epämääräistä maa-ainesta.

Otetaanpas tähän väliin se järjestäjän reittikuvaus uudelleen. "...noin 10 kilometrin teknisesti helppo, vauhdikas ja monipuolinen valikoima polkuja, latupohjia ja metsäautoteitä."  Sanottakoon, että kuvauksen perusteella odotin enemmänkin sellaista JämiMTB-tyyppistä supernopeaa hiekka-/neulasbaanaa, mutta ihan pelkästään sellaista ei nyt ollut luvassa.  Maaston ollessa kuiva tuo olisi sellainen ollutkin, mutta nyt kosteat suo-osuudet ja vesiesteet tekivät reitistä kyllä merkittävästi raskaamman ja hitaamman kuin mihin olin varautunut.

Kierroksen mitta oli suunnilleen 9,4 km, ekaan kierrokseen meni 35 minuuttia ja kierroksen aikana joutuisi välillä vääntämään ihan tosissaankin, joten mikään leppoisa rallatelu tästä ei nyt sitten olisikaan tulossa.  15km/h keskinopeus tuntui kuitenkin täysin mahdolliselta, joten ei muutosta suunnitelmaan, vaan nyt laitettiin kierroslaskuri rullaamaan.  Koska oli kuuma ja juoda piti, niin kaavailin ajavani aina 2-3 kierrosta yhdellä pullolla ja sen jälkeen pullonvaihto ja lyhyt huolto.  Tällä reseptillä ajo etenikin lähes viimeisiin kierroksiin saakka.

(c) Jussi Riikonen

Kierrokset 1-5
Ajoin koko ajan toisen kuskin perässä ja meno oli oikein mukavaa ja sujuvaa. Ojanylityksessä piti jalkautua, mutta muuten kaikki obstaakkelit menivät ajamalla läpi. Oman käsitykseni mukaan olimme tässä vaiheessa kisaa 2. ja 3.  Kilpakumppani tuli 4. kierroksen jälkeen huoltoon ja koska oli ollut vähän semmoinen fiilis, että pyörä kulkee aika mukavasti, niin tein ratkaisun, että ajan tähän väliin yhden kovan kierroksen ja jätän kaverin taakseni.  Itse kilpailun kannalta tällä ei tokikaan ollut mitään merkitystä, mutta kaipasin parin tunnin peesailun jälkeen omaa rauhaa.  Tempaisin 5. kierroksen siis hiukan kovempaa ja tämä olikin koko kilpailun nopein kierrokseni. Taktiikka toimi, eikä kaveria näkynyt missään takana edes kierroksen jälkeisen lyhyen huoltotauon aikana, joten oman käsitykseni mukaan saisin nyt rauhassa ajaa 2. sijalla.



Kierrokset 6-14
Ajamisen kannalta ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Kierrosajat pysyivät tasaisesti 35min paikkeilla ja huoltotaukoa pidin joka toisella kierroksella. 7. kierroksen jälkeen aikaa oli kulunut 4 tuntia ja tauolla kannustus-/huoltojoukot osasivat kertoa, että olen kisan johdossa.  No, mutta tämäpä hienoa.  Edestä oli siis joku pudonnut pois ja kakkosena perässä tulisi aiemmin karistamani kaveri.  Olin ajatellut, että jos voitosta voi ajaa, niin sitten siitä ajetaan, eikä murehdita matkatavoitteesta.  Pidin vauhdin tasaisena ja olin melko varma, että ei kaveri ainakaan kiristämään vauhtia pysty, ajaakseen meikäläistä kiinni.  11. kierrokselta tuli 6 tuntia täyteen ja pidin isomman huoltotauon.  Huoltoalue oli hyttysistä mustanaan, joten hirveästi ei tehnyt mieli jäädä istuskelemaan ja vaihdoinkin vain nopeasti kuivaa paitaa päälle ja laitoin viilenevään yöhön irtohihat.  Tämä toki saman aikaisesti steppailen ympäri aluetta, sipsejä ja vihreitä kuulia mussuttaen.  Yö oli mukavan viileä, mutta ei mitenkään kylmä. Ajaminen oli enimmäkseen oikeinkin leppoisaa.  14. kierros tuli täyteen hiukan 8 tunnin ajamisen jälkeen ja pidin tässäkin välissä hieman tukevamman ateriointitauon.  Kuten huomaatte, tällainen ankean mielikuvitukseton tyyppi pitää tauotkin matemaattisen tekijöihin jaon mukaan.  4h, 6h, 8h, 12h ja niin edelleen.

