Himos Epic 2026

Aika hiljaista on ollut kisarintamalla tämä vuosi, mutta nyt vähän edes jottain.  Kauden ainoa numerolappuralli on tällä kertaa Himos Epic, eli kaksipäiväinen etappikisa.  Kuulostaa mukavalta, että välillä painetaan niin kovaa, että on laktaattia silmissäkin, siirtymillä palautellaan ja sitten uudestaan.  Ja mikä parasta, ensimmäisen ajopäivän jälkeen voi yön yli nieleskellä pettymystä ja seuraavana päivänä pettyä uudelleen.  Eli miksipä ei.

Lähtökohdat ei tällä kertaa kummoiset ole.  Ajoin viime vuonna sen verran paljon, että tankki oli kauden päätyttyä totaalisen tyhjä sekä fyysisesti että henkisesti.  Jo vuodenvaihteessa oli siis selvää, että tänä vuonna ei urotekoja tehtäisi.  Lisäksi tämä maallinen tomumaja alkoi viime vuoden aikana osoittaa sellaisia rapautumisen merkkejä, että oli pakko alkaa suorittamaan korjaavia toimenpiteitä, eikä vaan jyystää pyöräilyä.  Oon siis ajanut n. 1/4 siitä, mitä viime vuonna, mutta jumppailut sitten senkin edestä.  Maastopyörä ei tosin taida leukoja vetämällä kulkea, joten sekä hapenotto että ajotekniikka ovat kaukana (omasta) parhaasta tasosta.  Noh, mutta sillä kapasiteetilla ajetaan, mikä on ja jos sillä ei alkuunkaan pärjää muille, niin koitetaan pitää edes hauskaa.  

Reitistä ei sen kummempaa etukäteistietoa tullut, vaan asiat selviäisivät tarkemmin vasta kisamateriaalin noudon yhteydessä.  Oletettavasti aika paljon mäkeä ajettaisiin ylös ja alas.  16 etappia kahteen päivään, joista siirtymineen kertynee reilut sata kilsaa matkaa.  Perjantaina viimeiset etapit ajettaisiin pimeällä, mikä tuo tietty oman twistinsä tähän, koska lampun kanssa en ole tainnut tammikuun jälkeen ajaa. 