(c) Jussi Riikonen

Kierrokset 15-19
Pientä hyytymistä havaittavissa. Käsivarret alkoivat juurakkorynkytyksen jälkeen aina ilmoitella, että oispa pyörässä joustokeula ja suo-osuudet tuli nytkyteltyä läpi pienimmällä välityksellä.  Ison vesiesteen reunat ja märät suokohdat olivat kierrosten kertyessä kuluneet aika lailla ja nyt joutui jo tekemään vähän töitä, että lätäköstä sai polkemalla pyörän ylös. 16. kierroksen alussa jopa hieman yllättäen aikaisempi kilpakumppani tuli jotakuinkin lentäen ohi ja kävi melkolailla selväksi, että tuohon vauhtiin ei ole mitään sanomista.  Ainoa toivoni pärjätä olisi siis nopeammat huollot, mutta oikein en senkään riittämiseen jaksanut uskoa.  No, eipä hopee oo häpee ja se pitäisi olla ihan tehtävissä, sillä eroa kolmoseen oli kuulemma kertynyt jo aika paljon.  Kilpakumppani jäi kuitenkin samalta kierrokselta huoltoon ja itse jatkoin, joten pääsinkin siirtymään takaisin johtoon.  Ehkä tässä siis vielä onkin toivoa näin puolivälin häämöttäessä. Kaveri pysyi takana 19. kierrokseen asti, kunnes tuli taas hiekka pöllyten ohi.  19. kierroksella tuli myös 12h täyteen ja oli aika pitää puolivälin ruokatauko.  Istuin oikein alas ja vetelin riisipuurot, voileivät ja mustikkakeitot kitusiin.  Ennakkoarvailujeni mukaan nyt oli käsillä se kisan hankalin hetki, kun puolet on takana, aamu koittaa, lämpötila nousee, väsyttää, harmittaa, kyllästyttää ja niin edelleen.  Alistuin kakkossijaani, sillä ajamalla en tosiaan kilpakumppania saisi kiinni ja väliaikojen mukaan kolmossijalla oleva kuski oli jo kolme kierrosta takanani.  Sieltä ei siis ohi tultaisi, jos suinkin saisin pidettyä vaan pyörän liikkeellä.

Kierrokset 20-21
Ruokatauko teki hyvää ja henkisesti virkistyneenä lähdin 20. kierrokselle.  Ajamisessa virkistyminen ei kuitenkaan näkynyt ja vauhti oli jotenkin ihan luokattoman hidasta.  Fiilis lopahti siis hiukan turhan nopeasti heti tauon jälkeen.  Erityisesti 1,5km juurakko-osuuden ajaminen **tutti oikein urakalla, eikä pyörä liikkunut mihinkään.  Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei siinä juurakossa mitään ihmeellistä ollut.  Paljon pahempia, hampaista paikat irrottavia, rynkytyksiä on Turun poluilla joka puolella.  Mutta kun parikymmentä kertaa rummuttaa siitä samasta paikasta läpi päästääkseen taas kahdennenkymmennen kerran polskimaan suoveteen, alkaa taistelutahto vähän rapautua.  Takaraivossa hakkasi myös epämiellyttävä tieto siitä, että tätä samaa olisi luvassa vielä 11 tuntia, eikä reitti päivän mittaan tulisi ainakaan helpommaksi muuttumaan, kun lyhyempien matkojen isommat ajajajoukot tulisivat puolilta päivin möyhentämään reittiä.  21. kierros jäikin sitten viimeiseksi kierrokseksi. Kiitos ja hei.