Perjantai

Sääolosuhteet varsin hyvät, mutta ilmeisesti aiemmin päivällä oli sadellut, joten maastossa tulisi olemaan hiukan kosteaa, eli liukasta.  Kuudelta porukkaa alettiin päästämään lähtölavan kautta reitille. Ensin sähköpyörät ja seuraavaksi kovat kuskit ja pikku hiljaa me tavalliset kuolevaiset.  Taisin päästä liikkeelle joskus 18.25 paikkeilla.  Ensin parin kilsan ylämäkisiirtymä ja sitten varsinaisen ensimmäisen etapin lähtöpaikalle.  Sopiva rako tuli ja eikun liikkeelle.  Alkuun pitkä ylämäki, mihin lähdin tietysti aivan liian lujaa ja koko viikonlopun sykehuiput tuli heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.  Just näin.  Kun ylämäki loppui ja polkuosuus alkoi, oli silmät sumeina, suussa maistui rauta ja keuhkot pihisi.   Pyörä ei mennyt polulla lainkaan sinne suuntaan, mihin olisi pitänyt ja ylämäessä leuhkasti ohittamani porukka meni oikealta ja vasemmalta ohi.  Etappi loppui napakkaan alamäkeen, missä pyörä pysyi hädin tuskin käsissä.  Ei ****lauta, tämmöistäkö tämä tulee olemaan?  Siirtymä oli lyhyt ja sitten mentiinkin jo seuraavalle etapille.  Edelleen hengitys muistutti viheltämistä, etapin alku oli melko haastava ja homma menikin hetkittäin taluttamiseksi.  Ja taas tuli sama ajatus.   Ei ****lauta, tämmöistäkö tämä tulee olemaan?  Onneksi etappi helpottui puolivälin jälkeen ja olokin hieman tasaantui, joten jonkinlaisesta ajorytmistä alkoi vihdoin saada kiinni ja tekeminen alkoi loppupuoliskolla muistuttaa jo etäisesti maastopyöräilyä.  Seuraavat kaksi etappia menivätkin jo selkeästi paremmin ja aloin saada juonenpäästä kiinni. Rengasvalinta osoittautui täysin odotetusti huonoksi ja nihkeän kosteassa maastossa oli pidon kanssa jatkuvasti ongelmia.   4. etapin lopussa oli pitkä kivikkoinen alamäki, missä oli puutteellisen pidon lisäksi pelko persiissä renkaiden kestävyyden kanssa, mutta niin ne vaan (toistaiseksi) kestivät.  Etappi loppui Pohjois-Himoksen puolelle, mistä ajettiin asfalttisiirtymä takaisin Länsi-Himokselle ja puolivälin huoltoon.  Huollossa söin hiukan, laitoin lampun tankoon ja turhia munimatta lähdin eteenpäin.  Olin sen verran hyvässä aikataulussa, että todennäköisesti pimeässä ei joutuisikaan kovin paljoa ajelemaan, jos siirtymät hoitaisi reippaasti.  Seuraavat neljä etappia ajettiin Jämsän puolella, joten sinne ajettiin reilun viiden kilometrin siirtymä. Ajaminen oli 2. etapin jälkeen ollut nousujohteista (vaikkakaan ei objektiivisesti arvioiden erityisen hyvää) ja sama jatkui.  5. ja 6. etapit olivat mukavaa peruspolkua, missä ajo maistui, mutta  7. etapin eka puolisko olikin sitten jotain muuta.  Kuten reissukaveri totesi "Reittimestari on paha ihminen!".  Oli todella syheröistä ja juurakkoista polkua, missä oli jatkuvasti kalliokynnyksiä ja muuta hankaluutta.  Lisäksi iltakosteus teki juurista todella liukkaita ja edellä ajaneiden levittämä kura liukasti myös kalliot. Ei tullut ajamisesta yhtään mitään ja ainoa lohtu oli, että ei tullut kyllä kenelläkään muullakaan.  Hyi.  Aivan kertakaikkisen onnetonta räpeltämistä.  Kaikki pahakin kuitenkin loppuu ennen pitkää ja jäljellä oli enää päivän viimeinen (ja pisin) etappi. Nyt joutui vasta laittamaan valot päälle, mutta synkimpiä kuusikoita lukuunottamatta, ehdin tämänkin ajamaan lähinnä hämärässä, joten varsinaiset pimeät etapit onnistuin välttämään.  Etappi kulki lopulta aika hyvin ja selvästikään jalka ei painanut ihan yhtä paljon kuin jollain kilpakumppaneilla, sillä tällä pätkällä taisin kerätä päivän ensimmäiset ohitukset.  Eka päivä paketissa ja takaisin kämpillä n. klo 22.40.  Illan edetessä myös tuloslista päivittyi ja lopulta näytin seniorisarjassa olevan 14.  En ollut tyytyväinen tähän, mutta meitä näytti olevan siinä 5 kuskia n. 90 sekunnin sisällä, joten laitoin tavoitteeksi nostaa itseni lauantaina kympin sakkiin.

Lauantai

(c) Antti Hakonen

Vähemmän yllättävästi yöunet olivat hieman katkonaiset, kun kroppa ei oikein meinannut asettua lepotilaan.  Kaikesta huolimatta olo oli aamulla varsin hyvävoimainen ja sääolosuhteetkin oikein mainiot, joten odotukset päivään olivat korkealla.  Sää oli aurinkoinen ja tuulinen joten olettetavasti reitiltä olisi pintakosteus pois ja pääsisi ajamaan pääosin kuivia polkuja.  Oma lähtöryhmä pääsi liikkeelle suunnilleen 10.20 ja tällä kertaa päivä aloitettiin sieltä mihin eilen jäätiin, eli Jämsän puolelta.  Tunnelma oli hyvä, polut kuivia ja ajotuntuma aivan eri kuin edellisenä päivänä.  Päivän ekat 4 etappia olivat kaikki reitiltään mukavaa peruspolkua, joten eipä näistä oikeastaan sen kummempaa kerrottavaa ole.  Ajaminen maistui ja sekä vauhti että yleinen jaksaminen vaikutti olevan paremmalla tolalla kuin monella ympärillä olevalla kuskilla.  Fiilis oli korkealla, kun siirryttiin takaisin Himokselle ja välihuoltoon.  Vaikka tulosseuranta ei tietenkään ollut kattava, niin vaikutti siltä, että olin päivän ekat neljä etappia saanut ajettua oman sarjani kympin sakkiin.  Hyvähyvä.  Ei ollut taaskaan tarvetta millekään varsinaisille toimenpiteille, joten hiukan tuoretta munkkia naamariin ja eteenpäin.  Viimeiset neljä etappia olisivatkin sitten samat kuin perjantain ensimmäiset neljä.  Eilisen happohyökkäyksestä viisastuneena latasin 13. etapin (eli perjantain 1. etapin)  ylämäkeen hiukan maltillisemmin ja yläosan polulla ajaminen olikin huomattavasti parempaa, kun veri kiersi tällä kertaa aivoihin asti.  Myös seuraavaan etappiin osasi asennoitua jo etukäteen, että joo, siellä se on se hankala alku ja sitten se muuttuukin ihan ajettavaksi.  Vaikka olosuhteet oli paremmat ja ajoin nämä kaksi etappia toisella kertaa fiksummin, niin siitä huolimatta hävisin omille perjantain etappiajoille.  Alkoi rasitus siis selvästi tuntua kropassa, vaikka tosiaan ajofiilis oli aivan eri kuin perjantaina.  Sitten oltiinkin jo viimeisellä etapilla, joka alkoi pitkällä nousulla latupohjaa pitkin.  Nyt oli viimeistään selvää, että ajojalat oli jääneet johonkin aiemmille etapeille, joten pienimmällä vaihteella kitkutellen hitaasti vaan ylöspäin.  Alamäessä taas kieli keskellä suuta ja renkaiden puolesta peläten, kunnes n. 150m ennen maalia takarengas löi läpi vanteelle ja olin aivan varma, että nyt se hajosi, viimeisillä metreillä.  En pysähtynyt, vaan päätin, että maaliin mennään insertin varassa ja arvioidaan vahingot myöhemmin.  Se siitä sitten, viimeinen etappi oli ajettu. Eikä se rengaskaan lopulta hajonnut.

Lopulliset tulokset varmistuivat iltapäivän mittaan ja kyllä! Sain kuin sainkin hilattua itseni kymppisakkiin, eli sijoitus oli lopulta Masters-sarjassa 10/30.  Täyden matkan kokonaiskilpailussakin sijoitus oli 35/116, joten sekin aivan hyvä.  

Tulokset
Garmin data päivä 1,  päivä 2
Strava päivä 1, päivä 2

Etapeilla kellotettu ajoaika oli 3:59.30 ja siirtymineen pyörää poljettiin yhteensä 7:08.51 sekä 109,6km.  Kaikki etapit ajettiin n. 20 tunnin sisällä, missä käytiin vaan välillä vähän nukkumassa, joten onhan tuo melkoinen määrä kovatehoista ajamista noin kapeaan aikaikkunaan.  Tai en minä tiedä, miltä se muista tuntui, mutta itselleni se oli paljon.  Eikä tämä konsepti ole kyllä mitenkään optimaalinen tällaiselle hitaalle kestävyyskoneelle.  Mutta eipä siinä, kun parin ekan etapin jälkeen sai hiukan juonenpäästä kiinni, niin hauskaahan se enimmäkseen oli, vaikka väkevästi epämukavuusalueella mentiinkin.  Tapahtuma itsessään on mainio, koska kenelläkään ei ole varsinaisesti kiire missään muualla kuin itse etapeilla.  Näinpä ehti siirtymillä jutella ja spekuloida muiden osallistujien kanssa, mihin ei kyllä muissa tapahtumissa juurikaan ole mahdollisuutta.  Mainio tapahtuma, mikä sopii tällaiselle sukkahoususankarille siinä missä raavaalle endurokuskillekin.  Jos vähän jaksaisi treenata, niin ensi vuonna voisi koittaa uudestaan.

Specialized Epic Evo

The Weapon of Choice: Specialized Epic Evo
Nyt jo vanha luotettava sotaratsu, mihin ei ole muutoksia viime vuodesta tehty.  Hiukan normaalia korkeamman ohjaamon vaihdoin tähän kisaan, kun kyseessä ei ole kuitenkaan mikään maratonjyystö ja laitoin myös insertin takarenkaaseen, sillä rengasvalinta tuntui jo etukäteen hiukan heppoiselta. Pieni ihme oli, että sain renkaat pidettyä ehjinä, mutta seuraavalla kerralla tarvitaan kyllä isompaa nappulaa ja vahvempaa kylkeä.