Selkäranka katkesi ja meloni halkesi näköjään yllättävän nopeasti, eikä oikeastaan ollut edes yritystä taistella sitä vastaan.  Kroppa oli ihan kunnossa, eikä mitään hämminkiä ollut, mutta pää vaan antoi periksi.  Näköjään nämä pidemmät otatukset eivät enää ota onnistuakseen, kun motivaatio ei ole riittävän kova.  Pakko on myös todeta, että ehkä tämmöinen kisaformaatti, missä suoritetaan aikaa, ei ainakaan helpottanut tilannetta.  Pitkillä matkoilla on helpompi jakaa matka etappeihin vaikkapa huoltopisteiden mukaan, eikä tällöin tarvitse miettiä mahdottoman tuntuista kokonaismatkaa.  Nyt taas huolto oli edessä aina noin 40 minuutin välein ja siinä välillä piti jauhaa läpi sitä samaa, mikä oli jo monesti nähty sekä koettu.  Seliseli, mutta ei vaan pää kestänyt tämän enempää.  Mittari sammui ajassa 13.34:08, matkaa kertyi 196 km ja kierroksia siis 21.  Pesin pyörästä ja itsestäni enimmät kurat pois ja vetäydyin faijan asuntoautoon parin tunnin tirsoille.

Herättyäni hengailin alueella ja kannustin kavereita, jotka olivat mukana joukkuekisassa.  Rupesin myös selailemaan tuloslistaa ja olin visusti vielä kakkosena kisassa, vaikka olin lopettanut ajamisen jo kolmisen tuntia aikaisemmin.  Kilpakumppanien pitäisi saada siis 22 kierrosta täyteen, että kiilaisivat meikäläisestä ohi, eikä kukaan ollut vielä oikein lähelläkään. Säilytin kakkossijan melkein 7 tuntia lopettamiseni jälkeen ja podiumilta putosin vasta kisan viimeisellä tunnilla.  Lopputuloksissa putosin lopulta viidenneksi, kun muutama kuski selvästikin huomasi, että mulle ei enää kierroksia tule.  En ole tästä kyllä lainkaan pahoillani, sillä olisihan se nyt ollut vähän kohtuutonta päätyä top3:een ajamalla vain reilu puolet kisa-ajasta.  Sitkeyttä tuommoinen kisa vaatii ja sitä ei itseltäni löytynyt, joten edelleni päätyneet ovat ehdottomasti sijoituksensa ansainneet.  Oma luovuttaminen tapahtui aivan liian helposti ja huolestuttavaa on huomata, että ei se näin jälkikäteenkään juurikaan harmita.  Saa ny sitten nähdä, mitä tästä eteenpäin.

Tulokset
Garmin
Strava

Tuttuun NUTS-tyyliin kaikki toimi hienosti ja kisaajia jaksettiin palvella läpi yön, vaikka ei siellä kuin reilut 10 ukkoa pyörinytkään.  Reittikin on ihan hauska, varsinkin kuivana, joten näen tässä kisassa kyllä potentiaalia kasvattaa suosiotaan tulevina vuosina.  Itse en tähän leikkiin kyllä enää soolona lähde, mutta joukkuekisaa voisi olla hauska koittaa.  Kiitokset järjestelytoimikunnalle hyvistä kinkereistä!

Surly Krampus

The Weapon of Choice: Surly Krampus
Ei ole kevyt keijukainen, eikä todellakaan nopein vekotin, mutta itselleni tuo sopii erinomaisesti.  Kisaa varten laitoin taakse maantiepakan, koska ryömintävälityksiä ei mäkien puuttumisen takia tarvittu.  2.6" rengas kulki pehmeässä hiekassa ja suossa varmasti paremmin kuin kapeammat kumit ja jäykkä keulakin alkoi haitata vasta reilun 10 tunnin jälkeen.  Keulavalinta on kuitenkin tietoinen ratkaisu, joten siitä ei voi syyttää kuin itseään.  Etujarru oli temppuillut jo aikaisemmin ja kisassa menetti kaikki tehot parin tunnin jälkeen. Takajarrulla piti siis pärjätä ja pärjäsikin, kun alamäkiäkään ei ollut. Muuten ei mitään teknisiä murheita, vaikka pyörä oli kyllä todella kovilla jatkuvien suo- ja hiekkakylvetysten takia.